Vokalistimme mehtar kuoli 4.4 25 vuotiaana. Häntä kuullaan molemmilla levyillä ja hän oli yhtyeen perustaja. Jatkamme silti uudella miehistöllä.
0Äänestä
235465
VoidBringer kirjoitti:
Vokalistimme mehtar kuoli 4.4 25 vuotiaana. Häntä kuullaan molemmilla levyillä ja hän oli yhtyeen perustaja. Jatkamme silti uudella miehistöllä.
tuo nyt sanoa sitä, että koska ikää olikin 25, teistä ON tappamaan kristittyjä? Ei pahalla, mutta jotenkin tuollainen uho on naurettavaa. ettehän te tietenkään vakavissanne ole ketään tappamassa, toivottavasti, mutta silti. On jotenkin turhan ilmeinen ja helppo aihe, jonka shokkiarvo oli uutta silloin, kun Glenn Benton otti otsaansa sen väärinpäin olevaa ristiä kuvaavan tatskan. Enää se ei ole uutta.
0Äänestä
Haweth
235465 kirjoitti:

Ikää oli Mehtarilla 25 ja itsensä hän onnistui tappamaan. Lisäksi kuten huomaatte tuon ekan viestin on kirjoittanut Trog joka oli kitaristi ensimmäisen levyn aikana eikä tämä ollut siis virallinen MistGuiden viesti. Se sen sijaan on totta että meiltä on ilmestynyt uusi levy joten käykää kuuntelemassa.
0Äänestä
haweth
Haweth kirjoitti:

Ensimmäinen demomme ilman mehtaria on ilmestynyt. Ja kannessa on tietenkin kuva kuolleesta vokalististamme
0Äänestä
haweth
haweth kirjoitti:
Ensimmäinen demomme ilman mehtaria on ilmestynyt. Ja kannessa on tietenkin kuva kuolleesta vokalististamme
Melkoista scheissea. "Laulusta" ei saa mitään selvää, samaa pateettisen monotoonista särö-örinää jokainen levy. Musiikissa, jos sitä musiikiksi uskaltaa sanoa, esiintyi pientä vaihtelua ja vain siitä tunnisti kappaleen vaihtuneen. Ei tuollaisella "musiikilla" ole kysyntää nyt eikä huomenna, soittakaa sen sijaan vaikkapa humppaa.
0Äänestä
Haweth
"Melkoista scheissea. "Laulusta" ei saa mitään selvää, samaa pateettisen monotoonista särö-örinää jokainen levy" Funeral doomissa käytetään paljon growl vokaaleja. Jos haluat kuulla sanat kehitä korvaa tai vaikka pyydä tekijältä vokaalit tekstitiedostona jos noin vitusti kiinnostaa
"Musiikissa, jos sitä musiikiksi uskaltaa sanoa, esiintyi pientä vaihtelua ja vain siitä tunnisti kappaleen vaihtuneen" Levyllä oli sattumoisin kaksi dark ambient kappaletta ja loput funeral doomia. Suosittelen menemään vaikka johonkin muskariin jos et erota niitä toisistaan.
"Ei tuollaisella "musiikilla" ole kysyntää nyt eikä huomenna, soittakaa sen sijaan vaikkapa humppaa. " Humppa se vasta samalta kuulostaa eikä kappaleissa ole edes pientä vaihtelua. Kysyntää sen sijaan on ollut ihan sillä tasolla että levy julkaistaan satanarsa recordsin kautta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ikää oli 15? teistä ole tappamaan edes sääskiä.
Vokalistimme mehtar kuoli 4.4 25 vuotiaana. Häntä kuullaan molemmilla levyillä ja hän oli yhtyeen perustaja.
Jatkamme silti uudella miehistöllä.
tuo nyt sanoa sitä, että koska ikää olikin 25, teistä ON tappamaan kristittyjä? Ei pahalla, mutta jotenkin tuollainen uho on naurettavaa. ettehän te tietenkään vakavissanne ole ketään tappamassa, toivottavasti, mutta silti. On jotenkin turhan ilmeinen ja helppo aihe, jonka shokkiarvo oli uutta silloin, kun Glenn Benton otti otsaansa sen väärinpäin olevaa ristiä kuvaavan tatskan. Enää se ei ole uutta.
Ikää oli Mehtarilla 25 ja itsensä hän onnistui tappamaan. Lisäksi kuten huomaatte tuon ekan viestin on kirjoittanut Trog joka oli kitaristi ensimmäisen levyn aikana eikä tämä ollut siis virallinen MistGuiden viesti.
Se sen sijaan on totta että meiltä on ilmestynyt uusi levy joten käykää kuuntelemassa.
Ensimmäinen demomme ilman mehtaria on ilmestynyt.
Ja kannessa on tietenkin kuva kuolleesta vokalististamme
TÄSSÄ SIIS LINKKI
http://www.mikseri.net/artists/mistguide.126252.php
Melkoista scheissea. "Laulusta" ei saa mitään selvää, samaa pateettisen monotoonista särö-örinää jokainen levy. Musiikissa, jos sitä musiikiksi uskaltaa sanoa, esiintyi pientä vaihtelua ja vain siitä tunnisti kappaleen vaihtuneen. Ei tuollaisella "musiikilla" ole kysyntää nyt eikä huomenna, soittakaa sen sijaan vaikkapa humppaa.
"Melkoista scheissea. "Laulusta" ei saa mitään selvää, samaa pateettisen monotoonista särö-örinää jokainen levy"
Funeral doomissa käytetään paljon growl vokaaleja. Jos haluat kuulla sanat kehitä korvaa tai vaikka pyydä tekijältä vokaalit tekstitiedostona jos noin vitusti kiinnostaa
"Musiikissa, jos sitä musiikiksi uskaltaa sanoa, esiintyi pientä vaihtelua ja vain siitä tunnisti kappaleen vaihtuneen"
Levyllä oli sattumoisin kaksi dark ambient kappaletta ja loput funeral doomia. Suosittelen menemään vaikka johonkin muskariin jos et erota niitä toisistaan.
"Ei tuollaisella "musiikilla" ole kysyntää nyt eikä huomenna, soittakaa sen sijaan vaikkapa humppaa. "
Humppa se vasta samalta kuulostaa eikä kappaleissa ole edes pientä vaihtelua. Kysyntää sen sijaan on ollut ihan sillä tasolla että levy julkaistaan satanarsa recordsin kautta.