En tiedä edes mistä aloittaa. Mies on jo 2 vuotta ollut ihmeellinen. Ero on ollut lähellä monta kertaa. mies väheksyi minua noina 2 vuotena niin, että olin jo itse tehnyt päätöksen lähteä. Sitten joku muuttui, hetkeksi... MIes sanoi, että oli kuin uudestaan rakastunut minuun. Itse olin siinä vaiheessa jo niin sekaisin, että en tiennyt mitä ajatella. En pystynyt olemaan normaalisti. Meni kuukausi, mies taas loittoni. Ei enää pidä minusta, ei viihdy seurassani, haukkuu, arvostelee, jopa lasten kuullen. On yhdessä vain lasten takia, näin itse sanoi. On valmis luopumaan omasta onnesta lasten takia. Ei halua, että lapset elää ilman kokopäiväistä isää, kun itsellä isää ei ole ollut ollenkaan. Kysyin milloin se alkoi, ettei enää pitänyt minusta. Vastaus oli, että kun esikoinen syntyi...
Mies ihastui toiseen kun odotin esikoista. Jos en olisi ollut raskaana, mies olisi luultavasti jättänyt, omien sanojensa mukaan. Mutta pysyi tässä, koska lapsi oli tulossa. Mies sanoo, ettei nykyinen tilanne johdu tuosta ihastuksesta vaikka ajoitus osuu nappiin. Puhuu silti vieläkin tuosta ihastuksesta kuin hän olisi jumalatar.
Mies yrittää muuttaa mua. Haluaa musta ihan toista ihmistä. Ei edes muista etten aina ole ollut tälläinen kuin nyt tämän tilanteen takia. Ei tunnu muistavan mitään hyvää koko 7,5 vuoden ajalta. Vain sen, että olen aina ollut huono ihminen. Tiedän itse, ettei se pidä paikkaansa. Mies vain näkee minussa sen mikä on ristiriidassa sen kanssa mitä haluaisi minun olevan nyt.
Mies on kääntänyt asiaa viime aikoina niin, että minun pitäisi haluta jotain toista kui häntä (mikä siis on varmasti totta, mutta tarkoitan että yrittää peilata omia tunteitaan minuun). Tänään piti olla mukava vapaailta pitkästä aikaa. Ja mukavasti se alkoikin. Mieskin oli hyvällä tuulella, tuntui jopa, että hän nautti seurastani. Sitten yhtäkkiä alkoi tulla muistutuksia todellisuudesta. Aluksi puhetta siitä miten erilaisia olemme. Sitten siitä miten meidän musiikkimaku on ristiriidassa, miten hän haluaisi ettei tulisi valitusta musiikista. Mulla ei siis ole mitään sanavaltaa siihen mitä haluan kuunnella, ei edes yhden biisin verran... Vaan hänen musiikillaan on väliä. "Sinun pitäisi hommata mies joka kuuntelee samaa musiikkia kuin sinä?" Ja kun kysyn, että onko musiikkimaku hyvä syy eroon, niin kuulemma on....
Ja tiedän jo miten huominen menee. Miten minä pilasin illan. Kun minä aloin valittaa musiikista ja minä aloin synkistelemään. Ja näin ei siis ole. En synkistele oikeastaan nyttenkään, pakenin vaan tilannetta alakertaan. Mies jäi popittamaan ylös. Vihaan sitä, miten kaikki on aina mun syytä vaikka itse tiedän ettei ole. Mies siitä itse alkoi puhumaan, hän ei ottanut mun toiveita huomioon ja silti mun pitäis vaan kiltisti istua tuppisuuna vieressä kattomassa kun hän nauttii musiikista.
Meillä on kyllä yhteistä musiikkiakin, paljon... Mutta se ei nyt ollut suosiossa. Ehdotin, mutta ei kelvannut. Ja silti, tiedän sen minun syytä kaikki tyyni....
Mies ihastui toiseen kun odotin esikoista. Jos en olisi ollut raskaana, mies olisi luultavasti jättänyt, omien sanojensa mukaan. Mutta pysyi tässä, koska lapsi oli tulossa. Mies sanoo, ettei nykyinen tilanne johdu tuosta ihastuksesta vaikka ajoitus osuu nappiin. Puhuu silti vieläkin tuosta ihastuksesta kuin hän olisi jumalatar.
Mies yrittää muuttaa mua. Haluaa musta ihan toista ihmistä. Ei edes muista etten aina ole ollut tälläinen kuin nyt tämän tilanteen takia. Ei tunnu muistavan mitään hyvää koko 7,5 vuoden ajalta. Vain sen, että olen aina ollut huono ihminen. Tiedän itse, ettei se pidä paikkaansa. Mies vain näkee minussa sen mikä on ristiriidassa sen kanssa mitä haluaisi minun olevan nyt.
Mies on kääntänyt asiaa viime aikoina niin, että minun pitäisi haluta jotain toista kui häntä (mikä siis on varmasti totta, mutta tarkoitan että yrittää peilata omia tunteitaan minuun). Tänään piti olla mukava vapaailta pitkästä aikaa. Ja mukavasti se alkoikin. Mieskin oli hyvällä tuulella, tuntui jopa, että hän nautti seurastani. Sitten yhtäkkiä alkoi tulla muistutuksia todellisuudesta. Aluksi puhetta siitä miten erilaisia olemme. Sitten siitä miten meidän musiikkimaku on ristiriidassa, miten hän haluaisi ettei tulisi valitusta musiikista. Mulla ei siis ole mitään sanavaltaa siihen mitä haluan kuunnella, ei edes yhden biisin verran... Vaan hänen musiikillaan on väliä. "Sinun pitäisi hommata mies joka kuuntelee samaa musiikkia kuin sinä?" Ja kun kysyn, että onko musiikkimaku hyvä syy eroon, niin kuulemma on....
Ja tiedän jo miten huominen menee. Miten minä pilasin illan. Kun minä aloin valittaa musiikista ja minä aloin synkistelemään. Ja näin ei siis ole. En synkistele oikeastaan nyttenkään, pakenin vaan tilannetta alakertaan. Mies jäi popittamaan ylös. Vihaan sitä, miten kaikki on aina mun syytä vaikka itse tiedän ettei ole. Mies siitä itse alkoi puhumaan, hän ei ottanut mun toiveita huomioon ja silti mun pitäis vaan kiltisti istua tuppisuuna vieressä kattomassa kun hän nauttii musiikista.
Meillä on kyllä yhteistä musiikkiakin, paljon... Mutta se ei nyt ollut suosiossa. Ehdotin, mutta ei kelvannut. Ja silti, tiedän sen minun syytä kaikki tyyni....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerros sinun ja miehesi musiikkimausta? Mitä yhteistä ja mitä erilaisia, mitä bändejä kuuntelette? Oletteko molemmat musiikki-ihmisiä?
Kumpikin on musiikki-ihmisiä, miehen mielestä hän on enemmän. Mies on rokkimies ja minä taas trance... Mies on ennen pitänyt trancesta, silloin kun tutustuimme, mutta ei enää. Enkä häntä ole sitä koskaan pyytänyt kuuntelemaan, koska se kuitenkin on "rajamusiikkia". Siis ei edes musiikkia, nykyään edes miehen mielestä, vaikka luulisi ymmärtävän kun sitä itsekin joskus rakastanut...
Yhteisiä bändejä on paljon. Minäkin esim rakastan Metallicaa. Lisäksi pidän hyvin paljon Black Sabathista, White stripesista, Doorsista ym ym... Rokki uppoaa todella hyvin....
Annoin miehen tänään kuunnella Nirvanaa lähes koko levyn verran. Itse inhoan sitä, lähinnä siksi, että mies vajoaa sitä kuunnellessaan johonkin masennustilaan. Sen jälkeen gunnarit. Pidin siitä joskus, mutta ei enää kiitos... Ja mä en saa edes yhtä biisiä kuunnella, en edes sellaista mistä kumpikin tykkäisi. Ehdotin Doorsia mutta kun "levy jumittaa biisissä 10, niin ei voi laittaa ollenkaan". No en edes yrittänyt muuta. Painuin alakertaan vähän aikaa kuunneltuani hänen musiikkiaan.
Siis mä en ymmärrä, kun ei voi edes yhtä biisiä laittaa mun mieliks. Etenkin kun se biisi mitä pyysin oli hänen itsensä digiboxille lataamansa ja olikin sitten yhtäkkiä jotain "ei musiikkia".
Mutta eihän tämä siitä musiikista ole pelkästään kiinni. Vaan mättänyt on muutenkin.....
No sen näkee kyllä. Musiikki vain heijastelee kokonaistilannetta osuvalla tavalla. Jos miehesi on jo niin sanotun henkisen eron tehnyt sinuun, ei lapsien takia yhdessä pysyminen varmasti ole motivoivana tekijänä kovin helppoa. Selvästi hän oireilee ristiriitojensa takia kovalla tavalla. Kyllähän ihmeitä tapahtuu ja ihmiset löytävät toisensa uudelleen joskus, vaikka välissä on ollut paljonkin huonoja vuosia. Yleisempää on kuitenkin tilanteen meneminen vain huonompaan suuntaan ja tilanteen huononeminen. Joskus on parempi vain päästää irti, lapsista huolimatta.
En osaa sanoa onko se teidän tapauksessanne oikea ratkaisu.