Olen pitkään vältellyt miettimästä avioliittoamme syvällisemmin koska mitä enemmän mietin sitä, sen surkeammalta se tuntuu. Menimme nopeasti naimisiin tavattuamme ja monet ystävämme pitivätkin vauhtia liian nopeana. Vuosi pari meni tietysti kivasti ja sitten odotinkin jo esikoistamme. Muutimme mieheni työn perässä toiselle paikkakunnalle. Raskausaika oli kauheaa. Minulla oli paljon vaivoja ja jouduin olemaan pois töistäkin. Mies käänsi minulle kokonaan selkänsä. Olin todella yksinäinen, ystävät asuivat kaikki kaukana. En saanut nostella mitään ja monet kotityöt jäivät tekemättä. Mies oli vihainen ja kieltäytyi tekemästä mitään kotitöitä. Tajusin että hänellä ei ole ollenkaan kykyä olla empaattinen. Kun lapsi lopulta syntyi, oli hän suurin aarteeni. Hoidin häntä parhaani mukaan ja onneksi mieskin osallistui. Saimme myös toisen lapsen. Isänä mieheni on onnistunut hyvin. Siksi kai olenkin yhä tässä. Muuten avioelämä menee hyvin niin kauan kun jaksan myötäillä mieheni mielipiteitä. Hän ei tule sellaisten ihmisten kanssa toimeen, jotka ovat asioista hänen kanssaan eri mieltä. Hän kyllä kysyy mielipidettäni mutta jos se on eriävä, on edessä heti kuulemma avioero. Tästä johtuen en voi esimerkiksi opiskella mitään sillä mieheni ei sitä hyväksy. Saan myös joka päivä kuulla miten vähän rahaa tähän perheeseen ansaitsen ja miten hän on perheen elättäjä. Itse olen hänen mielestään loinen. Mieheni haluaa määrätä kaikista raha-asioista ja myös sitä mitä kotiin hankitaan. Hankinnat ovat olleet tähän asti uusia autoja ja vain välttämättömimmät remontit taloon. Mieheni arvostelee usein veljeäni joka on remontoinut heidän perheensä kodin viihtyisäksi. Hoidan kaikki kotityöt, lasten läksyt ym. Mieheni ei tee myöskään pieniä remontteja mitä talomme kaipaisi. Pienikään korjaushomma ei häntä kiinnosta. Ilmeisesti minun täytyy tehdä nekin. Kaappien hyllyt putoavat harva se päivä yms. Seksielämämme on todella surkeaa, meillä sängyssä mies on "lahna" joka makaa paikallaan ja yrittää pidättää ettei tulisi liian aikaisin. Pidän silmät kiinni ja ajattelen aina jotain muuta. Haluaisin toisenlaista seksiä. Miehen mielestä seksielämämme on upeaa.
Joskus sanon mitä mieltä olen asioista ja siitä seuraa kova riita. Koska en halua lasten kärsivän riitelystä, olen toistaiseksi kuitenkin pitänyt matalaa profiilia. Kun lapset kasvavat aion lähteä tästä avioliitosta, toivottavasti en ole silloin enää liian vanha aloittamaan uutta elämää ja opiskelua yms.
Joskus sanon mitä mieltä olen asioista ja siitä seuraa kova riita. Koska en halua lasten kärsivän riitelystä, olen toistaiseksi kuitenkin pitänyt matalaa profiilia. Kun lapset kasvavat aion lähteä tästä avioliitosta, toivottavasti en ole silloin enää liian vanha aloittamaan uutta elämää ja opiskelua yms.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysytä mitään puolisolta vaan päätös tehdään ihan itse ja kun mies valitta että et tienaa tarpeeksi niin sanot että et ole antanut opiskella että saisi hyväpalkkaisen työpaikan ja pääsisi töihin. Älä anna mieheisi hyppiä silmille vaan pidä puolesi ja jos olette naimisissa ilman svioehtoa niin erossa kummankin omaisuus lasketaan ja siitä vähennetään velat ja se kummalla on edemmän niin maksaa velattomasta omaisuudesta puolet köyhemmälle ja niin edelleen mutta opettele pitämään puolesi ja sanot miehellesi suoraan että minua ei määräillä ja opetat miehesi sillä sängyssä seksiin niin että sinullakin olisi mukavaa. Sanot miehellesi että tasa-parisuhteessa pitää ottaa kummankin mielipide huomioon.
no hyyyi. miehesi nauttii kontrolloinnista ja siitä, että kokee olevansa sinua ylempiarvoisempi (koulutukselta, työltä, rahallisesti...) Mielestäni nimillä on tosi suuri merkitys ihmisten luonteisiin. Kaikki tuntemani Sarat ovat olleet erittäin voimakastahtoisia, itsenäisiä, vahvoja ja menestyviä, joten olen todella yllättynyt, että joku Sara-niminen suostuisi tuollaiseen kohteluun.
olla sinusta paljon riippuvaisempi tuolla luonteenmuodostuksella, eli tuskin tarvitsee eroa pelätä (jos pelkäät), vaikka rupeat pitämään puoliasi oikein reippaasti. Jos kävisi käsiksi (vaikka luultavasti ei uskalla), niin heti lääkäriin todistusta hankkimaan.
nämä pelkurit ovat, mitä arempi on nainen, eli rupeat varmasti piankin näkemään epävarmuuden katseesta, kun pidät johdonmukaisen Justiina-linjan.
Sinusta ja keromastasi tulee mieleen eräs ystäväni. Ensin ajattelinkin, että oletko hän, mutta jos ikäsi on 39 niin se ei täsmää.
Ystäväni tapasi miehen, se oli salamarakkautta - he etenivät nopeasti. Mies vaikutti haluavan "eristää" ystäväni kaveriporukastaan, eli meistä. Ensialkuun kaikki näytti toteutuneelta unelmalta, mutta pian eristäminen oli totaalia - mies vaati ystävääni muuttamaan kauas kotipaikkakunnaltaan ja yhteys katkesi meihin ystäviin. Yritimme kyllä kutsua häntä edelleen yhteisiin tapaamisiin jne. mutta se ei onnistunut.
Hän vaikuttaa onnettomalta. Heillä on nyt 2 lasta, emme kukaan ole nähneet näitä lapsia.
Mielestäni miehesi on äärettömän epäreilu - miten niin sinä muka olet loinen?? Millä tavalla? Tehän olette perustaneet YHTEISEN perheen, johon molemmat tuovat jotain, sinä hoidat lapsia, hän hoitaa välttämättömät laskut. Mikä on äidin palkka? Miten se määritellään?? Ja jos et saa opiskella niin miten tulotasosi nousisi edes? Mahdoton yhtälö. Suututti kun luin tekstiäsi. Ymmärrän että lasten takia haluat jäädä, mutta kannattaako uhrata omaa elämääsi? Jostain luin juuri todella osuvan ajatuksen:
Lasten takia ei kannata uhrautua - he eivät kohtele itseään kuten SINÄ kohtelet HEITÄ vaan kuten ITSE kohtelet ITSEÄSI!
Mieti, kannattaisiko sinun lähteä epätyydyttävästä liitosta - liian hätiköiden solmitusta? Ja aloittaa uusi elämä! Jos ikäsi on 39v olet naisen seksuaalisuuden piikissä - haluatko tuhlata sen tuollaisessa suhteessa, jossa mies ei kohtele sinua saati seksuaalisuuttasi kunnioittavasti?! Lakkaa tuhlaamasta aikaa, tämä on vain yksi elämä jonka jokainen täällä saa, käytä se hyvin!
Miehesi on aika lailla samanlainen kuin minunkin mieheni, mutta ero sinussa ja minussa on se, etten sano miehelleni vastaan, vaan teen kuten tahdon. Puheet ovat puheita ja teot tekoja. Räkyttävä koira ei pure ja totesin aikaa sitten, että ns. demokraattinen keskustelu ei vie yhtikäs mihinkään. Jos johonkin ryhdyn se on korkeintaan ilmoitusluontoinen asia ja mies saa pomppia vaikka päällään, mutta mihinkään muuhun hän ei ole ryhtynyt uhkauksistaan huolimatta.
Tulin mieheni suhteen sellaiseen johtopäätökseen, että hänen hermostumisensa johtuu vain epävarmuuden tunteesta ja ääneen suunnittelu sai hänet omassa mielessään näkemään monenlaista uhkaa ja riskiä. Nyt varmasti joku kysyy, miten me sitten suunnittelemme yhteisiä asioita? Helposti! Miehelläni on tietyt osa-alueet, joihin en puutu ollenkaan ja annan hänen päättää ja minulla taas omat alueeni, joihin en anna miehen sotkeentua. Jos mies kuitenkin katsoo asiakseen valittaa hän on näin ollen kerännyt itselleen vuosien aikana paljonkin vastuuta kodin hoidosta, viikonloppuruuista jne. Kävelen tyynesti pois ja jätän asiat rempalleen. Mies on ihan siitä oppinut sulkemaan suunsa ja kiittää tätä nykyä, jos autan häntä imuroinnissa (luovutin senkin homman hänelle ilomielin ja jonkun kuukauden kuluttua mies ymmärsi itse tarttua imurin varteen kuin marista pölyistä, koska minä käänsin vain kylkeäni ja jatkoi romskun lukemista).
Mukavat hetket, kuten lomat ja lyhyet retket, sovimme yllättävän hyvässä hengessä. Mieskin tajusi aikanaan, että jos hän koko ajan loukkaa minua lähden minä yksin kivaan ja hän jää kotiin. Ollessani viisi viikkoa yksin yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla hän kai ehti miettiä käytöstään.
Eli väännä rautalankaa, äläkä sanan peistä.