Nyt puhun todellisesta ahdistuksesta ja jopa lievästä masennuksesta. Erosta on nyt 3kk. Eron aiheutti syömishäiriöstäni aiheutuva itsetuhoisuus. Ymmärrän täysin, ettei hän jaksanut. Itse olin jo eron hetkellä pahassa pulassa ja hän oli minulle tuki ja turva. Omaan huonot välit vanhempiini (sisaruksia ei ole) sekä vuosia kestänyt anoreksia on vienyt minulta ystävät. Kaveritkaan ei pidä yhteyttä, jos en itse pidä, joten en nää juuri ketään koskaan.
Exän kanssa on kuitenkin kyllä tosi hyvät välit, mutta tämä jotenki vaa lisää ahdistusta enkä vaan kestä ajatusta, että hänellä tulee olemaan jossain vaiheessa uusi nainen. Epäilen, että on jo. Hän on meinaan yhtäkkiä alkanut jättää vastaamatta tekstiviesteihin ja puheluihin.
Meillä on niin hauskaa ja ihanaa yhdessä. Olen osoittanut myös, että asiani ovat hiukan paremmin kuin eron aikaan. Itsetuhoisia ajatuksia ei ole ollut. Yhdessäolo myös herättää halun palata yhteen. En tiedä mitä hän ajattelee ja epätietoisuus tästä ahdistaa.
Itken päivittäin hänen peräänsä. Jätän asioita tekemättä, koska en välillä kykene muuta kuin itkemään sängyssä.
En tiedä, voinko häntä saada takaisin, mutta miten ihmeessä pääsen tästä yli ja voin vihdoin jatkaa elämääni? Pelkään, jos teen itselleni jotain.
Teksti on sekava, mutta niin on ajatuksenikin. Haluaisin vaan jutella jonkun kanssa, mutta minulla ei ole ketään. Päätin siis purkaa tänne.
Exän kanssa on kuitenkin kyllä tosi hyvät välit, mutta tämä jotenki vaa lisää ahdistusta enkä vaan kestä ajatusta, että hänellä tulee olemaan jossain vaiheessa uusi nainen. Epäilen, että on jo. Hän on meinaan yhtäkkiä alkanut jättää vastaamatta tekstiviesteihin ja puheluihin.
Meillä on niin hauskaa ja ihanaa yhdessä. Olen osoittanut myös, että asiani ovat hiukan paremmin kuin eron aikaan. Itsetuhoisia ajatuksia ei ole ollut. Yhdessäolo myös herättää halun palata yhteen. En tiedä mitä hän ajattelee ja epätietoisuus tästä ahdistaa.
Itken päivittäin hänen peräänsä. Jätän asioita tekemättä, koska en välillä kykene muuta kuin itkemään sängyssä.
En tiedä, voinko häntä saada takaisin, mutta miten ihmeessä pääsen tästä yli ja voin vihdoin jatkaa elämääni? Pelkään, jos teen itselleni jotain.
Teksti on sekava, mutta niin on ajatuksenikin. Haluaisin vaan jutella jonkun kanssa, mutta minulla ei ole ketään. Päätin siis purkaa tänne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka hauskalta tämä kuullostaa,monasti on parempi etsiä seurustelukumppania vanhemmalla iällä kuin nuorena.
Nuorena tietenkin eletään tätä hetkeä ja halutaan löytää elämän kumppania nopeasti,mutta kuinka monelle se jättää ikuisen kaipuun ja janon.
Tällä tarkoitan sitä,kun nuori mieli on vielä epävarma ja tukea ei ole saatavissa,tekee seurustelukumppanin ilmaantuminen niin gutaa sielulle että huh huh!!
Vaarana tässä on tietenkin se,kuinka vakavissaan tämä seurustelukumppani kanssasi sitten onkaan ja kuinka sinä sen voisit tietää?
Sitten kun suhde päättyy,heikommalle jää aina se joka tulee jätetyksi,jättäjän on helppo jatkaa määränpäähänsä mikä se milloinkin mielessä onkaan.
Mutta jätetyllä romahtaa kaikki,menee elämä sekaisin ja usko rakkauteen muuttuu vihaksi.
Tässä pätee sanonta,katso kenet päästät sydämeesi hyvin tarkkaan.
Ihminen on tunteidensa vanki ja ei toimi aina niin kuinka järki sanoo,tästä syystä niitä jättäjiä ei voi syyllistää.
On helppo sanoa ,tai myötäillä toiselle rakastavansa täysin tarkoittamatta sitä ollenkaan ,mutta on vaikea hyväksyä totuus kun saa kuulla ettei rakkaus toisella kestänytkään!!
Sinulle lohduttelisin että kyllä aika haavat parantaa myös tunne puolella,itkut on itkettävä .
Kaikkein parasta sinulle olisi yrittää keskittyä omaan elämääsi,joka päiväisiin askareihisi ja unohtaa tämä toinen ihminen kokonaan mielestäsi,mitä pidempään haaveilet siitä että hän muuttaisi mielensä,sitä pidempään toipumisesi kestää.
Sinun on hyvä ajatella kaikki niin,että olet oppinut jotain tästäkin ikävästä episodista elämässäsi,tuskin häntä tulet koskaan täysin unohtamaan,et edes silloin kun olet löytänyt uuden rakkauden,mutta silloin huomaat kaiken olleen palanen sinun elämääsi joka sinun kuului kokea ja elää.
Elämä on matka,matka eteenpäin aavistamtta mitä nurkan takana tulee vastaan.
Unohda vanha,älä katkeroidu ja usko siihen,vaikka vaikealta se lähiaikoina tuntuukin että parempaa on kohdallesi tulossa.
Sä kirjoitit tosi osuvasti!!!
Mulla itsellä ei ole syömishäiriö mutta olen ollut pitkään muuten ahdistunut. Mulla on ollut traumaattinen lapsuus. Mulla on ollut kylläkin itsetuhoista käyttäytymistä. Oon käyttänyt liikaa alkoholia mutta en onneksi muita päihteitä. Mua ahdistaa miehen läheisyys ja olen todella herkkä, kun jotain taphtuu mun ja poikaystävän välillä. Mulla vain on aina pelko, etten kelpaa ja mut hylätään. Jotenkin mä en vain uskoa rakkauteen. Tällä hetkelläkin pidän hyvin todennäköisenä, että hän ehkä jättää mut jossain vaiheessa, kun en enää kelpaa. Pelkään myös väkivaltaa. Mun on hyvin hyvin vaikea luottaa.
Mä hain apua psykologilta. Se helpotti vähän. Toivon, että puhut jollekin. Niin mäkin olen uskaltanut.
Mulla on todella huono itsetunto. Tajusin vasta lähi vuosina että oon tasa-arvoinen muiden ihnmisten kanssa. Ja että voin olla myös nätti. Hei! Älä heitä sun elämää hukkaan!Ota se kiinni!
Mulla on nyt parempi elämä. Mun ei tarvi pelätä juurikaan väkivaltaa. Mut tietysti mulla on pelko. Se asuu mussa niin sitkeästi. Eteen päin meneminen on ollut tosi vaikeaa välillä. Mutta se on vain ainoa vaihtoehto!!
Musta on tärkeää, että sä puhut sun ystäville tai jollekulle muulle. Itse oon ollu tosi sulkeutunut, mutta voin sanoa, että ystävyys paransi mua. Autto mua eteen päin. Älä sulje tosia ihmisiä pois sun elämästä. Sä tarvit niitä ja ne tarvii sua.
Älä pelkää, elämä sun ja se on arvokasta ja sä oot arvokas! Sä et oo yksin!!!