elikkä siis.. oon alkanu miettii et mä en varmasti oo mikää ihan normaali ihminen....
oon ihan kohta 18 vuotta, ja mun poikaystäväni 20v.
Ollaan oltu yhessä 2 vuotta. puoltoista vuotta tästä ajasta oon ollu ihan sekopää.
tiedostan ite ettei oo nyt kaikki ihan kohallaan..
Mun jätkä ei oo koskaan mua pettäny tai mitään sellasta, mut epäilen silti ihan koko ajan. jos en oo siis sen seurassa. ja mä loukkaannun ihan helvetin pienestä, esim jos se sanoo vaikka ''hassu nenukki'' sillee ei pahalla ni saatan suuttuu paljon. tai viimekski katottii jotai suomen poliisit ohjelmaa ja jätkä tokas:
''aika hassuu et nainen on poliisina, ku kuitenki siinäki työs joutuu raahaa jotain spurguja''
suutuin aika paljon ja sanoin et ''vittu ei naiset oo saatana mitää heikkoi vittu sä pidät naisii jotenki alempiarvosena''
ja sit esim. äsken. en ees tiiä oikee mistä suutuin... soitin hänelle ja hän oli kaverillaan, kysyin mitäs teette. se sano et jtn pelailee. sit ku hän on täs lähiaikoin aika paljo unohdellu mulle soittaa vaik luvannu, ni sanoin et soitatko mulle myöhemmin.se sano että joo soitan, sit sanoin että ei missää neljält aamul sitten sit se vähä naurahti, ei varmaa pahasti kylläkää ja kysyin et mikä vittu on noi hauskaa??? ja suljin puhelimen.
sit ainaku oon kavereiden kaa, en puhu koskaa mitää hyvää mun jätkäst. puhun aina pahaa. munmielestä siin on nii paljo pahaa, mut sit saan välil tälläsii hetkii millon tajuun et oon vittu ihan sekasin oikeasti.
ja yöllä aina itekseni mietin kaikkee pahaa siitä ja kuinka se pettää mua ja miten ärsyttävä paska se onkaan.
ei se oikeesti oo mikää ärsyttävä paska :S toisaalta alkaa nyt taas vähä tuntuu et se on valehtela itserakas paska... mut en oikeesti voi tällemitääää alkaa jo vähä tuntuu vammaselta ku oon nii helvetin outo . ja oon tosiaa enimmäksee hänen kaa vaa tollanen outo..
oon varmaa maailman mustasukkasin muija , mut ku tol miehel on kuitenki melkosesti lihaksii ja on tatuointeja ja komee naama ja pukeutuu hyvin ja tiiän et tää mies on vähä sellane et tykkää flirttailla muijille....niin ku pelattiin tos yks päivä yht ps3 peliä, siin sit sai päättää et meniskö suihkuu, pukee päälle vai mitä tekee, siin oli sellane muija pelattavana, ni jätkä sit pisti sen muijan suihkuu ja tietenki kaikki paikat näky, ni sit olin sillee
''vittu sä laitoit ton tahaltee tonne suihkuu. kyl mä tiiän. halusit vaa nähä ton vitun tissit tai jotai . vittu lol'' ja tuntu et voisin räjähtää siihen paikkaan HETI. sit menin vaa tupakalle..
ku en pysty hallitsee oikeesti tätä. mitä teen ..
oon ihan kohta 18 vuotta, ja mun poikaystäväni 20v.
Ollaan oltu yhessä 2 vuotta. puoltoista vuotta tästä ajasta oon ollu ihan sekopää.
tiedostan ite ettei oo nyt kaikki ihan kohallaan..
Mun jätkä ei oo koskaan mua pettäny tai mitään sellasta, mut epäilen silti ihan koko ajan. jos en oo siis sen seurassa. ja mä loukkaannun ihan helvetin pienestä, esim jos se sanoo vaikka ''hassu nenukki'' sillee ei pahalla ni saatan suuttuu paljon. tai viimekski katottii jotai suomen poliisit ohjelmaa ja jätkä tokas:
''aika hassuu et nainen on poliisina, ku kuitenki siinäki työs joutuu raahaa jotain spurguja''
suutuin aika paljon ja sanoin et ''vittu ei naiset oo saatana mitää heikkoi vittu sä pidät naisii jotenki alempiarvosena''
ja sit esim. äsken. en ees tiiä oikee mistä suutuin... soitin hänelle ja hän oli kaverillaan, kysyin mitäs teette. se sano et jtn pelailee. sit ku hän on täs lähiaikoin aika paljo unohdellu mulle soittaa vaik luvannu, ni sanoin et soitatko mulle myöhemmin.se sano että joo soitan, sit sanoin että ei missää neljält aamul sitten sit se vähä naurahti, ei varmaa pahasti kylläkää ja kysyin et mikä vittu on noi hauskaa??? ja suljin puhelimen.
