...olleet aika tiukkoja jätkiä. Ukkini oli kalastaja, käsin kuulemma paulotetttiin nuotta, siis tehtiin itse. Alusta loppuun. Nuotta-apajat aukaistiin tuuralla, jäätä saattoi olla 70 cm. Reikiä avattiin keskimäärin 15 kpl / puolisko, ja reiät olivat n. 45 cm halkaisijaltaan. Eli 30 avantoa, lisäksi isommat nosto ja laskuavannot. Narut uitettiin pitkillä saloilla avannolta avannolle, ja sitten kymmenen avannon kohdalta nuotta keluttiiin käsin aina nostoavannolle. Koko projekti kesti kaikkiaan n. 5 tuntia. Sodan jälkeen, kun oli kaikesta pulaa jo ennestään saattoi kalaa tulla vain 10 kg, ja kaloja jopa puolitettiin että jokaiselle tuli sama määrä, kukaan pyytämään saanut ei saanut jäädä ilman . Kyläläiset tulivat myös kaukaakin usein kalaa hakemaan, ja aina sitä jaettiin jos oli mistä jakaa. Sanotaan näin että ennen oli ennen ja nyt on nyt.... talkoo henki oli yhteinen halpa ja kelpo renki. Tuli vaan mieleen, oletko milloin ollut talkoissa ? Siis tekemässä työtä ilman rahallista vastinetta....
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
särkikin kelpasi evääksi: tuon vaivan jälkeen ei ollut juuri roskakaloja :-)
Olen ollut tekemässä työtä ilman rahallista vastinetta nyt lumien aikaan: pudottamassa lunta muiden kuin omalta katoltani.
...on kansanperinne nykyaikaan.... =) Sinänsä.... särki on purkitettuna ja painekeitimellä kypsennettynä kuulemma varsin maukas....
kesäytyneestä kalasta?
"Kalan hapattaminen on ollut leimallista pohjoisille seuduille. Raja kuivatun ja hapatettavan kalan välillä ei ole ollut selkeän maantieteellinen, vaan enemmänkin riippuvainen kalalajista ja ilmasto-olosuhteista. Lajeista vähärasvaiset sopivat paremmin kuivattaviksi, rasvaiset taas hapatettaviksi. Fennoskandian rannikoille tyypillinen kalan hapattaminen on Suomen rannikolla koskenut etenkin silakan hapattamista. Happaman eli kesäytyneen kalan syönti oli Suomessa yleistä vielä 1700-luvulla, Itä- ja Pohjois-Suomessa vielä paikoin 1900-luvun alussakin. Esimerkiksi muikku ja kilohaili kalanniminä ovat perua tästä säilöntämenetelmästä.
Kala hapatettiin yleensä laittamalla se puuastioihin eli pantioihin ja laittamalla se sopivaan käymispaikkaan. Happanemisprosessia voitiin kiihdyttää esimerkiksi jauhoilla ja piimällä. Pohjoisilla seuduilla hapattaminen on ollut niin tärkeä säilöntämenetelmä, että esimerkiksi lappalaiset pitivät kauan hapatettua kalaa parempana kuin suolakalaa. Menetelmänä se on ollut suosittu aina Japanista Islantiin. Makutottumuksesta kertoo myös se, että myöhempinä aikoina valtaosa suolatusta kalasta oli käytännössä osin hapantunutta, koska suolaa säästettiin. Asiaa valaisee esimerkiksi se, että graavikala nimenä viittaa kalan hapattamiseen vähässä suolassa maakuopassa – nimi on vain jäänyt nykyisen vähäsuolaisen tuorekalaherkun yhteyteen." http://www.tyrvanto.net/tyrvantoseura/joululehti/tj06_8.htm
....juu.... muikkua on monessa muodossa ollut , ja tulee olemaan näin järven äärellä ollessa.... =)
tiesitkö tuon että sen nimi juontuu jotenkin hapattamisesta? Toi oli oikeastaan se miksi laitoin tän katkelman.
...jep, jep... muistan jostain kuulleeni , mutta en tiennyt asiaa ihan noin tarkalleen. ... =)
nykyinenkin perinneherkku -hapansilakka- tässä kyseessä? Sain sellaista kerran tölkin ja kun avasin lämpimästä autosta otettuna... Kääk.. se liemi roiskahti silmille ja haju oli ihan kaamea:) Maistamatta jäi se kala sieltä purkista, vaikka sanovat sen olevan hyvää????
hapatettiin silakkaa, sisävesillä järvikaloja. Kessäytynyt särki on tullut minulle tutksi Päätalon teoksista. Se oli yleinen ruoka ainakin 20-luvun Taivalkoskella. Etevän tuoksuista myös Päätalon mukaan...
olemus ei ole mulle auennut. Kuivatun kalan tunnen kyllä. Alanpa sitten suunnitella Päätalosarjan lukemista :) Kala on parasta tuoreena ja mies nuorena. Kumpaakaan en osaa säilöä..
...säilöä muikun, mutta itseäni en... =) ...keu..keu... ja nyt nukkumaan. Öitä..
Öitä.
ENNEN OLI MIEHET RAUTAA LAIVAT PUUTA, NYT ON MIEHET PUUTA JA LAIVAT RAUTAA OHIIO HOI!
HAHA!
savossa lomareissuilla potunnostotalkoissa.. hmmps.
Muuten kyllä talkoohengessä mukana paljonkin, vaan varsinaisia talkoita ei jostain syystä enää ole. Kun verkoissa on ollut kalaa, niin aina ne oon vieny ihmisille, jotka eivät itse kalaan pääse vaikka tahtoisivat. Kai se jotain talkoota on, vaikka sooloiluna.
...jostain syystä arvasinkin... .kyllä sinun naapurina kelpaa olla. Oliko Savon potut hyviä... =))
Mutta ne talkoot oli ihan mielettömät :) Arpi kyynärtaipeessa muistuttaa niistä aina. Isäntä ajoi pottupellolla ja nosteltiin liikkuvan traktorin lavalle pottulaatikoita. Yhden lootan päädyssä oli huonon timpurin hommina koukkuinen naula, joka koukkasi ihosta läpi, enkä päässyt irti. Jouduin juoksemaan traktorin vieressä jonkun aikaa, ennenku isäntä tajus tilanteen.. Se oli ruosteinen naula ja vähän kauan kesti parantua. Hauskaa oli silti.:)
..ollakin aika "jätkä".... =)) Missä päin Savoa , jos kysyä saa.....
ja joillekin jopa vastaankin. Leppävirralla, sedän tilalla jossa opin jo lapsena muitakin tehokkaita taitoja..
...oikeaa Savoa. Tämä missä asun on vähän sellaista sekarotuisten sakkia.... =)
oo tietoinen roduista. Miten voisinkaan, kun isä on karjalasta kajahtanut ja äiti vääräsäärinen lappilainen. Savon kaunein paikka on mun mielestä Rautavaara.
...toinen äidin isä on tuolta idän Karjalasta, ja isän puolelta kiero savolainen. Rautavaara on pohjoista savoa, kaunis paikka.... mutta joskus kannattaa käydä myös eteläisessä savossa...
kävin juomassa talkookaljat. En ottanut rahaa siitä.
... tuokin on omalla tavallaan auttamista... =)
ottaa muutama satku siitä hyvästä, että perseeni niiden junttien joukkoon toin ja heidän kaljoja juomaan suostuin. Vittu, et ihminen voi joskus olla liian hyvä ja mukava...
...että talkoistakin voi kieltäytyä... mutta olet liian kiltti... =)
talkoista, mutta talkookaljoista en sit enää kehdannut.
...vieraanvaraista porukkaa olleet. No, pitäähän talkoo työmaalla aina yksi johtaja olla... =)
ja mielellään sellainen entisajan tiukka jätkä.
...tiukat jätkät huilatessaan nappasivat sutta hännänjuuresta ja tanssivat polkkaa... =)
Antiikin kreikassa oli tiukkaa poikarakkauttakin tiukkujen miesten kesken...
Tiukkaa rakkautta susien ja tiukkojen miesten kesken?
rok rok ja keu keu, sanoi Posti-Pekka, kun kirjeitä höyrytti...
mun ystävän remppa kesken parasta aikaa. Joudun pitään vähän taukoa kun käsi on murtunut. Mä meen aina auttaan jos ystävät remontoivat tai tarvitsevat apua lähes mihin vaan. Myös mua autetaan paljon. Kun antaa niin saa. Ja erityisesti hyvän mielen.
.....ja hyvä ruokkii hyvää... =)
on tämä jo paremmalla puolella. Niinhän se ruokkii :)
hei onko sua tutkittu, meinaan ku eihän tuo ole normaalia et sun iässä vähänväliä käsi tai ranne murtuu.
tää ei ollut vittuilua.
Kyl se lääkäri sano ett luuntiheys on erittäin hyvä. Mä oon vaan liian varomaton ja siksi onnettomuusaltis :( hitto kun oppis.
...ihan viime vuosina tullut osallistuttua, kun on ollut tämä oma työmaa, jossa muut ovat kulkeneet talkoissa. Mutta perunanosto- ja rehuntekotalkoot on ollut sellaista joka vuotista toimintaa aiempina vuosina.
...päin, kun aikoinaan oli vielä karjaa ja heinäpeltoa niin heinänkorjuu talkoot oli yleisiä. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan ja juomat ruuat kustansi tietysti pellon omistaja... =)
...minäkin joskus ollut hevoskärryn kyydissä heinäkasan päällä painona. Muuhun minusta ei vielä sillon ollut sen verran vähän oli ikää ja kokoa. Muutam vuosi myöhemmin heinät tehtiin silläkin tilalla traktorilla, sillon olin kuorman päällä heinäpaaleja vastaan ottamassa, olin jo sen verran isompi.
Nykyään noissa hommissa ei hiki tule, jos vaan traktorin ilmastointilaite toimii....
...vaiheessa työt tullee tutuksi. Kuin myös... kerran heinähännällä meinaisi isäukko tehdä reiän, kun työnsi heiniä latoon, en kerennyt kiivetä ladossa jo olleen kasan päälle....hipaisua ei lasketa.... =)
tullut oltua taloyhtiön vuotuiset pihatalkoot, mökkitalkoita, talon maalausta, kyläyhdistyksen talkoissa, työmaan kannatuspippaloissa, urheiluseuran ja srk:n jutuissa.
...ehkä palstan ahkerin ihminen..... =))
oli vaan parempi olla ihan missä vaan paitti kotona. Nyt en teekään kun käyn duunissa ja lorvin täällä, vaikka pitäis saada lopputyö kasaan.
20 v. oltiin laittamassa saaressa olevaa kesämökkiä asuinkuntoon.
Myöhemmin oli tämän talon pihan syyskunnostustalkoot, noin 3 aaria. Siitäkin yli 15 v.
...harvoin kuin milloinkaan.... =)
olisi ollut yhtenä lauantaina olisi ollut mahdollisuus mennä risutalkoisiin.
En nähnyt mitään järkeä mennä keräämään risuja, jotka olin työaikana kaatanut raivaussahalla.
Olutta ja makkaraa olisi ollut tarjolla.
Sinänsä olisi ollut fiksumpaa kerätä muutama kokko risujen kaatopaikalle ja tehdä nuotio.
Onhan noita ollut. Puutarhasavottaa, metsäsavottaa, rannan perkuuta ja rakentamiseen liittyviä talkoita. Ja sitten noita arkisempia muutto- ja remonttijuttuja. Lähden mielelläni mukaan, ne on raskainakin kivaa puuhaa hyvässä seurassa ja jälkikäteen tietää tehneensä hyvää työtä.
...se on... totta turiset.... kun kroppaa rääkkää , mielikin lepää... =)
jokunen aika sitten, mutta oman kylän talkoisiin osallistutaan joka touko- ja elokuu. - Ja toki on silloin tällöin sellaista hommaa muutenkin, joka hoidetaan talkooperiaatteella.
...alkaa käydä työstä kun sama ystävä pariskunta muuttaa 3 kertaa vuoden aikana....juu... =)
haravointitalkoot muutama vuosi sitten, kun asuttiin rivarissa. Sitten sellaisia "epävirallisia talkoita" on ollut sen jälkeen :)
...yleensä 1/3 osa aina estyy jostain kumman syystä saapumasta... =) Ainakin meillä päin...kuulemma...
meilläkin :)
Mutta mie tykkään haravoida, niin en luistanut sillä kertaa talkoista :D
serkku fisustaa myös, se on Kerimäellä päin, mut hyviii ne muikut on täytyy sanoo!