Ärsyttävää

en jaksa enään, en vaan yksinkertaisesti jaksa enään äitiäni olen hänelle pelkkää ilmaa, niin kauan
kunnes hän on apua vailla yleensä raha asioissa.
Hän on minulle päin naamaa sanonut monta kertaa, että veljeni ja siskoni ovat hänelle kaikki
kaikessa ja ovat hänelle tärkeämpiä.

Jos joskus erehdyn sanomaan heistä yhdenkään väärän sanan varsinkin veljestäni, niin johan alkaa
armoton huutaminen ja moittiminen ja lopuksi lähden hammasta purren omaan kotiin itkemään, kun
sanat sattuu niin paljon. Olen ohi mennen aina välillä sanonut, että henkinen satuttaminen on paljon
pahempaa, kuin fyysinen, koska lyönneistä parantuu ajan myötä, mutta se mikä on rikki sisältä ei koskaan parannu.

Mutta kun äidilläni on rahat vähissä silloin hän soittelee koko ajan ja tulee käymään ja on olevinaan
niin hyvä minulle, koska tietää, että en pysty olemaan niin ilkeä, että en rahaa ja apua anna, kun hän sitä pyytää.

Koskaan hän ei pyydä rahaa sisaruksiltani siis ei todellakaan koskaan, vaikka heillä on paljon
paremmat palkat kuin minulla ja muutenkin he ovat paljon rikkaampia kuin minä.

Siskoni ja veljeni ovat muutenkin paljon pahempia kuin minä. En ole koskaan tehnyt mitään mistä
äitini olisi voinut saada harmaita hiuksia hän ei ole koskaan joutunut edes kieltämään minua mistään, toisin kuin veljeni ja siskoni heistä kuuluu vähän väliä jotakin
mistä normaali äidit suuttuisivat ja ojentaisivat lapsiaan, mutta ei niin ei.

Johtuuko se kaikki siitä, että olen keskimmäinen lapsi ja keskonen (tulin kk aikasessa)? vanhin on veljeni joka on 23 ja nuorin siskoni joka on 18 itse olen 22v.

Isäni taas on ihan erilainen minua kohtaan, mutta en voi enkä halua häntä vaivata ongelmillani, koska hän asuu muualla ja kärsii sydän vaivoista. En halua kumminkaan, että hän joutuu murehtimaan ja stressaa vuokseni turhaan, joka taas ei ole hyväksi sydämelle.
4433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi pidät yhteyttä äitiisi? Ei sinun ole pakko. Meitä on monta, jotka olemme täysin katkaisseet välit teeskenteleviin, usein marttyyrimaisiin narsistiäiteihin.

Verisukulaisuus ei ole mikään lakipykälä joka vaatii sinua kestämään mitä vain jonkun sukulaisen taholta. Ei, vaikka kyseessä olisi oma äitisi. Ethän sinä sille mitään hän voi, että tuo nainen on sinut synnyttänyt.

Panet vain reippaasti välit poikki, ethän sinä siinä mitään häviä.

t. kokenut

Äänestä

Ota vähän etäisyyttä äitiisi ja rakentele omaa elämääsi.

Äänestä

Minun tyttäreni syyttää minua yleensä siitä että en ns. tue heitä. Tietenkin tuen, mutta en päätä pahkaa yllytä ihan kaikkeen hullumaisuuteen. Mihin yleensä he tarvitsevat minun rahojani.

Mutta hyvin hyvin harvoin he ovat oikeasti tarvinneet minun rahojani, aikuistuttuaan. En ole tyrkyttänyt. Mutta ikinä, ei tähän ikään mennessä, ole tullut mieleen pyytää heiltä rahaa.

Omat vanhemapani ovat jo noin kahdeksankymppisiä. Heiltä sain henkistä tukea moniin asioihin elämäni aikana. mutta tietysti välillä heidän vaateensa myös minua söivät. Mutta eivät hekään ole koskaan pyytäneet minulta rahaa. Nykyään maksan heidän menoistaan osan (mikä on tapahtunut vasta pitkän kieroilun ja pimittämisen kautta, vanhempani eivät TODELLAKAAN halua minun maksavan mitään).

Jos äitisi pyytää sinulta rahaa niin kuulostaa sairaalta. Lopeta kuvio. Jos et vastusta tätä kuviota seuraavaksi pyydät rahaa omalta lapseltasi (ja pidät sitä ns. normaalina.)

Äänestä

oikeasti biologinen äitisi? Hirveä tapaus. Tukeudu isääsi. Äiditkin voivat olla susia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


broken heart. kirjoitti:

en jaksa enään, en vaan yksinkertaisesti jaksa enään äitiäni olen hänelle pelkkää ilmaa, niin kauan
kunnes hän on apua vailla yleensä raha asioissa.
Hän on minulle päin naamaa sanonut monta kertaa, että veljeni ja siskoni ovat hänelle kaikki
kaikessa ja ovat hänelle tärkeämpiä.

Jos joskus erehdyn sanomaan heistä yhdenkään väärän sanan varsinkin veljestäni, niin johan alkaa
armoton huutaminen ja moittiminen ja lopuksi lähden hammasta purren omaan kotiin itkemään, kun
sanat sattuu niin paljon. Olen ohi mennen aina välillä sanonut, että henkinen satuttaminen on paljon
pahempaa, kuin fyysinen, koska lyönneistä parantuu ajan myötä, mutta se mikä on rikki sisältä ei koskaan parannu.

Mutta kun äidilläni on rahat vähissä silloin hän soittelee koko ajan ja tulee käymään ja on olevinaan
niin hyvä minulle, koska tietää, että en pysty olemaan niin ilkeä, että en rahaa ja apua anna, kun hän sitä pyytää.

Koskaan hän ei pyydä rahaa sisaruksiltani siis ei todellakaan koskaan, vaikka heillä on paljon
paremmat palkat kuin minulla ja muutenkin he ovat paljon rikkaampia kuin minä.

Siskoni ja veljeni ovat muutenkin paljon pahempia kuin minä. En ole koskaan tehnyt mitään mistä
äitini olisi voinut saada harmaita hiuksia hän ei ole koskaan joutunut edes kieltämään minua mistään, toisin kuin veljeni ja siskoni heistä kuuluu vähän väliä jotakin
mistä normaali äidit suuttuisivat ja ojentaisivat lapsiaan, mutta ei niin ei.

Johtuuko se kaikki siitä, että olen keskimmäinen lapsi ja keskonen (tulin kk aikasessa)? vanhin on veljeni joka on 23 ja nuorin siskoni joka on 18 itse olen 22v.

Isäni taas on ihan erilainen minua kohtaan, mutta en voi enkä halua häntä vaivata ongelmillani, koska hän asuu muualla ja kärsii sydän vaivoista. En halua kumminkaan, että hän joutuu murehtimaan ja stressaa vuokseni turhaan, joka taas ei ole hyväksi sydämelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu