Vaimonhakkaaja

Pitkäperjantaina aviomieheni veti pään täyteen kaljaa. Itse en käytä lainkaan alkoholia ja seurasin vierestä äijän toilailuja. Hän on tietyn humalatilan saavutettuaan impulsiivinen, agressiivinen ja suhteellisuudentajuton. Ilta eteni siihen, että hän halusi viedä kiltin pienen koirani piikille, koska se on kuulema mielenvikainen ja sekarotuinen. (Tiedoksi vaan että koira ON puhdasrotuinen pienikokoinen koira, mutta EI tarkoitettu näyttelyihin eikä palvelukseen vaan pelkästään seuraksi ja lemmikiksi. Koira on erittäin ystävällinen ja hyvätapainen mutta pelkää miestäni yli kaiken, en tiedä onko mieheni joskus sitä lyönyt.)
Tämän "keskustelun" päätteeksi hän pyöritteli minua kotini etupihalla, kuristi ja istui päälläni. Minulla on nyt mahtavat mustelmat käsivarsissa.
Nyt varsinainen ongelmani on, että hän ei suostu lähtemään. Asunto on minun, meillä on avioehto, hänellä ei ole luottotietoja mutta viime viikolla sai työpaikan. Hän esittää niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja on jopa ystävällinen pienelle koiralleni. Olemme olleet aviossa 3 vuotta.
Viimeksi pyysin häntä lähtemään lokakuussa 2009. Hän uhkasi polttaa roviolla kaiken minkä irti saa ja rikkoa kaiken kodissani, koska hän on siellä remonttia tehnyt. Huomatkaa että hän ei kuitenkaan ole koskaan osallistunut rahallisesti edes edellisen asunnon vuokran, sähkön tai muiden kustannusten maksamiseen. Nyt kun uusi asunto on minun, olen automaattisesti yksin sitä maksanutkin. Hän on niin impulsiivinen että pelkään todella koiran hengen puolesta ja sitä että hän hajottaa asuntoni jos pyydän esimerkiksi poliisin hakemaan hänet pois. Mitähän tässä nyt sitten kannattaisi oikeasti tehdä?
452282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

...kysynyt tosissasi, ethän?!?!
Hankalaa tulee olemaan, mutta laita eropaperit vetämään, vaihda asuntosi lukot, ota yhteyttä poliisiin, hae lähestymiskieltoa.... ALA TOIMIA!!

Äänestä
  • Kiitos vinkistä, mutta juuri tämä on se mikä saa hänet muuttumaan itse piruksi. Hän varmasti tulisi ikkunasta läpi jos poliisin kutsuisin. Hänellä ei ole mitään paikkaa missä asua. Hänen vanhemmat asuvat kaukana täältä eri paikkakunnalla. Tässä kaupungissa ei ole kavereita, kaikki on siellä missä vanhemmat asuu. Hänen työpaikka on täällä.

    Ja kun hän esittää herran laupiasta enkeliä. Antoi hellän pusun poskelle kun lähti tänäaamuna töihin, suunnittelee tulevaisuutta ja lässyttää koiralle niinkuin olisi senkin ystävä. Jopa eilen tiskasi käyttämänsä astiat. Tätä ei normaalisti tapahdu.

    Eli käytännössä oikeesti, soitanko poliisille että tulee hakemaan sen pois vaikka tänä iltana kello 18 ja että pollari ottaa siltä avaimet pois ja vie sen kamat mukanaan? Ja mihin ne sen sitte vie? Jotenki tuntuu epärealistiselta vaihtoehdolta vai meneekö se todellakin näin? Ja kuka sitten valvoo että se ei tule ikkunasta yöllä läpi riehumaan mun kotiin?

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, mutta juuri tämä on se mikä saa hänet muuttumaan itse piruksi. Hän varmasti tulisi ikkunasta läpi jos poliisin kutsuisin. Hänellä ei ole mitään paikkaa missä asua. Hänen vanhemmat asuvat kaukana täältä eri paikkakunnalla. Tässä kaupungissa ei ole kavereita, kaikki on siellä missä vanhemmat asuu. Hänen työpaikka on täällä.

    "Kiitos vinkistä, mutta juuri tämä on se mikä saa hänet muuttumaan itse piruksi. Hän varmasti tulisi ikkunasta läpi jos poliisin kutsuisin. "

    Niin, eli kun mies ei lähde vapaaehtoisesti, etkä pysty heittämään ulos, etkä kutsumaan poliisia, niin eihän siinä mikään muu auta kuin avioliiton jatkaminen.

    Voi elämä nainen! OLETKO TYPERÄ? MIKSI KYSYT NEUVOJA, JOS ET AIO TEHDÄ MITÄÄN?

    Ihan perusjuttu, olisi pääsiäisenä soittanut poliisit, ne olisivat vieneet miehen putkaan. Tehnyt rikosilmon ja hakenut lähestymiskieltoa ja putkareissun aikana vaihdattanut lukot.

    Ei auta mikään.

    "Ja kuka sitten valvoo että se ei tule ikkunasta yöllä läpi riehumaan mun kotiin?"

    Ota vaikka yhteyttä vartiointiliikkeeseen ja osta kunnon teräase.

    Äänestä

  • ei maha mitään kirjoitti:

    Ah ihanaa sympatiaa. En suunnitellut itse kuitenkaan aloittavani väkivaltaista käyttäytymismallia. Pitää kysyä sitten varmaan vartiointiliikkeen hinnat.

    Mä luulen että tällä tavalla monet iltapäivälehtien lööppeihinkin päätyneet tarinat on saaneet alkunsa. "Pariskunta löydettiin kuolleena asunnon lattilalta, miehen epäillään ensin surmanneen vaimonsa, sitten itsensä"...

    Eli, joko mä ite pistän tän tragedian käyntiin kutsumalla poliisin tai sitten odotan seuraavaa mukilointia. Pelko on se joka esti mua pääsiäisenä soittamasta poliisia ja pelko on se joka estää mua toimimasta. Onko kohtuullista kutsua pelkäävää ihmistä typeräksi?

    Hankala juttu, avioliitto agressiivisen miehen kanssa, joka ei pysty itseään hallitsemaan ollenkaan. Itse olen melkein samanlaisessa tilanteessa, vaan ei ihan näin pahassa. Miehelläsi on suuri ongelma alkoholin kanssa, joka saa hänet muuttumaan täysin humalassa ollessaan. Eikä tämä tule muuttumaan, sen tiedät itsekin hyvin. Selvin päin tietenkin ollaan suloisia, vaan ei ole uskomista normaaliin elämään, sen itsekin tiedät. Ymmärrän että todella pelkäät.
    Toivon avioehdon suojelevan sinua omaisuutesi suhteen. Miehesi saatua toitä hän voi siis katsoa itsensä perään, se ei ole sun ongelmasi. Hän pitää nyt sinusta kiinni hampain kynsin, koska ei muutakaan ole mihin tarttua. Suomen laki sanoo mitä sanoo, vaan valitettavasti käytänossä se ei toimi. Ainakaan naisen kohdalla suojatakseen heitä.
    Yritä keskustella lakimiehesi kanssa jotta saat neuvoa. Oletko jo laittanut eropaperit ? En osaa sanoa, kuinka hän käyttäytyisi selvin päin jos poliisi tulee kotiin. Humalassa on eri asia. Jos vaihdat lukot, se ei tietenkään takaa ettei mies tule huutamaan oven taakse ilkeyksiä, tätä itsekin pelkään. Jos on lähestymiskielto, niitä ei yleensä kunnioiteta, ovat vain paperille kirjoitettua tekstiä.
    ET VOI JATKAA elämääsi näillä raiteilla, ero on saatava!

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, mutta juuri tämä on se mikä saa hänet muuttumaan itse piruksi. Hän varmasti tulisi ikkunasta läpi jos poliisin kutsuisin. Hänellä ei ole mitään paikkaa missä asua. Hänen vanhemmat asuvat kaukana täältä eri paikkakunnalla. Tässä kaupungissa ei ole kavereita, kaikki on siellä missä vanhemmat asuu. Hänen työpaikka on täällä.

    Ja kun hän esittää herran laupiasta enkeliä. Antoi hellän pusun poskelle kun lähti tänäaamuna töihin, suunnittelee tulevaisuutta ja lässyttää koiralle niinkuin olisi senkin ystävä. Jopa eilen tiskasi käyttämänsä astiat. Tätä ei normaalisti tapahdu.

    Eli käytännössä oikeesti, soitanko poliisille että tulee hakemaan sen pois vaikka tänä iltana kello 18 ja että pollari ottaa siltä avaimet pois ja vie sen kamat mukanaan? Ja mihin ne sen sitte vie? Jotenki tuntuu epärealistiselta vaihtoehdolta vai meneekö se todellakin näin? Ja kuka sitten valvoo että se ei tule ikkunasta yöllä läpi riehumaan mun kotiin?

    Se, että osoitat pelkoa antaa miehelle enemmän valtaa. Miehesi tietää, että sinun huoli hänen pärjäämisestä on pohjimmiltaan pelkoa. Yrität vain selitellä itsellesi, ettei miestäsi voi jättää heitteille, koska pelkäät.

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, mutta juuri tämä on se mikä saa hänet muuttumaan itse piruksi. Hän varmasti tulisi ikkunasta läpi jos poliisin kutsuisin. Hänellä ei ole mitään paikkaa missä asua. Hänen vanhemmat asuvat kaukana täältä eri paikkakunnalla. Tässä kaupungissa ei ole kavereita, kaikki on siellä missä vanhemmat asuu. Hänen työpaikka on täällä.

    Ja kun hän esittää herran laupiasta enkeliä. Antoi hellän pusun poskelle kun lähti tänäaamuna töihin, suunnittelee tulevaisuutta ja lässyttää koiralle niinkuin olisi senkin ystävä. Jopa eilen tiskasi käyttämänsä astiat. Tätä ei normaalisti tapahdu.

    Eli käytännössä oikeesti, soitanko poliisille että tulee hakemaan sen pois vaikka tänä iltana kello 18 ja että pollari ottaa siltä avaimet pois ja vie sen kamat mukanaan? Ja mihin ne sen sitte vie? Jotenki tuntuu epärealistiselta vaihtoehdolta vai meneekö se todellakin näin? Ja kuka sitten valvoo että se ei tule ikkunasta yöllä läpi riehumaan mun kotiin?

    osa ei ole helppo.
    Kun kerran tiedät millainen miehesi on ja haluat päästä hänestä eroon, ei vaihtoehtoja kovin montaa ole. Minä ehkä ottaisin yhteyttä lakimieheen ja poliisiinkin. Näin poliisikin saisi tiedon paperiin. Lakimiehen avulla laittaisin eropaperit vetämään, sitä ennen aloittaisin järjestelyt uuden asunnon hankintaa varten, nimet, osoitteet salaisiksi. Lakimies osaa neuvoa miten homma menee käytännössä.
    Ja kyllä, soittaisin poliisit silloin, kun mies alkaa iänikuisen riehumisensa humalapäissään. Kaiken uhallakin.
    Jos haet lähetysmiskieltoa miehellesi, on poliisi velvollinen noutamaan miehesi, jos hän sinua vainoaa. Lähestymiskieltoa varten tarvitset todisteita miehesi käytöksestä. Sentakia mustelmat ja muut väkivallan jäljet tulee ilmoittaa poliisille.

    Sinä et ole vastuussa miehestäsi. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä, onko kavereita, onko asuntoa jne. Sinä olet vastuussa itsestäsi. Onko sinulla ystävää, joka ottaa sinua kädestä ja auttaa sinua tässä kammottavassa tilanteessa?

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Ah ihanaa sympatiaa. En suunnitellut itse kuitenkaan aloittavani väkivaltaista käyttäytymismallia. Pitää kysyä sitten varmaan vartiointiliikkeen hinnat.

    Mä luulen että tällä tavalla monet iltapäivälehtien lööppeihinkin päätyneet tarinat on saaneet alkunsa. "Pariskunta löydettiin kuolleena asunnon lattilalta, miehen epäillään ensin surmanneen vaimonsa, sitten itsensä"...

    Eli, joko mä ite pistän tän tragedian käyntiin kutsumalla poliisin tai sitten odotan seuraavaa mukilointia. Pelko on se joka esti mua pääsiäisenä soittamasta poliisia ja pelko on se joka estää mua toimimasta. Onko kohtuullista kutsua pelkäävää ihmistä typeräksi?

    "En suunnitellut itse kuitenkaan aloittavani väkivaltaista käyttäytymismallia."

    Kannattas harkita uudelleen. Ajattelitko vain kylmästi ottaa turpaan kun mies tulee ikkunasta sisään?

    "Mä luulen että tällä tavalla monet iltapäivälehtien lööppeihinkin päätyneet tarinat on saaneet alkunsa. "

    Niin, vaimo jää pyörimään miehen luokse ympyrää niinkauan että pääsee hengestään. Onpa fiksua.

    "Pelko on se joka esti mua pääsiäisenä soittamasta poliisia ja pelko on se joka estää mua toimimasta."

    Miksi kyselet neuvoja, joita et aio kuitenkaan noudattaa?

    "Onko kohtuullista kutsua pelkäävää ihmistä typeräksi?"

    On, sillä vaikka pelkääminen on aivan inhimillistä, ainoastaan typerys antaa sen hallita omaa elämäänsä niin, että omien pelkojensa takia ei tee mitään ja se toimimattomuus sitten lopulta tuhoaa aivan varmasti kaiken.

    Äänestä

  • vaimo minäkin kirjoitti:

    Hankala juttu, avioliitto agressiivisen miehen kanssa, joka ei pysty itseään hallitsemaan ollenkaan. Itse olen melkein samanlaisessa tilanteessa, vaan ei ihan näin pahassa. Miehelläsi on suuri ongelma alkoholin kanssa, joka saa hänet muuttumaan täysin humalassa ollessaan. Eikä tämä tule muuttumaan, sen tiedät itsekin hyvin. Selvin päin tietenkin ollaan suloisia, vaan ei ole uskomista normaaliin elämään, sen itsekin tiedät. Ymmärrän että todella pelkäät.
    Toivon avioehdon suojelevan sinua omaisuutesi suhteen. Miehesi saatua toitä hän voi siis katsoa itsensä perään, se ei ole sun ongelmasi. Hän pitää nyt sinusta kiinni hampain kynsin, koska ei muutakaan ole mihin tarttua. Suomen laki sanoo mitä sanoo, vaan valitettavasti käytänossä se ei toimi. Ainakaan naisen kohdalla suojatakseen heitä.
    Yritä keskustella lakimiehesi kanssa jotta saat neuvoa. Oletko jo laittanut eropaperit ? En osaa sanoa, kuinka hän käyttäytyisi selvin päin jos poliisi tulee kotiin. Humalassa on eri asia. Jos vaihdat lukot, se ei tietenkään takaa ettei mies tule huutamaan oven taakse ilkeyksiä, tätä itsekin pelkään. Jos on lähestymiskielto, niitä ei yleensä kunnioiteta, ovat vain paperille kirjoitettua tekstiä.
    ET VOI JATKAA elämääsi näillä raiteilla, ero on saatava!

