Aihe

narsistinen äiti

YAH

Mun äiti on narsistinen. Nyt olen vasta tajunnut miten rumasti se käyttäytyy mua kohtaan. Se nimittelee mua. Vihjailee että olen lihava (14kg ylipainoa mutta tarviiko sitä mulle itelle kertoa). Vihjailee että meidän tavarat on romuja. Arvostelee lastemme ulkonäköä ja vihjailee etten tarpeeksi anna niille ruokaa. Joka joulu se vittuilee lahjoillaan. Mieheni ei ole talonmies/autonkorjaaja pienimmässäkään määrin ja äitini ostaa sille työkaluja. Lapsien leluista se aina vihjailee että niitä on liikaa ja ostaa niille koristetyynyn!. Minulle se osti vuonn 79 valmistuneen koko perheen lääkärikirjan kirpputorilta ja ilmoitti suureen ääneen mun anopin ja apen kuullen että ostin nämä sukkahousut sulle, suurimmat mitä siitä kaupasta löyty. joka synttäri se soittaa että saako kakkua. ja sitten tulee jonku ääliölahjan kanssa. EN TODELLAKAAN OLE MATERIALISTI, mutta jotenkin oottaisin äitiltäni että edes pystyisi pokkanaamalla lahjansa antamaan. aina siihen kuuluu se paskanen nauru päälle.

Tätä nujertamista on jatkunut lapsesta asti. Huomasin vasta, miten pitkään tätä on jatkunut ja miten pahalta se tuntuu. Olen yrittänyt kestää ja kestää ja ajatella että se nyt vaan on sellanen. Eli oon yrittänyt painaa haukkumisesta nousevan pahanolontunteen pois. Nyt olen oppinut monissa asioissa olemaan rehellinen tunteilleni. Ne nousee ja uskallan kohdata ne. Esim jos joku on loukannut mua, oon aatellut vaan että sillä on paha päivä vaikka oikeasti olisi pitänyt kuunnella myös miltä musta itestä tuntuu. nyt oon alkanut tuntemaan. Nyt sitten säikähdin kun aloin kuunnella tunteitani äitini seurassa. Voi hyvänen aika että se on ilkeä akka! Miten se voi olla niin riidanhaluinen ja pakko saada kommentoida joka asiaa niin rumasti ja varmistaen että mulle tulee paha mieli. Se syö mua, nujertaa mun itsetuntoa. En jaksa enää. En jaksa elää sen seurassa. miehenikin ihmettelee äitini käytöstä.

Nyt en tiedä että mitä teen. Äiti ei itse älyä että on niin ilkeä, tai ei halua. Sisarukseni on laittanut äitiin välit poikki, minkä ymmärrän hyvin. Tekisi mieleni tehdä sama. Mutta koska olen itse pitänyt välien katkaisemista luuserihommana, vaikeuttaa se päätöksen tekemistä. Enkä oikeasti edes tiedä mikä on järkevää. Olisko jollain ehdottaa viisasta ratkaisua!?:/

Tälle ihmiselle, rakkaalle äidilleni, ihan kamalalle ihmiselle, ei hyövää näistä asioista sanoa koska hän ei ymmärrä. Narsistiset piirteet on niin vallalla siinä ihmisessä ettei se näe oikein, terveesti.

Myös kokemuksenne auttaisivat minua. Haluaisin kuulla kokemuksia miten olette tulleet toimeen oman narsistisen äitinne kanssa.

44

1184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henna001

      Uudella palstalla, narsistienuhrit infossa, on oma osio narsistien lapsille, oletko huomannut?

      • YAH

        mutta saa silti kommentoida tätäkin:)


    • yxex

      Todella lannistavaa ja kurjaa käytöstä äitiltäsi sinua kohtaan. Hän tulee sumeilematta rajojesi yli, ja tiedän kokemuksesta miten vaikea niitä rajoja on asettaa vanhemmilleen, itse aikuisenakaan :/

      Mutta jotain täytyis tehdä! Mun on helppo neuvoa sua että ole jämäkkä ja aseta selkeät rajat äitillesi, koska harva meistä siihen pystyy. Niin sisäänrakentunut meillä se äidin arvostus on.

      Muuttaa et voi äitiäsi, muutos hänen käytökseensä täytyy lähteä hänen omasta oivalluksestaan. Kelju juttu!

      Koeta ehkäpä käsitellä omia tuntemuksiasi, ja miten vapautuisit niiden ahdistuksesta? Luetko kirjoja? Yksi mikä voisi helpottaa oloasi on -Tony Dunderfelt.in "irti tunnekoukuista". Luin sen itse hiljattain ja sain apua. Siinä opastetaan miten voi itse työstää mielessä pyöriviä ahdistavia ajatuksia.

      Tsemppiä, ja voimia! =)

    • ei anteeksiantoa

      Naisilla yleensäkään ei ole tapana nähdä omia rajojaan vaan he pitävät muita itsensä jatkeena, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Naisten narsismi on sillä tavalla hyväksyttyä eikä sitä pidetä epänormaalina vaikka mielestäni kyllä pitäisi.
      Oma äitini käyttäytyi suurinpiirtein samalla tavalla kuin sinunkin, mutta tuon lisäksi hän tunsi omistavansa esikoiseni. Kun sitten riitaannuin hänen kanssaan asiasta (kumpi on äiti) ja laitoin välit poikki alkoi oikea taistelu. Hän alkoi käyttää yhteiskuntaa lyömäaseena minua vastaan. Hän teki pienessä ajassa huomattavan määrän lastensuojeluilmoituksia (narsistinen kosto), joita sitten sossu joutui tarkistelemaan, sehän on heidän tehtävänsä. Mutta äiti ei luovuttanut, vaikka yksi toisensa jälkeen kumottiin viranhaltijan topimesta! Hän jatkoi sitkeästi niin kauan, että esikoiseni huostaanotettiin - tähän johti mm. vaihtunut sosiaalijohtaja. Muita lapsiani ei huostattu - sekin vähän ihme juttu, koska jos olosuhteet olivat olleet kuten äitini väitti, eikö kaikki lapseni olisi olleet yhtä huonossa asemassa? Uskon, että äiti puhuin uuden sossun pyörryksiin.
      Äiti kuvitteli huostaanoton jälkeen kaikessa narsistisuudessaan kykenevänsä määräämään myös sossun päätöksiä, pettyen katkerasti; lasta ei annateukaan hänelle vaan vietiin sijaiskotiin! Siinä vaiheessa äiti soitti minulle ja kysyi seuraavan kysymyksen: "Oletko nyt tyytyväinen?"
      Olen aika kauan miettinyt, mitä hän kysymyksellään tarkoitti, mutta se on sittemmin selvinnyt; hän kuvitteli, että MINÄ olin järjestänyt lapsen sijaiskotiin niin, ettei hänellä ollut mahdollisuutta saada lasta. Näinhän se ei ollut.
      Monenlaista pahoinvointia huostaanotto on meille tuottanut. 10-vuotias vietiin ilman perustetta kodistaan tuntemattomaan ympäristöön toiselle puolelle Suomea kolmeksi vuodeksi - narsistisen naisen koston välikappleena.

      • yxex

        Kolmen sukupolven katastrofi, voi hemmetti! :"(


      • ei anteeksiantoa
        yxex kirjoitti:

        Kolmen sukupolven katastrofi, voi hemmetti! :"(

        Ei taida riittää kolmen. Meidän kohdalla puhutaan jo enemmästä.


      • yxex
        ei anteeksiantoa kirjoitti:

        Ei taida riittää kolmen. Meidän kohdalla puhutaan jo enemmästä.

        Mitkä on sun selviytymis-suunnitelmasi?


      • Gargamel
        ei anteeksiantoa kirjoitti:

        Ei taida riittää kolmen. Meidän kohdalla puhutaan jo enemmästä.

        varmaan jo monessa sukupolvessa. Ilmiselvästi ei ole juttua analysoitu kun pidetään jatkvaa rajan yli tulemista normaalina toimintana.
        Tässä yhteydessä tulee mieleen nuo joukko- samalla kun itsemurhaajat. Ihan kuin näillä ihmisillä ei olisi käsitystä omasta erillisyydestä vaan on todellakin otettava mukaan kokonainen sidosryhmä.


      • ei anteeksiantoa
        yxex kirjoitti:

        Mitkä on sun selviytymis-suunnitelmasi?

        ne ovat jo aikoja sitten tehdyt ja toteutetut.
        Ensimmäisenä laitoin kaikki välit poikki. Kyllä äiti koetteli moneen otteeseen tulla lähemmäs, mutta näin sen mielistelyn läpi ja se on elinehtoni vieläkin - ei saa selittää asioita (varsinkaan äidin tekemiä) itselleen vasten omaa etuaan.
        Vuosia oltiin kokonaan erossa. Nyt äidin sairastuttua olen käynyt hoitokodissa (jossa hän on) ehkä kerran vuodessa ja joka kerta siitä tulee äärimmäisen paha olo. Krapula. Se kai johtuu siitä, että oma tahtoni kohtaa äitini tahdon. Omasta tahdosta siinä on kyse, koska ei ainakaan silloin ikinä tuntunut näin pahalta, kun vielä annoin äidin manipuloida itseäni. Monet puhuvat kiltteydestäkin, mutta minusta se ei ole kiltteyttä, se on tapa mitätöidä itse itseään, kuka sen sitten mistäkin on oppinut. Minä kasvoin ympäristössä, jossa ei muunlaista selviytymistä ollut kuin itsensä mitätöinti, oman tahtonsa nujertaminen. Ei narsistin kanssa voi elää oman tahdon omaavat.


      • yxex
        ei anteeksiantoa kirjoitti:

        ne ovat jo aikoja sitten tehdyt ja toteutetut.
        Ensimmäisenä laitoin kaikki välit poikki. Kyllä äiti koetteli moneen otteeseen tulla lähemmäs, mutta näin sen mielistelyn läpi ja se on elinehtoni vieläkin - ei saa selittää asioita (varsinkaan äidin tekemiä) itselleen vasten omaa etuaan.
        Vuosia oltiin kokonaan erossa. Nyt äidin sairastuttua olen käynyt hoitokodissa (jossa hän on) ehkä kerran vuodessa ja joka kerta siitä tulee äärimmäisen paha olo. Krapula. Se kai johtuu siitä, että oma tahtoni kohtaa äitini tahdon. Omasta tahdosta siinä on kyse, koska ei ainakaan silloin ikinä tuntunut näin pahalta, kun vielä annoin äidin manipuloida itseäni. Monet puhuvat kiltteydestäkin, mutta minusta se ei ole kiltteyttä, se on tapa mitätöidä itse itseään, kuka sen sitten mistäkin on oppinut. Minä kasvoin ympäristössä, jossa ei muunlaista selviytymistä ollut kuin itsensä mitätöinti, oman tahtonsa nujertaminen. Ei narsistin kanssa voi elää oman tahdon omaavat.

        Joskus voi käydä niin ettei sen toisen kuolemakaan lopeta sitä outoa vaikutusta. Isot on ollut ongelmasi jos nykytilanteessa kerran vuodessa tapaaminenkin sattuu. Auttaako mitätöintitunteeseesi jos sanon sulle että olet arvokas ihminen? Sinä oikeasti olet! :)


      • ei anteeksiantoa
        yxex kirjoitti:

        Joskus voi käydä niin ettei sen toisen kuolemakaan lopeta sitä outoa vaikutusta. Isot on ollut ongelmasi jos nykytilanteessa kerran vuodessa tapaaminenkin sattuu. Auttaako mitätöintitunteeseesi jos sanon sulle että olet arvokas ihminen? Sinä oikeasti olet! :)

        olen ihan sinut asian kanssa jo. En väitä että tapaaminen sattuu, siitä vaan tulee jonkinlainen "krapula", koska koen että äiti yrittää jatkuvasti murtaa minun tahtoani.
        Kiitos. Olenhan minä arvokas. Kaikki meistä on. Myös äiti, vaikka minun on mahdoton antaa hänelle anteeksi, ainakin vielä.
        Hän mursi lapseni elämän, enkä millään voi sitä katsoa läpi sormieni.


      • YAH
        Gargamel kirjoitti:

        varmaan jo monessa sukupolvessa. Ilmiselvästi ei ole juttua analysoitu kun pidetään jatkvaa rajan yli tulemista normaalina toimintana.
        Tässä yhteydessä tulee mieleen nuo joukko- samalla kun itsemurhaajat. Ihan kuin näillä ihmisillä ei olisi käsitystä omasta erillisyydestä vaan on todellakin otettava mukaan kokonainen sidosryhmä.

        joka kerta kun tapaan äitini, tulee juuri se krapula. sellainen paha olo etten oikein osaa selittää. se vie kaikki voimat, tärisyttää ja rintaa puristaa ja menee puoli päivää tai kokonainen päivä että alan olla tolpillani ja jaksan tehdä pakollisten kotitöiden lisäksi muutakin, kotityötkin teen kuin sumussa.

        kiitos kun jaksatte kommentoida!:) ihan hirveä tuo huostaanotto-kosto. onpa pirullinen ihminen. sanoitko sä sille sillon miltä susta oikeasti tuntuu? että tahallasi teit tai sun syy että lapsi otettiin huostaan? aivan hullua mihin ihmiset kykenee. pelottaa se että mitä se puhuu musta kun en olis enää sen kanssa väleissä. tuota ootan kans että käyn äitin luona sitten kerran vuodessa ja otan viikon sairaslomaa sen jälkeen että saan oksentaa krapulan pois.

        tuntuu vaan omalla kohdalla siltä että jotain olisi vielä tehtävissä, että tää juttu on vielä kesken, etten oo vielä yrittäy tarpeeksi. mitään en ole ottanut puheeksi sen kanssa istutaan alas ja jutellaan meidän väleistä-tyylillä mutta en tiiä mitä se tuottaisi. jos olisin ihan suoraan rehellinen ja kertoisin täysin omista tunteista ja kokemuksista, keskustelu päättyisi varmaan siihen että itkisin ja saisin syyllistämistä osakseni. toisaalta olispahan se sitten pois alta ja voisi hyvillä mielin jatkaa omaa elämää ilman sitä. mikä on sitte järkevää en tiiä. oon niin hukassa. onneksi mulla on muutama jotka oikeesti ymmärtää.


      • Warren
        YAH kirjoitti:

        joka kerta kun tapaan äitini, tulee juuri se krapula. sellainen paha olo etten oikein osaa selittää. se vie kaikki voimat, tärisyttää ja rintaa puristaa ja menee puoli päivää tai kokonainen päivä että alan olla tolpillani ja jaksan tehdä pakollisten kotitöiden lisäksi muutakin, kotityötkin teen kuin sumussa.

        kiitos kun jaksatte kommentoida!:) ihan hirveä tuo huostaanotto-kosto. onpa pirullinen ihminen. sanoitko sä sille sillon miltä susta oikeasti tuntuu? että tahallasi teit tai sun syy että lapsi otettiin huostaan? aivan hullua mihin ihmiset kykenee. pelottaa se että mitä se puhuu musta kun en olis enää sen kanssa väleissä. tuota ootan kans että käyn äitin luona sitten kerran vuodessa ja otan viikon sairaslomaa sen jälkeen että saan oksentaa krapulan pois.

        tuntuu vaan omalla kohdalla siltä että jotain olisi vielä tehtävissä, että tää juttu on vielä kesken, etten oo vielä yrittäy tarpeeksi. mitään en ole ottanut puheeksi sen kanssa istutaan alas ja jutellaan meidän väleistä-tyylillä mutta en tiiä mitä se tuottaisi. jos olisin ihan suoraan rehellinen ja kertoisin täysin omista tunteista ja kokemuksista, keskustelu päättyisi varmaan siihen että itkisin ja saisin syyllistämistä osakseni. toisaalta olispahan se sitten pois alta ja voisi hyvillä mielin jatkaa omaa elämää ilman sitä. mikä on sitte järkevää en tiiä. oon niin hukassa. onneksi mulla on muutama jotka oikeesti ymmärtää.

        Mäkin tulin fyysisesti sairaaksi käytyäni vielä kerran vuosien jälkeen kylässä. Havaitsin että koko tilanne meni tämän ihmisen ehdoilla eikä hän ollut koskaan ottanutkaan yhteyttä kuin juorutakseen jotakin tai saadakseen jostakin tietoa. Koskaan ei tullut tunnetta, että tämä ihminen olisi ottanut yhteyttä välittämisen vuoksi.
        Siksipä lopulta päättelin, ettei mitään hyvää tosiaan ole tulossa.
        Tuon kokemuksen jälkeen analysoin säännöllisin väliajoin ihmissuhteitani, että onko joku vain levittäytyjäottaja. Mikäli olen tuohon jonkun kohdalla päätynyt, suhde loppuu kyllä juuri siihen. Nykyään analyysi tapahtuu jo luonnostaan, vailla määrättyä ajankohtaa.
        Kerta kerralta pinna lyhenee.


      • YAH
        Warren kirjoitti:

        Mäkin tulin fyysisesti sairaaksi käytyäni vielä kerran vuosien jälkeen kylässä. Havaitsin että koko tilanne meni tämän ihmisen ehdoilla eikä hän ollut koskaan ottanutkaan yhteyttä kuin juorutakseen jotakin tai saadakseen jostakin tietoa. Koskaan ei tullut tunnetta, että tämä ihminen olisi ottanut yhteyttä välittämisen vuoksi.
        Siksipä lopulta päättelin, ettei mitään hyvää tosiaan ole tulossa.
        Tuon kokemuksen jälkeen analysoin säännöllisin väliajoin ihmissuhteitani, että onko joku vain levittäytyjäottaja. Mikäli olen tuohon jonkun kohdalla päätynyt, suhde loppuu kyllä juuri siihen. Nykyään analyysi tapahtuu jo luonnostaan, vailla määrättyä ajankohtaa.
        Kerta kerralta pinna lyhenee.

        mihinkähän tämä vielä johtaa. pelottaa. toisaalta pieni toivon kipinä olis ettei mun tarttis sitä nähä enää ikinä. mitä siitä sitte tuleekin..


      • YAH
        YAH kirjoitti:

        mihinkähän tämä vielä johtaa. pelottaa. toisaalta pieni toivon kipinä olis ettei mun tarttis sitä nähä enää ikinä. mitä siitä sitte tuleekin..

        Kävin äitini synttäreillä eilen. Aamusta alkoi kamala jännitys ja tärinä ja oksettava olo. Pelkäsin jo etukäteen mitä se mulle sanoo ja nälvii. Olin aivan toimintakyvytön ja tiuskin perheelleni. Tällä kertaa se ei kuitenkaan sanonut mitään rumaa koska olin hiljaa ja puhuin vain pakolliset. Mutta omalle ystävälleen mun äiti vihjaili että tämä on lihava! Oikea piru ihmiseksi. HYI!

        En tiiä onko mulla edes haluja alkaa opettamaan sitä miten tässä elämässä pitäisi toisia kohdella. En tiiä jaksanko alkaa sen kanssa keskustelemaan asiallisesti siitä miten paljon se loukkaa mua. Oon käsittäny ettei narsisti näe omaa vikaansa helposti ja käytöksen muutos on tän takia mahdotonta. Mitä ootte mieltä kannattaako mun uhrautua tässä, ja olla se järkevä ja ystävällinen joka osaa asiallisesti hoitaa ja yrittää kääntää asioita hyväksi? Kannattaako mun sanoa äitille että sen tavat loukkaa(lievästi sanottuna, nujertanut vuodet mun itsetuntoa) mua? Kiitos jos jaksatte vastata!


      • yxex
        YAH kirjoitti:

        Kävin äitini synttäreillä eilen. Aamusta alkoi kamala jännitys ja tärinä ja oksettava olo. Pelkäsin jo etukäteen mitä se mulle sanoo ja nälvii. Olin aivan toimintakyvytön ja tiuskin perheelleni. Tällä kertaa se ei kuitenkaan sanonut mitään rumaa koska olin hiljaa ja puhuin vain pakolliset. Mutta omalle ystävälleen mun äiti vihjaili että tämä on lihava! Oikea piru ihmiseksi. HYI!

        En tiiä onko mulla edes haluja alkaa opettamaan sitä miten tässä elämässä pitäisi toisia kohdella. En tiiä jaksanko alkaa sen kanssa keskustelemaan asiallisesti siitä miten paljon se loukkaa mua. Oon käsittäny ettei narsisti näe omaa vikaansa helposti ja käytöksen muutos on tän takia mahdotonta. Mitä ootte mieltä kannattaako mun uhrautua tässä, ja olla se järkevä ja ystävällinen joka osaa asiallisesti hoitaa ja yrittää kääntää asioita hyväksi? Kannattaako mun sanoa äitille että sen tavat loukkaa(lievästi sanottuna, nujertanut vuodet mun itsetuntoa) mua? Kiitos jos jaksatte vastata!

        Sun ei kannata yrittää muokata äitiäsi, vaan keskittyä omaan elämään. Yritä katkaista se side, joka väärällä tavalla pitää sua kiinni pahasta olosta? Voit katkaista sen vain omalta puoleltasi.


      • YAH
        yxex kirjoitti:

        Sun ei kannata yrittää muokata äitiäsi, vaan keskittyä omaan elämään. Yritä katkaista se side, joka väärällä tavalla pitää sua kiinni pahasta olosta? Voit katkaista sen vain omalta puoleltasi.

        muokata. sanot sen hyvin!:) kiitos kun vastasit. sitä just pelkäänkin että taas lähen siihen että yritän parantaa toisia vaikka itellä on paha olla. ehkä oonkin tämän jo tajunnut mutta käytännössä en oo vielä mitään tehnyt eli asettanut rajoja kunnolla. paitsi sillon kerran kun äitini tuli kylään ja en voinut antaa sen jäädä koska ystäväni oli kertomassa yhtä kamalaa uutista mulle. joten se lähti vähän kummallisena ulos. sen jälkeen se ei ole meille tullut yllätysvierailuille.


      • yxex
        YAH kirjoitti:

        muokata. sanot sen hyvin!:) kiitos kun vastasit. sitä just pelkäänkin että taas lähen siihen että yritän parantaa toisia vaikka itellä on paha olla. ehkä oonkin tämän jo tajunnut mutta käytännössä en oo vielä mitään tehnyt eli asettanut rajoja kunnolla. paitsi sillon kerran kun äitini tuli kylään ja en voinut antaa sen jäädä koska ystäväni oli kertomassa yhtä kamalaa uutista mulle. joten se lähti vähän kummallisena ulos. sen jälkeen se ei ole meille tullut yllätysvierailuille.

        Ilo on minun puolellani jos voin auttaa! =)
        Rento ote elämään vaan, ja anna sijaa kaikille tunteillesi.
        Paha olo on puolustajasi, sille anna hellyyttä eniten


      • YAH
        yxex kirjoitti:

        Ilo on minun puolellani jos voin auttaa! =)
        Rento ote elämään vaan, ja anna sijaa kaikille tunteillesi.
        Paha olo on puolustajasi, sille anna hellyyttä eniten

        No niin. Nyt se on sitten sanottu!! Äiti tuli kylään ja sanoin sille että sen puhetapa loukkaa mua. ne vihjailut että oon lihava ja ne haukut meidän rikkinäisestä autosta tai laihoista lapsista YM YM YM YM YM. se sano että ei ole tarkoittanut loukata kyllä ollenkaan. mutta muapa ne loukkaa. sanoin etten tiedä ketään joka tuolla lailla vihjailee rumasti toisesta tai vitsailee toisen kustannuksella, varsinkaan oma äiti. siihen se sano että no eihän mua kukaan opettanu sillon lapsena että oma äiti oli skitso ja isä alkkis että mulla ei ollut mitään. sanoin että no siihen voi yrittää vaikuttaa niin että pyytää anteeksi ja yrittää muuttua. se lupas yrittää. mutta lähinnä se piti mua hulluna kun edes menin tuollaista sanomaan. se ei pyytänyt anteeksi ollenkaan ja sanoi että se on väärinkäsitystä mun puolelta. sanoin että oon koko ikäni sietänyt sellaista nälvimistä ja se on syönyt mun itsetuntoa. sitte se lähti ja sano että minäpä lähen etten enempää loukkaa sua. katto sillai ku olisin hullu. tyyliin "sä et oo terve". on helpottunut olo nyt. mutta saa nähä mitä tästäkin tulee. yhtä persettä ja paskaa tää elämä.


