En voi sanoa vihaavani anoppiani mutta tunnen hänen seurassaan oloni epämukavaksi. Ihan kun joku pistelisi neuloilla aina kun hän tulee käymään.
Olen itse vähävaraisessa perheessä kasvanut, rahaa on ollut niukalti ja pienistä asioista ollaan osattu iloita. Vaikka draagisiakin tapahtumia on nuoreen elämänkaareeni mahtunut,aina niistä on selvitty. Kiitos siskon ja äidin.
Anoppini taas on kasvattanut ihanan miehen minulle, kiitos siitä mutta olemme niin kovin erillaisia.
Hänen ei ole tarvinnut koskaan käydä töissä. Toki siis hoitanut lapset pienenä, SEKIN ON TYÖTÄ! Mutta kun lapset ovat lähteneet tarhaan, kouluun jne hän on saanut olla kotona ja elää miehensä rahoilla. Hän käy lähes 3kk välein ulkomailla, ostelee huonekaluja, tuliaisia...tekemättä yhtään mitään.
Nyt joku ajattelee minun olevan kateellinen, toki olisi kiva jos lottovoitto osuisi kohdalle en sitä kiellä mutta enpä tuosta tilanteesta osaa olla kateellinen. Toki on rahaa millä mällätä mutta hänellä ei tunnu olevan muuta elämää. Ei kunnon ystäviä, ei minkään näköistä harrastusta. Hän jopa oli miehelleni todennut että minä olen hänen paras ystävänsä??
Hän loukkaantuu herkästi jos en ole valmis lähtemään hänen kanssaan katsomaan konsertteja tai risteilylle tai viettämään kylpylälomaa. Toki voin lähteä jos mies on mukana mutta muuten jään mielummin kotiin.
Olin hänen kanssaan kerran reissussa ja se kiitos riitti minulle. Helvetillinen matka, olin raskaana viellä ja en vonut edes naukata viiniä tai tupakkaa kun niin paljon hermostutti. Hän valitti mm miksi kahvi eräässä kahvilassa oli liian vahvaa, veti puolet ja vaati rahat takaisin. Hän tinkasi kaupoissa kovaan ääneen ja meni luvattomalle alueelle uimaan. Sai hävetä silmät päästä.
En tiedä onko hänellä tarve kokea nuoruutta uudelleen mutta minä en ole siihen oikea henkilö vaikka parikymppinen olenkin. Hän tissuttelee ja minä vedän perseet. Hän kuuntelee hallikaista, minä waspia.
Hän ei ymmärrä lävistyksiä tai tatuointeja. Minulla niitä on. Hän ei ymmärrä tupakanpolttoa ja minä vedän välillä kun horsteeni.
Hänellä raha kasvaa puussa, minulla ei.
Olen itse vähävaraisessa perheessä kasvanut, rahaa on ollut niukalti ja pienistä asioista ollaan osattu iloita. Vaikka draagisiakin tapahtumia on nuoreen elämänkaareeni mahtunut,aina niistä on selvitty. Kiitos siskon ja äidin.
Anoppini taas on kasvattanut ihanan miehen minulle, kiitos siitä mutta olemme niin kovin erillaisia.
Hänen ei ole tarvinnut koskaan käydä töissä. Toki siis hoitanut lapset pienenä, SEKIN ON TYÖTÄ! Mutta kun lapset ovat lähteneet tarhaan, kouluun jne hän on saanut olla kotona ja elää miehensä rahoilla. Hän käy lähes 3kk välein ulkomailla, ostelee huonekaluja, tuliaisia...tekemättä yhtään mitään.
Nyt joku ajattelee minun olevan kateellinen, toki olisi kiva jos lottovoitto osuisi kohdalle en sitä kiellä mutta enpä tuosta tilanteesta osaa olla kateellinen. Toki on rahaa millä mällätä mutta hänellä ei tunnu olevan muuta elämää. Ei kunnon ystäviä, ei minkään näköistä harrastusta. Hän jopa oli miehelleni todennut että minä olen hänen paras ystävänsä??
Hän loukkaantuu herkästi jos en ole valmis lähtemään hänen kanssaan katsomaan konsertteja tai risteilylle tai viettämään kylpylälomaa. Toki voin lähteä jos mies on mukana mutta muuten jään mielummin kotiin.
Olin hänen kanssaan kerran reissussa ja se kiitos riitti minulle. Helvetillinen matka, olin raskaana viellä ja en vonut edes naukata viiniä tai tupakkaa kun niin paljon hermostutti. Hän valitti mm miksi kahvi eräässä kahvilassa oli liian vahvaa, veti puolet ja vaati rahat takaisin. Hän tinkasi kaupoissa kovaan ääneen ja meni luvattomalle alueelle uimaan. Sai hävetä silmät päästä.
En tiedä onko hänellä tarve kokea nuoruutta uudelleen mutta minä en ole siihen oikea henkilö vaikka parikymppinen olenkin. Hän tissuttelee ja minä vedän perseet. Hän kuuntelee hallikaista, minä waspia.
Hän ei ymmärrä lävistyksiä tai tatuointeja. Minulla niitä on. Hän ei ymmärrä tupakanpolttoa ja minä vedän välillä kun horsteeni.
Hänellä raha kasvaa puussa, minulla ei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ootkos tullut ajatelleeksi että ihmiset saa olla erilaisia. Mulla on kavereita ja sukulaisia, joilla on ihan erilaiset luonteet, iät ja elämäntavat kuin itselläni, ja silti viihdymme yhdessä. Kun vaan annetaan toistemme olla sellaisia kuin ollaan. Eihän se että jollakin on rahaa tee ketään huonommaksi tai vihattavaksi, paitsi kateellisen silmissä. Kadehdit sitä että hänellä on rahaa, mutta samalla toteat tai jopa paheksut sitä, että hän on yksinäinen ja ilman harrastuksia.
Tuntuu että tulkitset kaiken jotenkin kielteisesti. Sinusta on paha ettei hänen ole tarvinnut käydä töissä (on siis valinnut perheen hoitamisen työkseen), näet pahana ulkomaanmatkat ja ostokset, ja jopa sen että hän pitää sinua ystävänään. Ei ystävyys nuoremman kanssa tarkoita että olisi tarve elää nuoruutta uudelleen, vaan ihmisellä todella voi olla kaiken ikäisiä ystäviä. Eikä juoma- musiikki- tai pukeutumismakujen tarvitse olla samanlaisia voidakseen viihtyä yhdessä.
Varmasti hänen käytöksessään on vikoja, niin kuin jokaisella ihmisellä on, sinullakin. Mutta ollaan suvaitsevaisia jooko. Ei kenenkään tarvitse olla täydellinen, ja ystävää voi olla monenlaisten ihmisten kanssa, jos vain joustavuutta ja suurpiirteisyyttä riittää. Yritä vähän renompaa asennetta.
Nyt on pakko älähtää vähän kotiäitien puolesta. Sinä suhtaudut kotiäitiin kuin loiseläjään, joka elää miehensä kustannuksella tekemättä mitään. Kotiäitiys EI tarkoita että ei "tarvitse käydä töissä" eikä sitä että perheessä olisi enemmän rahaa, vaan yleensä päinvastoin valintaa että eletään VÄHEMMÄLLÄ RAHALLA, mutta saadaan vastineeksi jotain muuta perheelle. On todella ihmisiä, jotka haluavat hoitaa itse kotiaan, vaikka rahaa silloin onkin vähemmän. Toisaalta moni nainen käy niin pienipalkkaisessa työssä että siitä ei ole taloudellista hyötyä, vain se että ei TARVITSE olla kotona. Valinta on mahdollinen jokaiselle sen mukaan mistä on valmis tinkimään ja mitä elämältä haluaa.
Kotiäiti ei elä miehensä kustannuksella, vaan perheessä on työnjako, jossa vaimo tekee työn perheen sisällä ja mies perheen ulkopuolella. Kotityötä riittää silloinkin kun lapset lähtevät kotoa, helpompaa mutta saa sitten ollakin jo helpompaa. Jos rahaa riittää, niin tilannehan on vain parempi! Miksi raha on sinusta paha? Entä miksi ihmisen pitäisi raataa töissä hankkiakseen lisää rahaa, jos rahaa on tarpeeksi muutenkin? On totta, että useinkin kotiäideillä ei ole paljon ystäviä, kun ei ole työtovereita, mutta onko se jokin vika? Tuntuu kuin halveksisit yksinäisyyttä, joka voi olla jollekin ihan oikea ongelma. Ilman työtovereita on pidettävä itse huoli siitä että on sosiaalisia kontakteja, vaikkapa sukulaisiin. Aktiivisuus siinä mielessä ei ole asia josta pitäisi närkästyä. - Toisaalta eivät kai työtoveritkaan ole aina niin läheisiä toisilleen, etteikö muita ihmissuhteita hakisi, esim miniästä....
Anoppisi taitaa olla ennakkoluuloton ihminen, jolle kelpaa nuorikin seura, mutta sinä olet sen verran ahdasrajainen, että pystyt olemaan vain ikäistesi ja kaltaistesi seurassa.
Nyt en oikein ymmärrä. Olet ärtynyt siitä että anoppi haluaa olla ystäväsi! Sinua suututtaa kun hän pyytää sinua kaveriksi konsertteihin ja lomamatkoille, ja ärsyttää kun hän matkustelee ja ostelee teille tuliaisia. Hei haloo, miten se sua varsinaisesti haittaa! Sen ymmärrän että toisen käytös voi nolottaa, mutta eihän se todellisuudessa ole sun häpeä vaikka sun matkaseuralaises tekis mitä tahansa. Entäs tuomiosi: "tekemättä yhtään mitään" ... miksi hänen tarvitsisi tehdä jotain enemmän?
Miksi et ole imarreltu kun hän pitää sinua parhaana ystävänään? Miksi sinua harmittaa jos hän haluaisikin kokea nuoruutta uudelleen? Miksi hänen pitäisi kuunnella waspia, vetää perseet ja ottaa lävistyksiä ja tupakoida, jos ne eivät kuulu hänen tapoihinsa?
"Miksi hänen pitäisi kuunnella waspia, vetää perseet ja ottaa lävistyksiä ja tupakoida, jos ne eivät kuulu hänen tapoihinsa?"
Aloittajaa potuttaa kun hänen lapsellinen teini angstinsa ei saakaan anoppia raivon partaalle, vaikka kaikkensa tekee että sukua potuttaisi.