Haluanpa minäkin kertoa oman tarinani, koska toivon sen helpottavan oloani. Tapahtuneesta on jo reilu vuosi, lähes 2 vuotta aikaa, mutta silti se sattuu vieläkin.
2 vuotta keväällä sitten tapasin työni välityksellä miehen, johon ihastuin todella palavasti alusta alkaen. Olin tuolloin vielä kihloissa nykyisen exäni kanssa kuudetta vuotta ja olimme sopineet hääpäivänkin tulevaisuuteen. Kaiken piti olla hyvin.. En kuitenkaan saanut tuota tapaamaani miestä mielestä millään keinoin ja selvästi tuo mieskin oli minut huomannut. Hän alkoi flirttailla kanssani ja minä ihastuin koko ajan enemmän häneen. Hänen olemuksensa huokui itseluottamusta, hän oli hyvännäköinen ja hyväkroppainen, oikea adonis ja vielä tuli loistavasti toimeen ihmisten kanssa! Joka naisen unelmamies! Olin miehen tavatessani hieman tukevassa kunnossa. Herkut olivat maistuneet kun oli ollut vaikeita vuosia kihlatun kanssa (oli todennäköisesti pettänyt minua jne.) Nyt aloin kuitenkin laihtua, yhteensä 15 kiloa reilussa parissa kuukaudessa ja aloin todella panostaa ulkonäkööni, aloin harrastaa liikuntaa eikä ruoka maistunut oikeastaan ollenkaan. Moni onkin sanonut, että puhkesin tuolloin kukkaan. Sain paljon kavereita, joita minulla ei aiemmin ollut juuri lainkaan, aloin käydä ulkona: muutuin siis aivan toiseksi ihmiseksi.
Samalla yritin kuitenkin taistella tunteitani vastaan tosissaan, olinhan menossa naimisiin toisen miehen kanssa jne. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Purin kihlauksen samana kesänä, erosin miehestäni 9 vuoden yhdessäolon jälkeen ja muutin omaan kämppään ensi kertaa elämässäni. Olin niin varma siitä, että olin kohdannut elämäni miehen, että uskalsin tehdä suuria päätöksiä. Uskaltauduin tunnustamaan ihastukselleni tunteeni häntä kohtaan, joka oli minulta aikamoinen suoritus, erittäin ujo kun olen ja itseluottamus on aina ollut huono. En olisi ikinä uskonut pystyväni moiseen tekoon, mutta kaikkea se ihastuminen/rakastuminen saa tekemään.. Tarkoituksena oli myös yrittää lopettaa se epätietoisuudessa eläminen, että onko välillämme jotain vai ei, flirttailu kun oli jatkunut entistä voimakkaampana kuluneen kesän aikana. Lisäksi olin kuullut erältä ystävältäni, että miehellä ehkä olisi joku nainen. Olin siis aivan varma, että pakit tulee ja mies nauraa minut pihalle, mutta toisin kävi. Mieskin tunnusti, ettei ole voinut olla huomaamatta minua. Samalla hän kuitenkin kertoi tapailevansa erästä ulkopaikkakuntalaista naista, mutta pyysi kuitenkin puhelinnumeroni niin että voitais tavata joku päivä, käydä leffassa ja ihan vain jutella ja tutustua toisiimme. Ja aivan kuin vielä perustellakseen puhelinnumeroni pyytämisen hän sanoi:" Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tämmöisestä kaukosuhteesta nyt tulee.."
En koskaan ollut ollut onnellisempi kuin tämän kohtauksen jälkeen!! Jäin odottamaan, koska mies ottaa yhteyttä. Hän uskalsi tulla juttusilleni "suuren tunnustukseni" jälkeen helpommin aivan kuin jokin näkymätön este väliltämme olisi poistunut ja kun näimme aina silloin tällöin töissä, vaihdoimme pari sanaa, kun oli aikaa. Mahdollisesta tapaamisestamme hän ei kuitenkaan koskaan puhunut mitään. Aikaa kului kuukauden verran, mutta yhteydenottoa ei kuulunut. Elin todella piinaavaa ja raastavaa epätietoisuuden aikaa. Ottaisiko mies koskaan yhteyttä? Välillä uskoin, että hän varmasti soittaa ja välillä taas uskoni loppui ihan totaalisesti. Lopulta kysyin häneltä suoraan, että onkos ihan turhaa enää odotella soittoa, mutta hän vain sanoi, että äläs nyt hätäile, on ollut kiireitä jne. Toivoni heräsi taas ja jatkoin odottamista.
Kului toinen kuukausi. Oli jo syksy ja olin juuri muuttanut omaan kämppääni pois exäni luota. Rohkaisin taas mieleni ja pyysin miestä tulemaan illalliselle joku päivä ja samalla katsastamaan uuden kämppäni. Halusin niin kovasti tutustua tuohon mieheen, joka sai minussa aikaan niin valtavan suuria tunteita. En ollut koskaan tuntenut mitään vastaavaa ketään toista miestä kohtaan. Hän oli kovin kiinnostunut kutsustani, lupasi tulla ja sanoi, että sovitaan joku päivä kun taas nähdään. Pieni epäilys alkoi jostakin syystä kalvaa mieltäni siinä vaiheessa, mutta en antanut sen häiritä vaan uskoin, että kyllä päivä saadaan sovittua. Eihän hän nyt tällaisessa asiassa valehtelisi! Hän ei sanonut mitään siitä, että seurustelee edelleen saman ulkopaikkakuntalaisen naisen kanssa enkä voinut sitä mistään tietää.
Mitään ei taaskaan tapahtunut, vaikka näimmekin työn merkeissä aina välillä. Vaistosin, että jokin oli muutenkin muuttunut. Sama flirtti ei enää jatkunut, tuntui, että mies ei enää ollutkaan niin kiinnostunut kuin oli aikaisemmin antanut olettaa. Epätoivoni ja pettymyksen tunteeni kasvoivat joka päivä kun soittoa ei kuulunut eikä asiat edistyneetkään enää. Viikkoa ennen joulua kysyin jälleen, että tuletko vai etkö tule illalliselle. Halusin viedä lopulliseen päätökseen mielestäni keskeneräisen asian, vaikka tiesin melko varmasti, mikä olisi vastaus ja kuinka kipeää se tulisi tekemään. Hän sanoi, että oli ajatellut asian niin ettei halua loukata tapailemaansa naista ja ettei tulisi luonani käymään. Tämä tapahtui siis tasan viikkoa ennen joulua. Uutena vuotena he menivät kihloihin ja muuttivat yhteen eli tämä nainen muutti miehen luo.
En osaa kunnolla kuvata, miltä minusta kaiken tämän jälkeen tuntui. Maa oli pettänyt jalkojeni alta niin totaalisesti, että vaivuin masennukseen, josta en ole täysin päässyt yli vieläkään. En kuitenkaan kadu esim. sitä, että purin kihlauksen ja jätin avokkini, koska en ollut voinut luottaa häneen enää vuosiin eikä suhteemme muutenkaan ollut kunnossa. Olisimme hyvin todennäköisesti päätyneet eroon jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Onneksi meillä ei ollut lapsia. Pettymys kuitenkin oli aivan valtavan suuri. Taas yksi mies oli pettänyt luottamukseni. Myös itsetuntoni romahti jopa lähtötasoa alemmaksi. Olin uskaltanut tehdä suuria päätöksiä, joita olen aina ollut arka tekemään ja sitten kun uskallan jotain tehdä niin käykin näin. Elämä ei muutenkaan minua ole koskaan suopeasti kohdellut ja sitten vielä tämä. Tuntuu, että kohtalo asetti tämän miehen eteeni vain härnätäkseen minua, että katso nyt mitä on olemassa, mutta sulla ei olekaan mahdollisuutta siihen, häh häh hää!! Ovi läimäytettiin nokkani edestä kiinni juuri kun olin astumassa sisään. Kuinka väärin tämä kaikki tuntuukaan olevan!!
En ole vieläkään pystynyt aloittamaan uutta suhdetta. Olen ollut sinkkuna pian 2 vuotta ja tilaisuuksia on kyllä ollut, mutta jostain syystä en pysty suhteeseen. Yksin ei ole hyvä, toisaalta ei kaksinkaan. Olen umpikujassa. Näen tätä ihastustani edelleen silloin tällöin töiden merkeissä, moikataan ja ehkä pari sanaakin vaihdetaan. Hän on minua kohtaan erittäin ystävällinen ja tuntuu huomioivan minut jollain erityisellä tavalla aina kohdatessamme. Olen vieläkin hieman ihastunut häneen, en voi sille mitään. Tuntuu, että siinä meni elämäni rakkaus, elämäni mies. En jaksa uskoa, että kukaan toinen pystyy herättämään minussa mitään vastaavia tunteita kuin hän. Ei ole aikaisemmin pystynyt ja tuskin pystyy tulevaisuudessakaan. Olen tapaillut lukuisia miehiä viimeisen vuoden aikana, mutta kun ei kolahda niin ei kolahda! En enää tyydy vähempään kuin siihen tunteeseen, minkä tämä mies minussa herätti. Mieluummin elän yksin kuin tunteettomassa parisuhteessa, sen verran olen tästä kaikesta oppinut.
2 vuotta keväällä sitten tapasin työni välityksellä miehen, johon ihastuin todella palavasti alusta alkaen. Olin tuolloin vielä kihloissa nykyisen exäni kanssa kuudetta vuotta ja olimme sopineet hääpäivänkin tulevaisuuteen. Kaiken piti olla hyvin.. En kuitenkaan saanut tuota tapaamaani miestä mielestä millään keinoin ja selvästi tuo mieskin oli minut huomannut. Hän alkoi flirttailla kanssani ja minä ihastuin koko ajan enemmän häneen. Hänen olemuksensa huokui itseluottamusta, hän oli hyvännäköinen ja hyväkroppainen, oikea adonis ja vielä tuli loistavasti toimeen ihmisten kanssa! Joka naisen unelmamies! Olin miehen tavatessani hieman tukevassa kunnossa. Herkut olivat maistuneet kun oli ollut vaikeita vuosia kihlatun kanssa (oli todennäköisesti pettänyt minua jne.) Nyt aloin kuitenkin laihtua, yhteensä 15 kiloa reilussa parissa kuukaudessa ja aloin todella panostaa ulkonäkööni, aloin harrastaa liikuntaa eikä ruoka maistunut oikeastaan ollenkaan. Moni onkin sanonut, että puhkesin tuolloin kukkaan. Sain paljon kavereita, joita minulla ei aiemmin ollut juuri lainkaan, aloin käydä ulkona: muutuin siis aivan toiseksi ihmiseksi.
Samalla yritin kuitenkin taistella tunteitani vastaan tosissaan, olinhan menossa naimisiin toisen miehen kanssa jne. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Purin kihlauksen samana kesänä, erosin miehestäni 9 vuoden yhdessäolon jälkeen ja muutin omaan kämppään ensi kertaa elämässäni. Olin niin varma siitä, että olin kohdannut elämäni miehen, että uskalsin tehdä suuria päätöksiä. Uskaltauduin tunnustamaan ihastukselleni tunteeni häntä kohtaan, joka oli minulta aikamoinen suoritus, erittäin ujo kun olen ja itseluottamus on aina ollut huono. En olisi ikinä uskonut pystyväni moiseen tekoon, mutta kaikkea se ihastuminen/rakastuminen saa tekemään.. Tarkoituksena oli myös yrittää lopettaa se epätietoisuudessa eläminen, että onko välillämme jotain vai ei, flirttailu kun oli jatkunut entistä voimakkaampana kuluneen kesän aikana. Lisäksi olin kuullut erältä ystävältäni, että miehellä ehkä olisi joku nainen. Olin siis aivan varma, että pakit tulee ja mies nauraa minut pihalle, mutta toisin kävi. Mieskin tunnusti, ettei ole voinut olla huomaamatta minua. Samalla hän kuitenkin kertoi tapailevansa erästä ulkopaikkakuntalaista naista, mutta pyysi kuitenkin puhelinnumeroni niin että voitais tavata joku päivä, käydä leffassa ja ihan vain jutella ja tutustua toisiimme. Ja aivan kuin vielä perustellakseen puhelinnumeroni pyytämisen hän sanoi:" Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tämmöisestä kaukosuhteesta nyt tulee.."
En koskaan ollut ollut onnellisempi kuin tämän kohtauksen jälkeen!! Jäin odottamaan, koska mies ottaa yhteyttä. Hän uskalsi tulla juttusilleni "suuren tunnustukseni" jälkeen helpommin aivan kuin jokin näkymätön este väliltämme olisi poistunut ja kun näimme aina silloin tällöin töissä, vaihdoimme pari sanaa, kun oli aikaa. Mahdollisesta tapaamisestamme hän ei kuitenkaan koskaan puhunut mitään. Aikaa kului kuukauden verran, mutta yhteydenottoa ei kuulunut. Elin todella piinaavaa ja raastavaa epätietoisuuden aikaa. Ottaisiko mies koskaan yhteyttä? Välillä uskoin, että hän varmasti soittaa ja välillä taas uskoni loppui ihan totaalisesti. Lopulta kysyin häneltä suoraan, että onkos ihan turhaa enää odotella soittoa, mutta hän vain sanoi, että äläs nyt hätäile, on ollut kiireitä jne. Toivoni heräsi taas ja jatkoin odottamista.
Kului toinen kuukausi. Oli jo syksy ja olin juuri muuttanut omaan kämppääni pois exäni luota. Rohkaisin taas mieleni ja pyysin miestä tulemaan illalliselle joku päivä ja samalla katsastamaan uuden kämppäni. Halusin niin kovasti tutustua tuohon mieheen, joka sai minussa aikaan niin valtavan suuria tunteita. En ollut koskaan tuntenut mitään vastaavaa ketään toista miestä kohtaan. Hän oli kovin kiinnostunut kutsustani, lupasi tulla ja sanoi, että sovitaan joku päivä kun taas nähdään. Pieni epäilys alkoi jostakin syystä kalvaa mieltäni siinä vaiheessa, mutta en antanut sen häiritä vaan uskoin, että kyllä päivä saadaan sovittua. Eihän hän nyt tällaisessa asiassa valehtelisi! Hän ei sanonut mitään siitä, että seurustelee edelleen saman ulkopaikkakuntalaisen naisen kanssa enkä voinut sitä mistään tietää.
Mitään ei taaskaan tapahtunut, vaikka näimmekin työn merkeissä aina välillä. Vaistosin, että jokin oli muutenkin muuttunut. Sama flirtti ei enää jatkunut, tuntui, että mies ei enää ollutkaan niin kiinnostunut kuin oli aikaisemmin antanut olettaa. Epätoivoni ja pettymyksen tunteeni kasvoivat joka päivä kun soittoa ei kuulunut eikä asiat edistyneetkään enää. Viikkoa ennen joulua kysyin jälleen, että tuletko vai etkö tule illalliselle. Halusin viedä lopulliseen päätökseen mielestäni keskeneräisen asian, vaikka tiesin melko varmasti, mikä olisi vastaus ja kuinka kipeää se tulisi tekemään. Hän sanoi, että oli ajatellut asian niin ettei halua loukata tapailemaansa naista ja ettei tulisi luonani käymään. Tämä tapahtui siis tasan viikkoa ennen joulua. Uutena vuotena he menivät kihloihin ja muuttivat yhteen eli tämä nainen muutti miehen luo.
En osaa kunnolla kuvata, miltä minusta kaiken tämän jälkeen tuntui. Maa oli pettänyt jalkojeni alta niin totaalisesti, että vaivuin masennukseen, josta en ole täysin päässyt yli vieläkään. En kuitenkaan kadu esim. sitä, että purin kihlauksen ja jätin avokkini, koska en ollut voinut luottaa häneen enää vuosiin eikä suhteemme muutenkaan ollut kunnossa. Olisimme hyvin todennäköisesti päätyneet eroon jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Onneksi meillä ei ollut lapsia. Pettymys kuitenkin oli aivan valtavan suuri. Taas yksi mies oli pettänyt luottamukseni. Myös itsetuntoni romahti jopa lähtötasoa alemmaksi. Olin uskaltanut tehdä suuria päätöksiä, joita olen aina ollut arka tekemään ja sitten kun uskallan jotain tehdä niin käykin näin. Elämä ei muutenkaan minua ole koskaan suopeasti kohdellut ja sitten vielä tämä. Tuntuu, että kohtalo asetti tämän miehen eteeni vain härnätäkseen minua, että katso nyt mitä on olemassa, mutta sulla ei olekaan mahdollisuutta siihen, häh häh hää!! Ovi läimäytettiin nokkani edestä kiinni juuri kun olin astumassa sisään. Kuinka väärin tämä kaikki tuntuukaan olevan!!
En ole vieläkään pystynyt aloittamaan uutta suhdetta. Olen ollut sinkkuna pian 2 vuotta ja tilaisuuksia on kyllä ollut, mutta jostain syystä en pysty suhteeseen. Yksin ei ole hyvä, toisaalta ei kaksinkaan. Olen umpikujassa. Näen tätä ihastustani edelleen silloin tällöin töiden merkeissä, moikataan ja ehkä pari sanaakin vaihdetaan. Hän on minua kohtaan erittäin ystävällinen ja tuntuu huomioivan minut jollain erityisellä tavalla aina kohdatessamme. Olen vieläkin hieman ihastunut häneen, en voi sille mitään. Tuntuu, että siinä meni elämäni rakkaus, elämäni mies. En jaksa uskoa, että kukaan toinen pystyy herättämään minussa mitään vastaavia tunteita kuin hän. Ei ole aikaisemmin pystynyt ja tuskin pystyy tulevaisuudessakaan. Olen tapaillut lukuisia miehiä viimeisen vuoden aikana, mutta kun ei kolahda niin ei kolahda! En enää tyydy vähempään kuin siihen tunteeseen, minkä tämä mies minussa herätti. Mieluummin elän yksin kuin tunteettomassa parisuhteessa, sen verran olen tästä kaikesta oppinut.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tarinasi on surullinen. Olen pahoillani. Mutta jos parisuhteesi oli huono jo silloin ennenkuin erositte, saattoi tämän miehen kohtaaminen olla jonkinlainen herätys sinulle todellisuuteen. itse olin kihloissa ja asuin yhdessä saman miehen kanssa nelisen vuotta. Sitten tapasin miehen joka vei jalat altani. Silloin päädyin eroon miehestäni tämän komistuksen takia. Mutta ei hänkään enää halunnut minua, olin jäänyt aivan yksin. Vasta vuosi tapahtuneen jälkeen puhuimme suumme puhtaaksi tuon komistuksen kanssa ja kerroin hänelle miltä minusta oli tuntunut. Silloin hän olisi halunnut minut, mutta oli jo liian myöhäistä ja tuntui todella hyvältä sanoa se hänelle suoraan ja kun näin, miten hän pahoitti mielensä. Elän nyt uudessa parisuhteessa, joka ei todellakaan ole helpoimmasta päästä,mutta antaa minulle paljon.
Nyt olisi tarinastasi päätellen hyvä sanoa suorat sanat tuolle miehelle vaikka toisaalta laskit liikaa ehkä hänen varaansa silloin kun hän puhui että tulisi sinua tapaamaan. Ei kovin kummoinen mies ole jos tekee katteettomia lupauksia. Sinä olet ollut se kiltti ihminen tässä kokoajan, sinun pitäisi todellakin puhua suu puhtaaksi kuten minä tein, se helpottaa kummasti.
Muista, että kaikella lopulta on tarkoitus!
ja aivan hiljattain. Kuinka hölmö olinkaan kun luotin täysin vieraan miehen puheisiin ja olin tuntevinani niillä kahdella tapaamis kerralla NIIN suurta yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden tunnetta etten ikinä ennen. Ja mieheltä kuulin tietenkin ne sanat jotka halusin kuulla. Olin onnellisenpi kuin aikoihin ja mieskin lupaili kaikenlaista ja sanoi pitävän minusta yms. ja nyt ei enää mitään. Ehkä kyse oli siitä että läheisyyden kaipuussani takerruin liikaa ja halusin yksinäisten vuosien jälkeen niin palavalla innolla syöksyä täysillä suhteeseen ja sillä karkotin tämän ihanaakin ihanamman miehen jonka kanssa ei enää olla muuta kuin vihamiehiä. Suren paljon ja eniten sitä etten osannut olla ja odottaa rauhassa mitä tapahtuu vaan painostin ja ajoin luotani unelmieni miehen tai sitten että tämä mies oli niitä ns.pelimiehiä?! En tiedä, mutta jokin vaisto sisälläni varoitti minua ja on hetkiä jolloin itseäni lohdutan ajatuksella että mies oli huijari, mutta sitten on niitäkin hetkiä jolloin ajattelen että omalla tyhmällä käytöksellä menetin ihanan miehen. Hankalaa on kun hän ei suostu enää edes puhumaan kanssani, mutta kesä tulee ja uudet kujeet. Ei jäädä kotiin suremaan vaikka sydämessä tuntuu kuinka pahalta. Tsemppiä sinullekin :)
tuollaisten huijareiden pilata itsetuntoasi ja mielenterveyttäsi.
Mieti asiaa hänen kannaltaan, hänelle olit pelkkä ajanviete kun ei oma muija ollut koko ajan näkyvillä!
