Eli tässä taas yksi tarina tuhannen päälle :)
Olen ~25 vuotias mies. Olen ollut avovaimoni kanssa yhdessä 3,5 vuotta. Lapsia ei ole ja asumme minun asunnossani. Noin 5kk sitten sain tietää hänen pettäneen minua. Hän kertoi siitä itse heti seuraavana päivänä. Oli ollu baarissa kavereiden kanssa. Kaverit olivat lähtenee aikaisemmin kotiin ja tyttöystäväni oli jäänyt yksin baariin. Siellä hän sitten oli umpitunnelissa tavannut jonkun vahnan koulukaverinsa (ei ole suostunut kertomaan tarkemmin kuka se oli, eikä minua kyllä kiinnostakkaan) johon oli ollut joskus yläasteella ihastunut. Siitä sitten miehen luo ja sänkyyn. Akti ei kuulemma ollut kestänyt kauaa ja tyttöystäväni oli sen jälkeen vaan vaellellut tunteja, itkien kaduilla kun tuntui niin pahalle..syystäkin. Siitä sitten kotiin yöksi. Avopuolisoni ei oikein osannut perustella tapahtunutta muuten kuin "tuntui vaan että et enään nykyään välitä minusta yms.". Humalan piikkiin hän ei sitä edes yrittänyt laittaa. Tietysti sekin kyllä auttaa tekemään tyhmiä.
Kuulemma mitään suhdetta ei ole tätä ennen ollut eikä tämän jälkeen ole ollut missään yhteydessä tähän mieheen.
Itseasiassa jätinkin hänet heti tapauksen tiimoilta, mutta hyvin nopeasti tajusin etten halua eroon hänestä, joten otin hänet takaisin. Tunnen edelleen rakastavani häntä ja haluan edelleen elää hänen kanssaan. Hän väittää ainakin samaa, ja uskon kyllä häntä. Eli tässä suhteessä suuhteemme näyttäisi olevan kunnossa.
Ainoa pieni ongelma on että mieltäni vaivaa edelleen tämä tapaus. Helpottaakohan se koskaan? Tietysti kaikki on henkilökohtaista ja tiedän että en tule ikinä tapausta unohtamaan.. Mutta jos edes pientä helpotusta olisi ajan myötä luvassa? Kun en haluaisi erota hänestä. Auttaako parisuhdeterapeutti oikeasti? Voiko sinne mennä yksin, kun en haluaisi avata näitä haavoja välillämme uudestaan.
Kyllähän oli varmaan vaikeasti taas selitetty, mutta tunnekuohuissa on vaikea pukea tunteita selvästi sanoiksi :)
Kiitos asiallisista vastauksisa. Toivoisin mahdollisimman vähän "jätä se huora vastauksia".
Olen ~25 vuotias mies. Olen ollut avovaimoni kanssa yhdessä 3,5 vuotta. Lapsia ei ole ja asumme minun asunnossani. Noin 5kk sitten sain tietää hänen pettäneen minua. Hän kertoi siitä itse heti seuraavana päivänä. Oli ollu baarissa kavereiden kanssa. Kaverit olivat lähtenee aikaisemmin kotiin ja tyttöystäväni oli jäänyt yksin baariin. Siellä hän sitten oli umpitunnelissa tavannut jonkun vahnan koulukaverinsa (ei ole suostunut kertomaan tarkemmin kuka se oli, eikä minua kyllä kiinnostakkaan) johon oli ollut joskus yläasteella ihastunut. Siitä sitten miehen luo ja sänkyyn. Akti ei kuulemma ollut kestänyt kauaa ja tyttöystäväni oli sen jälkeen vaan vaellellut tunteja, itkien kaduilla kun tuntui niin pahalle..syystäkin. Siitä sitten kotiin yöksi. Avopuolisoni ei oikein osannut perustella tapahtunutta muuten kuin "tuntui vaan että et enään nykyään välitä minusta yms.". Humalan piikkiin hän ei sitä edes yrittänyt laittaa. Tietysti sekin kyllä auttaa tekemään tyhmiä.
Kuulemma mitään suhdetta ei ole tätä ennen ollut eikä tämän jälkeen ole ollut missään yhteydessä tähän mieheen.
Itseasiassa jätinkin hänet heti tapauksen tiimoilta, mutta hyvin nopeasti tajusin etten halua eroon hänestä, joten otin hänet takaisin. Tunnen edelleen rakastavani häntä ja haluan edelleen elää hänen kanssaan. Hän väittää ainakin samaa, ja uskon kyllä häntä. Eli tässä suhteessä suuhteemme näyttäisi olevan kunnossa.
Ainoa pieni ongelma on että mieltäni vaivaa edelleen tämä tapaus. Helpottaakohan se koskaan? Tietysti kaikki on henkilökohtaista ja tiedän että en tule ikinä tapausta unohtamaan.. Mutta jos edes pientä helpotusta olisi ajan myötä luvassa? Kun en haluaisi erota hänestä. Auttaako parisuhdeterapeutti oikeasti? Voiko sinne mennä yksin, kun en haluaisi avata näitä haavoja välillämme uudestaan.
Kyllähän oli varmaan vaikeasti taas selitetty, mutta tunnekuohuissa on vaikea pukea tunteita selvästi sanoiksi :)
Kiitos asiallisista vastauksisa. Toivoisin mahdollisimman vähän "jätä se huora vastauksia".
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla jo ikää enemmän. Ja jos mietin itseäni ja omaa suhdettani nuorena, ennen lapsia, avioliittoa jne, niin tuskin olisin halunnut jatkaa ja perustaa elämää, perhettä ja kaikkea mitä siihen kuuluu, pettäjän kanssa. Huono alku.
Mutta....toisaalta tuo edellinen myös puhuu puolestanne. Sitoutuminen on vielä löyhää, nuorena tulee helpommin tehtyä virheitä jne. Ylikin voi vielä päästä kun rikottua ja hajotetettua on vähemmän. Teko on musta äitinä hieman "lievempi" kun kyseessä ei ole myös lasten elämä.
Pettämisestä pääsee yli. Mutta...se jättää jäljet ja kestääkseen ne jäljet suhteen täytyy olla aika vankka ja vahva. Onko teillä sellainen? Oletko ylipäätään vielä noin nuorena riittävän vahva, kypsä ja aikuinen käydäksesi läpi prosessin jota rehellinen toipuminen vaatii? Se kun on pirun vaikeaa vuosikymmeniä vanhemmillekin ja elämänkokemusta paljon enemmän omaaville ihmisille.
Toisaalta jos jatkatte yhdessä, teette sen vain toistenne vuoksi. Jää epäilyt ja arvelut, että lapset, lainat, pitkä historia jne olisi se ainoa liima joka pitää yhdessä. Se on taas iso plussa.
Eli kukaan ei voi tehdä päätöstä puolestasi. Ei voi tietää mikä on oikea ratkaisu. Ja sinäkin voit miettiä ihan rauhassa.
Ainoa, mikä pisti kirjoituksessasi silmään, oli aika kamala lause, jossa kerroit miten tyttösi oli perustellut pettämisen. Kun et oikein tuntunut hänen mielestään välittävän hänestä. Tämän lauseen edessä tämä täti kyllä hermostuu. Avokkisi ei mitä ilmeisimmin osaa/kykene/halua kantaa teostaan rehellisesti vastuuta vaan yrittää kipata sitä myös sinun niskaasi. "Kun sinä tein ja olit tällainen ja sellainen niin siksi minä petin". Siihen tökkää aika pahasti. Miten niin ei keksi muuta syytä? Itsekkyys? Oman egon pönkittäminen? Hetkellinen piittaamattomuus sinun tunteistasi? Jne. Kyllä se syy pettämiseen on aivan muualla kuin sinun käytöksessäsi. Avokkisi olisi voinut avata suunsa ja kertoa huolensa, lähteä pois suhteesta jos voi huonosti eikä koe olevansa rakastettu jne.
Suhteissa on aina hyviä ja huonoja aikoja. AINA. Pettämään ei mikään notkovaihe oikeuta. Eikä anna syytä tai selitystä siihen. Jos avokkisi ei tätä tajua, jää jäljelle pieni riski, että hän ei oikeasti ymmärrä tekoaan, vastuutaan ja sitä, mitä hän sinulle ja suhteellenne teki. Hän vain oppii, että seuraukset ovat kamalat, ja seuraavalla kerralla kannattaa olla hiljaa, jotta ei tule seurauksia. Se on huonompi juttu.
Itse tähän ymmärrykseen pääseminen vaati jokusen terapiakerran. Samoin miehelleni hänen pettämisen jälkeen kesti tovin ymmärtää. Ja kun ymmärrys tuli, alkoi oikeasti rehellinen paranemisprosessi. Sitä ennen kaikki asiat jää enemmän tai vähemmän pyöriin nurkkiin. Näkyviin, mutta molempien leikkiessä, että mitään ei ole. Ja sellaiselle vääristyneelle alustalle ei kannata perustaa perhettä.
On todella väärin sinua kohtaan jos yrität itse kantaa hiljaisesti surua. Haavasi ei pääse paranemaan, se paranee vasta kun se putsataan huolellisesti. Eli unohda oikeasti ajatukset siitä, että "revit jotain auki" olisi huono homma. Se on oikeasti ainoa mahdollisuus.
Katkeruus kasvaa ja epäluottamus valtaa mielessä tilaa. Pettämistä kun ei ihan oikeasti voi unohtaa. Sen kanssa on opittava elämään. Se on aivan mahdollista. Mutta vain jos haavasta jää pelkät arvet. Märkivänä ja tulehtuneena se leviää pikkuhiljaa kohti terveitä kudoksia. Toivottavasti ymmärrät tän metaforan:)
Ja itsekin tiedät jo omien tunteidesi perusteella, ja tapahtuneesta kuluneen ajan perusteella, että et tule kevyesti unohtaan yhtään mitään. Se rikkoo jo nyt jotain joka oli vielä eilen ehjää. Huomenna se on hajottanut taas hieman enemmän.
Eli kyllä valoa voi tunnelin päässä näkyä. Selviäminen on ihan mahdollista. Mutta se vaatii oikeasti paljon työtä ja haavojen putsailua. Kaiken muun lisäksi jäljelle jää loukattu ylpeytesi jonka kanssa sinun on itse tultava toimeen.
Kyllä hän varmaan muitakin Tapaukseen johtaneita syitä kertoi, en vaan tahdo niitä muistaa ku olin silloin niin sekaisin. Ja uskon vilpittömästi että hän otti opikseen tapauksesta. Ainakin suuri suru ja katumus näkyi jo siitä viikon kestäneestä itkusta mikä tapausta seurasi. Puhuimme myös paljon asioita läpi sinä viikkona. Uskon että se auttoi jo alkuun pääsemiseen. Täytyy vaan itse oppia hyväksymään tämä asia ja oppia elämään sen kanssa. Harmittavaa vaan että kun tapaus on näinkin "nuori" niin aina kun hän on ulkona kavereiden kanssa, en voi välttyä pieneltä pelolta. Eli luottamus ei ole siltä osin palautunut ennälleen, eikä välttämättä palaudukkaan. Toisaalta olen niin epäilevä ja mustasukkainen luonne että olen tottunut aina "epäilemään" tyttöystäviäni, jos ymmärrätte mitä tarkoitan :)
Tuo metafora oli ihan sopiva. Täytyy tässä nyt tarkkailla tätä "haavaa" että alkaako se tosiaan tulehtumaan ja leviämään vai sitten arpeutumaan ja paranemaan.
Kiitos vastauksesta
Jos sun avokkis olis oikeesti jotain tajunnu ei se olis paskasankoaan kaatanut päälles. Itkut ja syyllisyy kun ei kuulu pettäjän kaataa petetyn niskaan. Jotkut paskimmat tekee vaan niin. Kokemusta on. Jos pettäjällä on munaa niin se ottaa kiltisti alkuvaiheen kohtaukset ja pitää omansa sisällään. Tais avokkis vaan itkustaa omaa itseään ja surra jos sä jätätkin sen. Miettisin sellasen kans vielä pariin kertaan jatkoa. Miks jatkaa jonkun kans jos itekin epäilee et luottamus ei palaudu. Ja eikö sun avokkis olis voinu jättää tekonsa jälkeen ulkona olemista vähemmälle jos se sua korpee. Tuolla on naisia maa pullollaan. Eti joku sellanen johon voit luottaa.
Ei se mun päälle mitään kaatanu. Ehkä tost mun selityksest vaan saa semmosen kuvan ku jää niin paljon kirjottamatta. Ei mulla ainaka missään vaihees oo tullu semmosta tunnetta että tuntisin syyllisyyttä. Hän kyllä antoi ymmärtää kuinka vaan satuttaa tahtomattaan mua ja että on tyhmä ihminen. Ansaitsen parempaa yms. Sillon ajattelin asiia ja päätin että tottapuhut. Eria ei kuitenkaan kesränyt kun muutama päivä joka oli ihan tuskaa. En tiedä kumpi halusi toista enemmän takaisin, mutta itse ainakin halusin. Ei edes tee mieli ajatella muita naisia. Tuntuu vaan siltä että tämä yksi on se minkä haluan. Ei ainakaan elämä tylsäksi käy..;)
Puolustelet niin kovasti sinua pettänyttä ihmistä? Kyyneleitä ne on krokotiililläkin, mutta tuskin saaliinsa puolesta itkee.
Äh, turhaa tää väittely täällä on. Antaa olla. Kaikilla on mielipiteensä.
Kysyt jos vastaukset eivät kelpaa? Vai kelpaavatko vain sellaiset jotka menevät yksiin omiesi kanssa???
Miksi sinä vastaaja kiusaat toista. Selvästi näät että hän ei halua erota. Jos itse et ole prosessia kestäny niin se ei tarkoita että muut ovat yhtä heikkoja ja säälittäviä.
nuori, suosittelen välitöntä eroamista.
25-vuotiaana löytyy vielä hyvä nainen. sitten kolmikymppisenä sinua vituttaa tuplasti enemmän kun se pettää uudelleen.