Kostoko?

Puolisoni on elänyt kaksoiselämää ja jäätyään siitä kiinni, haluaa jatkaa avioliittoamme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hän on säännöllisesti tapaillut ja harrastanut seksiä suhteensa kanssa. Kotona on sitten kerrottu olevan työprojekteja. Olen odottanut miestä aina kotiin ja laittanut ruokaa, ilta- tai yöpalaa, kun herralla on niin "tappotahti" töissään ja ottanut kotona kaiken vastuun kotitöistä.

Olemme menossa hänen vanhemilleen ja mies ei halua tietenkään tuoda asiaa julki. Kyläilyä hän ei myöskään suostu perumaan. Sanoin etten pysty esittämään "hyvin menee" tyyliä ja kysyttäessä aion sanoa miksi olen allapäin. Mietin myös pystynkö enää jatkamaan tätä avioliittoa. Miehen kommentti oli, että kostan hänelle tällä käyttäytymiselläni!

Mitä mieltä te olette, pitäisikö minun kyetä olemaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?
12523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Anna miehen mennä vanhemmilleen käymään. Jää itse pois, jos tuntuu ettet jaksa. Hyvä syy on sanoa, ettei jaksa eikä ole kunnossa.
Ei kukaan pakota sinua yhtään mihinkään, ellet itse halua. Eli onks pakko jos ei haluu? Vastaus: aikuisen ei ole pakko.
Mutta jos haluat viettää valheellista elämää, niin siitä vaan.
Ja kuka sanoo, että sinun pitäisi elää niin kuin ei mitään olisi tapahtunut? Paitsi tietenkin miehesi, joka tässä asiassa on viimeinen sellaista sanomaan.
Pyri rehellisyyteen tunteissasi, älä pakota itseäsi mihinkään muottiin. Jos on paha olla, niin on. Ei sitä voi hauskuudeksi muuttaa erkkikään.
Miehen uskottomuus on kriisin paikka. Älä pakene kriisin selvittämistä. Riippuu nyt hieman miehen käytöksestäkin, pystytkö jatkamaan liittoa. Anteeksiantaminen ei tule hetkessä, siihen saattaa mennä useampi vuosi ennen kuin luottamus palautuu.
Ole enemmän oma itsesi ja anna uskottoman miehesi kommentit ja vaatimukset jäädä omaan arvoonsa.

Äänestä

Ollaan kokeiltu, mutta jos luottamus on mennyt, se on mennyt..
Se vaan nakertaa suhteen taustalla koko ajan, ja taas seuraavan miehen "työprojektin" tultua kuvioihin tulee taas nakertamaan...miten voisi enää toiseen luottaa?
Ja kuka sitä ikäänsä jaksaa toista vahtia, eikä ole tarkoituskaan...
Ja ei se seksikään maistu enää hyvälle, kun tietää toisen köyrineen toista.
Jos siinä haluat vielä kuitenkin olla ja itseä piinata, niin aikaa myöten kuitenkin rakkaus vähenee ja loppuu. Sitten on helppo lähteä tai jäädä,riippuu mitä haluat elämältä.
Minä halusin kuitenkin vielä suhteen, missä voi toiseen turvata ja luottaa täysin ja lähdin pettävän mieheni luota, en jaksanut sitä teatteripeliä enempää.

Äänestä

Ymmärrän sinua. Sillä olen kokenut samantyylisen, ikävän jutun elämässäni, jossa minut tuomittiin, tehtiin syntipukki tapahtumaan....
Ymmärrän myös että saatat tuntea jopa vihaa miestäsi kohtaan....
Olethan pysynnyt uskollisena itse ja ajatellut teillä olevan kaiken kunnossa.
Kaikin tavoin olet käyttäytynyt kuin hyvän vaimon tuleekin....
Nyt kun mies on jäänyt kiinni valheesta niin ongelma tavallaan tuplaantuu.
Koska hän ei pidä tekemäänsä minään tai halua asiaa käsitellä edes.
Eli avioelämän täytyisi jatkua, kun mitään ei olisi tapahtunutkaan,
mielestäni sinulla on asian korjaamiseksi vaihtoehtoja....
Lähde miettimään asioita jonnekkin pois, tutuista ympyröistä joksikin aikaa ihan yksinäsi.
Eli tee selväksi miehellesi, että avioliittonne ei voi jatkua ennallaan kun siinä ei olisi tapahtunut mitään rikkomusta. Pyydä häntä selvittämään päänsä ja miettimään että mitä haluaa elämältä kanssasi.
Ja vaadi häntä ketomaan se sinulle, selittämään avioliittonne tila.
Muutenhan koko tällä liitollanne ei ole mitään toivoa jatkoa ajatellen.
Jos avioliitto perustuu valheeseen siihen että siinä saa olla vapautta, tähän tyyliin ilman yhteistä säveltä ja sopimusta..

