Yleinen kysymys jossakin vaiheessa, uuden suhteen tultua julki. Mitä te ihmiset vastaatte, jos/kun olette netissä tutustuneet? Olen itse löytänyt nyt tosi ihanan miehen (tai siis oikeastaan hän löysi minut) ja tilanne tulee eteen, että kysymyksiä tulee. Itselläni on aiemmin ollut ajatusmaailma, että vain epätoivoiset etsivät netistä seuraa, kun eivät muuten saa. En ole itse epätoivoinen ja varmasti muutenkin seuraa saisin, joten omakohtaisesti tiedän, että on vanhanaikaista ajatella enää niin miten olen ajatellut. Mutta jotenkin on korkea kynnys kertoa netistä toisemme löytäneemme?
Itse loin profiilini a) mielenkiinnosta katsoa, mitä elämä eteen heittää b) kuitenkin toivorikkaana, josko kaikkien rehellisesti kertomieni toiveiden jälkeen vielä SE OIKEA mies minut löytäisi ja c) pienestä seikkailunhalustakin, koska itse en ollut kuvan kera mukana. Tämä puolestaan todistaa sitä, että tekstini perusteella olin kiinnostava. Useiden meilien ja ajatusten vaihdon jälkeenkin olin vielä kiinnostava. Kuvanikin jälkeen olin kiinnostava. Edelleenkin olen kiinnostava :-) Eli, nettideittailu on toisaalta jopa miljoona kertaa parempi tapa tutustua, kun voi pysytellä "taka-alalla" riittävän pitkään, anonyyminä, kunnes katsoo tietävänsä toisesta riittävästi tapaamiseen asti?!
Mitä mieltä, kera kommenttien, muut toisensa netistä löytäneet? Oletteko kertoneet tutustumistapanne sitä tiedusteleville, ihan rehellisesti? :-)
Itse loin profiilini a) mielenkiinnosta katsoa, mitä elämä eteen heittää b) kuitenkin toivorikkaana, josko kaikkien rehellisesti kertomieni toiveiden jälkeen vielä SE OIKEA mies minut löytäisi ja c) pienestä seikkailunhalustakin, koska itse en ollut kuvan kera mukana. Tämä puolestaan todistaa sitä, että tekstini perusteella olin kiinnostava. Useiden meilien ja ajatusten vaihdon jälkeenkin olin vielä kiinnostava. Kuvanikin jälkeen olin kiinnostava. Edelleenkin olen kiinnostava :-) Eli, nettideittailu on toisaalta jopa miljoona kertaa parempi tapa tutustua, kun voi pysytellä "taka-alalla" riittävän pitkään, anonyyminä, kunnes katsoo tietävänsä toisesta riittävästi tapaamiseen asti?!
Mitä mieltä, kera kommenttien, muut toisensa netistä löytäneet? Oletteko kertoneet tutustumistapanne sitä tiedusteleville, ihan rehellisesti? :-)
Vastaukset 15
Vanhimmat
No totta hitossa voi kertoa rehellisesti. Jos tollaisesta asiasta valehtelee, niin herää kysymys, että mitähän ihminen puhuu "vakavammista" asioista...
Kukaan netissä tapaamani mies ei ole esitellyt kavereille eikä sukulaisilleen puolenkaan vuoden tapailun jälkeen, joten ei ole ollut mitään ongelmaa kertomisen suhteen.
No johan taasen on ongelmat. Mitäs hävettävää siinä on mistä olet löytänyt mieleisesi ihmisen? Itseasiassahan se asia ei edes muille kuulu. Mutta yhtä hyvin sen voit kertoa. Jos se jollekin on ongelma, niin sittenhän on. Tehän siinä olette toisenne löytäneet eikä jonkun muun mielipiteellä saa olla mitään väliä. Miksi sinusta jossain muualla tapaaminen olisi jotenkin hyväksyttävämpää? Olisiko parempi, että olisitte tavanneet toisenne jossain räkäisessä baarissa, kuten monesti tuntuu olevan tapana? Eikös ole pääasia, että juuri te tapasitte ja olette tyytyväisiä, että löysitte toisenne?
Itse ainakin pitäisin jotenkin kummallisena jos kumppanini häpeäisi sitä, että olisimme tavanneet netissä eikä osaisi suhtautua asiaan avoimesti.
Löysimme toisemme netistä kolme vuotta sitten, sovimme treffit läheiseen kahvilaan ja siitä asti olemme olleet yhdessä. Emme kumpikaan koskaan kerro että tapasimme netissä, vaan sanomme aina tavanneemme tuossa kahvilassa, ja tottahan sekin on, emme olleet tavanneet kertaakaan ennen tuota kahvilaa, vain parisen sähköpostia vaihtaneet.
On sen verran terve itsetunto, että seurustellessani myönsin asian, jos joku kysyi. Selittelemään en alkanut tai mennyt sen kummemmin yksityiskohtiin. Sehän on täysin oma asiani, mistä seuraan haen tai löydän ja jos joku sitä ihmettelee niin tuskin häntä voi laskea todelliseksi ystäväksi.
Elä sie vielä nuolaise... Mieti sitten vasta kun oikeasti seurustelette, nuo nettimeihet kun tuppaavat olemaan kaikki niitä pelimiehiä.
Nettinaiset puolestaan käyttävät miehiä rahallisesti hyväkseen, ja etsivät vain kavereita.
Jaa, no minulla parit kaverit kyllä ihan tosissaan ovat hakeneet tuolta palstalta elämänkumppania, mutta vedätetyiksi ovat molemmat tulleet ja useasti.
Minulla myös tosi huonoja kokemuksia, on vedätetty ja olen aina joutunut maksamaan miehen kahvit sun pullat sekä leffat, sekä ilmaisen kuskin virkana toiminut, enkä voi suositella kenellekään nettitreffejä..
Se että sinä olet niin tyhmä ja bimbo, että valkkaat vain paskaa netistä ei tarkoita että kaikki naiset ovat yhtä idiootteja kuin sinä. Aloittaja on varmasti löytänyt hyvän ja kivan miehen... yhtä varmasti, kuin sinä et koskaan sellaista tule löytämään.
ja kavereillesi ei voi suositella nettitreffejä sen enempää kuin mitään muutakaan treffaamistapaa, liveä ei mitään. Tulet aina valkkaamaan vain skeidaa, kun sellainen sua kiinnostaa kohtaamistavasta riippumatta.
ei se aina niin ole :D on olemassa poikkeuksiakin.
Elikkä elikkä...
Kaikkihan lähti siittä ku tavattii täällä suomi24 treffit palstalla. Olin menossa poistamaan tunnuksia ja huomasin 1 viestin tulleen. No laitoin takasin viestiä ja pyysin msn osoitteen, jossa jutella lisää. No eipä siinä alettiin porista niitä näitä, kunnes tuli kysymys "milloin nähdää" ?. Elikkä me ei olla mitään romaanin kirjoittajia eli tämmösen novellin tähän hätään tänne. Itse tapaamispäivä menikin sitten aika koomisesti. No odottelin että saan rahaa ( kummatkin ihan liekeissä ) takapakkeja tuli matkalla melkoisesti: tarkoitus oli mennä oulaisiin junalla ( kun rahat tilillä ) ja mikään ei mennyt niinkuin piti! Junaan en päässyt, rahaa ei tullut ja kaikki VITUTTI! No neiti päätti vaikka väkisin hakea mut pois kokkolasta ja niin se tuli :) ja tässä sitä istutaan olutta juoden ja sepostellaan meidän "stooria" , eikä valittamista ole vielä ( korostan vielä )
Nyt hämmästelään ja kuulostellaan toisia :)
T. Sonja & Jani
ps. Kommentoikkaa jos halluutte :)
s24:sen kautta löytyi ja kysyjille vastattu ihan rehellisesti :D Eikä hävetä pätkääkään! Ei oltais ikinä tavattua (välimatkaa muutama sata kilometriä) ilman tota palstaa...
Että kyllä sitä netistäkin voi löytää muutaki ku vedättäjiä, onneksi :)
No niin lisäystä edelliseen..
Tarkoitus oli olla yks yö neitillä. Nyt ollaan porukoissa oltu semmonen viikon verran ja taso noussu seurustelu asteelle. On tää vaan aika legendaarista :D
noh kiitos suomi24:lle ilman sitä eipä oltais tässä :)
Ikeasta