Jotain rotii

Miks nää tietoisesti varattuihin sekaantujat aina ilmoittaa "toimivansa väärin" mutta silti ei tee elettäkään päättääkseen homman? Onko toi jotain itsensä seivaamista ja omatunnon parantamista?

Oman kokemuksen myötä tuntuu että nää jotka vannoo parisuhteen nimeen ja katsoo vapaata seksielämää viettäviä sinkkuja vähän kieroon on niitä pahimpia pettäjiä. Ihmisillä ei enää nykyaikana minkäänlaista selkärankaa prkl!
8234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Oman kokemuksen myötä tuntuu että nää jotka vannoo parisuhteen nimeen ja katsoo vapaata seksielämää viettäviä sinkkuja vähän kieroon on niitä pahimpia pettäjiä. Ihmisillä ei enää nykyaikana minkäänlaista selkärankaa prkl! "

Niin se varmaan on. Hyvin naisia iskemään ja käsittelemään tottuneiden panomiesten nussittaviksi ne naiset melkein aina päätyvät, ja harvemmin sitä tällaisten miesten kanssa pitkään ja varsinkaan missään uskollisemassa parisuhteessa ollaan.

Äänestä

että omatunto kolkuttelee, koska tietää tekevänsä väärin. Oma nautinto ja itsekkyys menee kuitenkin aina lopulta moraalin edelle, eikä pysty lopettamaan. Oikein tekeminen kun tarkoittaa usein sitä, että on kyettävä luopumaan jostain itsensä kannalta nautinnollisesta asiasta muiden vuoksi, jotta voi toimia oikein heitä kohtaan.

Siitä kertominen edes netissä helpottaa jollain tapaa, koska silloin ei tarvitse padota kaikkea sisäänsä. Myös jonkinlainen vertaistuki, tieto siitä että on olemassa monia muitakin samassa tilanteessa olevia saa oman henkisen heikkouden tuntumaan jotenkin oikeutetummalta. Jos siis muutkin, niin miksei minäkin. Vara Jeesuksena olosta ei jaeta mitaleja.

Itsekkyys palkitaan heti, hyvät teot ehkä myöhemmin jos koskaan.

Äänestä

Varattuihin sekaantujat? Aika yksipuolinen näkemys, ei niitä varattuja sinne punkan pohjalle tarvitse köyttää. Eiköhän ne suurin osa itse vapaasta tahdosta niitä rinnakkaissuhteita ylläpidä ja osa jopa tyrkyttää itseään. Itse en pettämistä hyväksy enkä sekaannu varattuihin, mutta vuodatuksesi on tyypillinen petetyn naisen katkera tilitys jossa toinen nainen VIE mieheni.

Äänestä
  • Enkä edes oo :) Itseasiassa oon just nimenomaan sitä vapaata seksielämää viettävä sinkku ja JOUDUN parisuhdekavereille moralisoimaan ja kyseenalaistamaan niiden käytöstä koska sielä yksi jos toinenkin hyppii vieraisiin sänkyihin eikä puhettakaan että petetylle kerrottaisiin asiasta vaikka kaikki tietää mitä selän takana tapahtuu.

    Äänestä

saavani vaikka jonkun ihan huonon naisen, niin hyvät alkavat katsomaan enemmän kun varattu. Sitten onkin helppo vaan lähtee huonon naisen luota.

Äänestä
  • säällisen näköisen/oloisen naisen mielit saada niin juurikin näin on sinun edettävä.
    Yksinään vailla naisseuraa elävä sinkkiumies on naisille niin iso turn-off, että ei tällaisella miehellä ole käytännössä mitään mahdollisuuksia saada ketään säällisen oloista naista vaikka olisi kyseessä ihan hyvän näköinen ja komeakin mies. Ja tämä siis alkaa koskea sinkkumiehiä jo ainakin tuosta 25 vuotiaasta eteenpäin, ja titenkin aina vaan enemmän mitä vanhemmasta tällisesta sinkkumiehestä kyse on.

    Äänestä

  • jonkun kirjoitti:

    säällisen näköisen/oloisen naisen mielit saada niin juurikin näin on sinun edettävä.
    Yksinään vailla naisseuraa elävä sinkkiumies on naisille niin iso turn-off, että ei tällaisella miehellä ole käytännössä mitään mahdollisuuksia saada ketään säällisen oloista naista vaikka olisi kyseessä ihan hyvän näköinen ja komeakin mies. Ja tämä siis alkaa koskea sinkkumiehiä jo ainakin tuosta 25 vuotiaasta eteenpäin, ja titenkin aina vaan enemmän mitä vanhemmasta tällisesta sinkkumiehestä kyse on.

    Parempi että mies on yksinään kuin joku kamala jakorasian näköinen haaska käsipuolessa. Se on todella iso turn-off!

    Äänestä

Puhdas ja aatteellinen on usein ahdas ja puutteellinen.

Ainakaan minä en kuvittele, että kukaan ns. parisuhteessa elävä olisi yhtään ylevämpi tai moraalisesti arvokkaampi ihminen kuin joku sinkku. Avio-/avoliiton auvoa hehkuttavat "arvojen puolustajat" osaavat myös harrastaa muiden puolisoita. Syrjähyppelyyn ei todellakaan tarvita sinkkuseuraa!

Ylipäätään on naiivia vierittää vastuuta omista tai kumppaninsa ratkaisuista kenellekään muulle. Jos minä aloitan sivusuhteen, se on yksin minun valintani, ei kenenkään muun. On loukkaava ajatus, että avioliiton solmiessaan ihminen luopuisi itsemääräämisoikeudestaan sänkyseuran suhteen eli olisin kaikkien sivullisten armoilla ja hyväksikäytettävissä. Olen ennenkin sanonut mustasukkaisille (etupäässä) naisille, että ilmoittakaa heti poliisille, jos epäilette, että puolisonne vastoin tahtoaan joutunut seksuaalisten tekojen kohteeksi. Raiskaushan on aina rikos, myös mieheen kohdistuessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stanaa kirjoitti:

Miks nää tietoisesti varattuihin sekaantujat aina ilmoittaa "toimivansa väärin" mutta silti ei tee elettäkään päättääkseen homman? Onko toi jotain itsensä seivaamista ja omatunnon parantamista?

Oman kokemuksen myötä tuntuu että nää jotka vannoo parisuhteen nimeen ja katsoo vapaata seksielämää viettäviä sinkkuja vähän kieroon on niitä pahimpia pettäjiä. Ihmisillä ei enää nykyaikana minkäänlaista selkärankaa prkl!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu