Fordilla ilmastonmuutosta vastaan USAssa

USA liittyi Tanskassa viime syksynä pidetyssä pillurallissa - jota myös ilmastokokoukseksi kutsuttiin - mukaan ns. "suureen" ilmastosopimukseen. Tanskalaisten ilotyttöjen ilmaistarjoilun (paitsi tanskalaisille virkamiehille) jälkeen USAssa onkin ilmastomuutos otettu tosissaan:


Ford ennätykseen Yhdysvalloissa
http://www.ksml.fi/teemat/autot/autotalli/ford-ennätykseen-yhdysvalloissa/547636

"Ford on kasvattanut myyntiään Yhdysvalloissa peräti 43 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Ford-merkki oli menestyvin, sen kasvu oli peräti 46 prosenttia. Rahaa tahkosivat Fordin lisäksi Lincolnit ( 19 pros.) sekä Mercuryt ( 24 pros.).
Menevän näköistä muskelipick-upia valmistetaan kahdella moottorivaihtoehdolla: 5,4- ja 6,2-litraisena V8:na. Jälkimmäisessä on peräti 411 hevosvoimaa."

Oliko niin, että nyt pääsiäisenä on Lahdessa american car show, jossa tuunaajat virittelevät noita hirviöitään vieläkin enemmän bensaa kuluttaviksi. Tämän kuulin oikeisto-ylestä eilen kiirastorstaina. Joka tapauksessa, oikeisto-ylekin on aivan asiallisesti ilmastonmuutoksen puolesta, onhan helsingissä vielä näin pääsiäisenäkin puoli metriä lunta. Tälläiseen ei pasilannurkilla ole lainkaan totuttu. Aloitetaan siis amerikkalaisista autoista, tuunaamaan sitä ilmastonmuutosta, eikö totta.
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se american car show. ja mustangin superkäärmeessä on vain 731 heppaa

Äänestä

  • pitkällekö meinaat ehtiä, supparin palkalla?

    Äänestä

  • japanilaista


    USA aikoo mätkäistä Toyotalle maksimisakon
    http://www.ksml.fi/uutiset/talous/usa-aikoo-mätkäistä-toyotalle-maksimisakon/549109

    "Yhdysvaltain liikenneministeriö aikoo vaatia Toyotalle yli 16 miljoonan dollarin eli runsaan 12 miljoonan euron sakkoa, koska yhtiö ei ilmoittanut viranomaisille autojensa turvallisuusongelmista riittävän nopeasti""

    Turvallisuus ilman muuta, ennen ilmastomuutosta, siksi Iraksissa, eikö totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haans. kirjoitti:

USA liittyi Tanskassa viime syksynä pidetyssä pillurallissa - jota myös ilmastokokoukseksi kutsuttiin - mukaan ns. "suureen" ilmastosopimukseen. Tanskalaisten ilotyttöjen ilmaistarjoilun (paitsi tanskalaisille virkamiehille) jälkeen USAssa onkin ilmastomuutos otettu tosissaan:


Ford ennätykseen Yhdysvalloissa
http://www.ksml.fi/teemat/autot/autotalli/ford-ennätykseen-yhdysvalloissa/547636

"Ford on kasvattanut myyntiään Yhdysvalloissa peräti 43 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Ford-merkki oli menestyvin, sen kasvu oli peräti 46 prosenttia. Rahaa tahkosivat Fordin lisäksi Lincolnit ( 19 pros.) sekä Mercuryt ( 24 pros.).
Menevän näköistä muskelipick-upia valmistetaan kahdella moottorivaihtoehdolla: 5,4- ja 6,2-litraisena V8:na. Jälkimmäisessä on peräti 411 hevosvoimaa."

Oliko niin, että nyt pääsiäisenä on Lahdessa american car show, jossa tuunaajat virittelevät noita hirviöitään vieläkin enemmän bensaa kuluttaviksi. Tämän kuulin oikeisto-ylestä eilen kiirastorstaina. Joka tapauksessa, oikeisto-ylekin on aivan asiallisesti ilmastonmuutoksen puolesta, onhan helsingissä vielä näin pääsiäisenäkin puoli metriä lunta. Tälläiseen ei pasilannurkilla ole lainkaan totuttu. Aloitetaan siis amerikkalaisista autoista, tuunaamaan sitä ilmastonmuutosta, eikö totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu