Olen aina ollut huono tutustumaan ihmisiin. Nuorempana olin vielä avoimempi ja innokas tutustumaan, mutta nyt kolmekymppisenä en enää jaksa uskoa että saisin hyviä ystäviä.
Mun lähestulkoon kaikki ala/yläasteen kaverisuhteet ovat päättyneet yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Olen hyvin pettynyt ja ahdistunut, kun muistelen kouluaikojani ja lapsuuttani. Mikä mussa on ollu aina vialla etten ole pystynyt solmimaan hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita? Monissa tapauksissa olen kokenut, että mun olis tarvinnu kokoajan olla se aktiivinen osapuoli että suhteet olisi kestänyt. Millaista ystävyyttä se on jos toisen tarvii aina kysellä ja järjestää tapaamisia ja jos et ite tee mitään niin toisistakaan ei mitään kuulu ja tämä ei päde tasan yhden kohdalle. Koen olevani hyvin outo ihminen ja häpeän itseäni. En haluais liikkua kotipaikkakunnallani etten vain törmäisi kehenkään puolituttuun vanhaan koulukaveriin.
Tällä hetkellä mulla on kavereita ja yksi hyvä ystävä. Tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta ongelmani on etten pysty rentoutumaan, jos kylässä on joku kaverini. Poikakaverin seurassa voin täysin rentoutua. Kyse ei ole siitä ettenkö haluais olla kavereitteni kanssa vaan siitä etten osaa rentoutua ja olla täydellisesti omaitseni niiden seurassa. Mua häiritsee se, että en pysty olemaan yhdenkään kaverin kanssa yhtä rennosti kun poikakaverin seurassa. Ahdistaa se etten uskalla päästää ihmisiä lähelleni ja koen olevani aina jotenkin erilainen.
Mun lähestulkoon kaikki ala/yläasteen kaverisuhteet ovat päättyneet yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Olen hyvin pettynyt ja ahdistunut, kun muistelen kouluaikojani ja lapsuuttani. Mikä mussa on ollu aina vialla etten ole pystynyt solmimaan hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita? Monissa tapauksissa olen kokenut, että mun olis tarvinnu kokoajan olla se aktiivinen osapuoli että suhteet olisi kestänyt. Millaista ystävyyttä se on jos toisen tarvii aina kysellä ja järjestää tapaamisia ja jos et ite tee mitään niin toisistakaan ei mitään kuulu ja tämä ei päde tasan yhden kohdalle. Koen olevani hyvin outo ihminen ja häpeän itseäni. En haluais liikkua kotipaikkakunnallani etten vain törmäisi kehenkään puolituttuun vanhaan koulukaveriin.
Tällä hetkellä mulla on kavereita ja yksi hyvä ystävä. Tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta ongelmani on etten pysty rentoutumaan, jos kylässä on joku kaverini. Poikakaverin seurassa voin täysin rentoutua. Kyse ei ole siitä ettenkö haluais olla kavereitteni kanssa vaan siitä etten osaa rentoutua ja olla täydellisesti omaitseni niiden seurassa. Mua häiritsee se, että en pysty olemaan yhdenkään kaverin kanssa yhtä rennosti kun poikakaverin seurassa. Ahdistaa se etten uskalla päästää ihmisiä lähelleni ja koen olevani aina jotenkin erilainen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihmissuhteet taitaa olla aika vaikeita yleisesti ottaen. Olen sinua kymmenisen vuotta vanhempi, mutta olen vähän vastaavaa havainnoinut. Siis kyllä joskus nuorempana seisoi vaikka päällään, jos ystävyys sitä edellytti. Ja sitähän se melkein vaatikin. Jos itse et yhteyttä aktiivisesti pitänyt, ei toisista mitään kuulunut. Paitsi tietysti , jos kuuntelijaa elämän murheissa tarvittiin ja sitten olisi pitänyt vaan tukihenkilön rooliin tyytyä. Olen jotenkin edelleen siinä harhaluulossa, että ystävyys olisi molemminpuolista ja vuorovaikutteista. Minulla ainakin kokemus vain siitä, kun tuntee loppupelissä vain tulleensa hyväksikäytetyksi.
minä olen mietteliästä pari kymmentä vuotta vanhempi eli pettynyttä kymmenisen vuotta vanhempi, enkä ole vielä oppinut elämään niin että mulla olisi kavereita, ystävistä puhumattakaan. Olisi mielenkiintoista kerätä yksinäisten porukka (sinkut ja pariskunnat samaan) ja mietiskellä elämän menoa.
otusten kerho
Täällä olis yksi kolmekymppinen nainen ilman yhtään ystävää tai kaveria :( Kirjoittelisitko minulle, jos meistä voisi tulla edes kavereita ? Mä olen ollut koko koulunaikani koulukiusattu, yläastella oli muutama kaveri, joita katkerasti muistelen, kun he minut yksitellen hylkäsivät löytäessään miehen. Minullakin on mies, mutta silloin olin vielä sinkku kavereiden alkaessa seurustelemaan ... En ole niin ulospäinsuuntautunut että helposti löytäisin kavereita. Opiskeluaikaisetkin luokkakaverit jäivät etäisiksi. Minä olen hirveä jännittäjä sosiaalisissatilanteissa ja kammoan coctail-kutsu tyyppisiä tilanteita, missä en tunne ketään.
kirjoita [email protected]