Koko avioliiton ajan mies on ollut rahankäyutön yläpuolella.
Hänen mielestään laskut maksetaan 3. karhukirjeen jälkeen. On naurettavaa edes miettiä mistä rahat otetaan, kun lainan maksun aika tulee. "Se on sen ajan murhe."
Ostojensa arvoa hän ei tiedä eikä muista. Kysyt jonkun hankinnan hintaa, ja hän vastaa säännönmulaisesti "jotain siinä 30-40 euroo". Eli hänelle on ihan saman tekevää, mitä joku on maksanut. Monta kertaa hämmästyy, kun itse on arvellut hankinnan hinnaksi ihan jotain muuta. Myöhemmin sitten selviääkin oikea hinta.
Rahankäytöstä on käyty lukemattomat keskustelut, joiden sisältöö on aina sama: Mies ei yhtään käsitä, mikä tässä nyt mättää. Joku lasku maksamatta Sou what! Kyllähän ihmisillä aina jotain velkoja on hyvänen aika. Ensi kuussa kaikki järjestyy.
Hyvätkään tulot eivät riitä, jos raha pannaan menemään holtittomasti. Jonain päivänä "ensi kuun" palkka ei tulekaan. Mitä sitten!
Hänen mielestään laskut maksetaan 3. karhukirjeen jälkeen. On naurettavaa edes miettiä mistä rahat otetaan, kun lainan maksun aika tulee. "Se on sen ajan murhe."
Ostojensa arvoa hän ei tiedä eikä muista. Kysyt jonkun hankinnan hintaa, ja hän vastaa säännönmulaisesti "jotain siinä 30-40 euroo". Eli hänelle on ihan saman tekevää, mitä joku on maksanut. Monta kertaa hämmästyy, kun itse on arvellut hankinnan hinnaksi ihan jotain muuta. Myöhemmin sitten selviääkin oikea hinta.
Rahankäytöstä on käyty lukemattomat keskustelut, joiden sisältöö on aina sama: Mies ei yhtään käsitä, mikä tässä nyt mättää. Joku lasku maksamatta Sou what! Kyllähän ihmisillä aina jotain velkoja on hyvänen aika. Ensi kuussa kaikki järjestyy.
Hyvätkään tulot eivät riitä, jos raha pannaan menemään holtittomasti. Jonain päivänä "ensi kuun" palkka ei tulekaan. Mitä sitten!
Vastaukset 12
Vanhimmat
jos teillä on yhteistä omaisuutta niin hae pesänjakoa ja ositusta. En osaa neuvoa tarkemmin, mutta käräjäoikeudesta sitä haetaan. Oikeusaputoimisto tietää paremmin. Sieltä kannattaa kysyä. kerrot vaan kaikki syyt rehellisesti.
Sitten saat olla rauhassa. Mies tekee omaisuudelleen, mitä tahtoo, mutta sinä saat rauhan.
No mikset ota itse raha-asioita ja laskujen maksuja kontollesi?
Jämeryyttä nyt peliin! sanot vaan ukolles, että sä alat huolehtiin tästä eteenpäin raha-asioiden hoidon!
Laskuthan voi sopia niin, että ne lähtee automaattisesti tililtä vaikka tilipäivänä! loppuilla sit teette mitä teette! Miksi alistut tuollaisen?
Meillä on vähän sama juttu. Mies tuli aina ruokaostoksislta kassit täynnnä luomua, herkkuja ja naudanlihapihvejä, osti kalliita mansikoita helmikuussa jne. Kerran hän osti veljeltään tietokoneen ja maksoi sitä 50e kuussa, aina sekin unohtui, jos ei veli siitä muistuttanut. Hieno kännykkä piti olla ja sitähän piti sitten aina miettiä jälkeenpäin miten se maksetaan.
Minä olen alusta asti pitänyt rautakouralla meidän taloutemme kasassa. Jos mieheni saisi hoitaa raha-asiat, niin olisimme korviamme myötä veloissa. Hän olisi ostanut osamaksulla heräteostoksia ja jättänyt kaikki laskut maksamatta.
Teidän kannattaisi avata yhteinen taloustili, josta laskut menevät suoraveloituksena maksuun, meillä tuo systeemi toimii. Jos teillä on maksuvaikeuksia, niin aloita pikku hiljaa, esimerkiksi avaatte sen yhteisen tilin, siirrätte sinne vähän rahaa ja laitat yhden tai kaksi laskua sinne suoraveloitukseen. Kun systeemi toimii, niin siitä on hyvä jatkaa kunnes kaikki menot menevät sillä tavalla maksuun. Sitä ei tarvitse sitten enää kuin pitää silmällä.
Täytyy vain laatia tarkka budjetti siitä, minkä verran sieltä "katoaa" rahaa kuukausittain, ja sitten molempien tililtä myös automaattisena tilinsiirtona heti palkkapäivänä sille tilille ylöspäin pyöristetty summa kattamaan sen kuukausipotin. Näin säästyy karhukirjeiltä, maksumuistutuksien myötä laskut vain kallistuvat.
Voi olla miehellesikin suuri helpotus saada systeemi aikaan ja toimimaan ilman vaivannäköä. Hänen nykyinen käytöksensä on tosiasioiden kieltämistä, hän haluaa unohtaa mitä jokin on maksanut, sillä ajatus rahasta ja velasta on liian stressaava.
Meillä on lisäksi molemmilla saman suuruinen "kuukausiraha" käteisenä, jota sitten tuhlaamme mielitekojemme mukaan. Kyllä sitä alkaa viimeistään kuukauden 20pvä ihmettelemään, että minnekäs se raha on taas hävinnyt ja nyt olisi vielä kymmenen päivää jäljellä... mutta ainakin sen tajuaa, että kukkaro tyhjenee.
Rahankäyttöä on opeteltava. Jos miehesi ei ole sitä jo lapsuudenkodissaan oppinut, niin nyt täytyy viimeistään alkaa opetella. Kyllä pienen kotitalouden raha-asiat saa pikkuhljaa hallintaan jos otta sen asiakseen.
...hyviä ajatuksia. Onnea sinulle, että olet noin hyvin selviytynyt.
Mutta minun ristinäni on henkilö, jolla on jokin pysyvä vamma tässä asiassa. Toisilla on ristinään juoppo, toisilla narsisti, toisilla vieraissa hyppelehtivä, muutamilla tämä minun murheenkryynini.
Olemme avanneet yhteisen tilin pariinkin kertaan. Ensimmäinen oli säästötili. Kumpikin sopi summan maksettavaksi kuukausittain. Kun tarkistin saldon 6 kk kuluttua, se oli kirkas nolla.
Toisen kerrasn oli maksutili, jolta maksettaisiin sitten vuokrat yms.
Muutaman kuukauden kuluttua se oli miinuksella, ja minulla kesti kauan päästä taspainoon, kun maksoin maksamattomat laskut ja tilin velat.
Miehen selitys oli, että pankissa oli tehty kavallus ja meidän rahat on kavallettu :)))
Sitten yritettiin tehdä niin, että miehen palkka tuli suoraan tililleni ja hän sai vain runsaat taskurahat.
Hyvin meni, kunnes maksamattomia vähittäismaksuja ja laskuun vietettyjä vapaa-ajan viettoja alkoi tulla karhuilta tasaiseen tahtiin.
"Mistä minä maksan, kun sinä viet rahat?" kysyi hän ihan ihmeissään.
Vuosia olen maksanut aivan kaiken muun paitsi auton. Olisin eronnut jo vuosia sitten, mutta tietenkin olisin menettänyt puolet omaisuudesta osituksessa. Minä olin kuitenkin maksanut asuntolainat ja kaikki perheen menot, joten en todellakaan ollut halukas enää lahjoittamaan puolia siitä pois. Lapsista hän ei olisi maksanut ikinä ensimmäistäkään elatusmaksua. En jaksanut ajatella enää niitä riitatilanteita, joihin olisin tässä asiassa joutunut. Minulle kaikki olisi joka tapauksessa kaatunut maksettavaksi.
Tällaista siis voi tapahtua. Suosittelen, että nuoret aikanaan todella ottavat huomioon mm. rahankäytön ennen kuin sitoutuvat ehkä elämänikäiseen rahan orjuuteen. Tasapainoa on hyvin vaikea säilyttää, kun se on mennyt.
Totta, tuo kyllä menee jo ihan älyttömyyksiin ja kyseessä on täysin holtiton ja vastuuntunnoton henkilö. Kyllä tosiaan on kotikonstit vähissä vastaavassa tapauksessa. Aina on se vaara, että jos toinen pitää ohjakset tiukasti käsissä, niin se toinen kuvittelee, että saa hörhöillä mielensä mukaan, hänellä kun on aina turvaverkko mihin on mukava köllähtää...
Toivoton tapaus!
Ota se iltalenkille mukaasi vilkkaan tien varteen ja pukkaa rekan eteen! Niin siitä pääsee! :D
Minulla on sama ongelma mieheni rahankayton suhteen. Han voi tuhlata yhtena iltana yli viikon ruokarahat, ja sitten ollaan onnettomia. Meilla on eri tilit, han antaa kuukausittain suurimman osan rahoistaan minulle, jotka laitan pankkiin omalle tililleni, ja sitten maksan vuokran ja ruoan ja eihan siita jaakaan mitaan jaljelle. Eli omiin henkilokohtaisiin menoihin, joita juuri paljon minulla ei ole.
Mieheni sen sijaan kuluttaa rahaa kuin sita taivaasta sataisi. huomista ei ole olemassakaan. Taman han on itsekin myontanyt, ettei todella pysty pitaan rahasta kiinni. Nyt pulmana on jatkuva rahantuhlaus, eli hanella kylla on "varaa" tuhlata rahoja, jotka paa-asiassa menevat juomiseen. Siis sellaiseen joihin meilla ei ole varaa. Kotona kun ei haluta juoda, vaan pitaa menna ulos kavereiden kanssa iltaa istumaan.
Meilla on ollut lukemattomia kertoja riitoja taman asian suhteen, tuloksetta. Viime viikolla rahat tuli ja ne juotiin heti, onneksi sain jotain elamiseen. Kukkaroni on jatkuvasti tyhja, ja elamani on muuttunut, mina lasken joka pennin, uhraudun omista tarpeistani, ja mies tuhlaa itseensa rahaa.
Tunnen olevani kuin umpikujassa. Mita neuvoisitte ?
Tililani menee suoraveloituksena laskut jms. Kun yritan keskustella jarkevasti asiasta, han myontaa olevani oikeassa, ja sitten vaihdetaankin keskustelun aihetta. Piste.
Kuinka tuttua. Keskustelun aikana mies on pelkästään myötämielinen: todellakin - on tullut tuhlattua, - aivan oikein sanot, laskut maksamatta, - tämän on muututtava, ihan olet oikeassa. Katsos; ENSI KUUSSA on kaikki ihan reilassa. Odota vaan. On yhdet bisnekset vetämässä...
Eli kun aikansa myöntelee, toiselta loppuu sanomiset. Kaikkeen on myönnytty, lupaukset annettu. Ei se jaksa kuitenkan pitkiin aikoihin tätä samaa keskustelua käydä.
Ja jos keskustelu kuitenkin tulee jokaviikkoiseksi, saa huomata, että vaimo on inttäjä, aina samaa virttä laulamassa, ei ikinä hyvää sanaa, kuka tässä huushollissa jaksaa....
Nuorelle ihmiselle sanon, lähde hyvän sään aikana. Minä uskoin niin kuin uskotaan alkoholistin lupauksia. En ymmärtänyt ajoissa, että tyhjää puhettahan se on. Se jos mikään on lupausten jatkuvaa pettämistä.
Nyt minulla on lapsi joka ei koskaan vartu. Omat lapset ovat jo omillaan, mutta tämä vihkipallilla saatu on huollettavanani hautaan asti.
Uskottomuutta on niin monenlaista. Ei siinä aina kolmatta osapuolta tarvita.
Jos te kaikki samassa tilanteessa olevat olette edes tietoisia rahatilanteesta, niin se on jo positiivista. Veljeni eli aina yli varojen ja halusi hoitaa aina kaiken, vaimon kännykkälaskua myöten ja vaimo antoi hyväuskoisena hoitaa. Ihmettelin aina velipojan elintasoa, minulla on parempi palkka, enkä silti yltänyt läheskään samaan.
Veljeni kuoli tapaturmaisesti 45-vuotiaana. Hänen vaimonsa jäi yksin hoitamaan 200 000 velkaa, josta suurin osa oli ulosotossa. Vaimo ei ollut tiennyt asiasta mitään, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Kyllä hän tiesi, että osamaksuja ja lainaa oli, mutta tuo summa tuli vasta perunkirjoituksissa esiin täydellisenä järkytyksenä. Jopa lasten Aku Ankan vuositilaus oli maksamatta ja ulosotossa. Henkivakuutustakaan ei enää ollut, kun nekin maksut oli maksamatta. Pikalainoja oli erääntymässä kasapäin. Auto maksamatta. Asianajaja sanoi, että oli kerännyt veljen toimistohuoneesta jätesäkillisen maksamattomia laskuja.
Minullekin veli jäi 10 000 euroa vippivelkaa, mutta siitä en ole hiiskunut kenellekään yhtään mitään, en aio stressata sillä asialla veljen muutenkin epätoivoista leskeä.
Eli jos teillä on edes osittainen kontrolli asioista, niin se on jo hyvä.
Kuinka vaimo selviää? Onko todella niin, että perikunta joutuu tällaisessa tapauksessa maksamaan kaikki velat?
Ymmärrän sähkölaskut ja AkuAnkat, mutta pikavipit? Muut epämääräiset?
Lapset lienevät vielä alaikäisiä.
Kuinka pitkälle velkojen maksu ulottuu sukupolvissa? Pienituloinen leski ei selviä, joten lapset maksavat kun aikuistuvat?
Toivottavasti asianajaja hoitaa homman sydämellä ja taidolla.
Kyllä vaimo joutuu maksamaan. En sitten tiedä miten pitkälle periytyy, ilmeisesti niin pitkälle, että velat on maksettu. Lapset ovat 10-vuoden molemmin puolin, joten aikamoinen taakka jäi yh:lle. Onneksi tämän omat sisarukset auttavat. Itse yritän ostella lapsille tarpeellisia lahjoja. Omakotitaloonsa sentään saavat toistaiseksi jäädä. Se oli aluksi suurin pelko varsinkin lapsille, että joutuvatko sieltäkin lähtemään.
Kannattaisi tuhlari-isien kerran pysähtyä minuutiksi miettimään, mistä omat lapset jäävät paitsi.
Minulla ainakin on tiedossa arkielämän maksut, koska maksan ne kaikki itse.
Päätin jo vuosikausia sitten, että aikuisen ihmisen asia on osallistua perheensä elättämiseen, ja se tapahtuu velvollisuudesta ja vastuuntunnosta, ei käskystä eikä vaimon kerjäämisen jälkeen. Siitä minulla oli vuosikausien kokemus, koska lasten päivähoito nieli niin suuren osan tuloistani, että en pysynyt hoitamaan talouden kaikkia maksuja.
Kun ansioni alkoivat riittää, en enää vaivannut miestä rahanpyynnöillä. Minun puolestani saa tuhlata palkkansa mihin lystää. Lapsetkin ovat sitä mieltä, että isä on jossain suojatyöpaikassa, missä ei palkkaa makseta. En ole korjannut harhaluuloa.
Tästä seuraa, että kaikki perhettä koskevat päätökset teen yksin. En minä kysy käenpojalta, mitä mieltä hän jostakin hankinnasta olisi, tai millaiset tapetit hän haluaisi eteiseen. Minä teen hankinnat, ja minä määrään, mitä hankitaan.
Minä en edes keskustele mistään. Käenpoika otetaan mukaan, kun lähdetään jonnekin, mutta ohi ovat ne ajat, jolloin hartaasti pyydeltiin häntä mukaan ja anottiin, että olisi kotona viikonloppuna.
Minä en jaksa enää korostaa lapsille, että isän mielipiteitä pitää kunnioittaa. Minulle on ihan sama, mitä lapset siitä ihmisestä ajattelevat. Sen vain olen sanonut, että he ovat perineet 50 % geeneistään isältä.
Suhtautukoot tietoon tavallaan.
Miehelläni ei ole omaisia. Jos olisi, olisin osoittanut ovea jo kauan sitten. Mutta hänellä ei ole paikkaa minne mennä. Me olemme hänen ainoa tukikohtansa.
Naapurillani oli aivan sama tilanne. Mies joi rahansa.
Vaimo ei halunnut luopua omakotitalota, jonka pari oli miehen raittiina aikana rakentanut, ja jonka lainoja vaimo nyt yksin maksoi.
Hän otti lisää lainaa ja osti miehelle yksiön, ja sopi, että hän pitää talon, mies asuu yksiössä, eikä hänen tarvitse maksaa elatusmaksuja. Vaimo laski, että hän selviää lainoistaan samana vuonna kun pääsee eläkkeelle.
Vuoden kulutua mies oli kadulla, asunto oli taloyhtiön hallussa, koska siellä oli riehuttu, ikkunat rikottu, yhtiövastike maksamatta jne.
Ihan tätä en omalle ukolleni toivo, joten olkoon nyt tuossa.
Mutta kysyn kyllä, mikä saa miehen heittämään kaikki menemään. Turha syyttää, että yhteiskunta, työnantajat tai vaimo sortaa eikä ymmärrä, sillä ei ketään voi pakottaa tuhlaamaan elämäänsä, ihmissuhteitaan ja ansioitaan.
Kun työssä uupuneet ja katkeroituneet vaimot ja äidit yrittävät kasvattaa poikiaan, antavatko he näille juuri tuollaisen elämän mallin tietämättään, koska näitä perheensä hyljänneitä siivelläeläjiä on niin paljon?