Taitaa se mennä tämäkin kesä sossupummina. Pääsen nyt lukiosta ja asun jo yksin. Aivan turha mennä siivoomaan 3 tuntia kaksi kertaa viikossa palkalla 7e tunti. Aikamoinen kannustinloukku tuo, kun peruselämiseenkin kuukaudessa tarvittaisiin se 800e. 1000e/kk töitä on aikas vaikea saada surkealla työkokemuksellani ja lukio koulutuksella. Olen hakenut aikas moneen paikkaan, joista mahis sellaiseen palkkaan ettei tarvis sossuluukulla käydä ruikuttamassa.
Itselläni tässä vielä sen verran surkea tilanne, että takuita ei ole, että pääsisin opiskelemaan ensi syksynä. Taitaapi mennä sossuntuelle kokonaan koko ens vuosi, jos tää työtilanne näyttää tältä ja yrityksistä huolimatta peruselämiseen kattavaa työtä ei ole tarjolla. Sitä työmarkkinatukeakin on odotettava aika pitkään. Aikas masentavaa. Mutta eipä sitä tiedä jos vaikka pääsisi johonkin heselle töihin syksyllä, jos opiskelujen suhteen ei tänä vuonna onnista.
Tuntuu, että joillakin on niin helppoa. Työt saadaan suhteilla ja mamma och pappa betalar. Sitten nämä ihmiset valittavat tällaisten ihmisten kuin minä olen "laiskuutta". Suorastaan v*tuttaa.
Onkos täällä samanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä?
Taitaa tähän perään tulla 100 ja 1 v*ttuiluviestiä. Ennen niiden kirjoittamista ottaakaatte huomioon tuo kannustinloukku. Ei oikeasti huvita rassata paskaa vessanpyntyistä, ja kuukausi palkka on 70/200e/kk. Sitä hommaa tein, asuin kylläkin vielä kotona silloin, joten se raha kelpasi hyvinkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
samassa jamassa minäkin,paitsi mulla menee vielä huonommin,en saa edes sossusta rahaa! enkä kelasta. en saa mistään
Kannattaa muistaa että niitä "parempia" töitä ei välttämättä saa jatkossakaan ellei ole valmis nuorempana valmis hankkimaan työkokemusta vaikka sitten siitä siivoomisesta.