Miksi ottaisit itse vakavasti moisen tyypin, joka varmaan tälläkin hetkellä flirttailee useamman eri naisen kanssa?
Hyvää tässä on se, että hän riuhtaisi sinut epätyydyttävästä suhteesta, johon et ehkä olisi saanut voimaa ilman ihastumista jononkin toiseen!
Nyt sinulla on kaikki ovet avoinna, kunhan uskallat astua sisään!
Itselläni on tällä hetkellä tosi tuskaisa olo, sillä erosin juuri miehestä jota rakastan edelleen, seurustelimme muutaman vuoden muttei suhde koskaan lähtenyt kunnolla rullaamaan.
Syy on oma huono itsetuntoni, päättelin että minun on opittava tulemaan toimeen itseni kanssa ennenkuin yritän sitä jonkun toisen kanssa.
Aion myös olla tosi varovainen, sillä on paljon miehiä jotka vain leikkivät naisten kanssa, vaikka nainen saattaa menettää sydämensä heille, sitä he eivät murehdi.
Kerroit olleesi tukevassa kunnossa kun mies iski silmänsä sinuun, sekin varmasti teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen.
Tunsithan varmasti omassa suhteessasi epävarmuutta ulkonäöstäsi.
Voin kuvitella, että hän sai sinut pitkästä aikaa vuosikausiin tuntemaan itsesi naiseksi, mutta jättikin sitten nuolemaan näppejäsi.
Itsekin lihoin parikymmentä kiloa suhteen aikana, naisethan tyypillisesti mässäävät pahaan oloonsa.
Pahimmalta juuri eronneena tuntuu, että minulle ei ole syliä.
Kukaan ei ota minua syliinsä, tai sitten tekee sen vain halutakseen hyötyä minusta.. Ainahan niitä baareista saa.
Mutta syli, mistä syli? Välillä tuntuu että ihan kuka tahansa vierustoveri kassajonossakin kävisi, kunhan JOKU ottaisi SYLIIN!!!
Aion olla todella varovainen ja ihan heti en edes halua ketään, vaikka sylinkaipuuni on huutava.
Parempi parannella sydäntään ensin.
Vuosi ei ole pitkä aika.
Suurin osa sanoo, että erosta toipumiseen menee 2-3 vuotta! Joillakin jopa paljon enemmän.
Mutta sinun on vain annettava itsellesi se aikalisä.
Jos ajattelet ettet enää kykene suhteeseen, siinä käy niin että ajatuksesi alkavat todistaa itseään, etkä kykenekään.
Tuntuu minustakin nyt siltä, etten ikinä enää pysty suhteeseen, kun pelkäänkin liikaa.
Sovitaanko niin, että ajatellaan mieluumin nyt vuoden tai pari ihan vaan itseämme?
Pidetään huolta itsestämme ja opitaan rakastamaan itseämme.
Tunnen muutaman ns pelimiehen, enkä enään ihmettele yhtään tämän luettuani miksi heillä riittää naisia yksi jokaiselle sormelle. Nämä naisethan oikein kerjäävät tulla höynäytetyksi. Pari oikein valittua vihjaisua ja typerä nainen on jo haaveilemassa pesänrakentamisesta pilvilinnahattaroissaan. Ja sama kuvio toistuu ja toistuu aina uuden kohdalla.
Mitä kertomuksestasi pystyin päättelemään, tämä kyseinen puoli-pelimies tyyppi piti sinua mahdollisena varapetinä, jos hommat olisivat menneet mönkään ykkösnaisen kanssa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten mies ei ottanut myöskään kontaktia. Oikeasti kiinnostunut ei nimittäin viivyttele yhteydenotoissaan, jos tietää varmasti mitä toinen ajattelee. Mielestäni näin oli parempi, sillä et joutunut hyväksikäytettäväksi. Varapeti nimittäin jää, jos uusi laatunainen ilmestyy kiikariin. Aika Elämäsi Mies tosiaan.
En halua loukata, mutta en voi olla hymyilemättä sinänsä ikävän tapahtumasarjan ironialle. Se joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa, tiesi vanha kansa. Osaksi hymyilen omalle tyhmyydelleni ihmissuhteiden alkutaipaleillani. Ihastunut mieli kun ei osaa luovuttaa varmankaan häviön edessä, sillä aina on muka Toivoa vaikkei sitä oikeasti olekkaan. Pärjäile.
ei mies mielestäni ollut pelimies, pelimies olisi
käynnyt naisen hoitamassa ilman tunteita.
Mies on minusta flirttaaja, tykkäsi naisesta jonka kanssa oli kiva rupatella/flirtata.
Itse olen nainen ja rakastan flirttailla, mutta minäkin teen sitä miehille joista pidän mutta en niille joihin oisin ihastunu. Harmi kun meidät ymmärretään usein väärin : ((
Että olisi pelimies vaan puoli-sellainen. Tosin muuten olet oikeassa stereotyyppisen pelimiehen tavoista.
Tuosta flirtistä vielä. Ilmeisesti sinun käsitykseen "flirttaamisesta" kuuluu myös lupailu tapaamisista, numeroiden vaihto ja selkeä "antaa ymmärtää"-asenne erityisesti kun toinen on jo tunnustanut ihastumisensa. Ehkä olen konservatiivinen, mutta mielestäni tuo on törkeää kusetusta omiin itsekkäisiin tarkoituksiin. Ihastuneelle pahinta on antaa vihjailuin olematonta toivoa(vielä tietoisesti!), jossa riutua kuukausitolkulla vaikka paikallaan hänellä olisi edetä elämässään.
Minusta flirttiin kuuluu toisen huomioonottaminen, vilpittömyys ja hyvänmaun mukainen käytös. Toivottavasti sinäkin pysyt noissa kehyksissä, etkä toimi vastaavasti kuin törkeä esimerkkitapauksemme.
...olisi ottanut niin vakavasti toisen flirttailua. Ehkä hän halusi vain olla ystävällinen. Itse pidän juttelemisesta varsinkin naisten kanssa, eli tulen toimeen heidän kanssaan. Joskus vaan naiset ihastuvat vaikka en vihjaile mitään sen suuntaista.
Todella koskettava kirjoitus. Ellen paremmin tietäisi voisin olettaa olevani tuo mies. Veikkaisin ettei mies uskaltanut ottaa riskiä antaa teille mahdollisuutta. Eli samaan aikaan, kun sinä olit rohkea ja jätit oman miehesi taaksesi jäi ihastuksesi pelkojensa valtaan ja valitsi lyhyellä tähtäimellä "helpomman" reitin. Mies kaipasi turvallisuutta enemmän kuin sitä uutuuden tunnetta. Se ettei mies enää näytä samoja merkkejä voi myös johtua siitä, että hän katuu päätöstään, mutta häpeillen asiaa ei uskalla enää ottaa sellaista kontaktia sinuun.
Go figure...
Kiitos kaikille vastanneille kannustavista ja positiivisista viesteistä. Tunnen vain nykyisin itseni niin tyhmäksi, että lankesin tuollaiseen ansaan! Toisaalta olin elänyt lähes 9 vuotta suhteessa eikä ollut ollut tarvetta flirttailla saatikka sitten "olla haku päällä miehen suhteen", joten en varmaankaan osannut tunnistaa pelkkää puhdasta flirttiä. Vai oliko se pelkästään sitä?? Jospa olisinkin kertonut hänelle tunteistani aikaisemmin (uskalsin tehdä sen vasta muutaman kuukauden flirttailun jälkeen..) niin olisiko kaikki toisin?? Tiedän, että tämä on jossittelua, mutta.. Kaikesta huolimatta, olihan se hienoa, kun niinkin komea mies huomasi mut.. Ja huomaa vieläkin..
Olen miettinyt monesti, pitäisikö mun kertoa miehelle, mitä hän sai aikaan mun elämässäni, eli mm. suhteeni päättyminen jne. En vain ole varma, olisiko kertomisesta enemmän haittaa vai hyötyä. En aja tällä mitään omaa etuani, haluaisin vain hänen tajuavan, ettei toisen tunteilla parane noin vain leikkiä ja ettei ainakaan kellekään toiselle samaa tekisi tulevaisuudessa. Toisaalta, jos kerron kaiken hänelle, hän saattaisi ajatella, että taas tuli yksi sulka hattuun kun nainen teki suuria uhrauksia hänen vuokseen. Hän saattaisi vain ylpistyä kaikesta enemmän.
Tähän asti olen vain yrittänyt noudattaa erään kaverin neuvoa: "Anna paskan olla kun ei ole peltoakaan!"
Mitä mieltä?