      • yxex
        YAH kirjoitti:

        No niin. Nyt se on sitten sanottu!! Äiti tuli kylään ja sanoin sille että sen puhetapa loukkaa mua. ne vihjailut että oon lihava ja ne haukut meidän rikkinäisestä autosta tai laihoista lapsista YM YM YM YM YM. se sano että ei ole tarkoittanut loukata kyllä ollenkaan. mutta muapa ne loukkaa. sanoin etten tiedä ketään joka tuolla lailla vihjailee rumasti toisesta tai vitsailee toisen kustannuksella, varsinkaan oma äiti. siihen se sano että no eihän mua kukaan opettanu sillon lapsena että oma äiti oli skitso ja isä alkkis että mulla ei ollut mitään. sanoin että no siihen voi yrittää vaikuttaa niin että pyytää anteeksi ja yrittää muuttua. se lupas yrittää. mutta lähinnä se piti mua hulluna kun edes menin tuollaista sanomaan. se ei pyytänyt anteeksi ollenkaan ja sanoi että se on väärinkäsitystä mun puolelta. sanoin että oon koko ikäni sietänyt sellaista nälvimistä ja se on syönyt mun itsetuntoa. sitte se lähti ja sano että minäpä lähen etten enempää loukkaa sua. katto sillai ku olisin hullu. tyyliin "sä et oo terve". on helpottunut olo nyt. mutta saa nähä mitä tästäkin tulee. yhtä persettä ja paskaa tää elämä.

        Hyvä että sait sanotuksi äitilles! Samalla sä annoit sille mahdollisuuden tarkastella itseään, ja kenties muuttaa itseään!
        Äiti lähti, ja sillä ei taida olla avaimia sun kotiin(?) Muista, että äitilläsi ei myöskään ole avaimia sun mieleen, ne on sulla itselläsi. Vain ja ainoastaan! =)

        On, persettä ja paskaa tää elämä välillä on, me muutkin tarvotaan samassa suossa vähän väliä.
        Välillä kaikelle paskalle kannattaa vaan nauraa ;-)


      • j.o.k.u.
        yxex kirjoitti:

        Hyvä että sait sanotuksi äitilles! Samalla sä annoit sille mahdollisuuden tarkastella itseään, ja kenties muuttaa itseään!
        Äiti lähti, ja sillä ei taida olla avaimia sun kotiin(?) Muista, että äitilläsi ei myöskään ole avaimia sun mieleen, ne on sulla itselläsi. Vain ja ainoastaan! =)

        On, persettä ja paskaa tää elämä välillä on, me muutkin tarvotaan samassa suossa vähän väliä.
        Välillä kaikelle paskalle kannattaa vaan nauraa ;-)

        "Välillä kaikelle paskalle kannattaa vaan nauraa ;-) "

        Kannatan! Sellaista suota ei olekaan mistä ei voisi ajan kanssa nousta.
        Kai minä luotan tähän narskumaisen maagiseen "ikuiseen selviytymiseen", oli tilanne kuinka paskamainen tahansa.
        Jokaisessa sontaläjässä on ainakin yksi porsaan mentävä reikä, mistä voi pujahtaa ulos, niinkuin takaovesta konsanaan. ;)


      • yxex
        j.o.k.u. kirjoitti:

        "Välillä kaikelle paskalle kannattaa vaan nauraa ;-) "

        Kannatan! Sellaista suota ei olekaan mistä ei voisi ajan kanssa nousta.
        Kai minä luotan tähän narskumaisen maagiseen "ikuiseen selviytymiseen", oli tilanne kuinka paskamainen tahansa.
        Jokaisessa sontaläjässä on ainakin yksi porsaan mentävä reikä, mistä voi pujahtaa ulos, niinkuin takaovesta konsanaan. ;)

        Sulla on asenne kohdillaan 'joku'


      • YAH
        yxex kirjoitti:

        Sulla on asenne kohdillaan 'joku'

        kiitti kommenteista ja toivon myös teidän elämäänne valoa ja iloa:)! toivon todella että äitilläni heräis pieni ajatus päässään omasta käytöksestään. sen perusteella mitä keskustelussa tapahtui, en usko että se miettii paskan vertaa. ei pyytänyt edes anteeksi. mutta eikö se tee siitä narsistin kun se ei ymmärrä ollenkaan loukanneensa mua ja pitää mua vähäjärkisenä kun sanon että olen loukkaantunut sen toimesta. jos olisin vähänkään heikompi, alkaisin miettiä että niin, taitaa tämä ollakin minun vikani, ehkä se onkin väärinkäsitystä koko loukkaantuminen. tämä toimintatapa mulla oli ennen. nyt tuntuu että olen tehnyt oikein ja luotan omiin tunteisiini mitä äitin sanomiset herättää mussa. se tekee tästä hieman pelottavan on se että äiti ei ole kykenevä muuttumaan. toisaalta on vielä liian aikaista sanoa sellaista koska ei olla tavattu vielä sen jälkeen.

        joo kyllä mua välillä naurattaa se emäntä. hieman nauruun sekoittuu kuitenkin sellaista surkuhupaisuutta mutta sitähän se onkin :P

        kyllä tämä vielä iloksi muuttuu. tiiän sen. oon oppinut sen asenteen äitiltäni että kaikesta selvitään;)


      • miuuumauuu
        YAH kirjoitti:

        kiitti kommenteista ja toivon myös teidän elämäänne valoa ja iloa:)! toivon todella että äitilläni heräis pieni ajatus päässään omasta käytöksestään. sen perusteella mitä keskustelussa tapahtui, en usko että se miettii paskan vertaa. ei pyytänyt edes anteeksi. mutta eikö se tee siitä narsistin kun se ei ymmärrä ollenkaan loukanneensa mua ja pitää mua vähäjärkisenä kun sanon että olen loukkaantunut sen toimesta. jos olisin vähänkään heikompi, alkaisin miettiä että niin, taitaa tämä ollakin minun vikani, ehkä se onkin väärinkäsitystä koko loukkaantuminen. tämä toimintatapa mulla oli ennen. nyt tuntuu että olen tehnyt oikein ja luotan omiin tunteisiini mitä äitin sanomiset herättää mussa. se tekee tästä hieman pelottavan on se että äiti ei ole kykenevä muuttumaan. toisaalta on vielä liian aikaista sanoa sellaista koska ei olla tavattu vielä sen jälkeen.

        joo kyllä mua välillä naurattaa se emäntä. hieman nauruun sekoittuu kuitenkin sellaista surkuhupaisuutta mutta sitähän se onkin :P

        kyllä tämä vielä iloksi muuttuu. tiiän sen. oon oppinut sen asenteen äitiltäni että kaikesta selvitään;)

        Luin kirjoitustasi ja on ihan kiva (?) huomata että meitä narsistiäitien lapsia on muitakin. Sanot että toivot että äidilläsi heräisi joku ajatus päässään mutta voin sanoa sinulle että turhaan toivot. Itse olen jo yli 50-vuotia ja oppinut ettei ainakaan oma narskuäitini tule ikinä tajuamaan tekemäänsä pahaa, saati pyytämään sellaista anteeksi. Sama syyllistäminen ja mitätöinti jatkuu vain vuodesta vuoteen.

        Toivon toki että äitisi olisi sen verran lievempi tapaus kuin omani että kenties voisikin ymmärtää ja muuttaa käytöstään.

        Kirjoitin yleismielenterveyspalstalle hieman kokemuksistani otsikolla Manipuloiva äiti, voin sen copypasteta tähän niin voit lukea jotain minun kokemuksistani:

        Hei vaan. Ongelmani on koko sikäni ollut manipuloiva ja elämääni sotkeva äiti. Itse asun keskisuuressa kaupungissa Etelä-Suomessa ja hän asuu pienemmässä kaupungissa noin sadan kilometrin päässä. Olen käynyt n kerran kuussa siivoamassa hänen luonaan koska hän on jo aika iäkäs, pian kahdeksankymmentävuotias. Itse olen jo yli viisikymppinen. Hänellä on poikaystävä, hieman yksinkertainen viisikymppinen aikamiespoika.

        Kerron pienen esimerkin pääsiäiseltä niin saatte kuvan siitä millaista elämä äitini kanssa on. Kävin siivoamassa hänelle 20.03. Mielestäni noin joka kolmas tai neljäs viikko on sopiva siivousväli koska matka on kuitenkin pitkä. Hänen mielestään EI tarvitse käydä niin usein vaan vähempikin riittää. Asia vaihtelee kuitenkin, välilä käyn liian usein, välillä liian harvoin, koskaan ei kuitenkaan ole hyvä. Niinpä olenkin ajatellut että sovimme puhelimessa koska tarvitsee käydä. Hän voi soittaa kun tuntee että on siivousta vailla ja minä tulen heti siivoamaan.

        Kiirastorstaina hän soitti, hyvin harvoin puhelu alkaa tervehtimisellä vaan aloitussanat ovat yleensä: "täällä hyljätty ja huono äiti, kukaan ei välitä, olen niin sairas, niin sairas, ei edes omat tyttäret välitä yhtään, yksin saa täällä kuolla vaikka nälkään..." Niin alkoi tämäkin puhelu, syyttelyllä ja huonoksi ja piittaamattomaksi tyttäreksi haukkumisella. Kävikin ilmi että hän ja hänen poikaystävänsä olivat unohtaneet että kiirastorstaina on kauppa kiinni ja olivat unohtaneet ostaa ruokaa. Minut haukuttiin sen takia. Olin huono tytär joka oli hyljännyt äitinsä nälkäkuolemaan kun en olut huolehtinut että hänellä on ruokaa.Tokihan hän sai ruokaa läheisestä kioskista ja normaalisti käy itse kaupassa ja ostaa ruokansa. Samalla kehuttiin yksinkertaista poikaystävää maasta taivaisiin kun tämä oli imuroinut, muutenhan koko asunto olisi hukkunut paskaan!

        Seuraavana päivänä sain taas uuden puhelinsoiton, tällä kertaa puhelu alkoi sanoilla: "On niin surullista ja huonoa kerrottavaa, hirvän huonoa asiaa." Olin kauhuissani että nyt on jotain tapahtunut mutta juttu olikin niin että olin lähettänyt hänelle virpomisviestin jota hän ei ollutkaan osannut lukea puhelimestaan ja syynä oli se että en ollut opettanut hänelle kuinka hänen puhelimestaan luetaan viestit. Kuten varmasti ymmärrätte niin olisin toki näyttänyt hänelle miten puhelin toimii jos hän olisi sitä minulta joskus siellä ollessani pyytänyt. Olin taas huono, huono paha tytär joka ei välitä äiditsään, hylkää tämän jne jne...

        Samaan haukkumisoperaatioon kuuluu nykyisin aina nuoremman poikani haukkuminen. Sama hylkäämisjankutus alkaa, poikani on yhtä huono kuin minä, hylkääjä, paha, paha, paha ihminen. Samalla muistetaan kaikki rahalliset avustukset mitä on tullut lapsenlapselle annettua ja syytetään tätä siitä että on ottanut nämä lahjat vastaan!

        Tätä se on ollut koko ikäni, olen aina huono, en osaa mitään, harrastukseni ovat huonoja, ammattitaidosta puhumattakaan, jopa ystäväni ovat jos eivät täysin paskoja niin ainakin köyhiä!!! Itse olen ruma, pihtikinttuinen, siansilmäinen, paksureitinen, kaikki äitini kauniita laatusanoja tyttärestään. Pidän paljon musiikista mutta se ei johdu siitä että olisin musikaalinen, toisin kuin hän, vaan se johtuu siitä että olen häiriintynyt, jälleen hänen sanojaan lainatakseni. En ole normaali, toisin kuin hän joka sentään oli normaali lapsi ja rakasti ja hoiti omaa äitiään mikä on suuri vale.

        Vielä näin viisikymppisenä minua syyllistetään jopa siitä että hän on minulle ja sisarelleni ostanut terveyssiteitä kun olimme nuoria ja asuimme kotona!!! Hänen äitinsä ei ollut koskaan TARVINNUT ostaa hänelle terveyssiteitä. En tiedä sitten mitä olisi pitänyt tehdä, tunkea joku sanomalehti housuihin vai mitä?

        Että tässä pieni esimerkki siitä minkä kanssa olen joutunut elämään koko elämäni. Mitäs sanotte? Mikä häntä vaivaa? Lisäesimerkkejä voin kyllä kertoa jos haluatte kuulla.


      • YAH
        miuuumauuu kirjoitti:

        Luin kirjoitustasi ja on ihan kiva (?) huomata että meitä narsistiäitien lapsia on muitakin. Sanot että toivot että äidilläsi heräisi joku ajatus päässään mutta voin sanoa sinulle että turhaan toivot. Itse olen jo yli 50-vuotia ja oppinut ettei ainakaan oma narskuäitini tule ikinä tajuamaan tekemäänsä pahaa, saati pyytämään sellaista anteeksi. Sama syyllistäminen ja mitätöinti jatkuu vain vuodesta vuoteen.

        Toivon toki että äitisi olisi sen verran lievempi tapaus kuin omani että kenties voisikin ymmärtää ja muuttaa käytöstään.

        Kirjoitin yleismielenterveyspalstalle hieman kokemuksistani otsikolla Manipuloiva äiti, voin sen copypasteta tähän niin voit lukea jotain minun kokemuksistani:

        Hei vaan. Ongelmani on koko sikäni ollut manipuloiva ja elämääni sotkeva äiti. Itse asun keskisuuressa kaupungissa Etelä-Suomessa ja hän asuu pienemmässä kaupungissa noin sadan kilometrin päässä. Olen käynyt n kerran kuussa siivoamassa hänen luonaan koska hän on jo aika iäkäs, pian kahdeksankymmentävuotias. Itse olen jo yli viisikymppinen. Hänellä on poikaystävä, hieman yksinkertainen viisikymppinen aikamiespoika.

        Kerron pienen esimerkin pääsiäiseltä niin saatte kuvan siitä millaista elämä äitini kanssa on. Kävin siivoamassa hänelle 20.03. Mielestäni noin joka kolmas tai neljäs viikko on sopiva siivousväli koska matka on kuitenkin pitkä. Hänen mielestään EI tarvitse käydä niin usein vaan vähempikin riittää. Asia vaihtelee kuitenkin, välilä käyn liian usein, välillä liian harvoin, koskaan ei kuitenkaan ole hyvä. Niinpä olenkin ajatellut että sovimme puhelimessa koska tarvitsee käydä. Hän voi soittaa kun tuntee että on siivousta vailla ja minä tulen heti siivoamaan.

        Kiirastorstaina hän soitti, hyvin harvoin puhelu alkaa tervehtimisellä vaan aloitussanat ovat yleensä: "täällä hyljätty ja huono äiti, kukaan ei välitä, olen niin sairas, niin sairas, ei edes omat tyttäret välitä yhtään, yksin saa täällä kuolla vaikka nälkään..." Niin alkoi tämäkin puhelu, syyttelyllä ja huonoksi ja piittaamattomaksi tyttäreksi haukkumisella. Kävikin ilmi että hän ja hänen poikaystävänsä olivat unohtaneet että kiirastorstaina on kauppa kiinni ja olivat unohtaneet ostaa ruokaa. Minut haukuttiin sen takia. Olin huono tytär joka oli hyljännyt äitinsä nälkäkuolemaan kun en olut huolehtinut että hänellä on ruokaa.Tokihan hän sai ruokaa läheisestä kioskista ja normaalisti käy itse kaupassa ja ostaa ruokansa. Samalla kehuttiin yksinkertaista poikaystävää maasta taivaisiin kun tämä oli imuroinut, muutenhan koko asunto olisi hukkunut paskaan!

        Seuraavana päivänä sain taas uuden puhelinsoiton, tällä kertaa puhelu alkoi sanoilla: "On niin surullista ja huonoa kerrottavaa, hirvän huonoa asiaa." Olin kauhuissani että nyt on jotain tapahtunut mutta juttu olikin niin että olin lähettänyt hänelle virpomisviestin jota hän ei ollutkaan osannut lukea puhelimestaan ja syynä oli se että en ollut opettanut hänelle kuinka hänen puhelimestaan luetaan viestit. Kuten varmasti ymmärrätte niin olisin toki näyttänyt hänelle miten puhelin toimii jos hän olisi sitä minulta joskus siellä ollessani pyytänyt. Olin taas huono, huono paha tytär joka ei välitä äiditsään, hylkää tämän jne jne...

        Samaan haukkumisoperaatioon kuuluu nykyisin aina nuoremman poikani haukkuminen. Sama hylkäämisjankutus alkaa, poikani on yhtä huono kuin minä, hylkääjä, paha, paha, paha ihminen. Samalla muistetaan kaikki rahalliset avustukset mitä on tullut lapsenlapselle annettua ja syytetään tätä siitä että on ottanut nämä lahjat vastaan!

        Tätä se on ollut koko ikäni, olen aina huono, en osaa mitään, harrastukseni ovat huonoja, ammattitaidosta puhumattakaan, jopa ystäväni ovat jos eivät täysin paskoja niin ainakin köyhiä!!! Itse olen ruma, pihtikinttuinen, siansilmäinen, paksureitinen, kaikki äitini kauniita laatusanoja tyttärestään. Pidän paljon musiikista mutta se ei johdu siitä että olisin musikaalinen, toisin kuin hän, vaan se johtuu siitä että olen häiriintynyt, jälleen hänen sanojaan lainatakseni. En ole normaali, toisin kuin hän joka sentään oli normaali lapsi ja rakasti ja hoiti omaa äitiään mikä on suuri vale.

        Vielä näin viisikymppisenä minua syyllistetään jopa siitä että hän on minulle ja sisarelleni ostanut terveyssiteitä kun olimme nuoria ja asuimme kotona!!! Hänen äitinsä ei ollut koskaan TARVINNUT ostaa hänelle terveyssiteitä. En tiedä sitten mitä olisi pitänyt tehdä, tunkea joku sanomalehti housuihin vai mitä?

        Että tässä pieni esimerkki siitä minkä kanssa olen joutunut elämään koko elämäni. Mitäs sanotte? Mikä häntä vaivaa? Lisäesimerkkejä voin kyllä kertoa jos haluatte kuulla.

        kiitos kun laitoit tännekin tuon kirjoituksesi. en ollut nähnyt sitä vielä. siis ihan hirveää paskaa olet joutunut sietämään koko elämäsi! olet varmaan sanonut joskus hänelle että hänen käytöksensä loukkaa? Miten hän on reagoinut? ymmärsin että ei ymmärrä alkuunkaan? mikäli näin on, niin varmasti kyseessä on erittäin vahvat narsistiset piirteet... ei tämä minunkaan äitini ymmärtänyt yhtään kun kerroin miten koen hänet. piti minua kieroutuneena ym. en usko itsekään että hän muuttuisi. vastaanotto oli niin kylmä, anteeksipyytämätön, välinpitämätön ja myötätunnoton. tuntui todella pahalta. mutta ainakin yritin. mutta olen myös iloinen siitä että hän siellä kärsii nyt ja miettii. voin sanoa tämän rehellisesti! ja vaikka manaisi minua siellä kämpässään (asuu viereisellä kujalla) niin tiedän tehneeni oikein. toivon että hän saisi kärsiä pahaa siitä mitä on minulle tehnyt. onhan tämä varmaan kamalaa luettavaa.. mutta minulla on todella paljon pahoja kokemuksia tästä ihmisestä ja luulen että ymmärrätte:/


      • yxex
        YAH kirjoitti:

        kiitos kun laitoit tännekin tuon kirjoituksesi. en ollut nähnyt sitä vielä. siis ihan hirveää paskaa olet joutunut sietämään koko elämäsi! olet varmaan sanonut joskus hänelle että hänen käytöksensä loukkaa? Miten hän on reagoinut? ymmärsin että ei ymmärrä alkuunkaan? mikäli näin on, niin varmasti kyseessä on erittäin vahvat narsistiset piirteet... ei tämä minunkaan äitini ymmärtänyt yhtään kun kerroin miten koen hänet. piti minua kieroutuneena ym. en usko itsekään että hän muuttuisi. vastaanotto oli niin kylmä, anteeksipyytämätön, välinpitämätön ja myötätunnoton. tuntui todella pahalta. mutta ainakin yritin. mutta olen myös iloinen siitä että hän siellä kärsii nyt ja miettii. voin sanoa tämän rehellisesti! ja vaikka manaisi minua siellä kämpässään (asuu viereisellä kujalla) niin tiedän tehneeni oikein. toivon että hän saisi kärsiä pahaa siitä mitä on minulle tehnyt. onhan tämä varmaan kamalaa luettavaa.. mutta minulla on todella paljon pahoja kokemuksia tästä ihmisestä ja luulen että ymmärrätte:/

        Kun luin sun ja miumaun kommentit niin ajattelin miten hyviä ymmärtäjiä te olette toisillenne samankaltaisten kokemustenne takia. Itsekoettu voittaa aina kirjaviisauden.
        Nuo huonot kokemukset voi tässä valossa kääntää voimaksi, ymmärtämiseksi! =)


      • Anonyymi
        YAH kirjoitti:

        Kävin äitini synttäreillä eilen. Aamusta alkoi kamala jännitys ja tärinä ja oksettava olo. Pelkäsin jo etukäteen mitä se mulle sanoo ja nälvii. Olin aivan toimintakyvytön ja tiuskin perheelleni. Tällä kertaa se ei kuitenkaan sanonut mitään rumaa koska olin hiljaa ja puhuin vain pakolliset. Mutta omalle ystävälleen mun äiti vihjaili että tämä on lihava! Oikea piru ihmiseksi. HYI!

        En tiiä onko mulla edes haluja alkaa opettamaan sitä miten tässä elämässä pitäisi toisia kohdella. En tiiä jaksanko alkaa sen kanssa keskustelemaan asiallisesti siitä miten paljon se loukkaa mua. Oon käsittäny ettei narsisti näe omaa vikaansa helposti ja käytöksen muutos on tän takia mahdotonta. Mitä ootte mieltä kannattaako mun uhrautua tässä, ja olla se järkevä ja ystävällinen joka osaa asiallisesti hoitaa ja yrittää kääntää asioita hyväksi? Kannattaako mun sanoa äitille että sen tavat loukkaa(lievästi sanottuna, nujertanut vuodet mun itsetuntoa) mua? Kiitos jos jaksatte vastata!

        Mä olen sanonut ja sanon. Oikeutesi sanoo


      • Anonyymi
        yxex kirjoitti:

        Sun ei kannata yrittää muokata äitiäsi, vaan keskittyä omaan elämään. Yritä katkaista se side, joka väärällä tavalla pitää sua kiinni pahasta olosta? Voit katkaista sen vain omalta puoleltasi.

        Pyrin tuohon


    • hennaghghgh

      kaikesta tuosta pääsee eroon sinä päivänä kun tajuaa että äiti ie tule koskaan välittämään, vaan elää siitä että saa tuhota tytärtään. Kun sen ymmärtää että se ei ole äiti vaan paha ihminen, sinun itkusi loppuu kun myönnät että se ei sinusta välitä. Sitten olet omillasi, ja mitä kummmaa äitisi huomaa että olet muuttunut etkä enää hänestä välitä, nimittäin asian ymmärtäminen sammuttaa tunteesi hänen suhteensa ja sinä menetät illuusion että sinulla on äiti.Ensin se tuntuu menetykseltä, mutta on kiva katsoa kun entinen kiusaaja on omillaan, ja huomaa että nyt puhaltaa uudet tuulet. Olet vapaa ja se huomaa sen ja ihmettelee, kun menet kylään sille ja tartut lehteen ja olet kiinnostunut vaan omasta elämästäsi hän menettää kiusattavansa ja alkaa kunnioittaa sinua, kun sinua näkee enää vain harvoin, minä voitin.........

    • henna...

      "....hän menettää kiusattavansa ja alkaa kunnioittaa sinua, kun sinua näkee enää vain harvoin, minä voitin....."

      Narsisti ei koskaan ala KUNNIOITTAA toista ihmistä, koska ei pysty siihen.

    • loppux nyt

      MInulla on narsistinen äiti. Myös minä olen ikäni saanut kuulla mitätöintiä, arvostelua, kommentteja ulkonäöstäni jne. Pahinta on, että niitä narskuja on lapsuudenperheessäni 2 eli myös siskopuoleni. MItta on ollut viimeiset vuodet täynnä ja nyt olen avannut läpikäymäni terapian myötä suuni ja laittanut ne rajat itselleni ja perheelleni.