Äänestä

"Sanoin etten pysty esittämään "hyvin menee" tyyliä ja kysyttäessä aion sanoa miksi olen allapäin. Mietin myös pystynkö enää jatkamaan tätä avioliittoa. Miehen kommentti oli, että kostan hänelle tällä käyttäytymiselläni!"

Et todellakaan kosta tällä. Tämähän on ihan luonnollinen reaktio miehesi uskottomuuteen! Harva pystyy tuollaisen jälkeen vain hymyilemään ja esittämään iloista vaimoa!

Kostoa en missään nimessä kannata, mutta luonnollinen reaktiosi ei ole kosto. Kostosta voitaisiin puhua, jos tahallasi haluaisit loukata miestä tai mustamaalata häntä: esimerkiksi niin, että varta vasten menisit vaikka itse vieraisiin, tai jos soittaisit kaikki sukulaiset ja tuttavat läpi, ja kertoisit mitä mies on tehnyt. Tällainen olisi kosto, ja sille tielle ei kannata lähteä.

Sinulla on kuitenkin oikeus suruusi, ja sinulla on oikeus näyttää se.


"Mitä mieltä te olette, pitäisikö minun kyetä olemaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?"

No ei todellakaan! Kuten sanoin, sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin nyt tunnet. Saat olla juuri niin surullinen, vihainen ja pettynyt kuin olet. Parempikin vain, että mies näkee heti tekojensa seuraukset: pettyneen ja surullisen vaimon. Kyllähän aikuinen mies nyt hyvin tiesi, miten puoliso yleensä reagoi pettämiseen.

Sinä ET ole velvollinen peittelemään miehesi tekosia.

Äänestä

On tyypillistä, että pettäjä yrittää syyllistää petettyä jollakin teemaan liittyvällä asialla, näin hänen oma "synnintaakkansa" kevenee. Sinun sielusi on vereslihalla ja se on ihan pätevä syy hautautua peittojen alle omaan sänkyyn tai pysyä muuten poissa ihmisten ilmoilta. Itsekeskeinen miehesi osaa nähdä asian tietenkin taas vain omalta mukavuusvyöhykkeeltään katsottuna.

Äänestä

Miehesi ei tajua yhtään tilannetta, jos puhuu kostosta. Tottakai sinulla on oikeus olla pettynyt, surullinen ja vihainen. Ei sinun todellakaan ole pakko lähteä hänen kanssana nyt yhtään mihinkään eikä jatkossakaan, jos et itse sitä halua. Tämä on nyt todellakin aviokriisin paikka ja miehesikin pitäisi se tajuta. Jos ei sitä tajua, niin onkohan hän loppujen lopuksi arvoisesi...Miehesi tulisi aikuisena ymmärtää mitä on tehnyt ja myös ymmärtää tekojensa seuraukset. Ei kenenkään tarvitse olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, jos toinen on pettänyt -tehdyt totaalisen väärin puolisoon kohtaan. Sanompa vaan, että uskomattoman itsekeskeinen mies sulla. Anteeksi vaan, ei kyllä hänen haukkumisensa enää kyllä auta. Mutta älä missään nimessä alistu hänen tahtoonsa, koska et todellakaan ole millään koston tiellä , vaan sinulla on täysi oikeus tunteisiisi mitä miehesi tekemiset ovat saaneet aikaan. Itse en ainakaan voisi mitenkään tosta vaan jatkaa arkea. Kyllä nyt on lupa itkeä ja hautautua yksiksene peiton alle, jos sitä tahdot...on lupa vaikka huutaa miehellesi, on lupa purkaa tätä ystävälle tai miten vaan, mutta sulla on lupa käsitellä asiaa ja ilmaista tunteesi siten miten itse tahdot eikä ole miehesi oikeus päättää miten tämän koet ja missä sinun on oltava. Toivottavasti voitte käsitellä asiaa yhdessä, sillä te molemmat olette liitossanne etkä vain sinä.

Äänestä

Kyllä se niin että kerrasta poikki, jos kerran annat anteeksi se on kuin lupa tehdä uusestaan. Jos ekakerralla pettäjällä on jotain tunnollaan, toisella kerralla ei juurikaan jne. Miksi se pettäjä pitäisi ottaa takaisin, jos kerran on toisen luo lähtenyt, kertokaahan pettäjät.

Äänestä

Minun exäni sanoi suoraan, ettei katunut salasuhdettaan, mutta katui sitä, mitä harmia se jälkeenpäin aiheutti. Ja arvaas mikä minua harmitti? Se, että minä tyhmä yritin silloin pidellä kulisseja pystyssä. Minun olisi myös pitänyt vain ajatella itseäni, enkä antaa toisen vielä viimestä kertaa puhua minua pyörryksiin.

Äänestä

Hei,

Minä miettisin mitä kaikkea hyvää siinä miehessä on.
Onko hyviä puolia enemmän kuin huonoja.
Olen itse nyt sinkku(yksinhuoltaja) eikä sekään ole kyllä herkkua.
Kadun sitä kun lähdin pois, sillä minulla oli edes niinä aikoina apua kun mieheni oli paikalla.
Nyt joudun heräämään vauvani kanssa aina kun vauva herää.
En saa koskaan aamusta nukkua pitempään ja univelkani määrä kasvaa koko ajan.
En aina tiedä illalla miten selviän seuraavasta päivästä.
Päivät tuntuvat loputtoman pitkiltä.
Ei ole ketään kenen kanssa puhua päivän tapahtumista.
Pystyn puhumaan vain pääosin vauvalleni ja kommunikointi ei ole kovinkaan tuloksellista.
Valitin aiemmin miehelleni, että olen 24 tuntia kiinni, mutta en tiennyt kiinniolemisesta siinä vaiheessa vielä yhtään mitään.
Nyt tiedän mitä se on ja en toivo sitä kenellekään muulle.
tuntuu kuin eläisin loputtomassa ympyrässä, jossa ei ole alkua eikä loppua.
Ei ole todellakaan herkkua.
En kuitenkaan voi alkaa pyytämään enää miestäni takaisin monestakaan syystä.
Menevänä miehenä hän on tietenkin löytänyt jo uuden naisen rinnalleen, jolla ei ole lasta huollettavana.
Tämäkään lapsi ei ollut hänen, vaan minun, joten minulla ei ole vuoroviikoin/viikonlopuin vapaata aikaa.
Varsinainen lapsen isä ei ole hoitanut mitään velvollisuuksia lapsen syntymän jälkeen.

Minä en alkaisi puhumaan hänen vanhemmilleen mitään ongelmista, vaan pyrkisin tekemään kompromissin miehen kanssa niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Kuulun siihen vanhaan sukupolveen, etten sotke omia vanhempiani perheasioihini, vaan yritän selvitä niistä itse.
Tiukkaa se tekee varsinkin pienen vauvan kanssa kun oma äitini on jo iäkäs ja asuu kaukana minusta.
Meillä Pohjanmaalla muutenkin avunpyytäminen ei ole helppoa, vaan hammasta purraan ja selvitään.

Äänestä
  • Kovaa sinulla on, mutta kun vauva täyttää 3, alkaa helpottaa. Ja yksi vauva sentään nukkuu joskus (älä vaan hommaa toista rinnalle kun miehet tuntuvat kaikkoavan). Yritäpä löytää lähistöltä joku toinen yh-äiti, ja ruvetkaa tapaamaan puiston penkillä. Jos kaveri on mukava, voitte ruveta tuuraamaan toisianne jonkun kerran viikossa.

    Äänestä

tunteita sitä toista naista kohtaan? Jos olin niin teki vääryyttä ja pettämistä sinua kohtaan, jätä mies. Jos se oli pelkää tunteetonta seksin harrastamista niin eihän se nyt mikään ihmeellinen juttu ole johon kannattaa takertua.
Mieshän selvästi rakastaa sinua kun ei halua toisen naisen takia jättää.

Äänestä

en jatkaisi hetkeäkään. Ei toki kaikkea hyvääkään voi unohtaa, mutta minulle itselleni tuo olisi niin suuri loukkaus et en katsoisi. Toki asia on sinun mietittävä omalle kohdallesi ja tehtävä omat päätöksesi. Näyttelemään en itse alkaisi kyllä mitään mikä ei totta olisi. Jaksamista ja ajatuksia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopunalku kirjoitti:

Puolisoni on elänyt kaksoiselämää ja jäätyään siitä kiinni, haluaa jatkaa avioliittoamme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hän on säännöllisesti tapaillut ja harrastanut seksiä suhteensa kanssa. Kotona on sitten kerrottu olevan työprojekteja. Olen odottanut miestä aina kotiin ja laittanut ruokaa, ilta- tai yöpalaa, kun herralla on niin "tappotahti" töissään ja ottanut kotona kaiken vastuun kotitöistä.

Olemme menossa hänen vanhemilleen ja mies ei halua tietenkään tuoda asiaa julki. Kyläilyä hän ei myöskään suostu perumaan. Sanoin etten pysty esittämään "hyvin menee" tyyliä ja kysyttäessä aion sanoa miksi olen allapäin. Mietin myös pystynkö enää jatkamaan tätä avioliittoa. Miehen kommentti oli, että kostan hänelle tällä käyttäytymiselläni!

Mitä mieltä te olette, pitäisikö minun kyetä olemaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu