"Alabaman yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan tuhdin aamupalan syöminen voi auttaa torjumaan metabolista oireyhtymää.
Tutkimuksessa vertailtiin, kuinka erilaiset ateriat ja niiden nauttimisajat vaikuttivat aineenvaihduntaa. Hiirillä tehtyjen kokeiden mukaan rasvapitoisen aterian nauttiminen heti aamusta piti aineenvaihdunnan normaalina. Sen sijaan hiiret, jotka söivät hiilihydraattipitoisen aamiaisen ja nauttivat myöhemmin runsasrasvaisen aterian, lihoivat.
- Tutkimuksissa on tarkkailtu ruuan laatua ja määrää, mutta kukaan ei ole selvittänyt, vaikuttaako se mitä ja milloin syö painoon, sanoo tutkimusta johtanut tohtori Molly Bray Daily Mail -lehden mukaan.
Aamiainen ohjelmoi aineenvaihdunnan päiväksi
Tutkimuksen mukaan päivän ensimmäinen ateria ohjelmoi aineenvaihdunnan koko loppupäiväksi. Jos aamulla nauttii rasvapitoisen aterian, se käynnistää elimistön rasva-aineenvaihdunnan tehokkaasti. Lisäksi aineenvaihdunta sopeutui hyvin erilaiseen ravintoon.
Sen sijaan hiilihydraattipitoinen aamiainen käynnisti hiilihydraattiaineenvaihdunnan, mutta aineenvaihdunta ei näyttänyt myöhemmin päivällä enää sopeutuvan yhtä hyvin toisentyyppiseen ravintoon.
- Ihmiset syövät sekaruokaa. Tutkimuksemme näyttäisi osoittavan että aterian suuri rasvapitoisuus aamulla näyttäisi olevan hyvä asia, jos halutaan sopeutua tehokkaasti monipuolisiin aterioihin päivän aikana, selitti Bray. Hänen mukaansa tutkimuksen kokeet toistettiin eläimillä neljä kertaa.
Alabaman yliopiston tutkimus julkaisiin International Journal of Obesity -lehdessä. "
http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2010033111395022_lh.shtml

Vastaukset 6
Vanhimmat
oppivat lukemaan uskon eläinkokeisiin ---en ennen !
Ottanut itseltään yli 1000 x verta koska on Annikan omatoimihoito-potilas ja Ruotsalainen koekani ( iso rusakko 140kg ).
Saapin henkilöstöpäälikkö Sven Ååggerlund lahjoitti tästä tiedosta riemastuneena veijolle Vampyyri-haalarit & Vampyyri-lippiksen ja 100 kpl mehupillejä.
veijon viimeiset koetulokset:
Pitkäsokeri 6 m 33 cm
Lyhytsokeri 1 m 15 cm
Liitteet: www. palentaa aina .fi
http:// hanki oma elama.com
http:// saapilla koko aikuisika.com
http:// Kiva kun kavit.fi
Palstahäirikön kj mattilan pääsiäisloma on romahduttanut kommenttien määrän tällä roskapalstalla. Kun täällä kj mattilan läsnä ollessa on 300-600 kirjoitusta päivässä, nyt ei päästä kuin häthätää 90:een. Näin on siis todistettu että kj mattila tosiaankin on se joka ruokkii tätä palstaa kirjoituksillaan milloin minkäkin vaihtuvan nimimerkin takaa. Eihän päästetä kj mattilaa enää milloinkaan pilaamaan tätä palsta? Eihän? Mieluummin vähän kirjoituksia ja asiaa kuin paljon kirjoituksia ja vain roskaa.
hyvä ehdotus!
Kerrankin olet löytänyt jotain asiallista.
Tutkimus sinänsä ei sano mitään uutta vaan vahvistaa jo suurista tutkimuksista saatua tietoa. Paremmin voidaan sanoa että se on keskeneräinen. Sama johtopäätös joka heillä (tutkijoilla) on aamiaisesta ja siitä että rasva laittaa rasvanpolton käyntiin ja pitää veren sokerin tasailsella alhaisella tasolla pätee läpi päivän, läpi kaikkien aterioiden.
Tervetuloa VHH-ruokavalion suosioiden joukkoon.
saanut lippikseensö sulkaa.....?