Minulla on muutama hyvä kaveri, joita näen pääasiassa facebookissa. Kummatkin on tahollaan pesiytynyt ja heidän elämänsä on täynnä ihanaa miestä, taloremppaa ja muuta.
Jäin työttömäksi vähän aikaa sitten ja heti sen jälkeen minua ei enää kutsuttu iltaelämään mukaan. Ehkä se johtuu siitä, että menin viimeisellä kerralla kieltäytymään menemästä yhteen baariin, koska minulla ei ollut rahaa pääsylippuun.
Muutenkin ystävät on hiljenneet facebookissakin. en kuule heistä enää juuri koskaan. Kävin katsomassa toisen kaverini remppaa, ja tuntui että olen itse tunkenut paikalle, vaikka minut ohimennen kutsuttiinkin.
Toivoin syntymäpäiväkseni jotain onnittelun tapaista edes facebookiin. Kummallakin kaverilla on pitkä liuta kavereita ja työkavereita, jotka onnittelee heitä. Minulle ei kumpikaan lähettänyt yhtään onnitteluviestiä.
Olen opiskelun loppuvaiheessa ja kaikki painaa päälle ja väsyttää. Olisi pieni ilo, jos saisin edes jonkinlaista kontaktia ainoilta kavereiltani. Tuntuu, että olen aina kaiken ulkopuolella, ikuinen seinäruusu, enkä näe mitään iloista siinä, että valmistun muutaman kuukauden päästä. Onko elämä aina tällaista, että kaverit hyljeksii seuraani? Olin ennen onnellinen ja iloinen, mutta työttömäksi jäätyäni kaverit kaikkosivat ja elämä ei tunnu enää elämisen arvoiselta.
Jäin työttömäksi vähän aikaa sitten ja heti sen jälkeen minua ei enää kutsuttu iltaelämään mukaan. Ehkä se johtuu siitä, että menin viimeisellä kerralla kieltäytymään menemästä yhteen baariin, koska minulla ei ollut rahaa pääsylippuun.
Muutenkin ystävät on hiljenneet facebookissakin. en kuule heistä enää juuri koskaan. Kävin katsomassa toisen kaverini remppaa, ja tuntui että olen itse tunkenut paikalle, vaikka minut ohimennen kutsuttiinkin.
Toivoin syntymäpäiväkseni jotain onnittelun tapaista edes facebookiin. Kummallakin kaverilla on pitkä liuta kavereita ja työkavereita, jotka onnittelee heitä. Minulle ei kumpikaan lähettänyt yhtään onnitteluviestiä.
Olen opiskelun loppuvaiheessa ja kaikki painaa päälle ja väsyttää. Olisi pieni ilo, jos saisin edes jonkinlaista kontaktia ainoilta kavereiltani. Tuntuu, että olen aina kaiken ulkopuolella, ikuinen seinäruusu, enkä näe mitään iloista siinä, että valmistun muutaman kuukauden päästä. Onko elämä aina tällaista, että kaverit hyljeksii seuraani? Olin ennen onnellinen ja iloinen, mutta työttömäksi jäätyäni kaverit kaikkosivat ja elämä ei tunnu enää elämisen arvoiselta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
vaan miehet vievät huomion täysin. Kyllä siinä miehen löytymisen jälkeen pyrii kaikki entinen unohtumaan.
Kannattaa ajatella positiivisesti valmistumista. Varmaan sitten löydöt uuden työpaikan. Sieltä varmaan löytyy uusia ystäviä.
Muista myös, että jonkin loppuminen on aina uuden alku.
Kun ystäväsi ovat menneet miehen mukaan, sinun pitää etsiä itsellesi jotain muuta . Jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä. Eikä saa lannistua. Vain itse voi parhaiten auttaa itseään. tsemppiä!