EU:n salainen poliisi saa ennennäkemättömät oikeudet

Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen Euroopan poliisi, Europol, on saanut huomattavasti lisää toimivaltuuksia, kuten oikeuden kerätä tietoja ihmisten poliittisesta suuntautumisesta tai uskonnollisuudesta.[1] Aikaisemmin Europol on toiminut kansainväliseen rikollisuuteen liittyvien juttujen kanssa, mutta tammikuun alusta, kun Europolista tuli EU:n virasto, Europolin toiminta-alue laajeni merkittävästi.[2]

Europolin uusiin toiminta-alueisiin kuuluu laveasti määritellyt rikokset, kuten rasismi, maahanmuuttajiin kohdistuva viha, ympäristörikokset ja korruptio. Uudet henkilöistä kerättävät tiedot ovat niin sanottuja käyttäytymistietoja, kuten elämäntyyli ja rutiinit, miten henkilöt liikkuvat, suositut vierailukohteet, suhtautuminen veroihin sekä DNA- ja ääninäytteet. Mikäli edellämainitut eivät riitä, Europolin työntekijät voivat halutessaan myös tallentaa tiedon henkilön poliittisista mielipiteistä, uskonnollisuudesta ja filosofisista näkemyksistä, liittojäsenyyksistä, terveydestä ja seksielämästä.

Käytännössä on mahdollista, että kuka tahansa, joka poikkeaa valtion virallisesta linjasta ja toimii aktiivisesti mielipiteittensä esiintuomiseksi, voi päätyä Europolin tarkkailuun. “Jos Brysseli ottaa tiukan linjan ilmastonmuutokseen, on väistämätöntä, että joku julistettuaan epäilyksensä ilmastonmuutokseen liittyen voidaan viedä syytteeseen luonnonsuojelurikoksista, koska henkilö mielipiteillään on estänyt EU:n toimia ihmiskunnan pelastamiseksi”, kuvailee liberaaleja tavoitteita ajavan englantilaisen Libertarian Alliance -organisaation johtaja Sean Gabb.

Brysselissä päämajaansa pitävä Europol sai rahoituksen aikaisemmin eri valtioilta, mutta tammikuun alusta Europolin siirtyessä EU:n alaisuuteen Europol siirtyi käyttämään EU:n budjettia. Samalla siirtymä muutti tapaa, jolla Europolin toiminnasta tehdään päätöksiä. Aikaisemmin päätökset piti hyväksyttää Europalin sopimuksen mukaisesti, kun nyt muutoksien tekeminen on nopeampaa ja helpompaa.
Viitteet

1. NEW EU GESTAPO SPIES ON BRITONS, DailyExpress.co.uk, 26.3.2010 ↩
2. Europol to become EU agency in 2010, Xinhuanet.com, 18.4.2008 ↩

http://www.infosota.fi/2010/03/27/eun-salainen-poliisi-saa-ennennakemattomat-oikeudet/

Teemu Välimäki
Infosota
27.03.2010
7184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Orwellin visio tulevaisuudesta oli 30 vuotta liian aikaisin!

Äänestä
  • SISÄASIAINMINISTERIÖ
    Poliisihallitus aloittaa toimintansa 1.1.2010

    Poliisihallitus aloittaa toimintansa vuoden 2010 alusta. Poliisihallitusta johtaa poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Poliisihallituksessa työskentelee noin 190 henkilöä. Työntekijät siirtyvät uuteen virastoon sisäasiainministeriön poliisiosastolta, joka on tähän asti toiminut poliisin ylijohtona sekä poliisin lääninjohdoista.
    http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/02B8E4EA810FB7BEC2257370003B7EAF?opendocument

    Suomi ja USA allekirjoittavat rikostorjuntasopimuksen
    Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti valtuuttaisi sisäasiainministeri Anne Holmlundin allekirjoittamaan Suomen ja Yhdysvaltain välisen rikostorjuntasopimuksen vakavan rikollisuuden torjumiseksi
    Rikostorjuntasopimuksella luodaan puitteet, jotka mahdollistavat tiedonvaihdon toteuttamisen DNA- ja sormenjälkitietojen vaihtamiseksi. Tietojen vaihto käynnistyy vasta erillisten täytäntöönpanosopimusten jälkeen.
    Yhdysvalloilla on samankaltaisia sopimuksia jo 12 EU-maan kanssa ja se neuvottelee asiasta usean EU-maan kanssa.
    http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/HeadlinesLinked/2769770E419A0F08C22576E3004206E4

    Äänestä

  • EUvostoliitto! kirjoitti:

    SISÄASIAINMINISTERIÖ

    jos poliisi pysäyttää sinut ratsiassa niin saavat jo yhdysvalloissa ottaa sinulta dnanäytteen, ei kestä kauan ennenkuin suomalainen poliisi ottaa dnanäytteen tai ainakin sormenjälkeen puhallustestipaikoillaan, koska pitäähän poliisi selivittää että olet tosiaankin se henkilö jonka sanot olevasi etkä ole varastanut kenenkään henkilösyyden. väestö on niin tyhmä ettei mieti mitä tämä tarkoittaa kahdesti...

    Äänestä

  • 6+14 kirjoitti:

    Kytät on keränny ainakin viimeset 5v,dna näytteet jos olet sattunu laitokselle.
    Joillekin väittäneet niit testei huume testeiks jne. Paskan hailee!

    Äänestä

  • Ählämit vittuun ry! kirjoitti:

    Kytät on keränny ainakin viimeset 5v,dna näytteet jos olet sattunu laitokselle.
    Joillekin väittäneet niit testei huume testeiks jne. Paskan hailee!

    Ruotsissa ottavat paperimattomia mamuja maahan jos ne uskoo niihin storyyn. Sormi tai dnanäytteitä ei oteta vaikka jokaiselta ruotsalaiselta joka joutuu kuulusteluun otetaan sormi ja dnanäytteet!

    Äänestä

Luottakaamme Illuminatin suureen suunnitelmaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Euronazi kirjoitti:

Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen Euroopan poliisi, Europol, on saanut huomattavasti lisää toimivaltuuksia, kuten oikeuden kerätä tietoja ihmisten poliittisesta suuntautumisesta tai uskonnollisuudesta.[1] Aikaisemmin Europol on toiminut kansainväliseen rikollisuuteen liittyvien juttujen kanssa, mutta tammikuun alusta, kun Europolista tuli EU:n virasto, Europolin toiminta-alue laajeni merkittävästi.[2]

Europolin uusiin toiminta-alueisiin kuuluu laveasti määritellyt rikokset, kuten rasismi, maahanmuuttajiin kohdistuva viha, ympäristörikokset ja korruptio. Uudet henkilöistä kerättävät tiedot ovat niin sanottuja käyttäytymistietoja, kuten elämäntyyli ja rutiinit, miten henkilöt liikkuvat, suositut vierailukohteet, suhtautuminen veroihin sekä DNA- ja ääninäytteet. Mikäli edellämainitut eivät riitä, Europolin työntekijät voivat halutessaan myös tallentaa tiedon henkilön poliittisista mielipiteistä, uskonnollisuudesta ja filosofisista näkemyksistä, liittojäsenyyksistä, terveydestä ja seksielämästä.

Käytännössä on mahdollista, että kuka tahansa, joka poikkeaa valtion virallisesta linjasta ja toimii aktiivisesti mielipiteittensä esiintuomiseksi, voi päätyä Europolin tarkkailuun. “Jos Brysseli ottaa tiukan linjan ilmastonmuutokseen, on väistämätöntä, että joku julistettuaan epäilyksensä ilmastonmuutokseen liittyen voidaan viedä syytteeseen luonnonsuojelurikoksista, koska henkilö mielipiteillään on estänyt EU:n toimia ihmiskunnan pelastamiseksi”, kuvailee liberaaleja tavoitteita ajavan englantilaisen Libertarian Alliance -organisaation johtaja Sean Gabb.

Brysselissä päämajaansa pitävä Europol sai rahoituksen aikaisemmin eri valtioilta, mutta tammikuun alusta Europolin siirtyessä EU:n alaisuuteen Europol siirtyi käyttämään EU:n budjettia. Samalla siirtymä muutti tapaa, jolla Europolin toiminnasta tehdään päätöksiä. Aikaisemmin päätökset piti hyväksyttää Europalin sopimuksen mukaisesti, kun nyt muutoksien tekeminen on nopeampaa ja helpompaa.
Viitteet

1. NEW EU GESTAPO SPIES ON BRITONS, DailyExpress.co.uk, 26.3.2010 ↩
2. Europol to become EU agency in 2010, Xinhuanet.com, 18.4.2008 ↩

http://www.infosota.fi/2010/03/27/eun-salainen-poliisi-saa-ennennakemattomat-oikeudet/

Teemu Välimäki
Infosota
27.03.2010

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu