mennyt ei muutu

http://areena.yle.fi/video/870964

katsokaa tämä, sekä jo aiemmin tulleet osat.
1414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomessa ei ollut varaa luopua lapsista, koska heitä tarvittiin hallaisen ja pienen tilan työvoimana.
Vasta orvoiksi jäätyään he joutuivat huutolaisiksi, ehkä leskiäidin kanssa, kun torppa siirtyi jollekin toiselle.

Lapsikuolleisuus oli suuri, joten ne sinnittelijät olivat tarpeen. Tosin katkeria kertomuksia on pikkupiioista ja renkipojista, jotka joutuivat taloihin töihin jo lapsenkengissä. Usein olivat talon torppareiden lapsia.
1700-luvuilla torppareiden lasten oli mentävä palvelukseen rippikoulun jälkeen, eivätkä he saaneet muuttaa seurakunnasta. Esim. Espoon historiasta luin, että oli lain kourin haettu karanneita nuoria Virosta, jonne he olivat paenneet parempia töitä etsimään.
Työvoimaa on aina ollut Suomessa niukalti.
Jatkuvat sodat veivät miehiä seurakunnista, joten jokainen syntynyt lapsi oli tärkeä. Ei varmasti jätetty heitteille muksua, jonka isä jo oli kadonnut ruotusotilas!

Kirkko huolehti orvoista ja leskistä "kirkonvaivaisina" jo 1800-luvulla, joskaan se apu ei varmaan häävi ollut.
Köyhyys ja orpous kun katsottiin jotenkin ansaituksi. Kerjäläisille annettiin lupakirja, jonka turvin saivat kerjätä pitäjässä. Asuminen oli yöpymislupa sanoissa tai muualla ulkorakennuksissa.
Sukututkijana en ole törmännyt hylättyihin lapsiin, sillä seurakunnissa pidettiin päkirjan lisäksi lastenkirjaa, johon oli merkitty vanhemmat ja heidän alle rippikouluikäiset lapsensa. Oli pidettävä kirjaa vähäisimmästäkin seurakuntalaisesta, koska heistä kasvoi veronmaksajia.
Kuolleina syntyneetkin lapset merkittiin kirjoihin ja kansiin.

En silti tiedä, oliko suomalaisen lapsen osa sen parempi kuin kenenkään muunkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1945 kirjoitti:

http://areena.yle.fi/video/870964

katsokaa tämä, sekä jo aiemmin tulleet osat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu