Äitini täyttäessä pyöreitä istun omaksi valitsemallani paikalla isäni lempituolissa salin perällä erkkerissä. Tuoleja on kaksi. Ne ovat täysin identtiset. Rahi seisoo kuin päätön eläin Jugendina Jugendien välissä. Rahi on yksin.
Huoneisto tulvii ihmisiä, keskustelua ja tuoksuja. Äitiäni kunnioittaa ensin suku, sitten lähes koko talo. Hän on valloittava persoona. Hän muistuttaa elämää, pohdin ja skoolasin itseni kanssa. Emme juuri ottaneet osaa mihinkään, istuimme vain erkkerissä ja leikimme olevamme laivan komentosillalla. Meri kimalsi.
Seurasimme äitimme ääntä, kasvonpiirteitä ja asentoa. Hän oli hovin pää, sillä perheemme pää menehtyi jo vuosikymmeniä sitten. Muistatko hänestä mitään, kysyin. En juuri muuta kuin tuijotuksen ihmisten lävitse, ja tietenkin äänen. Hän puhui harvoin. Mutta kun hän oli kuollut, ei laatikosta kuulunut mitään.
Äiti tapasi raahata minua kaikkialle. En muista olleeni koskaan yksin. Ja koska hänellä oli niin valtavasti sosiaalisia rasitteita, niin tunsin oloni toisinaan raskaaksi ja eristäytyneeksi, ulkopuoliseksi. Olin kuin matka- tai käsilaukku.
Minusta tuntui, että hän ei laskenut minua silmistään sen vuoksi, että hän saattaisi kadottaa minut. Joku saattaisi kaapata minut, ottaa häneltä pois. Hän oli hallitsija, kuningatar, jota ei kukaan kyseenalaistanut, pyhä äiti. Minä olin valittu.
Sisarellesi hän antoi vapauden mennä. Hänelle se suotiin. Mutta olihan ikäeronne aivan tolkuton. Oliko teillä mitään yhteistä, kysyin. Ei. Katso nyt häntä ja hänen miestään: Millainen farssi. Mies on kuin pingviini ilman nokkaa ja sisko taas pelkkää nokkaa. Juristi nai juristia. Siinä on sananmukaisesti pykälää ja momenttia. Skoolasimme asialle. Olimme antaneet kaikelle siunauksen.
Kun isäsi kuoleman jälkeen muistat jotain erityistä, niin se on kai silkkinen pyjama, se kermanvärinen. Niin kenen yllä se oli? Muistelisin, että äidin. Muistelisin myös, että nukuin hyvin varttuneeksi hänen vuoteessaan. Hän halusi minut lähelleen. Hän tarvitsi minut - minua. Ei sellaiseen voinut sanoa ei. Eihän päässäni ollut koko sanaa. Entä muistatko mitään muuta?
Yleisön pulina häiritsi minua. Erkkeri ei ollut enää komentosilta vaan maisemavankila. Jollain tapaa mielessäni risteilivät äitini sormet ja kapeiden kämmenten tuntu. Muistin erinomaisesti hänen hajuvetensä, miten se laimeana tuoksui hänen kaulallaan ja rintojen välissä, kun taas kainalossa tuoksui hänen hienoinen hikensä - hän itse. Mieleni teki peseytyä. Mutta äkkiä muistin hiukset kasvoillani, huulet ja kuiskaukset, vannottamiset, rakkaudentunnustukset, Chanel 5. Miten hampaatonta. Nauroimme.
Kummallista. Olen ulkomaanmatkalla pitänyt kädessäni vastateurastetun lampaan sydäntä. Olin täysin varma, että se oli vielä elossa, kun veri valui sormillani ja tippui hiekkaan. Muistan tuon pienen sydämen lämmön. Mitä ajattelit? Minulle tuli mieleen se hetki, jolloin äitini vei käteni itseensä ja painoi sormeni hänen sisäänsä. Muistan reisien vapinan, märkyyden ja liukkauden. Hän kertoi minulle tulleeni sieltä. En ollut uskoa korviani.
Näyttikö hän itsensä sinulle?
Muistan hyvin vuodevaatteiden kahinan ja epätodellisuuden tunteen, varjot. Hän makasi selällään vuoteella ja hymyili sitä samaa hymyä jota hymyilee minulle nytkin. Katso. Juuri tuota. Tosiaan. Vanhemmat herrat nostavat hänelle kadulla hattua ja nuoremmat heittäytyvät mielellään juttusille. Hän on eläväinen ja iloinen, positiivinen ihminen. Niin. Minusta hän on aikuinen nainen, jolla oli aurinkoinen hymy ja paljon ystäviä, elämä.
Kaikenlaista sitä onkin. Älä veli muuta virka. Muistatko millaisen kohtauksen hän sai univormustamme? Niin. Minusta hänen ainoa puutteensa oli se että hän ei ymmärtänyt ihmisiä ammuttavan hajalle sellaisten sisälle. Hän ei herännyt – oikeastaan kukaan ei herännyt – koskaan. He pukivat meidät ja lähettivät sotaan – surutta. Ei. Korjaan: surullisina.
Muistatko, kun kerroit miten suurnopeusluoti räjähtää palasiksi kehon sisällä: kimpoilee luissa ja elimissä, raastaa ja silpoo aiheuttaen massiivisen verenvuodon suurelle alueelle. Hän sulki korvansa ja alkoi huutaa - lopulta kirkua. Sota hänelle oli kiiltävien kantojen kapsetta ja tanssitaitoa, daameja ja iltapukuja, fiinejä drinkkejä ja koketeerausta sädehtivien kattokruunujen alla. Me söimme hiekan.
Todellisuus, veliseni. Todellisuus on kaiken sisällä. Joillakin on harvainvalta se vapauttaa. Katso. Kirkkoherra astui sisään. Ja miten äiti luoviikaan välittömästi hänen luo, kuin imeytyy häneen sisään, kuin suojaan maailman kalastajan atrainta ja haavia. Onko hänen pukunsa… Kyllä se on. Se on ominta häntä itseään. Mutta tuo lyhyt laahushan on aivan järjetön valinta näin suureen ja ahtaaseen tilaisuuteen.
Tosiaan. Hän ei voi peruuttaa.

Vastaukset 30
Vanhimmat
Siis törkeen siisti kollaasi, ihan kuin himmeli kakadulle.
se chanel vitonen on?
mä virkkasin kokoon ihan mutulla. Cocosta tais tulla jokin minisarja tossa muutama päivä sitten. Ehkä tämä vaikutti.
pitäis ensin haistaa se mistä kirjottaa !!1!!
*liskot ja rappio*
Miksi ihmeessä. Mitä sulle jokin hajuvesi merkkaa, jos et sitä tiedä? Hajuvesi on ihan yleismaailmallinen distanssi. Pätee missä vaan.
haiskahti siltä ettet sinäkään ole sitä haistanut !11!!
*liskot ja korvikkeidenlöyhkä*
Olen. Olen kävellyt tuhansia kertoja Stockan aulan lävitse, ja joku niistä yhdistelmistä on tämä tuoksu.
(lörinää ja logiikkaa)
joku niistä, kuka tahansa pääsee stockalle haistelemaan pissisten snopy-hajuvesiä (maksaa 4 euroo purkki) ja chaneleita
eikö oo ihan sama sitte kirjottaa mistä tahansa !1!!! Jugend-pallit ja chanel on liikaa samassa huoneistossa, liskot yrjöävät, tiedäthän.
Kuka siinä muuten kuoli?
Se kertoja - tai ne kertojat jotka oli tän naisen lapsia.
Cuul
Mä en ikinä enää käytä Jugend-palleja. Musta ne Guuggelin mukaan näyttääkin ihan epikseltä.
Tai oikeestaan niitä kertjoia oli vain yks, mut se oli vähnä jakautunu.
Mut siis oikeesti se oli kuitenki fudannu, joten ei se enää ollu jakautunu, vaan oli niin kuin eheytyny.
jy nou
vähnä oli jakautunu !!1!!
Minkä takia tän nimi on exodus? Onhan se kiva sana, mutta etkö haluaisi auttaa lukijoita sen sijaan että teet lukemisesta vaikeaa? Vai oletatko että kaikki tietävät mitä se tarkoittaa?
Tää Exo ei viitta Essoon tai Shelliin (joka taitaa lopettaa finskeissä) vaan juutalaisten vaellusharrastuksiin. Tää kaunis nainen kuvasi Israelia.
Enks mä ole neropatti?
Mä vastaa ennne kuin kysyt: en ole juutalainen, joten kaikki kyssät ovat turhia.
oletko juutalainen. Miksi ihmeessä alkaisin tässä vaiheessa olettaa, että oikeasti tietäisitkin mistä kirjoitat?
Otamme esiin kielitieteen perusteoksen. Sanat: semantiikka eli merkitystaso: yhdistää sanan (kirjoitetun tai äännetyn) KIELENULKOISEEN maailmaan.
Koska sinä et tiedä miltä chanel haisee tai miltä jugendpalli näyttää, ja koska lukija varsin todennäköisesti ei tiedä mikä on exodus, koko tekstissä
EI OLE VIITTAUSTA KIELENULKOISEEN MAAILMAAN.
No, jotkut pitävät sanoista ja niiden latomisesta peräkkäin. Voihan se olla esteettistä. Mutta eikö silloin kannattaisi nostaa juuri estetiikka etualalla YRITTÄMÄTTÄKÄÄN antaa sellaista vaikutelmaa, että olisi olemassa jokin kielenulkoinen viittaussuhde?
Sa oot fiilareissas niin pihi. Olinhan mä antanut sulle ikkunan. Mutta sä olet niin seinäihminen että keksi katsoa ulos, vaan tuijotat olemattomiin palleihin.
Outo hemmo
Lankamaton imuroinnin ja saittikirjoittelun yhdistäminen on mahdotonta. Joten?
oikeasti tietääkin miltä se vitun jugendpalli näyttää, niin kai siinä menee aivo solmuun
mutta vaan murtoosa siitä mahdollisesta on muuta kuin paskaa
Mutsilla ei mene.
(se on cuul)
kustaan sen jugendpallin päälle, koska meidän mutsi ei tykkää siitä miltä se tuoksuu
(toisin kuin perinteisesti luullaan, jugend-palli ei "näytä hyvältä" (mitä se tekee korkeintaan valokuvissa) vaan HAISEE PAHALTA KOSKA SE ON NIIN SAATANAN VANHA EIKÄ KUKAAN OO PESSY SITÄ
THATS THE REALITY
siks me kustaan sen päälle, liskonkusikin on siedettävämpää. No, laita ne juristit nyssitte asialle. - Eikö koko suvussa ole ainuttakaan tunaristia?
MITKÄÄN OLEMATTOMAT PALLIT, itehän sä ne tungit vielä siihen ikkunaa eteen esittelyyn
senkin pervo, olisit edes peittänyt ne häveliäästi jollain. Just tyypillistä liskofiliaa, ensin esitellään palleja ja sitten kun lisko järkyttyy, niin sanotaan että mitäs tuijotat jotain olemattomia Jugend-pallejani, nuuhkikaa mieluummin Chanelia ja juristeja !11!!
niin sitä me vaan, että kyllä ne pallit oli siinä
Me ei kusta palleille. Meidän pallit on virtuaalipalleja.
Mutta meidän matto on imuroitava, kuulema.
Sä oot sekava ja mulla on hommia.
Moiks
ovat skarppeja ja aina selviä,
meillä ei just nyt ole hommia.
koska me kustiin jo
Kukaan ei huomaa mun sanavaraston uutta sanaa "koketeerata".
- I -
Tosi hyvä insestitarina on pilattu chanel vitosella ja jugendpalleilla!!! Siis voi viddu näitä kirjailijoita, lobeda brassailu !!!
mikään ottanu pitkään aikaan yhtä paljon päähän KU CHANEL VITONE, JA TYYPPI KERTOO ETTEI EDES TIEDÄ MILTÄ SE HAISEE !"!!! PERKELE! JA SAMA JUTTU JUGENDPALLIEN KANSSA, KOSKAAN NÄHNYKKÄÄN!
LOBEDA KUBISMI, ALOIDA SNOBISMI !!! se saattais toimiakin
Olen kapea roomalainen patsas tummaa kivijalustaa vasten. Kuuntelen hievahtamatta kummallista tarinaa. En voi liikahtaa paikaltani. Kuljen siinä mukana, yhä syvemmälle kummallisiin maisemiin. Havahdun ja irtoan kun havahdun kinailuun. Tänään on huono päivä, minä... Valun mustaan kiveen. Poistun ääneti niin ettei minua ei olisi koskaan ollutkaan. On hieman huono olo.
Mulla on nyt sellainen dilemma että pitäis päättää tekeekö itse karjalanpiirakat (peruna sekä riisi), vai lähteäkö etsimään sellaista leipomoa josta niitä saisi viikonlopuksi lämpimänä.
Vieraita tulloo. Hitto kun tulevat vielä kauhean kaukaa. Pitäis pistää suomi pöytään. Asia ei ole ihan yksinkertainen.