On todella säälittävää touhua tuo VHH:n vastustajien kirjoittelu tällä palstalla. Ei koskaan eikä yhtään palstan aihetta käsittelevää viestiä. Eiväthän he tietenkään voi palstan aiheesta mitään kirjoittaa, kun eivät tunne lainkaan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tämän huomioon ottaen täytyy ihmetellä heidän motiivejaan päivystää tällä palstalla...
Palstan aiheesta kirjoittamisen sijaan nuo trollit keskittyvät vainoamaan niitä jotka kirjoittavat palstan aiheesta, vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Tuoreimpana on aivan sairaalloinen vaino Veijoa kohtaan. Toki on ymmärrettävää, että VHH:n vastustajat pelkäävät Veijoa, tuohan Veijo paljon faktatietoa tälle palstalle. Mutta VHH:n vastustajien tulisi käyttää asia-argumentteja, eikä tuollaista asiatonta ja lapsellista vainoa. Trollit yrittävät saada Veijon hiljenemään, mutta tulevat epäonnistumaan yrityksessään, koska totuus voittaa aina. Veijo johtaa totuuden suhteen trolleja miljoona-nolla.
VHH:n vastustajat ovat siis aloittaneet viimeisen taistonsa rasvakammoisen ruokavalionsa puolesta. Loppu sille kuitenkin häämöttää. Jopa täällä Suomessa. Jatkuvasti ilmestyy tutkimuksia joissa tyydyttyneet rasvat todetaan vaarattomiksi mm. sydänsairauksien suhteen. Toiset tutkimukset puolestaan osoittavat hiilihydraattien sekä tyydyttymättömien rasvojen vaarallisuuden ihmisten terveydelle. Laiva on jo kääntynyt, eikä sitä voi enää kukaan eikä mikään estää. Eivät etenkään trollit. Heidän toimillaan on juuri päinvastainen vaikutus, se saa monet ajattelemaan asioita ja ottamaan niistä selvää. Viisaimmat ovat jo tehneet henkilökohtaiset ratkaisunsa ja käyttävät omia aivojaan mielipiteensä muodostamiseen. Hyvinä esimerkkeinä ovat olleet useat lääkärit ja ravintoterapeutit jotka ovat irtisanoutuneet meille vuosikymmeniä tuputetusta rasvakammosta. Pysähtyneisyyden aikaan jämähtäneet sen sijaan seuraavat sokean lammaslauman tavoin Pekka Puskaa kumppaneineen uskoen 50-luvulla vääristeltyihin tutkimuksiin.
Minä olen ollut jo vuosia VHH-ruokavaliolla ja saanut sen avulla selätettyä niin diabeteksen kuin korkean verenpaineenkin. Yli kaksikymmentä vuotta kärsimästäni nokkosrokosta puhumattakaan. Voin lämpimästi suositella vähähiilihydraattista ruokavaliota sekä sairaille, että terveille. Se on aina terveellisempi kuin se virallisesti suositeltu. Virallisesti suositellun hiilihydraattimäärän syömiselle en näe mitään perusteita. Näkeekö joku?
Vastatkaa nyt trollit jos pystytte! Miksi teidän mielestänne pitäisi syödä hiilihydraatteja 50-60 E%? Nyt teillä olisi oivallinen tilaisuus osoittaa pystyttekö keskustelemaan palstan aiheesta.
Toki arvaan lopputuloksen...

Vastaukset 20
Vanhimmat
arvauksesi lopputuloksesta, niin osataan vastata juuri niinkuin tahdot.
Kritiikkihän tällä palstalla on trollausta?
Kritiikki on aina hyvästä. Sinunlaisten pellejen kirjoitukset eivät ole mitään kritiikkiä vaan itsesi tyhmyyden näyttämistä.
en keksi omaa nimimerkkiä?
Tyhmyydessä en sinua pysty voittamaan.
"Kerro toki meillekkin arvauksesi lopputuloksesta..."
Arvaukseni oli juuri se, mikä lopputuloksena näyttää olevan, eli VHH:n vastustajista ei löydy yhtään kirjoittajaa joka pystyisi esittämään asiallisia argumentteja virallissuositellun ruokavalion puolesta tai VHH:ta vastaan. Mutta siinähän ei todellakaan ole mitään uutta...
kitinää joka on kääritty vielä vaaralliseen hurrikiiltopaperiin jotenkiitos EI !
itsesi esittämä asiallinen argumentti?
50-60% hiilihydraatteja sisältävä ruoka on helpommin sulavaa kuin huonosti sulavasta läskistä pääosin koostuva ruoka, ja hiilaripainotteista ruokavaliosta olo on jaksavampi, kevyempi ja virkeämpi.
Tietenkin sillä edellytyksellä, että hiilihydraatit tulevat ravinteikkaasta ruoasta (täysjyväviljasta, täysjyväriisistä, perunasta, kasviksista ym) eikä pullasta, karkeista, limsoista ym. roskasta, ja päivittäinen energiamäärä on sopusoinnussa kulutuksen kanssa, joka sohvaperunoille tarkoittaa noin 2000 kcal päivässä.
Esim. Kiinassa siirtyminen maaseudun "tuhatvuotisesta" riisidieetistä "länsimaiseen" kuituköyhään, rasva- ja proteiinivoittoiseen ruokavalioon on tuonut mukanaan elintasosairaudet, mukaanlukien diabeteksen.
Tässä asiasta tehty tutkimus: http://www.ajcn.org/cgi/reprint/59/5/1153S.pdf
Taulukossa 2 on ruokavalion länsimaistumisesta aheutuvia sairauksia, jossa mukana on diabetes, joka taas puuttuu maaseudulla asuvien ja perinteistä kiinalaista riisi-painotteista ruokavaliota nuodattavien sairauksien listasta.
Taulukossa 1 on Kiinan maaseudun ruokavalion ravintokoostumusta verrattu jenkkien vastaavaan, joka tässä siis edustaa länsimaista ruokavaliota, ja joka siis yleistyy Kiinan kaupungeissa. Siitä nähdään, että Kiinan maaseudulla asuvien ruokavalio sisältää selvästi enemmän hiilihydraatteja ja kuituja, ja selvästi vähemmän proteiinia ja rasvaa kuin länsimainen ruokavalio.
Oma säälittävyytesi tulee esiin j0 ensimmäisessä lauseessa.
0let juuri niitä peräkylän kirjastotädin hengenlahjoilla varustettu suvaitsevaisuus kasvatuksen läpikäynyt idealisti jolle kaikki kukat on silkkaa laventelia ja jokaisen toteemin edessä pitää kumertaa otsa polvissa !
Vhh;sta voi olla mitä mieltä kuin haluaa ,SE ei voisi vähempää kiinnostaa ,,mutta tapa jolla se tuodaan esiin ei ole soveliampaa yhtään kuin tämä minunkaan kirjoitustyylini juuri tänää ja tässä.
veijon tollottelu ja aina oikeassa olo syö vertailevasta ja kriittisetä dialogiasta pohjan pois ja jäljelle jää v*** tuilun kilpajuoksu ,jossa tosikot ja puutteellisen sanavarston omaavilla pyyhitään AINA pöytä !
Sitä saa mitä tilaa ja saa vaikka ei aina ymmärtäisi tilanneensakaan !
Totta, olenhuomannut miten täällä vääristellään aika härskisti 50-luvun tutkimusten tuloksia. Silloinhan oli ensimmäinen kerta kun diabeetikkoja yritettiin syöttää VHH-tyyliin (vasta Atkins kaupallisti sen) ja seurauikset olivat kerrassan hirmuiset. Tutkimus ja kokeilu lopetettiin hyvin nopeasti, diabeetikkojen elämänlaatu putosi kuin lehmän häntä ja kuolleisuus nousi nopeasti.
Tätä onnetonta koe-eläinepisodia ei tällä palstalla vieläkään tunnusteta tapahtuneeksi vaan edelleen VHH:ta tyrkytetään sinne mihin se ei kuulu, mutta kaupallisuus pakottaa vääristelemään tietoa vaikka esim. Puskan ajalta on näyttöä vaikka kuinka siitä miten diabetikkojen elämänlaatu, elinikä ja terveys yleensakin on noussut hurjasti.
Odotan todella milloin VHH:laiset pudottavat valheellisuuden viitan ja alkavat ihan oikeasti keskustelemaan asiallisesti, objektiivisesti ja kiihkottomasti VHH:sta. Toki se edellyttää sen että VHH:lainen romuttaa myös virheelliset ja vääristellyt tietonsa ihmisen aineenvaihdunnasta ja elintoiminnoista yleensäkin. Ja tarkastaa lähteensä luotettavista lääketieteelisistä lähteistä eikä pelkästään pitäydy sokeasti jonkun yksityisen kirjailijan kirjoittamaan dieettioppaaseen jossa olevia asioita ei yleinen lääketiede tunne. Myöskään kaupalliset mainostäytteiset blogit eivät ole kurantin tiedon lähde vaikka niissä esitettävät asiat VHH:laista kuinka hivelisivät. Kuten tietysti mainossivujen tuleekin tehdä.
kotoisin nuo kirjoittelut joissa puolustellaan hiilihydraatteja kun kaikki kuitenkin tietää että ilman lääkkeitä ei diabeetikko pysty niitä syömään. Hyvä että täällä on kaltaisiasi kirjoittajia jotka kertovat totuuden perustaen sen omiin kokemuksiin. Niitä ihmisiä alkaa olla entistä enemmän ja niin pitää ollakin.
että tällekään palstalle ei ole VHH:laisista löytänyt tietään kuin kaksi pahnanpohjimmaista joilla on suuret luulot itsestään mutta jotka eivät huomaa ollenkaan omaa mitättömyyttään. Mahtipontisesti kirjoitellaan siitä miten VHH leviää ja tulee suositummaksi vaikka minkäänlaisia merkkejä tästä ei ole, kun niitä toisen pahnanpohjimmaisen mielikuvitustrolleja ei todellakaan lasketa lukumäärään mukaan.
"Hyvä että täällä on kaltaisiasi kirjoittajia jotka kertovat..." justiinsa niin, toinen pahnanpohjimmainen laittaa kirjoituksen tänne ja toinen (tai kirjoittaja itse) vastaa siihen, ja sitä sitten päivästä toiseen, kuukaudesta ja vuodesta toiseen Eikä kukaan ole edes lukenut koko juttua. He kirjoittelevat itsellee, kenties rauhoittuakseen kuten ennen mummo kutoi sukkaa hiljaa huojuen. Siitä tosin syntyi jotain, miaintuista jutuista syntyy korkeintaan nauruntyrskähdyksiä.
Voiko säälittävämpää pariskuntaa enää olla.
Onneksi on meitä muitakin täällä jotka ymmärtävät VHH ruokavalion hyvät puolet.
Ei täällä ole kuin kaksi VHH:laista. Pääsiäinen sen osoitti: kun Mattila oli dialyysihoidossa palstalla ei ollut muita VHH:laisia kuin Veijo.
Miksi kiellät totuuden itseltäsi?
ollut koko pääsiäisen ja kun ei ole ollut muuta tekemistä niin on vahtinut palstaa. Ei se silti auta kun yhä useampi löytää tämän ruokavalion niin kannattaisi jo luovuttaa. Et pysty estämään VHH:ta. Säälittää vain tuollainen pyristely.
että jaksaa tuo palstan päivystäjä jatkaa taisteluaan joka on tuomittu häviämään. Ei sitten enää selittelyt auta ja takin kääntö on vaikeaa.
>
Luettelisitko vaikka viisi viimeisen vuoden - parin ajalta ?
Jos otetaan normalisoinniksi tyydyttynyt rasva, niin sitten monityydyttymätön on vaan äärimmäisen sydänterveellinen:
m J Clin Nutr 89: 1425-1432, 2009: "For a 5% lower energy intake from SFAs and a concomitant higher energy intake from PUFAs, there was a significant inverse association between PUFAs and risk of coronary events".
Ann Nutr Metab 2009;55:173–201, siellä summataan: "PUFA for SFA convincing decrease risk (of CHD)"
eli reaalimaailmassa homma menee niin, että kun tyydyttynyttä rasvaa korvaa monityydyttymättömällä, niin sydäntautiriski pienenee roimasti. Tämä on nyt ainakin asiallista ja perusteltua kirjoittelua (mitä halusit), mutta onko tieteelliset faktat liikaa etkä pysty enää vastamaan asiaan ? Niin, siitä voit päätellä, onko mikään tiedoksi kuvittelemasi asia totta.
>
Lukisin oikein mielelläni tällaisia tutkimuksia, joissa tuollaiset lausumat ovat vieläpä tilastollisesti osoitettuja. Voisitko nimetä esim. kymmenen ? Vai oliko sittenkin niin, ettei yhtäkään sellaista ole olemassa; valehtelit vain uskosi puolesta ?
Tässä oli nyt joitakin asiallisia kohtia. Pystytkö asialliseen keskusteluun ja vastaamaan noihin jokaiseen esittämääni kohtaan ? Vai kyykistytkö oitis argumenttieni edessä hiljaiseksi ?
tai etkö osaa lukea muuta kuin värillisten lasien takaa näitä "tuhansia tutkimuksia" jotka jo moneen kertaan on todettu vääriksi. Juurihan on kerrottu monista tutkimuksista joista media on aika laajalti kertonut.
>
Luen mieluummin suorat tutkimukset - en populaarijulkaisuja.
>
Tosin niitä ei ole misään osoitettu vääriksi. Toki ymmärrän, että uskomuksesi vaatii "tuhannen" tutkimuksen kuvittelemisen täydeksi kuraksi, mutta reaalimaailmassahan tuollaiselle kuvitelmalle ei ole vastinetta.
>
Voisitko luetella viisi tutkimusta ? (Kysyn nyt uudestaa, jos et ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt.)
näiden konkareiden kirjoituksia. Niistä selviää paljon ja saa oikean kuvan VHH-ruokavaliosta, Sitä ei pysty kokeilemattomattomat millään murtamaan. Hyvää jatkoa sinullekin.
iso mies viitsit, kohta sulle nauraa naurismaan aidatkin :DDDD