Olen seurustellut pari vuotta aika erikoislaatuisen miehen kanssa. Hän on koko suhteen aikana ollut oma itsensä, mutta nyt hänen käytöstapansa alkavat pikkuhiljaa haittaamaan minun tunteitani häntä kohtaan. Suhteen alussa mieheni teki jotain ihan kamalaa, hän pieraisi ihmisten läsnäollessa ja vieläpä oikein näkyvästi! Ohikulkeva mies katsoi silmät pyöreänä ja kommentoikin asiasta. Häpesin silmät päästä ja olin nolona miesystäväni puolesta. En voinut vain uskoa näkemääni, joten annoin asian olla. Hän siis piereskelee avoimesti, eikä häpeä sitä.
Ensitreffeillä mieheni kysyi minulta, että miltä läheiseni koiran hengitys haisee ja vielä suu virneessä kysyi tämän. Hämmentyneenä vastasin kysymykseen, tietenkin ehkä hieman vaivaantuneena. Häntä kiinnostaa kaikki ällöttävät asiat. Romantiikasta ei ole tietoakaan, kaikesta täytyy etsiä aina se ällöttävä puoli. Ongelmana on se, että tyhmänä naisena luulin miehen muuttuvan ajan kanssa, mutta mitä vielä, hän on täysi sama itsensä ehkä kulmat hitusen hioutuneena.
Hän ei ikinä ole ostanut minulle lahjoja, alussa osti ehkä jonkin pehmolelun. Olen sanonut hänelle hienovaraisesti, että olisi mukavaa jos hän ostaisi minulle kukkia joskus. Mitä vielä! Hän on melkoisen saita rahan käytössä, eikä osta ikinä mitään turhaa
Hän ei myöskään osaa syödä kunnolla, mässyttää suu auki ja mättää suuhunsa ruokaa niin paljon kun pystyy ja toljottaa pöydällä tyhjillä silmillään, enkä saa häneen kontaktia. Hänen syömisensä on oikeasti vastenmielisen näköistä, vanhempani ovat joskus huomauttaneet tästä. Olen sanonut miehelleni tästä, mutta asiat menevät kuin kuuroille korville.
Muuten kaikenpuolin järkevä, tasainen ja akateemisesti koulutettu mies näitä huonoja puolia huomioon ottamatta. Hän antaa läheisyyttä, mutta ei mieluiten puhu tunteistaan. Olen alkanut saamaan häneltä huonoja vaikutteita. Yleensä sanon kyllä vastaan, jos joku yrittää noin värikkäästi murtaa sivistyksen rajat. Mutta nyt esimerkiksi kiroilen paljon enemmän kuin ennen ja käyttäydyn töykeämmin miestä kohtaan, enkä päästä häntä välillä lähelleni. Nyt olen sitten luovuttanut, annan miehen sikailla ja elän omaa elämääni. Nautin kyllä yhteisistä hetkistä hänen kanssaan, mutta pelkään, että miten esim. meidän seksielämän käy.
Olemme puhuneet jo häistä ja yhteisestä tulevaisuudesta. Olen miettinyt vain, että onko miehessä sittenkin enemmän huonoja kuin hyviä puolia ja tuleeko meidän yhteiselämä olemaan antoisaa?
Ensitreffeillä mieheni kysyi minulta, että miltä läheiseni koiran hengitys haisee ja vielä suu virneessä kysyi tämän. Hämmentyneenä vastasin kysymykseen, tietenkin ehkä hieman vaivaantuneena. Häntä kiinnostaa kaikki ällöttävät asiat. Romantiikasta ei ole tietoakaan, kaikesta täytyy etsiä aina se ällöttävä puoli. Ongelmana on se, että tyhmänä naisena luulin miehen muuttuvan ajan kanssa, mutta mitä vielä, hän on täysi sama itsensä ehkä kulmat hitusen hioutuneena.
Hän ei ikinä ole ostanut minulle lahjoja, alussa osti ehkä jonkin pehmolelun. Olen sanonut hänelle hienovaraisesti, että olisi mukavaa jos hän ostaisi minulle kukkia joskus. Mitä vielä! Hän on melkoisen saita rahan käytössä, eikä osta ikinä mitään turhaa
Hän ei myöskään osaa syödä kunnolla, mässyttää suu auki ja mättää suuhunsa ruokaa niin paljon kun pystyy ja toljottaa pöydällä tyhjillä silmillään, enkä saa häneen kontaktia. Hänen syömisensä on oikeasti vastenmielisen näköistä, vanhempani ovat joskus huomauttaneet tästä. Olen sanonut miehelleni tästä, mutta asiat menevät kuin kuuroille korville.
Muuten kaikenpuolin järkevä, tasainen ja akateemisesti koulutettu mies näitä huonoja puolia huomioon ottamatta. Hän antaa läheisyyttä, mutta ei mieluiten puhu tunteistaan. Olen alkanut saamaan häneltä huonoja vaikutteita. Yleensä sanon kyllä vastaan, jos joku yrittää noin värikkäästi murtaa sivistyksen rajat. Mutta nyt esimerkiksi kiroilen paljon enemmän kuin ennen ja käyttäydyn töykeämmin miestä kohtaan, enkä päästä häntä välillä lähelleni. Nyt olen sitten luovuttanut, annan miehen sikailla ja elän omaa elämääni. Nautin kyllä yhteisistä hetkistä hänen kanssaan, mutta pelkään, että miten esim. meidän seksielämän käy.
Olemme puhuneet jo häistä ja yhteisestä tulevaisuudesta. Olen miettinyt vain, että onko miehessä sittenkin enemmän huonoja kuin hyviä puolia ja tuleeko meidän yhteiselämä olemaan antoisaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vain siinä tapauksessa että sinä rakennat tuolle akateemiselle sialle karsinan ja heität hiukan olkia (vaikka joululyhteestä säästetyt) sinne pohjalle. Ruokakulhoksi kivestä kaiverrettu kulho (ei kaadu eikä rikkoudu) ja täytät sen kerran päivässä jollain hänen suosikki moskalla jonka voi syodä kasvoilla olkia tuijottaen.
Tietysti tuuletus olisi hyvä, tosin jos karsina on erillisrakennuksessa, eihän se sinua niin haittaa. Vihkisormus? No sen akateeminen sika voisi pujottaa rengastettuun korvanlehteensä.
Aaah nuo ihanat akateemiset siat! Kuinka unelmallista elämä onkaan heidän kanssaan!
"Olemme puhuneet jo häistä ja yhteisestä tulevaisuudesta."
Kysymys kuuluu, MIKSI?
Otatko kenet vain mieluummin kuin elät yksin?
Joo, eipä tuo akateemisuus yhtään mitään takaa. Itse seurustelin yli 4 vuotta akateemisen naisen kanssa, joka kiroili erittäin paljon, eikä oikein osannut käyttäytyä edes julkisella paikalla siististi ja käyttäytyi muutenkin huonosti, aivan kuten tuo aloittajan mieskin.
Tyttöystävänähän tuo nainen oli ihan hyvä, mutta kun yhteisiä vuosi oli jo useampi takana huomasin ettei naisen käytös siitä mihinkään tule muuttumaan ja kun ne tulevaisuuden suunnitelmat sisälsivät lapsia, niin tulin siihen tulokseen ettei kyseinen nainen tule koskaan olemaan hyvä äiti lapsillemme, joten jätin hänet ja aloin etsiä vähän paremmin käyttäytyvää naista.
Eipä ole vaan vielä löytynyt...
No kuule witsiii ! Mistä sä tiedät miten hyvä äiti hänestä olisi tullut ? Jos luonteen piirteissä ei ollut mitään sellaista, että hän olisi ollut vaaraksi itselleen tai muille, niin tavat ovat tottumuksia ja niistä voi opetella pois ihan samalla tavalla kuin on niitä omaksunutkin.
Oman lapsen saaminen on niin iso ja mullistava elämänmuutos, että ehkä se olisi ollut SE juttu, joka olisi saanut naisystäväsi ajattelemaan asioita ja muuttamaan tapojaan. Kiroilu väärissä paikoissa on tietty rumaa mutta maailman kaikkiin rumiin asioihin verrattuna ei kovinkaan pahaa. Kiroilu on voimatonta vihaa ja olenpa lukenut sellaisenkin artikkelin, että se auttaa kipuun.
Että et vaan itse ole pikkusieluinen, ahtaisiin rajoihin karsinoitu pikku sovinisti ? Liian suppeat rajat, pieni piiri, on pahasta ihmismielelle.
No enpä kyllä uskaltanut ottaa sitä riskiä että nainen muuttuisi lapsen myötä vähemmän kiroilevaksi tai parantaisi käytöstään kotona. Todennäköisesti lapsi olisi oppinut ensimmäisten sanojensa joukossa ainakin pari kirosanaa ja koulussa äidiltä opittu käytös olisi tuottanut vähintäänkin ongelmia.
Niin, ehkä se vika oli minussa kun en luottanut 5 vuotta tuntemani naisen kykyyn muuttaa omaa käytöstään. Ehkä minun olisi pitänyt tuntea hänet yhtä hyvin kuin sinä tunnet.
Jooo, se voi olla juuri niin, että sinä et tuntenut häntä kunnolla. Ihmisen käytökseen on aina jokin syy tai se on seurausta jostain tai opittu tapa toimia tai ...
Joo, totta kai ex-naiseni huono käytös, huonot tavat, kiroilu yms. olivat seurausta jostakin. Nainen ei kyllä ketään syyttänyt, kun ei nähnyt mitään vikaa omassa käytöksessään tai edes siinä jatkuvassa kiroilussa, mutta kyllä minä ainakin syytän hänen vanhempiaan, jotka kiroilivat melkein yhtä paljon kuin hän ja olivat käytännössä antaneet lapsiensa kasvaa ilman mitään ohjausta tai kuria.
Ja mitä sitten vaikka siihen huonoon käytökseen löytyykin se syy? Eihän se nainen siitä mihinkään olisi muuttunut, kun ei itse muutosta halunnut, eikä varmaan olisi siihen koskaan pystynytkään. Jos niitä lapsia olisi yhdessä hankittu, niin meillä olisi varmaan tullut olemaan melkoisia riitoja niiden kasvatuksesta, eikä siitä olisi varmaan mitään tullut kun äiti kiroilee jatkuvasti ja antaa lasten tehdä ihan mitä tahansa. Vanhempien pitäisi kyetä toimimaan lasten kasvattamisessa yhdessä, ei siinä ole mitään järkeä jos äiti antaa lapselle kaikki periksi ja pyörtää isän tekemät rajoitukset.
Näinkin tietysti on. Riippuen vähän niistä isukin "rajoituksista". Mutt hei, etsi joskus tulevaisuudessa, 10 -20 vuoden kuluttua nainen käsiisi, ja tarkista, onko mitään muutosta tapahtunut. Elämässä kun tapahtuu yllättäviä(kin) juttuja.
Ihan oikeasti ja kokemuksen perusteella voin sanoa, että nyt alkaisin tosissaan miettiä eroa tuommoisesta. Minulla on ollut tuommoisen tapainen possu jo parikymmentä vuotta. Alkuaikana kaiken tosiaan sulatti, kun oli NIIN rakastunut. Nyt on jo muutaman vuoden ollut inho toista kohtaan ollut päällimmäinen tunne. Vaikka tuossa minunkaan possussa ei kaikki ole vialla, hyviäkin puolia on. Ovathan possut viehkoja otuksia, mutta minun sisälläni ei ainakaan asu pientä sikalan emäntää, että haluaisin loppuikääni tuota katsella. Emme ole enää aikoihini syöneet samoihin aikoihin ja sosiaalinen elämä kutistunut, kun ei tuota ihan minne tahansa kehtaa viedä. Näin pitkän suhteen jälkeen se eroaminen ei vaan sitten helppoa olekaan, joten ajoissa kannattaa päätös tehdä.