tajusin juuri jotain!
Kun tulee jätetyksi niin jätetty ihminen ei lakkaa rakastamasta jättäjäänsä.
Eli moni haikailee exänsä perään vaikka ehkä jo seurustelee seuraavan kanssa. Tai sitten ei ole ketään uutta löytänyt kun kukaan ei voi korvata sitä entistä.
Onko noin?
Kun tulee jätetyksi niin jätetty ihminen ei lakkaa rakastamasta jättäjäänsä.
Eli moni haikailee exänsä perään vaikka ehkä jo seurustelee seuraavan kanssa. Tai sitten ei ole ketään uutta löytänyt kun kukaan ei voi korvata sitä entistä.
Onko noin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heikot hetket kullakin..onhan niitä hyviäkin hetkiä suhteessa ollut, kun kerran on yhteen menty ja kaippa ne mieleen tulee aina joskus..
Sitten perään tulee kyllä ne huonotkin, joten haikailut loppuu kyllä meikäläisellä sitten siihen :D
jotkuhan peräti voivat olla niinkin fiksuja että huonosta liitosta kun eroaa haluaakin olla jonkin aikaa
ihan itekseen tai keskittyä hoitamaan lastaan ja siten helpottaa myös lapsen sopeutumista
uuteen tilanteeseen
itsellä näitä "korvaavia" olisi kyllä tyrkyllä useampikin mutta kun asiat on olleet päin peetä viimeiset vuodet
miksi kiirehtiä ja hosua olen valehdellut elämässä riittävästi niin itselle ko lapselle ja katsonut tiettyjä asioita entisen miehen kohdalla liian kauan läpi sormien 25 vuotta olimme naimisissa
itse olen päättänyt tehdä just niinkuin sydän sanoo
ja nyt se sanoo että näin on oikein niin minulle ko lapselle
joskus ehkä katellaan;)
kevättä odotellessa ja kesää ;)
onko tuossa jotain jotain kummallista,,
että ihminen voi olla eron jälkeen riittävän vahva ollakseen tovi "yksin" ja itsekseen riippuen tietenkin eron syistä se kyllä on tosi kummallista olen kyllä kuullut kuittailuja
mutta haitanneeko tuo;)
laskeutua. Ei elämä mihinkään katoa vaikka viettäisi jonkin aikaa omia mietteitä ja tuntemuksia kuullostellen. Tekis hyvää eron molemmille osapuolille.