Missä menee raja?

Olen 25-vuotias nainen ja ollut nykyisessä parisuhteessani reilun vuoden ajan. Poikaystäväni on monin tavoin kertonut ja näyttänyt, kuinka paljon rakastaa ja kunnioittaa minua. Hän on järjestänyt yllätyksiä ja sanonut niin kauniita asioita, ettei kukaan ennen. Olen todella itsekriittinen, mikä joskus kai kääntyy huonoksi itsetunnoksi, mitä poikaystäväni ei voi käsittää, olenhan hänen mielestään "mahtava, uskomaton, upea..." Rakastan häntä niiiin paljon. En aiemmissa suhteissani koskaan kuvitellut meneväni naimisiin, perustavani perhettä saati haluavani lapsia. Mutta nyt, hänen kanssaan haluan.

Riiteleminen hänen kanssaan vain on mahdotonta. Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Riitelemisen aiheet ovat naurettavan pieniä, mutta ne venyvät sellaisiin mittasuhteisiin, että olen harkinnut eroa monta kertaa. Joka kerta olen henkisesti aivan rikki, itkenyt silmät päästä, monta tuntia. Usein minä olen se joka anelee anteeksi ja lupaa muuttua, koska olen "aloittanut" riidan, vaikka mielestäni hänen tapansa riidellä ajaa meidät siihen pisteeseen.

Eilen se sitten tapahtui. Ajettiin autolla kotiin päin. Koko matkan, monta tuntia, oltiin riidelty kun hän sai ennennäkemättömän raivokohtauksen, tartui käsivarresta ja puristi todella lujaa ja löi käsivarteen pari kertaa kovaa. Nyt siinä on euron kolikon kokoinen mustelma. En aiemmissa suhteissani ole kohdannut väkivaltaa, enkä tiedä mitä ajatella. Varsinkaan, kun hän tänään kertoi olevansa edelleen vihainen ja loukkaantunut ja odottaa minun anteeksipyyntöä. Kun kysyin lyömisestä, ei hän edes muistanut, ei kai ottanut tosissaan. Pelkään vaan, että tämä ei jää ainoaksi kerraksi. En halua erota ja heittää pois kaikkia niitä unelmia ja haaveita joita meillä on.

On kai olemassa niitäkin tapauksia, joissa mies on ymmärtänyt tekonsa vahingollisuuden eikä ole tehnyt sitä uudestaan? Toivoisin niin kovin, että meillä olisi toivoa, mutta pelkään pahinta...
4473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

Ota irti miehestäsi vielä kun voit. Jos mies lyö kerran , lyö hän myös toisen kerran... varsinkin jos ei muka muista ensimmäistä.
Kuulostaa siltä, että miehesi on nk. narsistisen persoonallisuushäiriön omaava. Tälläinen persoona aiheuttaa valtavasti pahaa oloa ympärillään. Ongelma on, että narsistiset henkilöt ovat LOISTAVIA puhumaan ja saamaan naisen tuntemaan olonsa prisessaksi. Narsistit ovat aina oikeassa, eivätkä he koskaan tee virheitä.He ovat ainoastaan muiden pahojen tekojen uhreja..... aivan kuten kirjoitit... HÄN löi ja SINUN pitää pyytää anteeksi. HÄN aloittaa riidan ja SINÄ olet syyllinen. Tämä kaikki on narsistin tapaa manipuloida ihmisiä.

Olen itse ollut narsistin kanssa ihmissuhteessa ja minulla on hänen kanssaan jopa lapsi. Lähdin onnekseni ajoissa ( selviydyin vain vuoden terapialla), mutta olen joutunut seuraamaan sydän syrjälläni sitä ihmisraunioiden kasaa, jonka hän on taakseen jättänyt.

Käy lukemassa lisää tästä persoonatyypistä, niin näet ehkä selvemmin ympärillesi. Pistä googleen hakusanaksi narsistinen persoonallisuushäiriö.

Tsemppiä, älä enää ota henkisiä, äläkä fyysisiä iskuja vastaan.

Äänestä

Epäilen että olet narsissi ja vinoillut miehellesi.
Ole kiltisti ja voimia miehellesi.

