Laitatko juhlavampaa ruokaa pääsiäiseksi

Miten on, tuleeko laitettua jotain vähän parempaa ruokaa pääsiäiseksi vai meneekö pääsiäinen ihan normipöperöillä? Syötkö mämmiä kerman, maidon vai jäätelön tai kenties kermavaahdon kanssa?
6182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikeastaan mitään muuta normaalista arkiruuasta poikkeavaa ei ole tarjolla kuin tuota mämmiä ja koska nautin mämmini kulutusmaidon kanssa, pääruoka saa olla sitten vastaavasti normaalia kevyempää. Tällä kertaa pääruokana onkin vain haudutettuja mango-basilika-juureksia.

Äänestä

Perjantaina kokoontuu koko perhe syömään lammasta lisukkeineen. Lauantaina on vuorossa kalapöytä, sunnuntaina paisti ja maanantaita en ole vielä suunnittellut. Ehdottomasti laitan juhlaruokaa jälkiruokineen kaikkineen. Arki sujuu paljon sutjakammin ja rattoisammin kun välissä on oikeita juhlapyhiä , jolloin toimitaan toisin.

Mämmiä syömme kuohukerman ja sokerin kanssa.

Äänestä

Eipä tule. Eikä ole ikinä lapsuudessakaan erikoisempia ruokia tehty pääsiäisen vuoksi. Pääsiäismunat riittäneet spesiaaliksi jutuksi. Mämmiä on ehditty syödä jo siitä lähtien kun pakasteosastolle lootat ilmestyivät - en olis millään pääsiäiseen jaksanut odotella. Ja kerman kera.

Äänestä

lammasta ois tarkoitus perheen kanssa kokkailla, käydään myös kylässä ja varmaan sielläkin syödään normiarkea juhlavammin. :) Mämmi menee ihan vaan maidon ja sokerin kanssa, kermavaahto voisi olla aika jees mutta en pelkän mämmin vuoksi viitsi purkillista vatkata, hukkaan menisi suurin osa.

Äänestä

jotain vähän hienompaa laitetaan. Kuten usein myös ihan tavallisena sunnuntaina yleensä kokkaillaan jotain tavallista hienompaa. Siitä yhdessä kokkailusta nauttii vähintään yhtä paljon kuin siitä syömisestä. Mukavaa piristystä arkeen:)

Äänestä

Normipöperöillä menee. En syö suklaamunia, enkä varsinkaan lampaan vauvaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mämmylä kirjoitti:

Miten on, tuleeko laitettua jotain vähän parempaa ruokaa pääsiäiseksi vai meneekö pääsiäinen ihan normipöperöillä? Syötkö mämmiä kerman, maidon vai jäätelön tai kenties kermavaahdon kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu