hei, päätin tulla kertomaan tänne laihdutuspalstalle pienestä ongelmastani.
olen 17-vuotias tyttö, joka ei ole tyytyväinen ulkonäköönsä. olen aina ollut hieman isokokoinen, ja omistan myös suht suuren luuston. monet kuitenkin sanoivat että olisin malliainesta, ja hoikka. itse en ollut samaa mieltä. noin vuosi sitten aloin kiinnittämään huomiota syömisiin, ja samalla huomasin myös löllyvät läskit ympäri kehoani. pituutta 173cm ja paino oli varmaan 63 paikkeilla (bmi= 21 eli normaalipaino). muistan ensimmäiset kolme päivää, jolloin söin päivässä n. 100kcal ja join paljon pepsi maxia. paino kävi pitkästä aikaa alle kyydenkymmenen kun nesteet lähti, ja olin tyytyväinen. kun söin taas normaalisti, paino nousi takaisin. tästä alkoi jo lähes vuoden kestänyt jojo-laihdutus.
samaan aikaan aloin lukemaan monia syömishäiriö/anoreksia/bulimia/laihdutus - blogeja. aloin tarkkailemaan ympärillä olevia ihmisiä hyvin tarkasti, ja miettimään heidän painoaan ja vertailin itseäni muihin. katsoin vanhoja kuvia, jossa painoa oli suht saman verran ja ne ällöttivät minua. yritin laihduttaa todella niukalla dieetillä, ja pyrin syömään päivässä enintään 700 kaloria. vaikeaahan se oli, kun vanhempien kanssa asun. kouluruoka ei kuitenkaan ole koskaan maistunut, joten se ei ollut ongelma. en pitänyt itseäni mitenkään sairaana, vaan pelkästään ihmisenä, joka haluaa pudottaa hiukan painoaan. muistan aamuna, jolloin heräsin ja päässä pyöri ja huimasi, silti mulla oli hyvä olo, tunsin saavuttaneeni jotain. en kuitenkaan laihtunut kuin ehkä kilon, sillä monta kertaa sorruin ahmimaan suuria määriä ruokaan, ja sen jälkeen palasin taas kitudieetille. monina aikoina olin myös hyvin alakuloinen, ja aloin itkemään todella helposti, ihan kaikesta. olen aina ollut hyvin herkkä, mutta nyt itkin vielä herkemmin ja useita kertoja päivässä. aitoja, hyviä ystäviä minulla ei ole eikä ole ollutkaan kuin muutama, koska minun on hyvin vaikea luottaa ihmisiin ja lähestyä niitä. olen kuitenkin mielestäni sosiaalinen, positiivinen ja iloinen, mutta samalla hyvin sulkeutunut omaan kuoreeni.
vuoden vaihtuessa etsiskelin paljon tietoa ruoasta ja laihdutuksesta netistä, ja aloin miettimään terveellistä ruokavaliota. olen viimeisen 2-3 kuukauden aikana yrittänyt syödä terveellisesti, ja onnistunutkin siinä melko hyvin. kauneusihanteeni on vaihtunut luisesta mallinvartalosta terveelliseen, kiinteään kroppaan. tällä hetkellä syön n. 1000-1200 (hh 40% rasva 30% proteiini 30%). mittaan ruokani tarkasti, ja olen oppinut kieltäytymään herkuista, vaikka joskus laihdutuksen aikana sallinkin itselleni pari karkkia tai keksiä. olen oppinut valitsemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. liikun jokapäivä tunnin lenkkeillen, tai käyn salilla jumpissa jne. kiloklubissa pyrin saamaan kaikki pallot vihreiksi, ja usein onnistunkin. tavoittelen n. 57-58 kilon painoa, kiinteää kroppaa sekä tietysti hyvää itsetuntoa. paino tällä hetkellä 61kg.
suurin ongelmani on kuitenkin viikottaiset ahmimiskohtaukset. vaikka syön säännöllisesti ja terveellisesti, vähintään kerran viikossa kuitenkin sorrun ahmimaan, jolloin menee helposti 2000-4000 kaloria. mahaa alkaa särkemään ihan älyttömästi, mutta silti syön. tunnen aina kauheaa syyllisyyttä, ja tekee vain mieli kuolla pois. oksentaa en osaa/pysty, enkä haluakkaan (vaikka sitäkin on yritetty). parhaillaan ahmimista voi jatkua 3 päivää, mutta yleensä se kestää päivän tai kaksi. seuraavana päivänä tunnen itseni hyvin pudotetut 'kilot' tulee viimeistään viikonloppuna takaisin. tämä tuntuu niin turhauttavalta. viimeaikoina olen kuitenkin hieman (hyvin, hyvin vähän) pystynyt rajoittamaan ahmimistani, mutta en silti tarpeeksi.
syy miksi halusin kirjottaa tästä aiheesta juuri tänne enkä syömishäiriö-palstalle on se, että täällä on sen verran enemmän terveitä ja ns. normaalin käsityksen omaavia ihmisiä ruoan ja liikunnan suhteen, että voisitte sanoa miltä tämä kuulostaa ja kertoa vinkkejä, miten pystyisin lopettamaan tämän. itse en enää osaa arvoida tai analysoida tilannettani, sillä tämä tuntuu suht normaalilta, vaikka tiedän ettei se ole.
kiitos!
olen 17-vuotias tyttö, joka ei ole tyytyväinen ulkonäköönsä. olen aina ollut hieman isokokoinen, ja omistan myös suht suuren luuston. monet kuitenkin sanoivat että olisin malliainesta, ja hoikka. itse en ollut samaa mieltä. noin vuosi sitten aloin kiinnittämään huomiota syömisiin, ja samalla huomasin myös löllyvät läskit ympäri kehoani. pituutta 173cm ja paino oli varmaan 63 paikkeilla (bmi= 21 eli normaalipaino). muistan ensimmäiset kolme päivää, jolloin söin päivässä n. 100kcal ja join paljon pepsi maxia. paino kävi pitkästä aikaa alle kyydenkymmenen kun nesteet lähti, ja olin tyytyväinen. kun söin taas normaalisti, paino nousi takaisin. tästä alkoi jo lähes vuoden kestänyt jojo-laihdutus.
samaan aikaan aloin lukemaan monia syömishäiriö/anoreksia/bulimia/laihdutus - blogeja. aloin tarkkailemaan ympärillä olevia ihmisiä hyvin tarkasti, ja miettimään heidän painoaan ja vertailin itseäni muihin. katsoin vanhoja kuvia, jossa painoa oli suht saman verran ja ne ällöttivät minua. yritin laihduttaa todella niukalla dieetillä, ja pyrin syömään päivässä enintään 700 kaloria. vaikeaahan se oli, kun vanhempien kanssa asun. kouluruoka ei kuitenkaan ole koskaan maistunut, joten se ei ollut ongelma. en pitänyt itseäni mitenkään sairaana, vaan pelkästään ihmisenä, joka haluaa pudottaa hiukan painoaan. muistan aamuna, jolloin heräsin ja päässä pyöri ja huimasi, silti mulla oli hyvä olo, tunsin saavuttaneeni jotain. en kuitenkaan laihtunut kuin ehkä kilon, sillä monta kertaa sorruin ahmimaan suuria määriä ruokaan, ja sen jälkeen palasin taas kitudieetille. monina aikoina olin myös hyvin alakuloinen, ja aloin itkemään todella helposti, ihan kaikesta. olen aina ollut hyvin herkkä, mutta nyt itkin vielä herkemmin ja useita kertoja päivässä. aitoja, hyviä ystäviä minulla ei ole eikä ole ollutkaan kuin muutama, koska minun on hyvin vaikea luottaa ihmisiin ja lähestyä niitä. olen kuitenkin mielestäni sosiaalinen, positiivinen ja iloinen, mutta samalla hyvin sulkeutunut omaan kuoreeni.
vuoden vaihtuessa etsiskelin paljon tietoa ruoasta ja laihdutuksesta netistä, ja aloin miettimään terveellistä ruokavaliota. olen viimeisen 2-3 kuukauden aikana yrittänyt syödä terveellisesti, ja onnistunutkin siinä melko hyvin. kauneusihanteeni on vaihtunut luisesta mallinvartalosta terveelliseen, kiinteään kroppaan. tällä hetkellä syön n. 1000-1200 (hh 40% rasva 30% proteiini 30%). mittaan ruokani tarkasti, ja olen oppinut kieltäytymään herkuista, vaikka joskus laihdutuksen aikana sallinkin itselleni pari karkkia tai keksiä. olen oppinut valitsemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. liikun jokapäivä tunnin lenkkeillen, tai käyn salilla jumpissa jne. kiloklubissa pyrin saamaan kaikki pallot vihreiksi, ja usein onnistunkin. tavoittelen n. 57-58 kilon painoa, kiinteää kroppaa sekä tietysti hyvää itsetuntoa. paino tällä hetkellä 61kg.
suurin ongelmani on kuitenkin viikottaiset ahmimiskohtaukset. vaikka syön säännöllisesti ja terveellisesti, vähintään kerran viikossa kuitenkin sorrun ahmimaan, jolloin menee helposti 2000-4000 kaloria. mahaa alkaa särkemään ihan älyttömästi, mutta silti syön. tunnen aina kauheaa syyllisyyttä, ja tekee vain mieli kuolla pois. oksentaa en osaa/pysty, enkä haluakkaan (vaikka sitäkin on yritetty). parhaillaan ahmimista voi jatkua 3 päivää, mutta yleensä se kestää päivän tai kaksi. seuraavana päivänä tunnen itseni hyvin pudotetut 'kilot' tulee viimeistään viikonloppuna takaisin. tämä tuntuu niin turhauttavalta. viimeaikoina olen kuitenkin hieman (hyvin, hyvin vähän) pystynyt rajoittamaan ahmimistani, mutta en silti tarpeeksi.
syy miksi halusin kirjottaa tästä aiheesta juuri tänne enkä syömishäiriö-palstalle on se, että täällä on sen verran enemmän terveitä ja ns. normaalin käsityksen omaavia ihmisiä ruoan ja liikunnan suhteen, että voisitte sanoa miltä tämä kuulostaa ja kertoa vinkkejä, miten pystyisin lopettamaan tämän. itse en enää osaa arvoida tai analysoida tilannettani, sillä tämä tuntuu suht normaalilta, vaikka tiedän ettei se ole.
kiitos!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehdotan, että puhut asiasta jollekin ammattilaiselle. Esim. terkkarille tai lääkärille, myös vanhemmille (jos välit ovat hyvät) olisi hyvä kertoa asiasta, vaikka se varmasti vaikeaa onkin. He voisivat kuitenkin pitää silmällä syömisiäsi ja varata sinulle oikeanlaista ja terveellistä ruokaa kotiin.
Tuo kuulostaa ahmisihäiriöltä, mikä on tunnettu myös nimellä Binge eating disorder eli BED. Yleensä tämä liitetään reilusti ylipainoisiin ihmisiin ja pitkään jatkuvana se yleensä johtaakin painonnousuun.
Mieti yritätkö täyttää syömisellä jotain aukkoa elämässäsi? Oletko yksinäinen, tylsistynyt, surullinen jne. Pyri täyttämään tuota tunnetta jollain muulla tavalla kuin ahmimisella. Lähde ulos, lue kirjaa - ihan mitä vain mikä saa sinut pysymään pois ahmimisen ääreltä.
niin ainoa oikea ratkaisu on vähähiilydraattinen ruokavalio. Tutustu siihen vaikka alan asiantuntija sivustoilla: http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=5&sivu=2
Tai tutustu omaan kertomukseeni josta Iltalehti kirjoitti: http://www.iltalehti.fi/terveys/200708216457526_tr.shtml
Sun ongelmat kuulostaa valitettavan paljon mun omilta, ehkä liianki paljon..
Mä oon kans 17-vuotias, ihmiset sanoo että mulla on tosi hyvä kroppa, mutta ite en nää muutaku kaiken sen ylimääräsen, en oo ylipäätänsä koskaan pitäny normaalipainosta ihmiskroppaa kauniina.
Mä ite oon tällä hetkellä 169/57.5 ja oon tässä viimesen vuoden ollu sellasessa kituutus/ahmimiskierteessä. Saan painon tippumaan 56 kiloon, jonka jälkeen en enää jaksa ja lihon taas 58-59kiloon. Tämä on niin turhauttavaa, eikä varmasti jatkuva painonvaihtelu terveellistäkään. Päälle kuukausi sitten menin kuitenkin pidemmälle kuin aikaisemmin aloin oksentelemaan vähintään kerran päivässä aina sen jälkeen kun olin syönyt jotain epäterveellistä. Ja oli yhä helpompaa sortua herkkuihin, kun ajatteli että ainahan sen voi jälkeenpäin oksentaa pois. Nyt olen ollut noin viikon pari oksentamatta, koska tajusin, että touhu oli sairasta, kokoajan sai varoa ettei kukaan huomaa ja kurkku oli kipeä. Rakastan herkkuja, mutta jälkeenpäin tulee niin syyllinen olo, että mitään ei voi verrata siihen tunteeseen. Tästä mun ongelmasta kärsii läheisetki ku saan kamalia itkukohtauksia syömisen jälkeen ja syyttelen heitä miksi piti ostaa taas sitä ja tätä, vaikka syy löytyy kuitenkin minusta itsestäni.
Tällä hetkellä yritän laihduttaa kesään mennessä kun reissu Espanjaankin tulossa, vaikka tiedän että paino nousee ja laskee ja sen jälkeen taas nousee, mä oon loputtomassa kierteessä, enkä tiedä miten pääsen pois ja saan loppumaan tämän ja voisin vihdoin nauttia elämästä. Ehkä ymmärrän vasta typeryyteni kun oikeasti jotain pahaa elämässä tapahtuu, että olisi pitänyt nauttia silloin kun kaikki oli vielä hyvin.
En vain pysty, ahdistaa...
olis kiva jutella sun kanssa enemmänkin niin paljo tarinas kuulostaa omalta, voitais vaikka yhdessä laihduttaa TERVEELLISESTI. Enkä taas ymmärrä miten mattilan ohjeet auttaa millään tavalla syömishäiriöstä kärsivää???
"niin ainoa oikea ratkaisu on vähähiilydraattinen ruokavalio."
Kuules nyt kj.mattila... Siitä nyt ei tässä tapauksessa ainakaan seuraa mitään muuta kuin pahaa.
kuuluu samaan sarjaan kuin sokeri- ja hiilihydraattiriippuvuus eikä siihen ole muuta ratkaisua kuin VHH-ruokavalio. Sokeri, jota hiilihydraatitkin ovat, koukuttaa pahasti ja tilanne on vähän sama kuin alkoholistin suhteen. Et pääse eroon alkoholikierteestä ellet lopeta juomista. Sokerihan on itse asiassa myrkky jota eenen myytiin vain apteekeissa ja sokeri on huumeisiin verattivissa oleva riippuvuutta aiheuttava aine.
Tämä on faktaa.
>
Tälle väitteellesi pystyt varmasti esittämään tieteellisiä tutkimuksia perusteeksi ?
Etkö ?
Sitähän minäkin: kyse on pelkästään valehtelusta uskomuksesi puolesta.
http://jussiriekki.blogspot.com/2010/01/myrkky-nimelta-sokeri.html
"Sokeri on myrkkyä ainakin jos on uskomista tuoretta kanadalaistutkimusta, joka julkaistiin tiedelehdessä PLoS Genetics. Yksi asia on varma: Jos ihminen tai eläin saa liian paljon energiaa, tapahtuu lihominen ja sen on todistetusti todettu aiheuttaneen eliniän odotteen alentumista. Kanadalaistutkijat vievät ajatuksen vielä pidemmälle: jos energiaylimäärä otetaan sokerista, siitä on erittäin suurta haittaa terveydelle ja pitkää ikää on turha odottaa!"
http://sundqvist.blogspot.com/2009/03/sokeri-ei-ole-kovinkaan-terveellista.html
Kyllä aineistoa löytyy.
Ahaa. Missä kohdassa tuossa sanottiin: "sokeri on huumeisiin verattivissa oleva riippuvuutta aiheuttava aine" ?
Eikö siellä ollutkaan tuollaista lausetta ?
Valehtelitko siis ?
Kukaan tuskin luulee että sokerin syöminen olisi terveellistä, mutta kohtuullisesta määrästä ei ole mitään haittaa. Sokeri on pelkkää 100%:sta hiilihydraattia, ja toisin kuin normaali hiilihydraattipitoinen ravinto puhdas sokeri ei sisällä mitään muuta.
Sitten lainaus linkkisi tekstistä:
"Yksi kiehtovimpia havaintoja on, että energianrajoitus, eli suomeksi sanottuna nälässä eläminen, lisää monien eläinten elinikää. Mahdollisesti myös ihminen elää pitempään pienessä nälässä. Matkalla pitkään ikään ja terveyteen on monta kankea kaskessa. Olisiko hyvä elää koko ajan pienessä nälässä?"
Mikäli yllä mainittu on totta, se todistaa ettei VHH ole sen parempi kuin kaloreiden pitäminen aisoissa normiravinnolla. Jos ihminen nauttii paljon proteiinia ja rasvaa, on energiataso helposti korkea eikä energianrajoitusta näin ollen tapahdu. Mikäli energian ja suojaravintoaineiden saanti ja kulutus on tasapainossa niin ettei lihomista tapahdu, on aivan turha väittää että pieni energianvaje olisi sen parempi.
Jos et harrasta liikuntaa, niin sen aloittaminen on hyvä keino "ansaita" itselleen lisää syötävää. Paras aika herkutteluun on heti liikunnan jälkeen jolloin mahdolliset sokeriherkut imeytyvät hyvin lihaksiin ja maksaan eikä ne kerry heti vararenkaaksi.
Pidemmän päälle ei kuitenkaan ole viisasta syödä noin vähän (1000-1200kcal). Vaarana on että elimistösi ajautuu säästöliekille ja/tai polttaa energiakseen lihasta, jolloin läskit jää mutta lihakset palaa. Parempi laihdutusmäärä olisi n.1500-1700kcal varsinkin noin nuorelle. Enemmän jos liikkuu paljon. Kannattaa syödä proteiineja tasaisesti pitkin päivää jolloin lihakset säästyy eikä nälkä pääse niin helposti yllättämään. Joku tietenkin tulee sanomaan ettei niitä kaloreita kannata laskea, mutta hän on väärässä.
Muuten kyllä liikunta hyvä keino, mutta itselleni tulee ainakin niin turhauttava olo, kun 8 kilometrin juoksulenkki vastaa yhtä isoa munkkia. Ne juoksemiset paljoa paina, alkaa vaan äsyttämään. Vaikka en sano että liikunta ikinä pahasta kenellekkään olisi, voihan se tuoda tietynlaista tasapainoa elämään ja auttaa samalla tasapainoisempaan ruokailuun.
hei, kiitos paljon kaikille vastauksista! olen pikkuhiljaa vähentänyt hiilareita ihan kunnolla ja panostanut ruoan laatuun. olo on parempi, eikä ahmimista ole enää niin paljon kuin ennen. jos kuitenkin joskus satun syömään jotain hyvää (=hiilareita), niin todella helposti lähtee kunnon kierre päälle, jonka seurauksena unettomia öitä älyttömän mahakivun ja pahan olon kanssa. mutta kyllä olo on parantunut aika paljonkin.
kiitos kaikille!