Äänestä

Herranjestas tota "mies on ymmärtänyt tekonsa vahongollisuuden, eikä tee sitä uudestaan" paskaa!
Herää jo unesta. Tämä oli nyt se ensimmäine kerta, josta sinun PITÄÄ YMMÄRTÄÄ LÄHTEÄ. Älä ikinä odota sitä toista kertaa, koska se kyllä tulee ja niin tulee kolmas ja neljäs...
Miten voit edes kuvitella perustavasi perheen väkivaltaisen miehen kanssa? Tästä muutamia vuosia eteenpäin, niin olet alistettu ja hakattu perheen äiti, ihan kirjaimellisesti nyrkin ja hellan välissä.
Jos nyt jäät, niin älä sitten valita ja itke, kun se seuraava isku tulee. Se tilanne on oma valintasi!

Äänestä

Ei kai miehesi ole tekoaan ja sen vahingollisuutta ymmärtänyt, jos ei edes muista? Ei kannata uskotella itselleen muuta, vaikka tunteet niin sanoisikin. Kuuntele järkeäsi.

Asutteko yhdessä vai erillään? Jos erillään, on kai melko yksinkertaista pitää pieni hengähdystauko? Kannattaa varmaan tosissaan olla näkemättä koko ihmistä jonkin aikaa - jos mies on hyvä suustaan, olet kohta itsekin sekaisin siitä mitä tapahtuikaan. Ei pakko tietty heti eroamassa olla. Kunhan selvität itsellesi, mikä oikeasti tilanteessa meni pieleen.

Raadollista kuin onkin, silti totta usein ehkä jopa lähes aina: jos lyö kerran, lyö toisenkin. Eikä se sitten ensikerralla olekaan välttämättä vain käsivartesi. Valitettavasti kokemusta löytyy. :(

Voimia sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tttttt0 kirjoitti:

Olen 25-vuotias nainen ja ollut nykyisessä parisuhteessani reilun vuoden ajan. Poikaystäväni on monin tavoin kertonut ja näyttänyt, kuinka paljon rakastaa ja kunnioittaa minua. Hän on järjestänyt yllätyksiä ja sanonut niin kauniita asioita, ettei kukaan ennen. Olen todella itsekriittinen, mikä joskus kai kääntyy huonoksi itsetunnoksi, mitä poikaystäväni ei voi käsittää, olenhan hänen mielestään "mahtava, uskomaton, upea..." Rakastan häntä niiiin paljon. En aiemmissa suhteissani koskaan kuvitellut meneväni naimisiin, perustavani perhettä saati haluavani lapsia. Mutta nyt, hänen kanssaan haluan.

Riiteleminen hänen kanssaan vain on mahdotonta. Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Riitelemisen aiheet ovat naurettavan pieniä, mutta ne venyvät sellaisiin mittasuhteisiin, että olen harkinnut eroa monta kertaa. Joka kerta olen henkisesti aivan rikki, itkenyt silmät päästä, monta tuntia. Usein minä olen se joka anelee anteeksi ja lupaa muuttua, koska olen "aloittanut" riidan, vaikka mielestäni hänen tapansa riidellä ajaa meidät siihen pisteeseen.

Eilen se sitten tapahtui. Ajettiin autolla kotiin päin. Koko matkan, monta tuntia, oltiin riidelty kun hän sai ennennäkemättömän raivokohtauksen, tartui käsivarresta ja puristi todella lujaa ja löi käsivarteen pari kertaa kovaa. Nyt siinä on euron kolikon kokoinen mustelma. En aiemmissa suhteissani ole kohdannut väkivaltaa, enkä tiedä mitä ajatella. Varsinkaan, kun hän tänään kertoi olevansa edelleen vihainen ja loukkaantunut ja odottaa minun anteeksipyyntöä. Kun kysyin lyömisestä, ei hän edes muistanut, ei kai ottanut tosissaan. Pelkään vaan, että tämä ei jää ainoaksi kerraksi. En halua erota ja heittää pois kaikkia niitä unelmia ja haaveita joita meillä on.

On kai olemassa niitäkin tapauksia, joissa mies on ymmärtänyt tekonsa vahingollisuuden eikä ole tehnyt sitä uudestaan? Toivoisin niin kovin, että meillä olisi toivoa, mutta pelkään pahinta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu