Hyödyllinen satoja miljoonia säästävä boikotti

Suomalaisilta kerätään pakolla lakisääteiseti rahaa joka vuosi 200000000 euroa toiminnasta jolle ei saada vaikuttavaa vastinetta. Mistä on kysymys?

Kaikille pakollinen autokatsastus on tutkimusten mukaan tarpeetonta liikenneturvallisuuteen vaikuttamatonta toimintaa. Miksi käydä katsastuksessa jos katsastuksen väitettyä vaikuttavuutta liikenneturvallisuuteen ei tutkimuksin voida osoittaa todeksi. Tiedätkö miksi katsastat auton? Et. Kuvitteletko että pakollinen katsastus voidaan perustella jotenkin? Tutkittu tosiasia on ettei katsastusta voida perustella mitenkään.

Jotta katsastatuksessa on mieltä on oltava tutkimusnäyttöä siitä että katsastamattomat autot ovat yliedustettuna onnettomuuksissa. Näin ei tutkimusten mukaan ole.

Turha pakollinen katsastus loppuu myös Suomessa. Tutkimustotuuteen lainsäädännän perustavat maat ovat jo lopettaneet vaikuttamattoman autokatsastuksen.

Miksi kukaan käy katsastusasemalla maksamassa rahaa vaikuttamattomasta tyhjästä.
12413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Kaikille pakollinen autokatsastus on tutkimusten mukaan tarpeetonta liikenneturvallisuuteen vaikuttamatonta toimintaa"

antaisitko linkin tutkimukseen,,,,, kiitos.

"Jotta katsastatuksessa on mieltä on oltava tutkimusnäyttöä siitä että katsastamattomat autot ovat yliedustettuna onnettomuuksissa. Näin ei tutkimusten mukaan ole."

tästäkin linkki,,,,kiitos

Äänestä
  • seuraavaa:

    Katsastuksen liikenneturvallisuusvaikutuksia on tarkasteltu lukuisissa eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa. Tulokset ovat vaihdelleet olemattomasta liikenneturvallisuusvaikutuksesta onnettomuuksien 10 %:n vähenemään. Useimmat tutkimukset ovat kuitenkin olleet menetelmiltään puutteellisia. Ainoastaan yhdessä norjalaistutkimuksessa (Fosser 1991) oli hyvä koeasetelma. Kyseisessä tutkimuksessa ei havaittu katsastuksen vähentäneen onnettomuuksia.

    Kaikille pakollinen miljardeja maksava toimenpide ei voi olla vaikuttavuudeltaan luokkaa ei yhtään vaikutusta/mitätön vaikutus.

    Norjassa tutkittiin katsastuksen vaikuttavuutta liikenneturvallisuuteen kutsumalla 88000 autoa katsastukseen ja vertaamalla katsastettujen ja katsastamattomien autojen eroja onnettomuuksien määrissä. Mitään eroa katsastettujen ja katsastamattomien ajoneuvojen onnettomuuksien määrissä ei löytynyt.

    Autokatsastuskin perustuu vajaaälyisyyteen ei tutkittuun tietoon. Miksi käyt katsastamassa auton. Vetoatko tutkimustuloksiin vai vajaaälyisyyteen?

    Katsastuksessa käyvät Suomalaiset ovat järkeä vailla.

    Äänestä

# Nimimerkki: LastSuper
# Liittynyt jäseneksi: 30-11-2009 klo 03:21
-----------------------------------------------------------------------------------------
joo kun juuri olet liittynyt
ja yöllä kirjoitat, ei paljoa voi painoarvoa tarinoille laittaa,

katsastus on erittäin tarpeellinen ja on kaikissa sivistyneissä valtioissa,
en ymmärrä kantaasi, miksi Suomessa pitäisi ole toisin.

Äänestä
  • Ei ole kaikissa sivistyneissä valtioissa katsastusta. Mistä se johtuu? Sitä pitää pohtia. Kaikki valtiot eivät voi olla asiassa oikeassa vaan toiset valtiot toimivat asiassa väärin ja toiset oikein.

    Miksi Suomessa pitäisi olla autokatsastus kun kerta kaikki tutkimukset todistavat ettei katsastusta tarvita mihinkään. Miljardeja maksava toimenpide ei voi olla tutkimusten mukaan hyödytön.

    Äänestä

  • Astrologiakartastako katsot kuinka paljon on painoarvoa.

    Äänestä

Eikö tarvitse katsastaa seuraavaa:
Lippispäinen tissiposki ajaa mäkkäriä ympäri vm.-93 tuning-ooppelilla ja on kunnostamisen sijaan investoinut
1600 euroa vanteisiin, 800 euroa stereoihin, 300 euroa led-näkyvyyteen ja 200 euroa tummennuskalvoihin.

Se on kyllä niin, että minuakin ärsyttää maksaa katsastuksesta, vaikka summa meneekin firman piikkiin
ja sen eteen tarvitsee tehdä vain pari tuntia laskuttamiskelpoista työtä.
Hinta on mielestäni perusteettoman kova ja kassalla palvelu töykeää, koska pitävät itseään itsestäänselvyytenä.
Minusta on suorastaan rikollista ottaa asiakkaalta rahat pois katsomatta silmiin ja kiittämättä kauniisti.

Vuosikatsastamisen voisi harventaa kahteen vuoteen, auton iän ollessa maksimissaan kymmenen vuotta ja sen jälkeen tihentää vuoteen.
Museorekisteröinti-ikä tulisi laskea 20 vuoteen ja sitä vanhemmat autot romutettaisiin, jos niitä ei rekisteröi museoajoneuvoksi.

Löytyipä netistä jonkun laskelmia hinnoittelusta: http://katsastus.freehostia.com/ka_ajatus.php

Äänestä
  • Katsastus satunnaiseksi, siten saadaan tutkimusten mukaan täysin sama lopputulos kuin nykykäytännössä. Mitä ideaa on juosta turhaan määräaikaiskatsastuksessa.

    Äänestä

  • "Lippispäinen tissiposki ajaa mäkkäriä ympäri vm.-93 tuning-ooppelilla ja on kunnostamisen sijaan investoinut
    1600 euroa vanteisiin, 800 euroa stereoihin, 300 euroa led-näkyvyyteen ja 200 euroa tummennuskalvoihin."

    Ei tarvitse tutkimusten mukaan katsastaa.

    Äänestä

Sivuutit sen oleellisimman kysymyksen asiassa, miten katsastus vaikuttaa onnettomuuksien vakavuuteen ja seurauksiin. Se nyt on selvää että katsastuksilla ei onnettomuuksien määrään juuri voi vaikuttaa, onnettomuuden syy ei yleensä ole ajoneuvon kunnossa, mutta en noin vain väittäisi että katsastus on tarpeetonta.

Äänestä
  • Katsastus ei vaikuta nimeksikään onnettomuuksien vakavuuteen kuten ei määriin. Kalliiksi tulee yrittää turhaan suojella puskuria.

    Äänestä

  • Mun serkkupojalla on joskus ollu "pommicorolla" ja siitä irtosi ratti, kun kyydissä oli neljä nuorta.
    Ruosteinen matolaatikko, (jossa tänä päivänä olisi, 1600€ vanteet, 800€ sterkat, 300€ ledit ja 200€ tummennusteipit)
    oli tosiaan leimattu pirssi ja vastuuta ei voinut syytää mihinkään muualle kuin huonon onnen piikkiin.
    Jos mossea olis kunnostettu 2900 eurolla, olisi EHKÄ ollut rattikin pultattu kiinni. Kyseessa oleva cortsu saattoi olla 2900 markan arvoinen.
    Kukaan ei joutunut vastuuseen tapahtumasta. Ei tullu ruumiita, onneksi, mutta pahaa jälkeä muuten kyllä.

    KYLLÄ KATSASTUKSELLA VOI VAIKUTTAA ONNETTOMUUKSIEN MÄÄRÄÄN.

    Moottoripyöristä: Mullon ollu joskus HD ja talli. Siellä kun kattelin tallikavereiden rakentelua, niin ei voi absoluuttisen ammattimaiseksi kehua. Metallityöt ei suju kaikilta metallimiehiltäkään, niin miten voisi olettaa vaikka hovimestarin osaavan?
    En silti ole mp-katsastuksen kannalla, koska uskon itsesuojeluvaiston ajavan pitkälti asiaa ja kuka hullu antaisi jonkun tuntemattoman (pätevän?) insinöörin käpälöidä fillariasi..?
    NOJOO..
    Jos jaksaisin, olisin enemmän huolissani japsimotoristeista, jotka tuninkoivat pyöriänsä.
    Siihen ryhmään mahtuu hovimestarien lisäksi kasa pers'aukisia hovimestareita ja ne ei saa edes ketju-rataspaketteja uusittua taloussyistä. Tai takarengasta. Tai etuiskarien stefoja. Tai jarrupaloja.
    (btw, mulla on nykyään japsi-twini ja ei tuu enää harlikkaa :))))

    Äänestä

  • aikapommi.. kirjoitti:

    Mun serkkupojalla on joskus ollu "pommicorolla" ja siitä irtosi ratti, kun kyydissä oli neljä nuorta.

    "KYLLÄ KATSASTUKSELLA VOI VAIKUTTAA ONNETTOMUUKSIEN MÄÄRÄÄN."

    Saisiko tutkimuksen tästä. Kaikki tutkimukset puhuvat katsastuksen mitättömästä vaikutuksesta onnettomuuksien määrään ja paras tutkimus osoittaa ettei vaikutusta ole yhtään. Toki jos on olemassa tutkimus joka osoittaa katsasuksen tarpeelliseksi niin katsastusboikottia ei tarvita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LastSuper kirjoitti:

Suomalaisilta kerätään pakolla lakisääteiseti rahaa joka vuosi 200000000 euroa toiminnasta jolle ei saada vaikuttavaa vastinetta. Mistä on kysymys?

Kaikille pakollinen autokatsastus on tutkimusten mukaan tarpeetonta liikenneturvallisuuteen vaikuttamatonta toimintaa. Miksi käydä katsastuksessa jos katsastuksen väitettyä vaikuttavuutta liikenneturvallisuuteen ei tutkimuksin voida osoittaa todeksi. Tiedätkö miksi katsastat auton? Et. Kuvitteletko että pakollinen katsastus voidaan perustella jotenkin? Tutkittu tosiasia on ettei katsastusta voida perustella mitenkään.

Jotta katsastatuksessa on mieltä on oltava tutkimusnäyttöä siitä että katsastamattomat autot ovat yliedustettuna onnettomuuksissa. Näin ei tutkimusten mukaan ole.

Turha pakollinen katsastus loppuu myös Suomessa. Tutkimustotuuteen lainsäädännän perustavat maat ovat jo lopettaneet vaikuttamattoman autokatsastuksen.

Miksi kukaan käy katsastusasemalla maksamassa rahaa vaikuttamattomasta tyhjästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu