Olen seurustellut mieheni kanssa hieman yli 3 vuotta. Olemme 18 ja 20 vuotiaat. Suhde on ollut aina aika tasainen ja hyvä, ei ole ollut sen suurempia ongelmia esim. pettämistä yms. Välillä on ollut huonompia aikoja, mutta aina niistä on selvitty.
Mieheni on aina ollut hieman sellainen että hänen on vaikea ottaa asioita vakavasti, mutta nyt minusta on alkanut tuntumaan, että häntä ei kiinnosta asiani tai se mitä puhun. Usein kun puhun jostain hän alkaa yhtäkkiä puhumaan tai tekemään jotain ihan muuta. Siitä tulee kuva että minun juttuni eivät voisi vähempää kiinnostaa. Tiedän että puhun aika paljon, mutta hän taas nykyään puhuu aika vähän niin yritän pitää keskustelua yllä. Voihan olla että hän on väsynyt koska käy kahdessa työssä..tiedä sitten. Välillä kun kerron tunteistani ja siitä mikä on mielestäni vialla tässä suhteessa, hän tyyliin suuttuu ja on lähdössä kotiin koska ei jaksa nalkutustani. Ja tämä on tapahtunut ennenkin.
Lisäksi hellyyttä ei ole läheskään niin usein kun ennen ja tiedän että sen vähentyminen on normaalia. Se voi johtua ehkä myös siitä, että minulla ei olu ollut aika pitkään aikaan seksihaluja ja seksi on alkanut tuntumaan velvollisuudelta..Mietin että onko vika suhteessa vai minussa. Nyt epäilen syyksi e-pillereita ja aion kokeilla olla ilman niitä jos tilanne tästä paranisi.
Olemme puhuneet yhteenmuutosta, mutta kun olen sanonut että katsotaanko yhdessä nyt niitä asuntoja, hän sanoo ettei jaksa. Kysyin että haluaako hän ylipäätään muuttaa yhteen. Hän sanoi haluavansa. Sitten hän vitsillä sanoi että minä voisin yksinäni tehdä asunnonhaku ilmoituksen meille, ärsyynnyin tuosta.
Mies vakuuttelee rakastavansa minua ja minulla on olo että jos aikoisimme erota hän ei haluaisi sitä. Vai onko niin, että mies on huomannut tunteidensa viilenevän, mutta ei halua erota? ( pelkää yksinoloa? ) Vai onko todellinen arki astunut vain suhteeseemme? Minustakin tuntuu, että tunteeni ovat viilentyneet, mutta ajatus elämästä ilman tätä miestä on surullinen. Tiedän kyllä että pääsisin jossain vaiheessa yli. Pelkään vain, että olisi virhe erota, ilman todellista kriisia tai syytä, kun kuitenkin rakastamme toisiamme.
Tulipas pitkä teksti. Toiv. joku jaksaisi auttaa :)
Mieheni on aina ollut hieman sellainen että hänen on vaikea ottaa asioita vakavasti, mutta nyt minusta on alkanut tuntumaan, että häntä ei kiinnosta asiani tai se mitä puhun. Usein kun puhun jostain hän alkaa yhtäkkiä puhumaan tai tekemään jotain ihan muuta. Siitä tulee kuva että minun juttuni eivät voisi vähempää kiinnostaa. Tiedän että puhun aika paljon, mutta hän taas nykyään puhuu aika vähän niin yritän pitää keskustelua yllä. Voihan olla että hän on väsynyt koska käy kahdessa työssä..tiedä sitten. Välillä kun kerron tunteistani ja siitä mikä on mielestäni vialla tässä suhteessa, hän tyyliin suuttuu ja on lähdössä kotiin koska ei jaksa nalkutustani. Ja tämä on tapahtunut ennenkin.
Lisäksi hellyyttä ei ole läheskään niin usein kun ennen ja tiedän että sen vähentyminen on normaalia. Se voi johtua ehkä myös siitä, että minulla ei olu ollut aika pitkään aikaan seksihaluja ja seksi on alkanut tuntumaan velvollisuudelta..Mietin että onko vika suhteessa vai minussa. Nyt epäilen syyksi e-pillereita ja aion kokeilla olla ilman niitä jos tilanne tästä paranisi.
Olemme puhuneet yhteenmuutosta, mutta kun olen sanonut että katsotaanko yhdessä nyt niitä asuntoja, hän sanoo ettei jaksa. Kysyin että haluaako hän ylipäätään muuttaa yhteen. Hän sanoi haluavansa. Sitten hän vitsillä sanoi että minä voisin yksinäni tehdä asunnonhaku ilmoituksen meille, ärsyynnyin tuosta.
Mies vakuuttelee rakastavansa minua ja minulla on olo että jos aikoisimme erota hän ei haluaisi sitä. Vai onko niin, että mies on huomannut tunteidensa viilenevän, mutta ei halua erota? ( pelkää yksinoloa? ) Vai onko todellinen arki astunut vain suhteeseemme? Minustakin tuntuu, että tunteeni ovat viilentyneet, mutta ajatus elämästä ilman tätä miestä on surullinen. Tiedän kyllä että pääsisin jossain vaiheessa yli. Pelkään vain, että olisi virhe erota, ilman todellista kriisia tai syytä, kun kuitenkin rakastamme toisiamme.
Tulipas pitkä teksti. Toiv. joku jaksaisi auttaa :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei panosta suhteeseen ja sinä olet hänelle itsestäänselvyys.
kuulostaa aika tutulta myös meillä. itse tosin olen se mies. itse voin sanoa että omaan välinpitämättömään käytökseen vaikuttaa parisuhteessa vialla olevat asiat. rakastan kuitenkin häntä ja en ole oikeasti välinpitämätön. kysy häneltä että mikä hänen mieltään vaivaa? oletko kenties liian määräilevä ja pompotteleva tms.? omassa parisuhteessani minua vaivaaa s kun minu vapauteni on viety. en tarkoita sitä että iskisin muita naisia vaan en voi käydä juhlissa enää usein, ja jos saan niin voin juoda pari olutta vain. pieni asia hänen tekemisissään voi olla iso asia hänelle. ja älä puhu vain miltä sinusta tuntuu vaan kuuntele myös häntä. todella vaikea sanoa mistä kiikastaa tämän perusteella. mutta sen voin sanoa että älä tee mitään hätiköityä.
Kiitos vastauksista lisää vaan! :)
Minäkin olen miettinyt että hän pitää minua itsestäänselvyytenä, olenkin joskus maininnut asiasta, mutta hän kieltää. Olen kysynyt että onko kaikki hyvin, ja miten meillä hänen mielestään menee. Hän vaikuttaa ettei keskity tai kuuntele ja vastaa aina, että joojoo kaikki on hyvin. En saa mitään irti. En tiedä sitten ahdistaako häntä kun kyselen, mutta en haluaisi hiljaakaan möllöttää, koska eihän asiat voi muuttua jossei niitä ensin myönnä? Sitten jos turhaudun tai alan itkeä (olen aika herkkä) hän tyyliin suuttuu/ärsyyntyy tai sitten ihmettelee että mikä minua vaivaa. Olen sanonut hänelle että minua häiritsee kun hän ei puhu tunteistaan, mutta hän sanoo vain että ei ole mitään puhuttavaa. Tuntuu välillä että kehitän ongelmia itse..
En kiellä häntä bilettämästä, mutta joskus saatan esim. kysyä että jos olemma baarissa että miksi hän ei esitellyt minua kaverilleen. Ehkä se on hänestä nalkuttamista, mutta miksei hän voi puhua tästä?? Ja määräilystä sanon sen verran, että haluan että mies siivoaa jälkensä eikä sotke kotonani, mutta tämän luulisi olevan ihan jokaisen toive :D Mutta lisää vaan mielipiteitä.
"Ja määräilystä sanon sen verran, että haluan että mies siivoaa jälkensä eikä sotke kotonani, mutta tämän luulisi olevan ihan jokaisen toive :D"
Jokaisen naisen toive siis. Eikä ole väliä onko se naisen vai miehen koti, toive on silti naisella sama.
Toisella rivillä hauska juttu,ei ole ollut pettämisiä.
Ehkä 5% puolisoista tietää jos toinen pettää,mut eihän minun mies/vaimo petä ajatus
on kyllä naiveinta mitä tiedän.Itse en oo pettäjätyyppi,mutta aikonaan liian usein
päädyin ns. kilttien perheeäitien kanssa samaan petiin.Oletusarvo täytyy tietysti olla,
että ei käydä vieraissa.Naisia ymmärrän jossain määrin siinä tilanteessa,kun heistä on
tullut pelkästään "kodinkone". Naisten kannalta on kurjaa,että ne niin mukavat,fiksut ja ihannemiehetkin pettää.Mutta 18 ja 20v. ovat vielä lapsukaisia.
tarkoitin tolla ettei ole ollut pettämistä, että en ainakaan ole tietoinen asiasta, joten siitä ei ole tullut riitoja suhteeseemme.
että kyseessä on vain suhteen arkistuminen? Että jokaiseen suhteeseen tämä vaihe tulee ja siitä pitää vain selvitä? Vai milloin on aika päästää irti?