    Monilla paikkakunnilla on vertaisryhmiä agressiivisten miesten auttamiseksi.
    Jos miehesi todella katuu väkivaltaisuuttaan, niin voit kai ehdottaa terapiaa hänelle. Sanovat, että siitä on monelle ollut apua.

    Jos hän on sitä mieltä, että hän lyö vain siitä syystä, että sinä se ärsytät hänet väkivaltaiseksi, on sinun aika ruveta etsimään itsellesi uutta elämää. Hanki sinä asunto ja muuta pois. Sano miehelle, ettei hänen toki tarvitse uhrautua elämään sinun kanssasi.

    Mies ei varmaan vapaaehtoisesti lähde mihinkään.

    Äänestä

  • Silkkihanskat kirjoitti:

    siis minä en ole vapaaehtoinen lähtemään mihinkään
    a) asunto on yksinomaa minun, on ensiasuntokin vielä enkä halua maksaa varainsiirtoveroa jos muutan ennen kuin 2v on ummessa.
    b) minä olen aina maksanut kaikki asumis- ja ruokamenot, sähköt ja vedet ja remontit
    c) minulla on unelmatyöpaikka tässä kaupungissa ja olen sen vaivalla ansainnut enkä siitä luovu
    d) äijä saa lähteä, minä en alistu jättämään omaisuuttani paskan takia
    e) äijällä ei ole rahaa, luottotietoja eikä sukulaisiä lähimainkaan
    f) kun äijällä ei ole mitään, hän roikkuu minussa ja uhkailee kun näytän ovea
    g) tilanne on patti. Kun kaikki sanoo "jätä se, heti!" niin (huokaisu!) joka toinen päivä käsken lähtemäänkin jopa sillä uhalla että minä, omaisuus ja koira saadaan kostot niskaan. Mutta se paska ei lähde kun luulee että mikään ei ole vialla!!! Esittää enkeliä ja luulee että sillä hetkellä kun en käske lähtemään, kaikki on taas hyvin. Ja en todellakaan kysynyt keneltäkään että "pitäisikö tuollaisen miehen kanssa olla vaiko eikö olla". Kysymys olikin että millä helvetillä tuollaisen loisen saa ulos ilman että omaisuus tai henki kärsii siitä jälkeenpäin, yllämainitut ehdot huomioon ottaen?
    No mutta what ever, tämähän on minun ongelmani ja totta puhuakseni olen jo niin väsynyt koko sontaan että heitän hanskat tiskiin ja annan virran viedä. En tee enää yhtään mitään koska pyristelin tai en, lopputulos tuntuu aina olevan silti aivan sama. Olipahan teille taas jotain viihdykettä luettavaksi.

    Äänestä

  • edellinen... kirjoitti:

    "En suunnitellut itse kuitenkaan aloittavani väkivaltaista käyttäytymismallia."

    Kannattas harkita uudelleen. Ajattelitko vain kylmästi ottaa turpaan kun mies tulee ikkunasta sisään?

    "Mä luulen että tällä tavalla monet iltapäivälehtien lööppeihinkin päätyneet tarinat on saaneet alkunsa. "

    Niin, vaimo jää pyörimään miehen luokse ympyrää niinkauan että pääsee hengestään. Onpa fiksua.

    "Pelko on se joka esti mua pääsiäisenä soittamasta poliisia ja pelko on se joka estää mua toimimasta."

    Miksi kyselet neuvoja, joita et aio kuitenkaan noudattaa?

    "Onko kohtuullista kutsua pelkäävää ihmistä typeräksi?"

    On, sillä vaikka pelkääminen on aivan inhimillistä, ainoastaan typerys antaa sen hallita omaa elämäänsä niin, että omien pelkojensa takia ei tee mitään ja se toimimattomuus sitten lopulta tuhoaa aivan varmasti kaiken.

    Soita naisten auttavaan puhelimeen, siellä vastaa asiantuntijoita, jotka osaavat antaa oikeat neuvot. Tuollaisesta suhteesta lähteminen pitää ilmeisesti suunnitella houlellisesti etukäteen eikä toimia impulsiivisesti. Eli teet ehdottomasti pitävän lähtöpäätöksen ja alat valmistella sitä saamasi avun turvin yhdessä ystävien/sukulaisten/viranomaisten kanssa. Oikeista viranomaisista saat tiedon auttavasta puhelimesta.

    https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/miten voimme auttaa/

    Naisten Linja
    Valtakunnallinen, maksuton neuvonta- ja tukipuhelin väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Puhelut ovat luottamuksellisia. Voit soittaa nimettömästi.

    Naisten Linja päivystää numerossa 0800 02400

    suomeksi ma-pe klo 16-20 ja la klo 12-16

    ruotsiksi ke klo 16-20

    englanniksi pe klo 16-20

    Äänestä

  • bhnytnhyumn kirjoitti:

    Ota -siis naisten linjan lisäksi -yhteyttä eläinsuojelujärjestöön. Heillä on yhteyksiä sijoituskoteihin, ja vaikka niitä ei ole tarkoitettukaan tällaiseen, niin varmaan moni olisi tilanteellesi myötätuntoinen ja tarjoaisi koirallesi yösijan, semminkin kun se on pieni ja kiltti, kunnes mies katoaa kuvasta. Mies luultavasti yrittäisi painostaa sinua vahingoittamalla koiraa tai tappamalla sen, ja se on vaikeaa jos hän ei tiedä missä koira on.

    Dokumentoi kaikki huolellisesti, mene pahoinpitelyjen jälkeen lääkäriin ja ota rikotuista tavaroista kuvia, tästä ei ole ainakaan haittaa kun haet lähestymiskieltoa. Ja vaikka toki saatkin parhaat neuvot asiantuntijalta -soita sinne naisten linjalle -niin tästä kuitenkin yksi maallikolta: suunnittele koko prosessi huolella, ja pidä kaikki siihen liittyvät paperit, numerot, muistiinpanot yms TÖISSÄ, ei koskaan kotona, edes kännykässä. Eli sovit ensin kaikki koiran sijoitukseen, turvakotiin, eroon yms liittyvät jutut asianmukaisten tahojen kanssa, menet sitten normaalisti töihin (keksi joku tekosyy ottaa koirakin), ja pysy poissa paikalta kun poliisi tulee poistamaan miehen. Ota sinä aamuna mukaan passi, pankkikoodit ja muut sellaiset jotka tuhoamalla tai varastamalla sinua voisi vahingoittaa, ja piilota arvoesineet ja erityisen tärkeät muistoesineet huolella jollet saa niitä mukaan -mies saattaisi raivoissaan huuhdella esim. perintökorusi vessasta. Älä kuitenkaan näe tavaran takia niin paljon vaivaa että vaarannat itsesi -mies ei saa huomata mitään epätavallista.
    Huolehdi siitä että palatessasi lukot on vaihdettu ja vartiontifirma tulee kutsuttaessa heti.
    Ymmärrän hyvin että pelkäät, mutta tämä on paras tapa välttää lööppeihin päätyminen.

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, mutta juuri tämä on se mikä saa hänet muuttumaan itse piruksi. Hän varmasti tulisi ikkunasta läpi jos poliisin kutsuisin. Hänellä ei ole mitään paikkaa missä asua. Hänen vanhemmat asuvat kaukana täältä eri paikkakunnalla. Tässä kaupungissa ei ole kavereita, kaikki on siellä missä vanhemmat asuu. Hänen työpaikka on täällä.

    Ja kun hän esittää herran laupiasta enkeliä. Antoi hellän pusun poskelle kun lähti tänäaamuna töihin, suunnittelee tulevaisuutta ja lässyttää koiralle niinkuin olisi senkin ystävä. Jopa eilen tiskasi käyttämänsä astiat. Tätä ei normaalisti tapahdu.

    Eli käytännössä oikeesti, soitanko poliisille että tulee hakemaan sen pois vaikka tänä iltana kello 18 ja että pollari ottaa siltä avaimet pois ja vie sen kamat mukanaan? Ja mihin ne sen sitte vie? Jotenki tuntuu epärealistiselta vaihtoehdolta vai meneekö se todellakin näin? Ja kuka sitten valvoo että se ei tule ikkunasta yöllä läpi riehumaan mun kotiin?

    Pyydä hyvä ihminen suojelua poliisilta! Muuta neuvoa sinulle ei voi antaa. Kenenkään ei tarvitse kärsiä ihan mitä tahansa.

    Äänestä

Eipä ne lähestymiskiellotkaan toimi, eikä noita ongelmatapauksia tuosta vain potkaista pihalle. Ja voi olla, että miehellä verensokerit laskee alkoholin vaikutuksen alla ja muisti pätkii ihan oikeasti siinä tietyssä vaiheessa.

Investoi videokameraan ja seuraavan kerran kun mies alkaa ryypätä laitat kameran kirjahyllyyn pyörimään. Edullisempi ja helpompi vaihtoehto on nauhoittaa pelkkä ääni, siinäkin voisi olla tarpeeksi kammottavaa örinää todisteeksi. Sitten lähdet itse koirasi kanssa turvallisimmille vesille. Pakkaa valmiiksi jokin mukaanotettava kassi ja mieti etukäteen minne menet.

Kun mies on selvin päin niin näytät hänelle videon tai annat hänen kuunnella äänitteen. Hänestä saattaa olla todella järkyttävää nähdä tai kuulla itse itsensä siinä alennustilassa. Varmaan kaveri riehuu yksinkin. Tuota shokkiterapiaa käyttävät monet terapeutit ulkomailla jos asianomainen ei itse usko/muista käytöstään päihteiden vaikutuksen alla.

Ehkä tuolta viereiseltä Perheväkivalta-palstalta saa muita neuvoja nimimerkillä "kokemusta".

Äänestä

Olen aivan varma, että tuo menee jatkuvasti pahemmaksi. Miehesi halusi lopettaa koirasi, koska on kateellinen sille. Jos hän huomaa, että joku asia (siis muu kuin hän itse) merkitsee sinulle jotain, niin se pitää rikkoa tai tappaa.

Päihteiden käyttö vie häntä kokoajan syvemmälle ja syvemmälle itsekeskeisessä ajattelussa. Tässä asiassa sinä et valitettavasti voi tehdä mitään. Se, että homma menee pahemmaksi tarkoittaa, että jos sinun nyt on vaikea päästä hänestä irti niin muutaman vuoden kuluttua se voi olla jo täysin mahdotonta.

Äänestä
  • alkaisin HETI etsiä uutta kotia, häen tietämättä. Muutat sinne kun seuraavan kerran on umpikänissä..Kutsut ensin poliisit hakeen sen pois niin saat muuttaa rauhassa. Uudesta osoitteestasi hän ei saa tietä mitään. Uusi puhelinnumerosi ja muuta se salaiseksi. Muuta mieluiten koko paikkakunalta. Älä kerro tietojasi kenellekään, joka ne voi vuotaa tuolle hullulle. Muuta sellaiseen asuntoon, jonne hän ei edes teoreettisesti pääse riehumaan.
    Kerro viranaomaisille tilanteesta niin saat käytänön neuvoja.
    Neuvoni on,että toimit nopeasti. LÄhestymiskieltoon on turha tuudittautua. Katoa hänen ulottuviltaan. Se on ainoa keino.

    Äänestä

  • Muuttokuorma kirjoitti:

    alkaisin HETI etsiä uutta kotia, häen tietämättä. Muutat sinne kun seuraavan kerran on umpikänissä..Kutsut ensin poliisit hakeen sen pois niin saat muuttaa rauhassa. Uudesta osoitteestasi hän ei saa tietä mitään. Uusi puhelinnumerosi ja muuta se salaiseksi. Muuta mieluiten koko paikkakunalta. Älä kerro tietojasi kenellekään, joka ne voi vuotaa tuolle hullulle. Muuta sellaiseen asuntoon, jonne hän ei edes teoreettisesti pääse riehumaan.
    Kerro viranaomaisille tilanteesta niin saat käytänön neuvoja.
    Neuvoni on,että toimit nopeasti. LÄhestymiskieltoon on turha tuudittautua. Katoa hänen ulottuviltaan. Se on ainoa keino.

    Tuskin siitä noin vain lähdetään, jos kerran työpaikkakin jäisi..
    Jos yrittäisit lopettaa suhteen häneen hänen ollessaan selvinpäin?
    Sanoisit, ettei liitto toimi ja et halua viinaa kotiisi enää ikinä? Että haluat erota ja heti!
    Sinulla on siihen oikeus! Rauhallisesti keskustelemalla yrittäisit..Sitten kun lähtee, et pidä mitään yhteyttä enään..
    Soita HETI seuraavalla kerralla poliisille, jos alkaa riehuun, tulevat hakemaan putkaan ja voit sillä aikaa pakata sen kamppeet ja tavarat ja ottaa avaimesi pois häneltä..
    Pistä sen tavarat meneen vaikka taksilla sen vanhemmille, sieltä saa ne sitten..
    Saisitko ketään ystävääsi majaileen luoksesi siksi ajaksi, että saat miehen ulos kämpästäsi?
    Älä mee tuohon halpaan, että kännin jälkeen sua mielistelee, niin ne juopot aina tekee!
    Tsemppiä!

    Äänestä

  • juopon ex vaimo kirjoitti:

    Työkaveri ehdotti juuri että kävisimme pariterapiassa kun näytin hänelle mustelmaiset käsivarteni. Miehelläni on psyykkisiä ongelmia (tuntee olevansa liian lyhyt ja hiukset ovat väärän väriset) ja säälittelee epäonnistumisiaan kun minulla on kaikki hyvin. Hän ei myönnä olevansa alkoholisti mutta terapiassa kaikki nämä asiat saattaisivat ehkä avautua hänellekin.
    Ajattelin tänään ottaa terapian puheeksi. Minun on turha hänelle kertoa että hän on sairas koska hänen mielestään vain haukkuisin häntä. Josko terapian avulla saisimme keskusteltua asiallisesti ja hänkin ymmärtäisi että yhteinen elämämme ei ole enää mahdollista. Toivoisin että hän ymmärtäisi asian oikein sen sijaan että vetäisi siitä suunnattomat herneet kostonhaluiseen nenäänsä.

    Ensimmäisksi hanki asianajaja itsellesi. Jos olet Turun suunnasta minulla on sinulle suositella hyvää naispuolista asianajajaa.

    Itse erossa hommat oli ihan solmussa mutta kun oikealle ihmiselle antoi hommat alkoi ne heti rullaamaan. Ei siinä ex ukon uhkailut tappamisella yms hyytyi kun sai vastaan todella ammattilaisen.

    Meillä oli samoja ongelmia; minun talo mihin ukko oli tehnyt yhdessä minun rahoittamaani remonttia toisaalta minä hänet elätinkin vuosia.

    Älä mieti vaan toimi ja ota ammattilainen. Maksaa hieman mutta tekee siistiä jälkeä ja huom! pitää sinun puoliasi jos et itse jaksa..

    Anneli

    Äänestä

  • kylläkyllä.. kirjoitti:

    En ole Turun alueelta mutta otan ton asianajajaneuvon vakavasti. Rahaa on niukasti mutta kokeilen kepillä jäätä tänään sen terapiaehdotuksen muodossa ensin. Asianajaja tulee kuvioon sitten kun miehenikin tajuaa miksi me emme voi jatkaa näin ja ero saadaan vireille.
    Mun on vaikea ymmärtää miksi hän edelleen roikkuu minussa. Hän tietää loukanneensa minua, pyysi kahdesti selvinpäin anteeksikin ja sanoi ymmärtävänsä hyvin kun sanoin etten voi antaa tätä anteeksi. Silti hän elää niinkuin kaikki olisi hyvin ja rakkaus kukoistaisi vaikka näkee että minä pidän selvää etäisyyttä. Niinkuin hän eläisi kahdessa eri maailmassa: humalainen maailma on vain unta ja selvinpäin on kaikki hyvin. Ja jos selvinpäin joku menee pieleen, humalainen maailma nielee ongelman ja kaikki paha unohtuu. Kyllä hän terapiaakin tarvitsee yhtä paljon kuin minä omaa rauhaani.

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Työkaveri ehdotti juuri että kävisimme pariterapiassa kun näytin hänelle mustelmaiset käsivarteni. Miehelläni on psyykkisiä ongelmia (tuntee olevansa liian lyhyt ja hiukset ovat väärän väriset) ja säälittelee epäonnistumisiaan kun minulla on kaikki hyvin. Hän ei myönnä olevansa alkoholisti mutta terapiassa kaikki nämä asiat saattaisivat ehkä avautua hänellekin.
    Ajattelin tänään ottaa terapian puheeksi. Minun on turha hänelle kertoa että hän on sairas koska hänen mielestään vain haukkuisin häntä. Josko terapian avulla saisimme keskusteltua asiallisesti ja hänkin ymmärtäisi että yhteinen elämämme ei ole enää mahdollista. Toivoisin että hän ymmärtäisi asian oikein sen sijaan että vetäisi siitä suunnattomat herneet kostonhaluiseen nenäänsä.

    Miksi ihmeessä omasta mielestään terve ja tasapainoinen mies tulisi kuuntelemaan jotain terapeuttia? Se, että ehdotat, että miehesi olisi hyvä tulla terapiaan kuulostaa pahalta vihjailulta. Terapeutti ei kuitenkaan ymmärrä miehesi narsismia, eli sitä miten hän on uhri ja miten kova maailma on ollut juuri hänelle.

    Kuulostaa siltä, että sinä nautit kun ystäväsi antavat sinulle sympatiaa ja toivot, että terapeuttikin ihailisi sinun jaksamistasi.

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    En ole Turun alueelta mutta otan ton asianajajaneuvon vakavasti. Rahaa on niukasti mutta kokeilen kepillä jäätä tänään sen terapiaehdotuksen muodossa ensin. Asianajaja tulee kuvioon sitten kun miehenikin tajuaa miksi me emme voi jatkaa näin ja ero saadaan vireille.
    Mun on vaikea ymmärtää miksi hän edelleen roikkuu minussa. Hän tietää loukanneensa minua, pyysi kahdesti selvinpäin anteeksikin ja sanoi ymmärtävänsä hyvin kun sanoin etten voi antaa tätä anteeksi. Silti hän elää niinkuin kaikki olisi hyvin ja rakkaus kukoistaisi vaikka näkee että minä pidän selvää etäisyyttä. Niinkuin hän eläisi kahdessa eri maailmassa: humalainen maailma on vain unta ja selvinpäin on kaikki hyvin. Ja jos selvinpäin joku menee pieleen, humalainen maailma nielee ongelman ja kaikki paha unohtuu. Kyllä hän terapiaakin tarvitsee yhtä paljon kuin minä omaa rauhaani.

    Kyllä olet jo niin lirissä että asianajaja pitää hankkia heti ei sitten kun ero tulee. Itse tein monta asiaa tyhmästi ja suurin tyhmyyteni oli että otin asianajajan vasta yli vuosi eron jälkeen. jos olisin hoitanut hommat heti kuntoon olisi jäänyt pelot ja uhkailut yms väliin. Ex ei olisi hiipinyt yöllä nurkissa tuhoamassa omaisuuttani yms.

    Itse sain apua ja keskusteluseuraa naislinjalta. Googleta naisväkivalta / naislinja.. Siellä on ihmisiä jotka osaa neuvoa sinua.

    Oikeasti näen riviesi lävitse että elättelet toivoa miehesi "parantumisesta". Näin ei tule käymään koskaan ja sinun pitää hyväksyä se. Teot on ollut niin vakavia että sinulta tai läheiseltäsi voi joku päivä lähteä vaikka henki. Älä odota sitä vaan tee jotain. Hanki ammattiapua naislinjalta sillä he osaa sanoa miten sinun pitäisi edetä. He myös realistina osaa arvioida kenen apua tarvitset ja osaa neuvoa sinut eteenpäin.

    Tsemppiä ja nenä kohti uusia tuulia

    PS. Itse pääsin sairaasta välivaltaisesta miehestä 10v avioliiton jälkeen hengissä eroon. Nyt minulla on hyvä mies ja toinen lapsi. Elämässä kaikki hyvin..:)

    Vanhat ajat kun auton takapenkillä oli hätäpakkaus; lapsen vaatteita, koirille juotavaa ja hihnat.. auto käännetty nokka menosuuntan aina viikonloppuisin on ohi. Miksi katsoin sitä vuoden.. koska olen nainen ja uskoin katumukseen ja en minä enää koskaan. Viimeinen tikki minulle oli kun ex lähti pihasta autolla lapsi ja koirat kyydissä. Silloin vasta tajusin että jos minä en pysäytä tätä niin siinä käyy huonosti. Ei ollut muuta keinoa kuin avioero. Sitä kaduin että en lääkärillä käynyt mustelmien kanssa sillä huoltajuusjutut olisi ollut paljon helpompia sen jälkeen..

    Anneli

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Työkaveri ehdotti juuri että kävisimme pariterapiassa kun näytin hänelle mustelmaiset käsivarteni. Miehelläni on psyykkisiä ongelmia (tuntee olevansa liian lyhyt ja hiukset ovat väärän väriset) ja säälittelee epäonnistumisiaan kun minulla on kaikki hyvin. Hän ei myönnä olevansa alkoholisti mutta terapiassa kaikki nämä asiat saattaisivat ehkä avautua hänellekin.
    Ajattelin tänään ottaa terapian puheeksi. Minun on turha hänelle kertoa että hän on sairas koska hänen mielestään vain haukkuisin häntä. Josko terapian avulla saisimme keskusteltua asiallisesti ja hänkin ymmärtäisi että yhteinen elämämme ei ole enää mahdollista. Toivoisin että hän ymmärtäisi asian oikein sen sijaan että vetäisi siitä suunnattomat herneet kostonhaluiseen nenäänsä.

    maailman suurin murhe... hiukset ovat väärän väriset...
    johan sitä nyt noin ison syyn takia pitää pistää vaimon omaisuus paskaksi, tappaa vaimon koira ja vaimo lopuksi!!!

    Äänestä

Jos pelkäät että tilanne kärjistyy jos otat "voimakeinot" kuten poliisit käyttöön, niin mieti sitten toista toimintalinjaa. Älä kuuntele noita provosoijia. Pyytäisit ukkoa istumaan alas. Kertoisit hänelle avoimesti ja rehellisesti ettet pysty jatkamaan enää ja haluat että alkaisitte asua erillänne. Tee selväksi että näet hänen hyvittelyjensä läpi. Kerro miten paljon olet jo kärsinyt ja ettet voi jatkaa enää. Ole vahva.

Asia kun on niin että pahinta pahantekijääkin olisi ainakin jollakin tasolla yritettävä ymmärtää ihmisenä, jos häneen haluaa saada luottamuksellisen keskusteluyhteyden. Toista ei pitäisi alkaa demonisoida, koska sitten hänestä tulee sellainen. Mutta periksikään ei saa antaa omasta puolestaan, vaikeaa ja päättäväisyyttä vaativaa.

Jos pelkäät erityisesti koiran puolesta kun miehesi joskus poismuuttonsa jälkeen vetää pään täyteen ja tulee pihallesi riehumaan niin hanki sille vaikka joksikin aikaa hoitopaikka muualta. Kun tuosta sai sen kuvan että miehesi on kännissä täysin arvaamaton.

Äänestä
  • Vittu kerro sen saatanan nimi, niin tullaan porukalla opettamaan sitä! Luulisin, et yks opetuskerta riittää eikä maksa mitään.

    Äänestä

  • body kirjoitti:

    Vittu kerro sen saatanan nimi, niin tullaan porukalla opettamaan sitä! Luulisin, et yks opetuskerta riittää eikä maksa mitään.

    Toivon sulle tsemppiä. Muiden on helppoa neuvoja jaella, jos eivät itse ole olleet todellisen pelon vallassa. Minä olen ollut ja tiedän miltä se tuntuu.
    Video ajatus ei ole kait niitä parhaimpia ... voi joutua raivoon enemmän... kun on niin arvaamaton humalatilassa. Eihän silloin järki kulje normaalia rataa.
    Kun olet kerran jo aiemmina häätänyt pois kotoa, niin kait sitä vieläkin haluat ???

    Sinun elämäsi tuhoutuu pikkuhiljaa. Ota yhteys luotettavaan lakimieheen / asianajajaan, keskustele kaikki mutkat lävitse, ja siitä eteenpäin.
    Itse päätät, kutsutko poliisin paikalle seuraavalla kerralla, ehkä pelkäät että mies joko hakkaa sinut tai hajoittaa kodin ennen heidän saapumistaan paikalle, sekin ON mahdollista.

    SIskollani oli vuosi sitten erittäin mustasukkainen mieskaveri, ja ero oli ainoa mahdollisuus. Siskoni osti kaikessa hiljaisuudessa toisen asunnon, muutti sinne yhtäkkiä, osoite salainen, ja silla sipuli.
    Tämä ei ole sinun kohdallasi kait mahdollista?
    Unohda lähestymiskiellot, ei ei tepsi. Niitä ei kukaan vartioi todellisuudessa.

    Toivon sinulle onnea perheterapeutin suhteen, jos toisi valoa asiaan.

    Äänestä

  • body kirjoitti:

    Vittu kerro sen saatanan nimi, niin tullaan porukalla opettamaan sitä! Luulisin, et yks opetuskerta riittää eikä maksa mitään.

    Minä taas pelkään, että tämä on näitä tyyppejä, jotka eivät välitä omasta hyvinvoinnistaan vaan kunniasta, omistuksesta ja kostosta.

    Näin ollen tulilinjalla on koira ja vaimo itse. Jos miehelle valkenee, että hän menettää vaimonsa, hän tappaa vaimon ja sitten ehkä itsensä. Poliisi ei suojele (kukaan tässä yhteiskunnassa ei suojele) mutta kirjaa huolellisesti perhetragedian. Näissä tapauksissa ulkomailla oikeus joskus päästää vaimon ehdonalaisella, jos tämä ottaa aloitteen käsiinsä ja tappaa miehen yllättäen. Suomessa pitää odottaa varsinaista itsepuolustustilannetta, mikä on fyysisesti heikommalle osapuolelle aika kurja tilanne. Ehkä jonkinlainen tahallinen provosoiminen ja juottaminen voisi antaa edun varustautuneelle vaimolle.

    Toinen mahdollisuus olisi täydellinen katoaminen ja muuttaminen toiseen maahan uudella nimellä. Se on tietenkin hirveän vaikeaa teknisesti, ellei muuta jonnekin kehitysmaahan, ja omaisuuden, toimeentulon, ystävien ja suvun taakse jättäminen on kova pala.

    Ja jotta ei jäisi epäselväksi: en ole suosittelemassa mitään. Totean vain, että AP on lirissä.

    Äänestä

Mitähän tässä nyt sitten kannattaisi oikeasti tehdä?

Ole vahva ja lemppaa se ukko. Varmasti saat apua siihen läheisiltäsi.. OLE TIUKKA. Tota jatkuu niin kauan että sä ymmärrät ettei siitä tuu yhtään mitään. Ja jos et tee sitä nyt niin haaskaat vaan elämästäsi aikaa kärsimykseen iloitsemisen sijaan.

Myös kärsimys on tarpeen.. Siitä on tarkoitus oppia ja sitä täällä maan päällä opetellaan kunnes opitaan.

Miehelläs on omat läksynsä opittavana tästä mutta ne on sen elämän haasteita ei sun. He is not your soulmate.

Voimia ja paljon Rakkautta sulle

Äänestä
  • Kysynys: Etkö nähnyt mitään tähän viittaavaa ennen avioliiton solmimista?

    Ja vastaus: Taatusi näit!

    Lopputulema: Sama lähdetkö vai jäätkö, vastaavasta tilanteesta löydät itsesi seuraavan miehen kanssa.

    Äänestä

  • YhtälöX kirjoitti:

    Kysynys: Etkö nähnyt mitään tähän viittaavaa ennen avioliiton solmimista?

    Ja vastaus: Taatusi näit!

    Lopputulema: Sama lähdetkö vai jäätkö, vastaavasta tilanteesta löydät itsesi seuraavan miehen kanssa.

    Vastaus on kylläkin että en nähnyt kun ei sitä ollut. Ongelmat alkoivat kasautua vasta kun äijällä meni firma nurin. Koskaan aikaisemmin en ole tällaisen ihmisen kanssa suhteessa ollut ja totta puhuakseni usko on mennyt moneen muuhunkin mieheen mitä ympärilleen katselee ja kuulee mitä kulissien takana tapahtuu.

    No jokatapauksessa eilen keskusteltiin rauhallisesti 2 tuntia asiasta ja hän itse ehdotti että jos on jotain hampaankolossa niin mielummin hän kirjoittaisi sen paperille ensin ettei tule lauottua ilkeyksiä. Sovimme yhdessä että jos erimielisyyksille ei löydy kompromissia, toteamme yksissä mielin että tilannetta on yritetty korjata ja voimme sovussa erota. Mieluummin sovussa kuin riitaisesti ja kostaen. Kerroin pelkääväni häntä ja se tuli hänelle yllätyksenä (?). Hän ymmärsi kuitenkin että sellaista elämää ei kukaan halua elää.

    Edelleen hän kokee olevansa uhri ja ehkä ajattelee että minun ei pitäisi vaatia parempaa elämää kun hänellä itsellään menee niin huonosti. Että hänen perspektiivissään minunkin pitäisi kärsiä kun hänkin kärsii. Siksi keskustelumme ei jäänyt ainoaksi. Lisää tullaan puhumaan mutta vain askel kerrallaan kunnes päätös saadaan tehtyä.

    Hän suostui ettei enää juo itseään humalaan kotona. Kuitenkin vaati että saa 6-packin juoda jos siltä tuntuu. Ei osannut vastata siihen että miksi juuri tuo määrä on oltava sallittu ja miksi se on saatava.

    Siihen olin eilen tyytyväinen että kumpikaan ei korottanut ääntään eikä tarvinnut tapella. En usko tässä enää kauaa kestävän mutta toivon lopun tulevan sovussa nyt kun hän on suostunut keskustelemaan asioista rauhallisesti ja selvinpäin.

    Kiitos keskusteluun osallistuneille.
    Over and out.

    Kaikenlainen suruun juominen ja itsesäälissä rypeminen on ihan normi osa päihdeongelmaa. Miehesi pitäisi ymmärtää, että maailmassa on vaikka kuinka paljon onnellisia ja taspainoisia ja raittiiti ihmisiä, jotka ovat kokeneet monin verroin pahempaa kuin miehesi. Hän ehkä pystyy ymmärtämään tämän jotenkin järjentasolla, mutta valitettavasti homma unohtuu, kun häneltä menee seuraavan kerran totaalisesti hermot.

    Alkoholistien lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Hän huomaa, että joku muu asia kuin hän tekee sinut onnelliseksi, niin hän ei voi sietää sitä. Tälläisessä tilanteessa hän kokee olevansa täysin arvoton. Ihan niin kuin se, että halusi tappaa koirasi, koska miksi se on tärkeä sinulle, mutta hän ei?

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Vastaus on kylläkin että en nähnyt kun ei sitä ollut. Ongelmat alkoivat kasautua vasta kun äijällä meni firma nurin. Koskaan aikaisemmin en ole tällaisen ihmisen kanssa suhteessa ollut ja totta puhuakseni usko on mennyt moneen muuhunkin mieheen mitä ympärilleen katselee ja kuulee mitä kulissien takana tapahtuu.

    No jokatapauksessa eilen keskusteltiin rauhallisesti 2 tuntia asiasta ja hän itse ehdotti että jos on jotain hampaankolossa niin mielummin hän kirjoittaisi sen paperille ensin ettei tule lauottua ilkeyksiä. Sovimme yhdessä että jos erimielisyyksille ei löydy kompromissia, toteamme yksissä mielin että tilannetta on yritetty korjata ja voimme sovussa erota. Mieluummin sovussa kuin riitaisesti ja kostaen. Kerroin pelkääväni häntä ja se tuli hänelle yllätyksenä (?). Hän ymmärsi kuitenkin että sellaista elämää ei kukaan halua elää.

    Edelleen hän kokee olevansa uhri ja ehkä ajattelee että minun ei pitäisi vaatia parempaa elämää kun hänellä itsellään menee niin huonosti. Että hänen perspektiivissään minunkin pitäisi kärsiä kun hänkin kärsii. Siksi keskustelumme ei jäänyt ainoaksi. Lisää tullaan puhumaan mutta vain askel kerrallaan kunnes päätös saadaan tehtyä.

    Hän suostui ettei enää juo itseään humalaan kotona. Kuitenkin vaati että saa 6-packin juoda jos siltä tuntuu. Ei osannut vastata siihen että miksi juuri tuo määrä on oltava sallittu ja miksi se on saatava.

    Siihen olin eilen tyytyväinen että kumpikaan ei korottanut ääntään eikä tarvinnut tapella. En usko tässä enää kauaa kestävän mutta toivon lopun tulevan sovussa nyt kun hän on suostunut keskustelemaan asioista rauhallisesti ja selvinpäin.

    Kiitos keskusteluun osallistuneille.
    Over and out.

    kuulostaa rakentavalta keskustelusi miehen kanssa, mutta tuo kaljamäärä on todella iso!
    pistä siihen tiukka EI! känniinhän se tuosta jo tulee!!
    Oot tiukka ja sanot, että humalassa ei saa kotiisi tulla ja sillä siisti!
    Lopeta suhde, heti kun pystyt! Siis HETI!

    Äänestä

  • juopon merkit kirjoitti:

    kuulostaa rakentavalta keskustelusi miehen kanssa, mutta tuo kaljamäärä on todella iso!
    pistä siihen tiukka EI! känniinhän se tuosta jo tulee!!
    Oot tiukka ja sanot, että humalassa ei saa kotiisi tulla ja sillä siisti!
    Lopeta suhde, heti kun pystyt! Siis HETI!

    Tee kuten minä. Muutan salassa uuteen asuntoon.

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Tee kuten minä. Muutan salassa uuteen asuntoon.

    Äkkiä pois että elämässäsi voi tapahtua käänne uuteen ja parempaan.

    Äänestä

  • Kohtalotoveri 2 kirjoitti:

    Äkkiä pois että elämässäsi voi tapahtua käänne uuteen ja parempaan.

    Sain avaimet viimein pois siltä, pakkasin sen kaikki tavarat, nostin ulko-ovelle ja pistin viestin, että se oli nyt siinä!! Tavarat voi hakee pihasta.
    Piilottelin pari viikkoo, enkä vastannut sille puhelimeen..
    Nyt saan olla rauhassa! Oon kuullu, et löysi jo uuden piinattavan,voimia sille!
    Ja voimia sullekkin AP!

    Äänestä

  • help pliis kirjoitti:

    Vastaus on kylläkin että en nähnyt kun ei sitä ollut. Ongelmat alkoivat kasautua vasta kun äijällä meni firma nurin. Koskaan aikaisemmin en ole tällaisen ihmisen kanssa suhteessa ollut ja totta puhuakseni usko on mennyt moneen muuhunkin mieheen mitä ympärilleen katselee ja kuulee mitä kulissien takana tapahtuu.

    No jokatapauksessa eilen keskusteltiin rauhallisesti 2 tuntia asiasta ja hän itse ehdotti että jos on jotain hampaankolossa niin mielummin hän kirjoittaisi sen paperille ensin ettei tule lauottua ilkeyksiä. Sovimme yhdessä että jos erimielisyyksille ei löydy kompromissia, toteamme yksissä mielin että tilannetta on yritetty korjata ja voimme sovussa erota. Mieluummin sovussa kuin riitaisesti ja kostaen. Kerroin pelkääväni häntä ja se tuli hänelle yllätyksenä (?). Hän ymmärsi kuitenkin että sellaista elämää ei kukaan halua elää.

    Edelleen hän kokee olevansa uhri ja ehkä ajattelee että minun ei pitäisi vaatia parempaa elämää kun hänellä itsellään menee niin huonosti. Että hänen perspektiivissään minunkin pitäisi kärsiä kun hänkin kärsii. Siksi keskustelumme ei jäänyt ainoaksi. Lisää tullaan puhumaan mutta vain askel kerrallaan kunnes päätös saadaan tehtyä.

    Hän suostui ettei enää juo itseään humalaan kotona. Kuitenkin vaati että saa 6-packin juoda jos siltä tuntuu. Ei osannut vastata siihen että miksi juuri tuo määrä on oltava sallittu ja miksi se on saatava.

    Siihen olin eilen tyytyväinen että kumpikaan ei korottanut ääntään eikä tarvinnut tapella. En usko tässä enää kauaa kestävän mutta toivon lopun tulevan sovussa nyt kun hän on suostunut keskustelemaan asioista rauhallisesti ja selvinpäin.

    Kiitos keskusteluun osallistuneille.
    Over and out.

    Menitpä halpaan. Sixpäkin jälkeen hänellä on hyvä tekosyy jatkaa juomista: "Sain mä noiki juada, nyt haen lisää, mis on auton avaimet?" Ei tästä ikinä loppua tule. Eivät nämä tyypit ikinä muuta tapojaan, eivät lopeta hakkaamista, eivät pidä lupauksiaan. Ei tarvitse niin kauan, kuin on naisia, jotka antavat aina anteeksi eivätkä mene poliisille. Poliisinkin apu olisi hyvin rajallista, mutta ainakin he jonkin verran hillitsevät lyömishaluja. Suosittelisin muuttoa. Tyhjennät vain asunnon, vaihdatat lukot ja muutat itse tuntemattomaan osoitteeseen. Tai palkkaat henkivartijan. Neuvottelemaan et ala, paitsi jos käytät edustajanasi vaikkapa laumaa helvetin enkeleitä, joilta todennäköisesti löytyy tilanteeseen juuri sopivat argumentit. Aseistautumista en sinulle suosittele, sillä luultavasti et uskaltaisi moiseen vehkeeseen edes koskea. Turhan säälin voit kyllä unohtaa; ei hän sääliä kaipaa, vaan rikkinäisiä polvilumpioita.

    Äänestä

  • old_profile_52854 kirjoitti:

    Minkähänlaisilla palkoilla lie henkivartijat?
    Paljonko AP tienaat...?
    Avaimet vaan pois, kun on mahdollisuus ja ukko meneen!
    OLE ROHKEA!

    Äänestä

  • itsestä kii! kirjoitti:

    Minkähänlaisilla palkoilla lie henkivartijat?
    Paljonko AP tienaat...?
    Avaimet vaan pois, kun on mahdollisuus ja ukko meneen!
    OLE ROHKEA!

    Paljon haudankaivajaa halvempi. Hakemalla seuraavan poikaystävän jostain salilta, voi saada jopa ilmaiseksi.

    Äänestä

Tälläisiä kirjoituksia kun lukee, niin sitä ajattelee, että toivottavasti omiin juttuihin saisi ulkopuolisen palautteen, jos sitä ihminen on noin sokea ollessaan suhteen sisällä. En tajua miksi vielä olet hänen kanssaan. Ryhdy toimenpiteisiin. Heti. Nyt. On aivan sama onko rakkautta vai eikö ole. Tuollainen käytös on saiasta, ja yhtä sairas olet sinä, joka annat kohdella itseäsi ja ennen kaikea viatonta uhria, koiraasi, tuolla tavoin. Ja asrtat alttiikis väkivallalle. Järkyttävää, että yhä olet siinä. Minulle kirjoituksesi oli herätys, koska varmaan olen itsekin aika hullu siinä, että yhä olen tässä omassa suhteessani. mutta jos koiraani uhkalitaisiin, niin se olisi viimeinen temppu.

Äänestä
  • Jpku sanoi, että six-pakki on todella iso määrä.

    Se ei ole sitä. Ammattilainen juo sen puolessa tunnissa eikä hänestä huomaa kuin hajun. Tuo määrä antaa miehelle oikeuden a) vaikuttaa lievästi humalaiselta sekä b) toteuttaa juomistarvettaan. Huomaat humalatilan ammattilaisesta vasta kun hän on kiskonut kaksi pulloa väkevää ja halpaa viiniä. Haju paljastaa välittömästi ja ap. kirjoittajan mies varmisti itselleen 'mahdollisuuden'.

    Äänestä

Nojoo sic pack ei ole tosi iso määrä mut ihan jotakin..

LOL VAMmanen ja tyhmä tuo ''eimaha mitään'' tyyppi.
Ei vitussa aseita tai mitään, ei saa tappaa miestä. Vain mies saa tappaa naisen.

Jep se tulee sisään ovista ja ikkunoista väkisin alistaa ja tulee raiskaamaan yms....

Alkoholi on maailman syöpä, tässä tas nähdään

Äänestä

Kertomuksesi on todella murheellinen, minakin jotenkin samassa tilanteessa, tosin vuokralla. Ymmarran taydellisesti etta pelkaat miestasi.
Hyva kun nyt puhuitte keskenanne, ja miehesi kuuli milta sinusta tuntuu.

Tietenkaan et voi muuttaa omasta kodistasi pois, paras yrittaa loytaa sovinnollinen avioero, silla mieshan ei tule muuttumaan, voi olla kunnollinen vahan aikaa ja kun huomaa etta kaikki taas hyvin, jatkaa juomista tuoden taas vaikeuksia.
Jos kerran olet jo harkinnut avioeroa, se nayttaa olevan ainoa mahdollinen ratkaisu jotta saisit normaalin elaman itsellesi.

Äänestä

V*''en ämmä!

Ukkos pitäis pistää rokki soimaan täysille ja sitten vähän rockya.

Äänestä

itse kyllä hakkaan vaimon vain jos tämä koskee minuun fyysisesti. Raamattussakin kostetaan 7 kertaisesti. Niin teen minäkin joka minua lyö. Onneksi ei ole tarvinnut pahoinpidellä kuin4 kertaa vaimo

Äänestä

Kommentoi aloitusta

help pliis kirjoitti:

Pitkäperjantaina aviomieheni veti pään täyteen kaljaa. Itse en käytä lainkaan alkoholia ja seurasin vierestä äijän toilailuja. Hän on tietyn humalatilan saavutettuaan impulsiivinen, agressiivinen ja suhteellisuudentajuton. Ilta eteni siihen, että hän halusi viedä kiltin pienen koirani piikille, koska se on kuulema mielenvikainen ja sekarotuinen. (Tiedoksi vaan että koira ON puhdasrotuinen pienikokoinen koira, mutta EI tarkoitettu näyttelyihin eikä palvelukseen vaan pelkästään seuraksi ja lemmikiksi. Koira on erittäin ystävällinen ja hyvätapainen mutta pelkää miestäni yli kaiken, en tiedä onko mieheni joskus sitä lyönyt.)
Tämän "keskustelun" päätteeksi hän pyöritteli minua kotini etupihalla, kuristi ja istui päälläni. Minulla on nyt mahtavat mustelmat käsivarsissa.
Nyt varsinainen ongelmani on, että hän ei suostu lähtemään. Asunto on minun, meillä on avioehto, hänellä ei ole luottotietoja mutta viime viikolla sai työpaikan. Hän esittää niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja on jopa ystävällinen pienelle koiralleni. Olemme olleet aviossa 3 vuotta.
Viimeksi pyysin häntä lähtemään lokakuussa 2009. Hän uhkasi polttaa roviolla kaiken minkä irti saa ja rikkoa kaiken kodissani, koska hän on siellä remonttia tehnyt. Huomatkaa että hän ei kuitenkaan ole koskaan osallistunut rahallisesti edes edellisen asunnon vuokran, sähkön tai muiden kustannusten maksamiseen. Nyt kun uusi asunto on minun, olen automaattisesti yksin sitä maksanutkin. Hän on niin impulsiivinen että pelkään todella koiran hengen puolesta ja sitä että hän hajottaa asuntoni jos pyydän esimerkiksi poliisin hakemaan hänet pois. Mitähän tässä nyt sitten kannattaisi oikeasti tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu