Ei kai missään päin maailmaa ole täystyöllisyyttä.
Euroopassa työttömyysprosentti huitelee 10 % tienoilla, eli työttömiä on kymmeniä miljoonia.
Nykyään myös Amerikan Yhdysvalloissa työttömyys on 10 % pinnassa.
Aikoinaan Suomessa ei pitkäaikaistyöttömyyttä esiintynyt: kunnilla oli velvoitteet työllistää yli vuoden työttömänä ollut. Myös työnantajille oli siihen maailman aikaan velvoitteitta työntekijöitä kohtaan.
Mutta suuri lama muutti kaiken. Kaikki valta annettiin pääomalle (aikoinaan Nevostoliitossa kaikki valta annettiin neuvostoille).
Ja tulevaisuudessa työvoima,ihmiset, ovat vain vaihdettavia osia. Kertakäyttöhydykkeitä, vuokra ja tilapäis
sellaisia.
Ei tietysti kaikki. Jotkut hyötyvät.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.