sit ainaku oon kavereiden kaa, en puhu koskaa mitää hyvää mun jätkäst. puhun aina pahaa. munmielestä siin on nii paljo pahaa, mut sit saan välil tälläsii hetkii millon tajuun et oon vittu ihan sekasin oikeasti.
ja yöllä aina itekseni mietin kaikkee pahaa siitä ja kuinka se pettää mua ja miten ärsyttävä paska se onkaan.
ei se oikeesti oo mikää ärsyttävä paska :S toisaalta alkaa nyt taas vähä tuntuu et se on valehtela itserakas paska... mut en oikeesti voi tällemitääää alkaa jo vähä tuntuu vammaselta ku oon nii helvetin outo . ja oon tosiaa enimmäksee hänen kaa vaa tollanen outo..
oon varmaa maailman mustasukkasin muija , mut ku tol miehel on kuitenki melkosesti lihaksii ja on tatuointeja ja komee naama ja pukeutuu hyvin ja tiiän et tää mies on vähä sellane et tykkää flirttailla muijille....niin ku pelattiin tos yks päivä yht ps3 peliä, siin sit sai päättää et meniskö suihkuu, pukee päälle vai mitä tekee, siin oli sellane muija pelattavana, ni jätkä sit pisti sen muijan suihkuu ja tietenki kaikki paikat näky, ni sit olin sillee
''vittu sä laitoit ton tahaltee tonne suihkuu. kyl mä tiiän. halusit vaa nähä ton vitun tissit tai jotai . vittu lol'' ja tuntu et voisin räjähtää siihen paikkaan HETI. sit menin vaa tupakalle..
ku en pysty hallitsee oikeesti tätä. mitä teen ..
Vastaukset 16
Vanhimmat
eka. Teini ongelmia noi on. Prinsessasyndroomia taitaa olla jokaisella teinitytöllä nykyäään.
en usko et onenää mitää teiniongelmia. ei tää oo mitenkää normaalia. -.-
Kyllä noita ongelmia vanhemmillakin on ja vieläpä täysin sukupuoleen katsomatta.
Ei sinussa mitään ongelmaa ole, vaan pyörit väärän tyypin kanssa. Se on kaikkein vaikein asia myöntää ensimmäiseksi itselleen. Olet selvästi kyllästynyt häneen, vaikka ulkomuoto kuinka miellyttäisi.
Lähteminen vaatii aina voimaa ja rohkeutta, jota sinulla ei nyt selvästikään ole. Mitä pelkäät ilman poikaystävää? Menetätkö arvosi jossakin lähipiirissä/kylän raitilla/lähiössä/kylässä/kaupungissa? Jäätkö ilman kavereita ilman poikaystävääsi? Koetko, että poikaystäväsi on jonkinlainen koriste-esine, jota tykkää esitellä saadaksesi kaverisi kateellisiksi ja kun poikaystävä elääkin omaa elämää hermostut siitä heti? Ainakin suhtaudut häneen kuin koriste-esineeseen ja voin luvata, ettei teillä erityisen mahtavaa yhteistä tulevaisuutta tule tällä menolla edes olemaan. Huom! olet 18 v. ja mielestäni vasta mukavan elämän alussa, joten mene eteenpäin. Et kai aio vakavissasi sitoutua huonoon parisuhteeseen,jossa koet olosi niin hankalaksi?
sun etsiä joku uusi mies...
oon kokeillu jo jättää , mut sit tajusin et vittu enhä mä tollast voi jättää ja sain ku sainki takas..
John Gray, Miehet ovat marsista, naiset venuksesta-kirja niin alat ymmärtää itteäs, erityisesti luku naiset muistuttavat aaltoja ja miehet muistuttavat kuminauhaa. Myös Tommy Hellsten, Saat sen mistä luovut-kirja auttaa ymmärtämään ettei oo niin vaikia kun välillä tuntuu! Ja kyllä tuo ottais aika montaa muutakin päähän jos mies pelais jotain naisen suihkus käynti peliä!
Kun on lusikalla annettu...
Voi hyvät hyssykät, mistä sitä aloittaisi... ensinnäkin, et ole narsisti.
Jos ilman syytä koko ajan mietit, että mies pettää sinua tai katsoo muita ym, niin sinä kärsit huonosta itsetunnosta.
"Syy" ei ole sinun, mutta vain sinä voit tehdä asialle jotain. Ensinnäkin... mieti, onko joku syy tai tapaus, joka saa sinut luulemaan miestäsi uskottomaksi. Mistä olet saanut sellaista päähäsi. Miehesi on valinnut rinnalleen SINUT, juuri sinut, eikä ketään muuta. Vaikka hän olisi kuinka komea ja upea tahansa ja jokainen vastaantuleva nainen katsoisi häntä, niin ei se tee hänestä pettäjää. Ei se ole hänen vikansa, jos muut katselevat. Hän on edelleen valinnut sinut, eikä niitä muita. Yritä olla syyllistämättä miestäsi muiden teoista (esim. siitä, että naiset katselevat häntä).
Jos miehesi haluaa pettää sinua, niin hän tekee sen, vaikka kuinka häntä vahtisit. Joten kyttääminen ja kyräily on tässäkin mielessä täysin turhaa. Ja kaikella turhalla kiukuttelulla ja syyllistämisellä valitettavasti työnnät häntä pois luotasi. Se "mustasukkaisuus", joka alussa saattaa tuntua imartelevalta, muodostuu pitemmän päälle helvetilliseksi kestää.
Jokaisella on kavereita ja tuttuja, joiden kanssa höpötellään ja nauretaan, myös miehelläsi. Jos hän juttelee jonkun tutun tytön kanssa, niin eihän se tarkoita, että hän kävisi panemassa sitä. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos saisin hutsun leiman siitä, että puhut tutun kundin kanssa?
Jotenkin tuntuu, että tahallasi työnnät miestäsi pois luotasi. "Mitäs mä sanoin, lähtihän se toisen matkaan" asenteella. Ikäänkuin yrittäisit saada pahat mietteesi toteutumaan.
Sinun pitää ymmärtää, että kukaan ei kestä tuollaista käytöstä loputtomiin. On tilanteita, että rakkaus ei yksin enää riitä. Vaikka miehesi rakastaa sinua, hän ei jaksa tuollaista loputtomiin. Eikä hänen tarvitse jaksaa, kenenkään ei tarvitse.
Voit yrittää muutamaa juttua... puhu miehesi kanssa siitä, miltä sinusta tuntuu. Ilman riitaa, kerro hänelle ongelmastasi rehellisesti. Kun sinua nykäsee joku juttu, niin vedä hetki henkeä, ennenkuin sanot mitään. Tällä saat hetken aikaa asettaa asian oikeisiin mittasuhteisiin. Näin vältyt ehkä sanomasta jotain, mitä ei pitäisi. Jos pystyt, lähde vaikka lenkille. Mitä tahansa, että saat hetken miettiä asiaa rauhassa ja rauhoittua.
Mieti, voiko syytöksesi edes olla aiheellinen.
Mieti, millainen miehesi on luonteeltaan ja mieti hänen kaikkia hyviä puolia. Yritä välttää sitä, että välittömästi "nykäisyn" jälkeen avaat sanallisn arkkusi. Mieti ensin.
Mieti myös miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos sinua syytettäisiin siitä samasta asiasta. Saatat hyvinkin usein huomata, että pitäisit sinua samasta asiasta syyttävää todella lapsellisena.
Tuli myös mieleen, että vääränlainen hormoonitasapaino saa mainitsemiasi voimakkaita mielen ailahteluita aikaan. Onko sinulla pillerit? Voivatko ne mahdollisesti olla vääränlaiset.
Tilanteen on pakko muuttua tavalla tai toisella tai muuten siinä käy juuri pahin pelkosi, että miehesi ei jaksa enää turhaa syyttelyäsi ja lähtee.
Tsemppiä!
kiitos tosi paljon vastauksista, varsinkin sulle joka kirjoitit viimeiseksi. aloin ymmärttää paljon enemmän asioista... kiitos oikeasti =)
No jos sua yhtään lohduttaa, et ole mikään narsisti, jos olisit et itse tunnistaisi käytöstäsi etkä potisi huonoa omatuntoa...
Olet korkeintaan mustasukkainen ihminen, rakastunut ja haluat pitää rakkaastasi kiinni! Ja tätä käytöstä löytyy sekä nuorilla että myös vanhemmillakin..
Itsekin olen mustasukkainen luonne, mieheni tietää sen eikä siitä ota sen kummemmin "pultteja".. En toki syytä miestäni turhaan, mutta tarvittaessa nousen takajaloilleni hyvinkin ripeästi (esim. muut naiset pyörivät mieheni ympärillä tarjottelemassa..)! Tämä on ehkä joidenkin mielestä naurettavaa, mutta mieheni on usein sanonut että ainakin hän tietää että haluan pitää hänet itselläni.. Omasta mielestäni olen terveen mustis, en kohkaa turhista asioista ja ollaan oltu naimisissa jo viisi vuotta!!
Jokainen kokee tunteensa eri tavoilla, teillä sinun käytöksesi ehkä aiheuttaa ristiriitoja.. Jos sinusta tuntuu että mustasukkaisuutesi on ns. aggressiivista, hae siihen apua! Miehesikin saattaisi helpottua ja hän ehkä jopa ymmärtäisi sinua paremmin jos menette yhdessä.. Ei pidä luulla että parisuhdeterapia on vain eromassa oleville, siellähän autetaan parisuhdetta kaikissa tilanteissa!
Kannattaa ainakin puhua miehesi kanssa, joko hän ymmärtää sinua tai ei.. Jos hän ei tilannettasi tajua, kannattaa miettiä kuinka pitkään hän sitä jaksaa!! Luultavimmin miehesi olisi iloinen jos hoitaisitte tämän tilanteen yhdessä, kun kerran pari olette..
Narsisti et ole koska narsisti ei koskaan myöntäisi tai edes löytäisi itsestään mitään vikaa. Mutta käytöksesi muistuttaa kyllä yhtä entistäni ja elämä hänen kanssaan oli aika helvettiä. En saanut katsoa edes missikisoja ilman että hän ärähti "Vittu sä vaan kuolaat noita vitun lutkia tuossa. Haluut varmaa jokaista niistä panna!?!" Aivan älyttömiä syytöksiä vaikka en ollut mitään tehnyt. Järkyttävää ja sairaalloista mustasukkaisuutta...ja pakko sanoa ettei hän ole vieläkään ihan täysin normaali. Mutta hienoa että tiedostat ongelmasi, en tiedä montako suhdetta sinulla on takana, mutta yleensä se ajan kuluessa lähtee pois. Itse olen myös mustasukkainen mutta se johtuu siitä miten toinen käyttäytyy. Sanoit että miehesi on flirttaileva ym. niin ehkä juuri sen takia tunnet olosi epävarmaksi, eikä mikään ihmekään, ymmärrän hyvin. Mut kyllä se ajan kanssa siitä menee ohi...itsekin olin joskus järkyttävän mustasukkainen mies, mutta ajan kanssa se on mennyt ohi. Mutta pieni mustasukkaisuus ei ole pahasta koskaan ;) Live and learn : )
on luonnehäiriö kuten koirillakin joskus. Pyydäppäs miestäs bähän kouluttamaan sua. Vaikka niin että saat karkkia vaan jos oot ollu kiltisti koko pitkän päivän
Opettele hallitsemaan itsesi ja hanki energisiä harrastuksia niin toi ei ylly väkivallaks.
yks muija eräässä k-kaupassa viime sunnuntaina muija tiuski jätkällensä kokoajan vittu osta ny se kaljalava osta vittu osta ja kun olin itekkin samalla asialla niin muija rupes aukoon mullekin että ota se lava ny siittä et mekin voidaan ottaa(oli sellasessa pinossa ne lavat) sit ku tuli maksun aika niin myyjä tietty kysy teiniprinsessalta paperit niin alko hirvee älämölö vittu sä kysyt niit aina jotain rajaa hei ihme teinejä kyllä!
Narsismi johtuu lapsuudesta, jossa on useita näistä: laiminlyöntejä, välinpitämättömyyttä, toisten lapsien suosimista ja jonkun syrjimistä ja kiusaamista, tarpeetonta kuria, väkivaltaa, turvattomuutta. Tunne-elämän kehitys menee sitten pieleen.
Muistatko, että hyvin pienenä olisit ollut äitisi ja isäsi sylissä? Onko muita hyviä muistoja lapsuudesta? Oliko vanhempien kanssa mukavaa vai pelkäsitkö ja välttelitkö heitä?
Jos lapsuutesi on ollut surkea, voit ollakin oikeasti enemmän tai vähemmän narsisti. Ehkä vähemmän, jos osaat itsekin miettiä asiaa. Mutta jos lapsuutesi on ollut hyvä, vanhempasi ovat rakastaneet sinua (eivätkä ole esim. toivoneet, ettet olisi syntynyt ollenkaan tai että kuolisitpa), niin et voi olla narsisti.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/tunnista-narsisti/
Mulla on vähän samanlainen tilanne oman poikaystäväni kanssa, tosin ei ehkä ihan yhtä pahana. Olen 20 ja hän 19. Mä en epäile sitä pettämisestä, mutta oon mustasukkainen usein siitä, kun se viettää niin paljon aikaa kavereidensa kanssa. Mulla itsellä on oikeastaan vain yksi hyvä ystävä (oma sisko), jolle voin vapaasti puhua kaikista asioista ja voin spontaanisti ehdottaa yhteistä tekemistä. Sisko vain asuu toisella puolella Suomea, eli yleensä olen vain poikaystäväni "varassa", jos koulun hyvänpäiväntuttuja ei oteta lukuun. Näinpä kun tekee pienen yhteenlaskun, jos minulla on vain yksi, jonka kanssa voin olla, ja poikaystävälläni on niitä n. 10, käy selväksi tämä ristiriita.
Me ollaan kyllä puhuttu tästä asiasta, mutta toistaiseksi kunnon ratkaisua ei ole löytynyt. Totta kai haluan että poikaystävälläni on kivaa kavereidensa kanssa enkä haluaisi mitenkään rajoittaa sitä - mutta se on samalla pois omasta seurastani, joudunhan olemaan silloin aina yksin.
Toisena ongelmana on suuri suuni. Olen todella kärkkäästi sanomassa heti, kun asiat eivät ole juuri niin kuin toivoisin, ja kadun sanomisiani usein jälkikäteen. Kommentoin poikaystävän tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, vaikka kyse olisi aivan pienistä asioista. Ja kun hän kuitenkin on todella kärsivällinen ja kultainen mua kohtaan, niin minulle tulee entistä pahempi olo siitä että olen taas äyskähdellyt ja mököttänyt turhasta. Pelkään toisinaan että hän ei enää jaksa ailahtelevia tunteitani, mutta kovasti hän vakuuttelee ettei tietenkään jätä, hänhän rakastaa minua. Ja niin minäkin häntä!
Joskus olen yrittänyt ihan konkreettisesti pitää suuni kiinni vaikka sanottavaa olisi. Saan nimittäin kuulla vähintään kerran päivässä, että puhutpas sinä paljon, puhuisit vähän hiljempaa, ole nyt välillä hiljaa jne. Tästä puhumattomuudesta tulee kuitenkin ahdistunut olo, mikä ei ole mielestäni ihmekään - se on teennäistä enkä ole silloin oma itseni, ja siksi en sitä pitkään viitsikään jatkaa. No sitten mietin usein, että pitäisi päästä eroon tarpeesta mainita kaikkea ikävää, niin silloin ei joutuisi enää sanatasolla kontrolloimaan koko aikaa. Mutta tässä en ole kyllä onnistunut, kun en oikein tiedä miten edetä. Yhtäkkiä huomaan taas että muutama sammakko on lentänyt suustani aivan huomaamatta.
Kun täällä kirjoitellaan että pitää miettiä miltä syytökset tuntuisivat omalla kohdalla, päästään kolmanteen ongelmaani. Minä nimittäin loukkaannun aivan käsittämättömän helposti pienimmistäkin huomautuksista ja ei-positiivisesta palautteesta (mun tajuntaan ei ole koskaan uponnut termi rakentava palaute), mikä jotenkin väärentää tätä tilannetta entisestään: jos poikaystäväni sanoo " se sun punanen paita on hienompi", päätän että sininen paitani on järkyttävän ruma. Jos taas minä sanon poikaystävälleni (mitään ajattelematta, tietenkään) "onpa sulla ruma villapaita", hän vain nauraa.
Poikaystäväni tietää herkkyyteni näissä asioissa ja pyrkii välttämään loukkaamistani, mutta onko sekään sitten reilua, että hän ei saa sanoa mitään samalla kun minä auon suutani? Ei tietenkään, ja olenkin esittänyt toiveeni, että hän tarpeen tullen sanoo minulle tietyistä asioista (esim. jos hän on pettynyt käytökseeni) vaikka tietääkin minun loukkaantuvan siitä. Minusta silti tuntuu että hän varoo sanojaan enemmän minun kanssani kuin keskimäärin muiden, eikä tilanne saisi olla näin. Tottuuko siihenkin, jos vain otan kaiken paskan vastaan, niin enkö sitten enää joskus loukkaannukaan? Toistaiseksi en ole huomannut edistystä.
Tiedostan että tällä kaikella on tekemistä huonon itsetuntoni kanssa, joka taas saattaa johtua siitä, että hyvät ystäväni ovat aina olleet vähän hakusessa. Haluaisin puhua suhdeasioistani jonkun muunkin kuin poikaystäväni kanssa, mutta siskon kanssa on vaikea puhua juuri siitä, koska hän ei ole koskaan seurustellut ja on jotenkin kateellisen oloinen heti kun poikaystäväni nimi mainitaankin.
Haluaisin muuttua, mutta en tiedä miten!