Kuinka moni oikeasti näkee päivittäin/viikottain myös kavereitaan ja viettää aikaa niidenkin kanssa.Itse en edes tiedä missä välissä ehtisin näkemään kavereitani kun muutenkin arki menee niin nopeasti lastenhoidon kanssa ja vapaa aika mitä löytyy haluaa tietenkin viettää myös toisen osapuolen kanssa kun työaikana ei tietenkään nähdä.Aika monella lapsiperhe tuttavallani aika menee enemmän siinä perheen parissa kun taas lapsettomilla pareilla on yleensä enemmän sitä vapaa aikaa olla niiden kavreidensakkin kanssa ja olihan meilläkin näin ennen kun lapsia tuli mutta tuntuu että on myös näitä ihmisiä joita lapset eivät elämässä hidasta vaan ne kiikutetaan mukaan joka paikkaan.
Vapaa ajasta
...32...
4397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
me asutaan paikkakunnalla missä minulla ei niinkään ystäviä ole..mies käy viikottain kahvilla tai kaljalla ystäviensä kanssa(katkera..) ja minä nään parhaimpia ystäviäni nuoruusvuosilta n. kerran vuodessa, ehkä kaksi kertaa jos hyvin käy...kellään heistä ei ole vielä lapsia..yksi heistä on lastemme kummi joten häntä tulee nähtyä ehkä kolme kertaa vuodessa...
se yksi ystävä kuka asuaa samalla paikkakunnalla, hänen kanssaan näemme melkein päivittäin joko menemme ulos (olemme molemmat kotiäitejä) tai ainakin toinen käy ovella koiraa käyttäessä tms.
Liian harvoin näen ystäviä ilman lapsia ja harvoin tulee nykyään soitettuakaan...
... uudelle paikkakunnalle, jonne muuttaessa päätin ystävystyä. Kävinkin sitten lasten kanssa ahkerasti perhekerhoissa ja leikkipuistossa, otettiin vastaan kahvikutsut ja kutsuttiin ihmisiä meille. Osa tuttavuuksista syveni ystävyydeksi, osa on tuttavia, osaa vaan moikkaan kun mennään ohi. Ystävien lapsista on tullu lasten ystäviä, kavereita tai tuttavia tällä tavoin.
Vanhoihin ystäviin joita ei ehdi nähdä voi pitää yhteyttä puhelimitse, meilaten, kirjeellä....
Eipä niitä ehdi kovin usein näkemään. Esikoisen sain parikymppisenä ja reppanaa tuli tyhmyyksissä retuutettua kyläreissuilla turhankin usein. Toisen kanssa olen jo älynnyt rauhoittaa ainakin vauva-ajan (esikoinen nukkui missä vaan, kuopus vaatii enemmän rauhaa). En oikein osaa jättää lasta kyläilyn vuoksi eikä lapsettomien luokse ainakaan joka kerran viitsi ottaa mukaan. 1-2 krt/vuosi yritetään keksiä jotain. Puhelinlaskut on kasvanut ja yöunet kärsii sähköposteja kirjoitellessa.
Sen olen oppinut ottamaan, yhden totaalisen uupumusjakson seurauksena. Tapaan ihmisiä viikoittain, lähes päivittäin kasvokkain, facebookissa päivittäin virtuaalisesti. Miehen kanssa vuorotellaan vapaiden kanssa, mutta kummallekin sitä suodaan niin paljon kuin vaan mahdollista- Itse olen huomannut hyväski sen, että lähden lenkille, kun lapset ovat sängyissään, noin 19 aikaan. Ehtii hyvin vielä parin tunnin reippailun, ja toisinaan saan ystäviäkin matkaani :) Ja jos siltä tuntuu, että haluaa yksin johonkin, ei se ole miehestäkään kiinni - lapsenvahteja saa rahalla. Itse pidän kiinni omasta jaksamisestani, eikä ikinä enää ole paluuta siihen, että olisin se kotihengetär. Toki rakastan perhettäni, mutta myös harrastuksille pitää jäädä tilaa. Itselläni tosin helpottaa se, että rakkain harrastukseni on koiraharrastus, jolloin tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla :) Kodissani on myös minulla ja miehellä yhteiset kuntoiluvälineet, joika taas vapauttaa aikaa. Salille ei tarvitse revetä enää :)