Keskikesän Kuumuus oli hieman hellittänyt ja pehmeä ilma henki auringon paahtamien havuneulasten tuoksua. Hietakankaan reunassa olevan matalan kallion jyrkänteeltä tarkkaili nainen hievahtamatta miestä joka laukkuineen ja muistivihkoineen lähestyi hitaasti kohti naista.
Saattoi laittaa merkille, että tummista hiuksista huolimatta jokunen naisen esiäiti oli lämmittänyt läntisempääkin syliä. Hiukset vivahtivat punaiseen ja vaalea iho oli heikon pisamainen. Ei ollut kyse puhdasverisestä itärajan naisesta, mutta olivatpa ajat muuttunet niin monin tavoin muutoinkin. Vaatetus
viittasi liehuvine helmoineen vielä kauemmaksi itään ja vyötteet pitkin vartaloa vähintäänkin eri verkkopelien kenttiin.
Nainen pysytteli varuillaan, mutta aistiessaan lyijykynää, mustetta ja ruutupaperia antoi hetkeksi jännittyneiden lihastensa muuttua uteliaan rennoiksi. Mutta sillä samaisella hetkellä kun läntisten rannikoidensyvä suolaveden tuoksu tavoitti, käännähti tämä varoittamatta kannoillaan kohti lähintä puutta liikkuen ylöspäin kuin ilmaan halkoen, repäisi yhden karahkan käteensä ja eteni toista oksaa pitkin kurottuen kohti miestä yrittäen sohia tätä samanaikaisesti tiehensä. Ehkäpä juuri yhden ylimääräisen keinahduksen painosta, tai juuri siksi auringon kuivattama oksa katkesi. PAKS! POKS ja nainen iskeytyi pää edellä kallion helmassa heinikossa makaavaan kiveen miin että vain helma heilahti.
Tajuttuaan tapahtuneen todeksi, mies riuhtoi selkärepustaan esiin kommunikaattorinsa mutta ymmärsi lopulta sen näytössä liukuvan vain katkeamaton nollien ja ykkösten sarjan tekipä hän mitä tahansa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
kipsamies yrittää.
eikun ei, kun en tiedä edes mistä on kysymys :)
minun makuuni liian monimutkaisia lauserakenteita (yleensähän en edes käyttäisi termiä "lauserakenne", mutta nyt puolustautuessani koen sen tarpeelliseksi).
Kipsis kirjoittaa yksinkertaisemmin ja konkreettisemmin, se on selvä ja hyvä niin.
..täällä on siis joku kipsamies! Nyh mie sit haluaisin nähä, et miten sie mies oikein muisutat tällästäkin naista :)
with a Womb.
Mies: "Nain en, hah!"
Nainen: "Nait nait, hih"
..näkyjä siis niissäkin. Mutta mielenkiintoista, miksi valitsee jonkun otsikon. Sitä miettii, mutta vain hetken aikaa lopuksi.
Hellettas! Proosaa. Ma näe harhat.
(harhanäky)
NIMENOMAAN näet! Tulin kuitenkin katumapäälle ja päätin säästää sinut hullun leimalta. En vaan ole vielä pääättänyt lämpöhalvaus vai mihin vetoaisit . Hmmm.. Meinaa tosin liukua scifiksi kaikilta osiltaa...
Kiva. Mua skannaakin ihan jo tarpeikseen ylinääräistä joukkoa. Joten kiva näky - kun uit. kyllä mä näkisin, että tuossa teksinpätäkässä oli jotain ideaa...kin.
(suomen kielessä kuulema pitäisi välttää näitä "kinejä")
mutku mie ajattelin enempi, niin se otsikko täs virtuaalitaivahan helvetis olis ollu Torstai. Mikäli miusta riippuu, niin joka päivä saa rypeä :) Miten vaan haluan siuta käsitellä kulloisena -kin päivänä :) Don't worry baby, mä tunnen tien :)
http://www.youtube.com/watch?v=i_5hwnVyrfA
Ihan miten vaan. Mitä milloinkin haluan :)
...ja mies oli tonou ja nainen vaipui syvään tajuttomuuteen, ja helmat väreili paareilla.
Mä olen saitin salaisin mies, toisin kuin sinä.
(panohalut ne on Paavollakin)
Mutta mun pitää tässä ihan sulle(kin) ilmoittaa, että olen tasapää hetero. Joten, Zässy, kerää luusi vittuun mun tieltä.
(draiwing)
..noup ottaa luun suuhun ja tarjoo sullekkin kaluttuu luuta, SINÄ kaivat luusi.
( vkiksee hymiö:)
http://www.youtube.com/watch?v=O_ahlc6xC7c
(muistaakseni jo ehdotin)
outo.
Eikö se ole kukkapenkiä edes yrittää?
(juntti huutaa huumeitta)
Että mä olen mahoillut. Ihan hävettää.
Pitkiä tekstejä mä (ainakin) kaipaisin lisää, sillä zit-zätti ei ihan oikeesti kiinnosta ketään.
..harvemmin jaksan täällä kovin pitkään. Joskus vain... silloin kun tarvitsen emergency helppiä itselleni :) tai sitten vaan provoilemassa, kun oikein hankalaksi heittäydyn. Mutta enimmäkseeen tykkään kyllä lukea jotakin. Tai siis jotakin tiettyä... Ääh, doom :) Hieman sama asia kun kuulee jonkun tuntemattoman ihmisen äänen puhelimessa ja tietää