Olen verkostoitunut, harrastanut, ollut useissa eri työpaikoissa, ollut mukana järjestötoiminnassa, bilettänyt ja tutustunut suureen määrään uusia ihmisiä. Kavereita, ystäviä ja mielenkiintoisia kokemuksia on toki kertynyt, kiitos niistä. Mutta ei koskaan, ei mistään ole löytynyt sitä jota voisi rakastaa ja joka lisäksi rakastaisi minua.
Älkää toivoko ihmeitä, jotta ette katkeroituisi. Kunnollisia ihmisiä on lopulta hyvin vähän eikä niistä riitä kunnollista puolisoa jokaiselle. Yksin täällä saa kulkea ja onnellinen on se, joka ymmärtää siihen tyytyä.
Älkää toivoko ihmeitä, jotta ette katkeroituisi. Kunnollisia ihmisiä on lopulta hyvin vähän eikä niistä riitä kunnollista puolisoa jokaiselle. Yksin täällä saa kulkea ja onnellinen on se, joka ymmärtää siihen tyytyä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllähän tuo ärsyttää kun tuntee olevansa kunnollinen ja silti yksin, sama juttu...
Toisaalta jotkut voi olla jopa kateellisia sinkulle jos itse on naimisissa ja joutuu kärsimään
"elinkautista " saman naaman kanssa loppuikänsä eikä ole kanttia erota saati vaihtaa puolisoa... :-)
Lisäisin tuohon vielä sen että aina vanhemmiten tuollaisen hyvän naisen itselleen löytäminen käy vaikeammaksi, ja se alkaa niin tapahtua jo hyvin varhaisella iällä joskus 20 vuotiaana ja ehkä nykyään sen allekkin. Se tapahtuu alkuun vähän salakavalasti kun yhtäältä parikymppisenä elämää tuntuu olevan loputtomasti jäljellä ja toisaalta voi myös niitä parikandidaattejakin siinä paljonkin olla ainakin näennäisesti saatavilla. Mutta elämä ei ole ollenkaan niin pitkä kuin miksi sen vielä parikymppisenä kokee(hyvä niin että kokee, sillä muutoin ei ehkä puhti riittäisi edes yrittämään isoja asioita), ja ennen kaikkea kun kaikella on aikansa niin tietyt asiat tulisi saada kuntoon ja hoidettua tietyssä elämänvaiheessa ja iässä.
Tätä ilman kunnon naista jäämistä ei kuitenkaan saisi päästää heijastumaa työura/talous-puolen asioihin, mihin se ilmeisesti monen miehen kohdalla kuitenkin ainakin osin päätyy heijastumaan(esim. alkoholisoitumisen kautta), sillä jos näin käy niin siitä sitä alkaakin olla jo joka suhteessa luuseri.
Ihmiset elää nykyään tosi pitkään, jotain sata vuotta. Kuitenki jos haluaa juosta oravana kaikkien odotusten pyörässä, niinkuin monet tekee, niin se on se muutaman vuoden aikaikkuna missä mikäkin asia pitäisi hoitaa kuntoon. Tietysti poikkeuksia on mutta suhteellisen harvinaisia...
Opiskella pitäisi 19-25-vuotiaana, ja suoraan alan töihin mieluiten jo opiskeluaikojen loppupuolella, siis 23-25-vuotiaana. Jos opiskelut venyy tai erehdyt hanttihommiin, niin esimerkiksi 27-vuotiaana on jo todella vaikeaa löytää sitä ensimmäistä ns. oikeaa työpaikkaa...
Kun mies etsii naista vakavaan suhteeseen perheenperustamismielessä, hänen pitäisi valita mielellään 22-26-vuotias nainen. Tuon ikäinen on jo päässyt pahimmasta sekoilu- kokeilu- tai pissis-iästä yli, mutta ei ole vielä ehtinyt muuttua kyyniseksi ikisinkuksi/pätkäsuhteiden harrastajaksi, jolle yksikään mies ei ole riittävän hyvä elämänkumppani, ja joka ei enää pysty mukautumaan/vakiintumaan suhteeseen. 27-28-vuotias nainenkin saattaa vielä kelvata jos vapaalla jalalla olevaan äskettäin eronneeseen sellaiseen jossakin sattuu törmäämään. Jos miehellä ei ole pitkäaikaista "vakavaa" suhdetta taustallaan, hänellä se ikäikkuna ensimmäisen sellaisen aloittamiseen on myöskin noin 22-28. Eronnut mies voi koettaa aloittaa uudelleen alusta vielä noin 32-vuotiaaksi asti, sen jälkeen sopivan naisen löytäminen hankaloituu miehelläkin eksponentiaalisen nopeasti kun ikää alkaa olla liikaa mittarissa.
tarkkaa meinikiä se juurikin on iän suhteen.
Se on selvää että varsinkin tässä koulutuksien ja työuran alkuun saannin osalta kulttuurissa vallitsevat oletukset ja asenteet ovat hyvin keskeisellä sijalla, mutta suuri lie niiden merkitys myös näitä parisuhdeasioita tai asiallisen naisen saamista ja perheen perustamista ajatellen.
Siis kyllähän ikä jo sinänsäkin kun sitä tarpeeksi karttuu alkaa asettaa omat rajoitteensa, mutta ei esim. vielä ainakaan 40 vuden ikä miehelle ensimmäisen kunnon parisuhteen aloittamiseksi ja perheen perustamiseksi ole sinänsä mitenkään liian korkea ikä.
Oma lukunsa on tietenkin se että joskin kunnon naisen saamisen mahdollisuus alkaa heiketä eksponenttaalisestikkin joskus kolmikymppisenä niin jos miehen varrallisuus niinikään alkaa kasvaa eksponenttaalisesti niin tämä kompensoi asiaa omalla tavallaan. Se kuitenkin on tällaisessa parisuhteessa jossa nainen on viehättynyt enemmänkin miehen varallisuuteen kuin mieheen itseensä, että se on erilainen kuin sellainen parisuhde jossa ollaan molemmin puolin viehättyneitä lähinnä toistensa persoonista. Vaikka ei tällaisen (rikas mies)/(kaunis nuori nainen)- parisuhteen suinkaaan välttämättä tarvitse ollenkaan huono tai onneton olla niin se on siis erilainen kuitenkin.
Toisaalta miksipä sitä töissä viitsisi raataa jollei perhettäkään ole elätettävänä eikä sellaista enää näytä tulevankaan.
Sinkkumies tulee melko pienellä toimeen, ja yhteiskunta elättää vaikkei töissäkään viitsi käydä. Enkä usko alkoholismin olevan tässä isokaan juttu, koska monet ikisinkkumiehet ovat jääneet juuri sinkuiksi sen takia etteivät ole juoneet viinaa. Naisiin kun on vaikea tässä maassa raittiina tutustua.
Melko harvalla sinkkumiehellä tuo varallisuus kuitenkaan kasvaa niin paljoa, että sillä voisi kompensoida iän tuomaa haittaa. Tuollaiset miehet ovat aivan marginaalinen osuus kaikista miehistä.
Tuon varaan ei kannata laskea mitään.
sinkkumiehet ovat todellakin harvassa joiden varallisuus kasvaa eksponenttaalisesti niin että se kompensoi vanhenemisen jossain suhteessa. Ja kuten tuossa totesin niin vaikka se varallisuus naisia veetääkin niin on sellainen parisuhde väistämättä luonteeltaan toisenlainen kuin mitä molemminpuolisesta persoonakohtaisesta ihastumisesta lähtevä parisuhde.
Kyllä se niin on, että jollei mies 30-ikävuoteen mennessä ole parisuhdetta saanut aikaan, on syytä heittää hyvästi haaveille omasta perheestä. Tuossa iässä tarjolla on enää yksinäinen loppuelämä, tai sitten ottaa joku yh-äiti ja alkaa elättää toisen miehen lapsia.
että se ihan noin totaalinen on tuo tlanne jos sitä tarkoitat, mutta tuo sanonta että mahdollisuudet alkavat heiketä eksponenttaalisesti on omankin kokemukseni ja näiden asioiden seurannan pohjalta paikkansa pitävä.
Voisin sanoa ainakin omalta kohdaltani että jos välttämättä olisin halunnut naisen joka minulle lapsen olisi vääntänyt niin kyllä sellaisen saanut olisin ja voisin saaada jonkun sellaisen vieläkin, mutta en kyllä saa sen tasoista naista jonka alta 21 vuotiaana olisin saanut(tarkoitan että en saa sitä vastaavan tasoista vaikkapa 40 vuotiaaksi vanhentuneenkaan) enkä kyllä ole ollut valmis paljonkaan tasosta tinkimään.
tehdä vaikka vähän rumemman naisen kanssa (siitä voi sitten erota kun lapsi on syntynyt) että on joku joka huolehtii sinunsta kun olet vanha,
En usko että tulevaisuudessa yhteiskuntakaan huolehtii vanhuksista jotka eivät kykene pitämään itsestään huolta, asenteet ja arvot ovat koventuneet niin että uskon hyvinkin että sellaiset vain tapetaan kun ihmisarvo on kadonnut jo tänä päivänä tästäkin maasta. Jos et pyst pitämään huolta enää itsestäsi on sama mennä junaraiteille makaamaan, lopputulos on sama kuin yhteiskunnan ns. vanhustenhoito...
itsestäni huolehtimaan, mutta tämä loppuelämä olisi mukavampi elää jos olisi lapsi(tytär)joka tulisi ainakin silloin käymään kun hänellä huonosti menee, ja nimenomaan olisi myös perillinen siinä niin että mitivoisi varallisuutta vielä ehkä vähän lisämäänkin ja olisi siinäkin sitten tavoitetta.
Olen ajatellut tappaa itseni siinä vaiheessa jos joskus niin huonoon kuntoon menen että jotain sairaalahoitoa tarvitsisen. Sekoitan viinaan niin kovat hömpsyt että pääsen sillä autuaammille metsästysmaille.
Sitä riskiä en kyllä ikinä olisi ottanut enkä ota että tyttärestäni voisi tulla ruma, ja poikaa en olisi koskaan halunnutkaan kun tiedän miten törkeästi kohdelluksi poika voi tulla. Nykyään voi tytär pitää oman nimensäkin ja hänen lapsensa voi sen taas häneltä ottaa.
Oon kolmekymppinen sinkkunainen ja tuntuu oudolta tuo miesten kitinä. Paavo Lipponenhan tuli isäksi 60-vuotiaana. Miehethän ottaa jopa 20-vuotta nuorempia naisia kumppanikseen. Naisilla sen sijaan on vaihdevuodet edessä toisilla jopa alle nelikymppisenä. Kyllä kunnollisia miehiä on tarjolla, kaikki vaan eivät ole minua varten ja pitää vaan tyytyä siihen mitä on. Monilla ihmisillä on asiat paljon huonommin.
Paavo Lipposet ja Sauli Niinistöt ovat poikkeustapauksia. Jotta mies voisi saada vanhemmalla iällä nuoremman naisen ja perustaa perheen pitää hänen olla joko rikas, kuuluisa tai hyvin vaikutusvaltainen. Vain hyvin harvat miehet ovat tälläisiä. Lisäksi nämä myöhemällä iällä nuoremman naisen saaneet miehet ovat järjestäin kaikki olleet myös aikaisemmin nuorempana omanikäisensä naisen kanssa naimisissa.
Julkisuudesta saa vain vääristyneen kuvan että normaalilla miehellä olisi vanhemmalla iällä jotain mahdollisuuksia saada nuorempaa vaimoa. Käytännössä tuo kolmekyppiä on samanlainen virstanpylväs sekä naisille että miehille, lukuunottamatta joitakuita harvoja poikkeustapauksia kuten Lipponen.
Tekevätkö sosiaalisuus ja suhteet ihmisestä kyynisemmän vai realistisemman?
olen myöskin mies -74 mutta en ole koskaan tehnyt mitään seuranhaun eteen koska olen jo alunpitäenkin ollut omissa oloissani viihtyvää tyyppiä, olen paatunut yksineläjä. Kouluaikoina elämäntyylini näytti aiheuttavan muissa ihmettelyä, kun muut pojat alkoivat olla siinä iässä että juoksivat tyttöjen perässä mutta minä en juossut, siinä lie ollut yksi syy minkä vuoksi jouduin koulukiusatuksi mikä vaan ennestään vahvisti yksinelämisen haluani.
Elämäntyylini näyttää vieläkin aiheuttavan joskus ihmetystä, en käy baareissa, en käytä alkoholia, en pidä ronskeista "pillujutuista" jne. mutta pidän linjani peräänantamattomasti hautaan saakka. Tämä on minulle sopiva elämäntapa enkä piittaa muiden mielipiteistä tässä asiassa.
minäkään itseäni siksi jotenkin parempana tai huonompana tai miehekkäämpänä tai epämiehekkäämpänä, että en ole koskaan pitänyt näistä miesten rasvaisista vitseistä ja puheista. Pakko niitäkin on kuienkin ollut kuunnella työpaikoillakin. Oma lukunsa on sitten vielä ne tietyn tyypin äijien rasvaiset ja myös
selvästi vähättelypyrkimystäkin sisällään pitävät jutut ja herjat joita nämä miehet suuntaavat juurikin sellaiselle porukassa olevalle mihelle jonka he tietävät elävän ilman naisseuraa. Näille tämän tyypin herjan vääntäjillekkään en ole kyllä koskaan sanonut mitään ilkeitä vihjausjuttuja, vaikka hyvin olisin voinut sanoa usein jo heidän ulkonäkönsä tai bodirakenteensa pohjalta arvaamieni heidän heikkojen kohtiensa perusteella. Tyhmäksi näiden miesten olen kyllä tiennyt itseni luokittelevan, sillä heille sellainen mies on tyhmä jolla ei ole naisia nussittavana koska he juurikin nussimisen ja naisen saamisen pohjalta määrittävät tyhmyyden ja älykkyyden.
En tiedä pitäisikö muuttua vähän vittumaisemmaksi tässä vielä vanhemmiten kun näitä tällaisia herjan vääntäjiä aina silloin tällöin joutuu vieläkin kuuntelemaan.
Minua on kyllä nyt vanhemmiten alkanut askarruttaa se asia kun ei ole tullut sitten lastakaan hankittua, ja sen johdosta elämä nyt on alkanut tuntua yhdentekevältä siksi kun ei oikein jaksaisi enää keskittyä niihin niin vaativiin harrastuksiinkaan jotka tällaiset asiat mielestä pois pitäisi.
Minä en mitään seuraa ainakaan ernää muuta kaipaisi kun minulla vaan olisi yksi tytär(ja tietenkin kaunis sellainen) ja siinä sitten perillinenkin niin että ei kaikki yhteiskunnalle päätyisi. Minä en mielelläni poikaa itselleni haluaisikaan kun tiedän miten törkeästi kohdelluksi poika voi tulla.
tytärtä. Mielenterveyteni ei kestäisi, jos se tytär alkaisi aikanaan seurustella jonkun afrikkalaisen tai arabin kanssa.
Ei tyttäressä muuta vikaa olisi. Isukkiahan ne yleensä rakastaa, ellei se isä ihan täys kusipää ole.
1...2...3...kun joku muistuttaa sua hyvästä itsetunnosta ja kuinka se joka puuttuu sinulta kun et löydä ketään.
Vika on siis sinussa itsessäsi.
Ei mielestäni, koska puhut totta.
Valitettavasti totuus on se että kaikkien ihmisten elämä tekivätpä mitä hyvänsä niin ei riitä että löytyisi se kumppani.
tuo elämäsi kokemuksineen. Kuitenkin olen vain päättänyt, että se kuuluu näin:
joku, jossain, vielä jonakin päivänä..ja ihan varmasti
Siis käännän asenteen vastakkaiseksi ja se alkaakin kantamaan minua.
Helppo ratkaisu on, että tyytyy vähemmän kunnolliseen, ei-niin-rakastettavaan ja ei-rakastavaan kumppaniin. Heitä löytyy kyllä yksi toisensa jälkeen sekä useampia samanaikaisesti. Toinen vaihtoehto on sitten tämä, jota itsekin harrastan eli mielenrauhan löytäminen omin nokin.
valitsee tämän " ei-niin-rakastettavan" kumppanin ja seuraukset näkyvät avioeroina, perheriitoina, pettämisinä, perheväkivaltana jne.
että perheriitoja ei ole koskaan totaalisen rakastettavan kumppanin kanssa? Elämä ei ole Disneyä.
Siis aloittaja mitä kirjoitit.
Kun et odota mitään, et myöskään pety.
Höpöttäjät voi jättää omaan arvoonsa ja yhden illan ehdottelijat.
Normaalia tuntevaa ihmistä ei vain kovin helpolla tapaa, joten olkoon kokonaan löytymättä.
Kun mietin sitten taas etten halua pomoa vaan elämän kumppanin, joka elää minun kanssani rinnatusten tätä elämää... niin eipä ole.
En ole räsynukke jota esitellään muille, pyyhitään jalat kun siltä tuntuu.Sanotaan milloin saan puhua ja mitä saan puhua. En suostu esittämään näytelmää elämästä ulos päin vaan elän sitä. Sanon mikä tuntuu pahalta ja minusta myös näkyy mikä on hyvin.
Mistä löytyisi ihminen joka antaisi minun olla niin kuin olen ja eläisi tätä elämää kanssani.. kumpikin kokonaisina ja omana itsenään.