kyyneliä

Tänään se sitten tapahtui.Sieluni särkyi tuhansiksi palasiksi.Ennen niin kiltti ja viaton..erinlaisten tapahtumien jälkeen sydämeni alkoi sitten vähitellen kylmetä...usko ihmisten hyvyyteen haihtua..ja lopulta sisintäni alkoi ympäröidä vahva muuri.Enhän minä kellekään koskaan pahaa ole halunnut..olen vain ollut salaa niin surullinen,että se kaikki vain alkoi vaikuttaa elämääni.Silloinkin kun asiat olivat vielä hyvin tuntui että kaikki oli niiin huonosti.Mutta kuinkas olikaan..siltäkin tasolta pystyi vielä tipahtamaan monia kerroksia alaspäin.Minua on loukattu,olen loukannut,mutta se mitä sain tänään kokea ylitti kaiken.Se on niin pitkä tarina kerrottavaksi ja niin uskomaton.Haluan luottaa siihen että asioille olisi tarkoitus ja että tallainen suru vahvistaisi.En vain millään jaksaisi alkaa kokoamaan elämääni taas uudestaan. Halusin kirjoittaa tänne jotta oloni hieman helpottuisi.Lopputulos kuitenkin saattaa olla "epämääräistä"tekstiä.Pahoitteluni:)
74446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

voimia ja jaksamista sinulle!!

Äänestä

Toivottavasti me selviämme, vaikka tällähetkellä ei siltä tunnu. Itsekin tässä kaaoksessa koitan jotenkin jatkaa elämää. Enpä olisi vielä muutama viikko sitten uskonut, että joku voi olla toiselle niin ilkeä ja paha mitä avovaimoni mulle on ollut. En väitä, etteikö mussakin olisi ollut vikaa mutta rajansa kaikella. En nyt tiedä ollanko vielä yhdessä vai ei, koska hänen puheensa ja tekonsa ovat usein ristiriidassa toistensa kanssa. Ja pelkkää valehtelua on ollut niin paljon hänen taholtaan. No niin, ihmisen itsekkyys tässä ainakin paljastuu. Tässä vaan jauhan omia kriisejäni kun olet kuitenkin tullut täältä hakemaan edes jonkunlaista apua omiin ongelmiisi. Yritä sinnitellä vaan eteenpäin, vaikka tuntuis pahalta niin mäkin yritän.

Äänestä

Kaikella mikä tapahtuu on jokin tarkoitus..joko hyvässä tai pahassa...sitä ei huomaa kun se tapahtuu...eikä sitä huomaa huomenna kun se on tapahtunut...mutta ehkä ylihuomenna jos hyvä tuuri käy...jaksamista sinulle

Äänestä

Onko sinulla ketään, kenen kanssa voit jakaa surusi? Läheistä ihmistä tai ystävää? Se helpottaa, jos saat kertoa tarinasi.

Usko huomiseen. Hyviä ihmisiä on olemassa, olen itse tavannut sellaisen miehen joka sulattaa sydämmeni joka kerta seurassaan.

Rakkaus on elämän kantava voima!

Äänestä

Oletko pystynyt kertomaan kenellekään sisälläsi olevasta salaisesta surusta. Se helpottaisi kovasti. Luota kuitenkin siihen, että kaikella on kuitenkin aina tarkoituksensa. Voimia sinulle :)

SAVIRUUKKU
Viktor Klimenko

Olen särkynyt saviruukku,
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit,
tahdoit uutta kokonaan.

Anna savelle uusi muoto,
tee minusta uusi ruukku.
Niin rakkautesi nyt näytät,
taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savinkin
Mestarin kädessä ois.

san. Liisa Pukkila

Äänestä
  • Ettäs tiedätte!!

    Äänestä

Älä masennu. Elämä on ainutkertainen ja me vain kerran täällä kuljetaan. Nauti ja rakasta. Etsi ja unelmoi. Löysin rakkauden minäkin. Niin sinäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


särkynyt sielu kirjoitti:

Tänään se sitten tapahtui.Sieluni särkyi tuhansiksi palasiksi.Ennen niin kiltti ja viaton..erinlaisten tapahtumien jälkeen sydämeni alkoi sitten vähitellen kylmetä...usko ihmisten hyvyyteen haihtua..ja lopulta sisintäni alkoi ympäröidä vahva muuri.Enhän minä kellekään koskaan pahaa ole halunnut..olen vain ollut salaa niin surullinen,että se kaikki vain alkoi vaikuttaa elämääni.Silloinkin kun asiat olivat vielä hyvin tuntui että kaikki oli niiin huonosti.Mutta kuinkas olikaan..siltäkin tasolta pystyi vielä tipahtamaan monia kerroksia alaspäin.Minua on loukattu,olen loukannut,mutta se mitä sain tänään kokea ylitti kaiken.Se on niin pitkä tarina kerrottavaksi ja niin uskomaton.Haluan luottaa siihen että asioille olisi tarkoitus ja että tallainen suru vahvistaisi.En vain millään jaksaisi alkaa kokoamaan elämääni taas uudestaan. Halusin kirjoittaa tänne jotta oloni hieman helpottuisi.Lopputulos kuitenkin saattaa olla "epämääräistä"tekstiä.Pahoitteluni:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu