MIMUN KIUSAAJA TYÖPAIKALLA OLI LUOTTAMUSMIES.
Kaikki neni työpaikalla hyvin,niin kauan kun oli pystyvä esimies.
5 v. sitten pomo vaihtui nuoreen ja kokemattomaan,jolloin luottamusmies teki "vallankaappauksen".
Minä en asiaa hyväksynyt, jolloin jouduin hänen uhriksi.Hän jopa shapotoi työtäni. Työterveyshuoltokin oli asiasta tietoinen, mutta kukaan ei puuttunut siihen(ko oli kunnanvaltuutettu ym. tehtävissä). SITTEN KÄVI NÄIN:
Olin jo vuosia kärsinyt masennuksesta ja hän pilkkasi minua asiasta työkavereiden kuullen.(YM. ilkeyksiä)
En pystynyt kertakaikkiaan enää palaamaan työhön, vaikka pomot pyydättivätkin anteeksi. Minusta se oli kunnianloukkaus, mutta minulla ei ollut voimia nostaa syytettä.
Nyt olen ollut vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä ja olen HELVETIN KATKERA. Eläkeikään olisi vielä 15 vuotta.
TYÖHYVINVOINNILLA ON ÄÄRETTÖMÄN SUURI MERKITYS IHMISTEN KOKO ELÄMÄÄN, siihen olisi kiinnitettävä huomattavasti enemmän huomiota.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Et ole ainut. Minun kohdallani oli niinikään piru luottamusmiehenä. Oikein pääpirun lähettiläs.
Meidänkin tapauksessa luottamusmiehemme on työnjohtajan puolella.
Työntekijät valitsevat virkaan miehen, johon luottavat. Hän on enemmistön valitsema. Hän ei siis voi olla paha mies.
Siis Hitler ja hänen avustajansa eivät olleet pahoja koska Saksan kansa heidät valitsi. Sama koskee muita historian ja nykymaailman "pahoja".
HÄN ONKIN NAINEN, SIIS PIRU.
KUKAAN EI USKALLA AJAA LUOTTAMUSMIEHEN VAIHTAMISTA, SIIIIIS USKALLA.
TÄMÄ TAPAHTUI KUNNASSA.
Tuo on kyllä valitettavan yleistä: luottamusmies ei olekaan hyvä ihminen valtaa saatuaan. Hän voi jopa simputtaa muut äänestämään häntä ja myös uhkailla. Ryhmäkuri voi olla kova.
Päästessään pääluottamusmieheksi, niin monelle nousee ns. virka päähän. Siis luottamusmies, jonka pitäisi olla ehdottomasti tasapuolinen osoittautui täydeksi piruksi, tosin ilman sarvia.
Näin tapahtui reilusti yli 10 v.sitten muutamissa liha-alan työpaikoissa Outokummussa ja Kuopiossa.