      Jos muu ei auta niin välit menee lopullisesti vaihtoon. Ei se tosiaan tajua, että on tehnyt mitään väärää. Olen vaan hullu, jos puhun asioista. Isä on sellainen tossu, että on antanut kohdella omia tyttäriään kuin paskaa. Tässä pisteessä isosisko on jo pelannut pelistä pois nuorimman siskon ja seuraava jalka oven välissä olen minä.

      Se ei lopu tn. koskaan. Lakkaan taistelemasta tuulimyllyjä vastaan ja en anna niiden myrkyttää elämääni enää yhtään. Se on siinä.

      • Maanraossa

        Tämä ketju on jo vanha , mutta täältä löytyi omaan tilanteeseeni liittyvää. Olen kolmilapsisen perheen nuorin. Äidin kanssa on ollut aina vaikeaa, nyt olen saanut kokea arvostelua ja mollaamista myös vanhimman siskoni osalta. Välien ollessa äidin kanssa pahimmillaan kävin juttelemassa ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä. Siellä oli puhetta narsistisesta luonnehäiriöstä ja sain eväitä kohdata äitini ikävää käytöstä.

        Vähitellen on tilanne siskon kanssa myös mennyt hankalaksi. Vaikea ymmärtää miten omia lapsiaki omaava perheenäiti voi olla niin kamala. Ja vaikea uskoa että samassa perheessä voisi olla kaksi narsistia. Onko sisko oppinut äidiltä mallin? Siskoni käytöksessä on paljon samoja piirteitä kuin äitini käytöksessä Välillä ajattelen että hän on vain minulle kateellinen ja katkera, olenhan nuorimpana päässyt monesta asiasta helpommalla. Paitsi äitini kiusaamielta.Toisaalta siskon lapset ovat ihania, hän kohtelee niitä mielestäni hyvin. Voiko/osaako narsisti kohdella ihmisiä valikoivasti. Miksi hän kohdistaisi narsistiset piirteensä vain minuun, ainoaan siskoonsa? Mielessäni on paljon kysymyksiä ja haluaisin tavallaan myös ymmärtää näitä ihmisiä. Voikohan heitä edes ymmärtää. Tiedän senkin että minun täytyy ottaa heihin etäisyyttä selvitäkseni itse. Se tuntuu niin vaikealta.


      • kuopuss
        Maanraossa kirjoitti:

        Tämä ketju on jo vanha , mutta täältä löytyi omaan tilanteeseeni liittyvää. Olen kolmilapsisen perheen nuorin. Äidin kanssa on ollut aina vaikeaa, nyt olen saanut kokea arvostelua ja mollaamista myös vanhimman siskoni osalta. Välien ollessa äidin kanssa pahimmillaan kävin juttelemassa ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä. Siellä oli puhetta narsistisesta luonnehäiriöstä ja sain eväitä kohdata äitini ikävää käytöstä.

        Vähitellen on tilanne siskon kanssa myös mennyt hankalaksi. Vaikea ymmärtää miten omia lapsiaki omaava perheenäiti voi olla niin kamala. Ja vaikea uskoa että samassa perheessä voisi olla kaksi narsistia. Onko sisko oppinut äidiltä mallin? Siskoni käytöksessä on paljon samoja piirteitä kuin äitini käytöksessä Välillä ajattelen että hän on vain minulle kateellinen ja katkera, olenhan nuorimpana päässyt monesta asiasta helpommalla. Paitsi äitini kiusaamielta.Toisaalta siskon lapset ovat ihania, hän kohtelee niitä mielestäni hyvin. Voiko/osaako narsisti kohdella ihmisiä valikoivasti. Miksi hän kohdistaisi narsistiset piirteensä vain minuun, ainoaan siskoonsa? Mielessäni on paljon kysymyksiä ja haluaisin tavallaan myös ymmärtää näitä ihmisiä. Voikohan heitä edes ymmärtää. Tiedän senkin että minun täytyy ottaa heihin etäisyyttä selvitäkseni itse. Se tuntuu niin vaikealta.

        Moikka! Olen myös 3 lapsisen perheen nuorin. Tosin kaikki me 3 olemme jo aikuisia.
        Välttämättä siskosi ei ole narsisti sen syvemmässä merkityksessään vaan hänellä on narsistisia piirteitä. Monilla tämän päivän ihmisillä on. On hyvin vähän ihmisiä jotka ovat aidosti suhteessaan toisiinsa vilpittömiä, pyyteettömiä ja rehellisiä. Mutta monet ihmiset ei silti aiheuta säröjä meidän oloomme.
        Miten siskosi käyttäytyy?
        Luulen yksinkertaisesti että hänen käytöksensä johtuu nimenomaan katkeraruudesta/kateudesta ja on ihan vain henkilökohtaista. Nuorimmaista kohdellaan usein vähätellen ja häneen kohdistetaan kateus. Olen nuorin ja olen kohdannut samaa vaikka muuten välit ovat olleet ok....koska emme ole nähneet usein. Mitä eväitä sait ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä?


    • 20+7

      Maanraossa,

      minun tilanteeni on ollut hyvin samanlainen kuin sinun tilanteesi. Olen myös kolmilapsisen perheen nuorin. Äiti on epävakaa/narsistinen persoona (ei diagnosoitu, hänessä ei ole "mitään vikaa"), joka on aina moittinut minua ja sisaruksiani, puuttunut kaikkiin asioihin joihin ei olisi kuulunut puuttuakaan, raivonnut, mitätöinyt, syyllistänyt, tekeytynyt marttyyriksi jne.

      Molemmat sisarukseni ovat "menestyneitä" ja aika lailla narsistisia, siskoni erityisesti. Isä on äidin tossun alla ja äiti ei tee kotona mitään muuta, kuin mitätöi isäämme maan rakoon.

      Narsismi (kuten muutkin persoonallisuushäiriöt) periytyvät perheissä ja suvuissa geneettisesti ja erityisesti lapsena ja nuorena opitun käytöksen mukana. Pitkässä kognitiivisessa tai psykodynaamisessa psykoterapiassa voi eheytyä kuitenkin persoonallisuushäiriöistä, myös narsismista (vaikka monet tietämättömät epäilevätkin tätä).

      Narsistien lapsista tulee yleensä hyväksikäyttäviä narsisteja tai häpeäalttiita "ressukoita" (jos nyt uskallan tuollaista sanaa käyttää...).

      Itse olen ollut tuollainen häpeäaltis reppana, mutta kävin pitkän kognitiivisen psykoterapian ja olen oppinut ottamaan elämäni haltuuni, kasvattamaan terveen itsetunnon ja minän sekä asettamaan rajat hyväksikäyttäjille.

      Tällä hetkellä en ole oikeastaan lainkaan tekemisissä siskoni kanssa ja äidin kanssa pidän hyvin tarkkaa etäisyyttä. Harmi vaan, isäsuhteeni kärsii tästä, koska vanhempani asuvat edelleen yhdessä.

      Jos saan suositella sinulle jotain, niin käy oma psykoterapiasi, jossa voit eheytyä kaikista traumaattisista kokemuksistasi ja rakentaa itsellesi ehyen minän ja voida paremmin.

      Tässä myös pari kirjavinkkiä:

      - Narsismi: vamma ja voimavara (Jorma Myllärniemi)
      - Miksi aina sinä? (Sandy Hotchkiss)
      - Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? (Karyl McBride), erityisesti narsistisen äidin tyttärille kirjoitettu kirja

      Pidä huolta itsestäsi!

      • lynett

        "Pidä huolta itsestäsi! "

        *näin juuri*


    • Maanraossa

      Kiitos vastauksista ja avusta. Lueskeltuani aiheesta on jotenkin vaikea hyväksyä että perheessäni on 40% narsisteja kun niitä kai yleisesti väestössä on 1%. Vaikka heidän kanssaan on vaikeaa, tuntuu pelottavalta ajatella että on tekemisissä persoonallisuushäiriöisten kanssa. Jos otan heihin reilusti etäisyyttä jättävätkö he minut rauhaan? Sinänsä olen onnekas, minulla on jo oma perhe vaikka lapsia ei olekkaan. Ihana puoliso ja hänellä mukava perhe. Täytyy jatkaa vain oman elämän rakentamista.

      • -tytär-

        Kyllä tilanne rauhottuu, kun otat narsistiin välimatkaa. Mutta käytöstään hän ei koskaan lopeta. Narsisti muuttaa ainoastaan toiminta tapaa hetkellisesti. Hän yrittää kaikin konstein saada tilanteen *normalisoitua* omalta kannaltaan. Ja kun hän on siinä onnistunut, eli sinä olet jälleen otteessa. Sama peli jatkuu jälleen. Itse olen pian kuusissakymmenissä oleva narsistiperheen nuorin lapsi. Ja koko elämäni on ollut todella ällistyttävä kokemus.

        Hyvyys ja ystävällisyys ei auta mitään. Teitpä niin, tai näin. Koskaan ei ole hyvä. Usein miten sinä olet tämä *syntipukki* täysin syyttä. Olet vain otollista maaperää heidän toiminta tavoilleen. Se, että yrität keskustella sinuun kohdistuvista epäkohdista heidän kanssaan. On myös täysin turhaa. Tätä peliä jatketaan niin kauan, kunnes kuolema teidät erottaa.

        Itse olen minimoinut tapaamiset minimiin. Olen opetellut sulkemaan korvat syylistämiseltä. Ja narsistin puolelta tulevat valehtelut ja mustamaalaukset, joita kuulen sisarukseltani. Korjaan ne, ja kerron hänelle totuuden, kuinka asiat on. Olen nyt jo saanut sisarukseni silmiä hieman auki, että hänkin alkaa jo näkemään vanhemman todellisen erittäin ruman käytöksen. Mutta sisarusta tämä vanhemman käytös ei vaivaa kovin paljon, koska se ei kohdistu häneen itseensä.


    • xcch

      "Kiitos vastauksista ja avusta. Lueskeltuani aiheesta on jotenkin vaikea hyväksyä että perheessäni on 40% narsisteja kun niitä kai yleisesti väestössä on 1%"

      Uusimmat lukemat linenee kaikki narsimin muodot laskettuna lähentelee 10%:a.
      Narsimi aika uusi löytö, jonka takia mahdollisesti ensiarviot olivat liian matalia.
      Mutta joka tapauksessa sinun perheeseen on tullut isot lukemat. Sen on varmaan vaikea hyväksyä.

      On hyvä että olet pitänyt huolta itsestäsi ja käynyt terapiassa. Narsistille kaaos on normaalia elämää, jonka takia eivät sillä tavalla kärsi narsistisessa ympäristössä, mutta normaalilla empatia tunteella varustetulle ihmiselle kokemus voi olla todella traumaattinen, kuten sinulle on ollut.
      Tsemmpiä :)

    • Sudinliejussa

      Tässäkin ketjussa on surullisia ihmiskohtaloita ja syyttömät joutuneet kärsimään. Omat ajatukseni liittyvät ketjun viimeisimpiin kirjoituksiin.

      En usko että narsismi mielen häiriönä on niin yleinen kuin millaisen kuvan näitä palstoja ja viestiketjuja lukemalla saa. Olen itse törmännyt elämäni aikana yhteen klassiseen tapaukseen työni kautta ja sen seurauksena tuli luettua jonkin verran aiheesta.Vaikka esiintyvyys olisi enemmän kuin tuo 1% ja lähempänä sitä 10% niin kaikkia hankalia ihmisuhteita ei pitäisi ratkaista leimaamalla toista narsistiksi.
      Olen itse ollut surullinen ja hämmentynyt kun sisareni on diagnisoinut minut narsistiksi. Omaan kohtalaisen itsetuntemuksen ja minulla on ihmisuhteet mieheeni, lapsiini, ystäviin ja työkavereihin kunnossa. En tunnista itseäni sisareni vihaa tihkuvista kuvauksista. Kukaan meistä ei ole täydellinen, teemme virheitä ja tietekin ihmissuhteet ovat välillä hankalia. Lähtökohtaisesti kuitenkin kannatan anteeksiantoa ja sovintoa. Olen saanut paljon ohjeita että älä välitä, jatka elämääsi, mitä sillä on väliä mitä hän ajattelee. Mutta sittenkin se sattuu ja tuntuu pahalta. Olenkin sitten sillä lailla kummallinen narsisti että kiusaan tällä asialla vain itseäni;-).

      • Anonyymi

        Eräässä suvussa narsismia on ainakin neljässä polvessa.
        Yhdessä perheessä suuri osa on narsisteja.
        Aitiopaikalta voi seurata heidän käytöstään.
        Yhden uhrina ja toisten hovina.
        -Elämä pyörii siis koko ajan asian piirissä..

        Itse he eivät tiedä narsismista, vaikka huomaavat
        toistensa erikoisen käytöksen.
        Mikään tapahtuma ei aiheuta koskaan anteeksipyyntöä.
        Eivät henkiset eivätkä fyysiset satuttamiset.
        Kaikki kertovat vain omista urotöistään. Se on hyvin
        vahva piirre etenkin vanhetessaaan.

        Vuosiin ei ollut tietoa koko narsismista ilmiönä, kunnes
        eräs tapahtuma johti tälle palstalle.
        Sen jälkeen on ollut tarve tutustua aiheeseen
        kirjallisuuden ja eri nettipalstojen avulla.
        Jos tuntee vain yhden narsistin, on päässyt vähällä.
        Vanhempana ihmisenä toivoisi, että ihmisille
        kerrottaisiin narsismista, koska se saattaa olla
        jollekin elinikäinen tragedia.


    • Anonyymi

      Mulla kesti kolmikymppiseksi repiä irti itseni äidin kontrollista sekä avioero samaan aikaan narsistista sekä uskonnollisesta yhteisöstä. Onneksi lapseni ovat antaneet anteeksi,että lapsuus oli mitä oli. Äitini penkoi jopa kaappimme. Uskovainen ukko eli siivelläni. Kamalaa miten sitä oli masentunut ja alistettu,että kesti ennenkuin tajusin,että minä määrään mun elämää! Piti vaihtaa lasten kanssa paikkakuntaa jopa. Nyt on yli 10vuotta eletty onnellista,omaa elämää .

    • Anonyymi

      Huonosti tullut toimeen

    • Anonyymi

      Mun äitini halusi narsistisuudessaan teini-ikäinen ollessani oikein aloittaa keskustelun, olenko "vain hänen jatkeensa". Hänessä ei ole mitään jatkamisen arvoista, meidän lahjakkuusprofiilimme ovat myös ihan erilaiset. Hänhän ei ymmärrä olevansa monissa asioissa ihan keskinkertainen, tai sitäkin heikompi.

      Kerran kun hän lähti määräilemään taas kerran täysin tuntemattomia ihmisiä, sanoin sarkastisesti "omnipotentti". Tämän hän otti tietysti tosissaan - "sinun ei pitäisi VERRATA ITSEÄSI MINUUN". Sarkasmikin menee ylitse, kuten moni muukin asia, suhaus...

      Kuinka tuollaiset ihmiset osaisivat olla teini-ikäisiä kohtaan kannustavia, sen sijaan että kannustaisivat pinnallisiin ulkonäköasioihin tai painonhallintaan (syömishäiriöihin). Ei mitenkään, koska empatiaa ei ole, viisautta ei ole, herkkyyttä ei ole, lasten kunnioitusta ei ole, ihmisyyttä ei ole.

      • Anonyymi

        Meikä sai olla omissa oloissaan (onneksi) noin 12 veestä lähtien. Narskulla oli kivempaa tekemistä töissä, reissussa, harrastuksissa. Vasta kun jossain vaiheessa kävi kotona ja huomasi etten ole siellä odottamassa (esim 2 viikon reissun jälkeen), alkoi soittelemaan kavereiden äitejä läpi ja jos löytyi paikka, jossa meikää oli pidetty hyvänä, alkoi syyttämään lapsensa varastamisesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Maisa Torppa ja erosekoilu räjäytti somen: "Valehtelee viimeiseen asti" "Työtön äiti..."

      Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan erospekulointi saa tunteet kuumenemaan: https://www.suomi24.fi/viihde/kohujulkkis-maisa-torppa-ja-erosekoilu-rajaytti-so
      Kotimaiset julkkisjuorut
      213
      14126
    2. Kohusopassa keitetty Roope Salminen palaa itsevarmana julkisuuteen: "Olen erittäin hypeissä"

      Mitäs mieltä olet Roopen paluusta? https://www.suomi24.fi/viihde/kohusopassa-keitetty-roope-salminen-palaa-itsevarmana-julkisuuteen-olen-erittain-hype
      Kotimaiset julkkisjuorut
      181
      5210