Ikää 25-vuotta

Tämän ikäisenä ihmiset yleensä lopettelevat opintojaan mutta itse olen yhä lukiopohjalta ja teen satunnaisia paskaduuneja :-( No kyllä tietyt muutkin ihmiset saavat tilanteestani vielä kärsiä!
22450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No ei se nyt ihan niinkään mee, että jonain tiettynä ikänä pitää olla tietyt asiat suoritettuna. Ei voida olettaa, että jokainen ihminen jo nuorena tietää tasan tarkkaan mitä haluaa ja sitten vaan menee ja suorittaa tutkinnon. 25 ei oo kauhean korkea ikä vielä, että kyllä sä ehdit miettiä ja katsella aivan rauhassa. Tiedän läjäpäin ihmisiä joilla on hommat hieman vaiheessa vielä, eli siis älä stressaa.

Äänestä

Kukahan siitä sitten saa kärsiä ja miten niin? Ei netissä huutelu kenelekään kärsimystä aiheuta.

Eipä muutenkaan kannata masentua tai huolestua, sinähän olet nuori vielä! Ja lukio kuitenkin käytynä, että jatkokin on vain itsestäsi kiinni.

Tiedänpä yhden sinun ikäisesi kundin, joka nyt vasta lopulta valmistuu ylioppilaaksi, seikkailtuaan "paskaduuneja" tehden tähän asti. On varsin onnellinen elämäänsä, vaikka opiskelut alkavat aikaisintaan ensi syksynä, on hyvä avopuoliso, hassu koira, farmariauto ja vuokrarivintaloasunto, MUTTA hän on tyytyväinen elämäänsä, KOSKA onnellisuus ei tule tuollaisista ulkoisita asioista tai tutkinnoista vaan jostain ihan muusta.

Äänestä
  • Olet oikeassa, kyllä kaunis nuori tyttöystävä päihittäisi tylsät opiskelut 100-0 :-)

    Äänestä

  • Arasville kirjoitti:

    Olet oikeassa, kyllä kaunis nuori tyttöystävä päihittäisi tylsät opiskelut 100-0 :-)

    Sitä en aivan tarkoittanut, mutta toisaalta, eikö siltä pohjalta voisi ajatella, että ihan samat mahdollisuudet sinulla on ulkoisten avujen puolesta siihen kauniiseen tyttöystävään, kunhan kasvat ensin mieleltäsi hiukan (ikäkin auttaa ja kokemusten kerääminen) ja sitten jotenkin pääset pahimmasta katkeruudesta (etsi mielekästä sisältöä elämään tai ala vaikka buddhalaiseksi:))

    Äänestä

  • ihan hyvä pointti. Tuo onnellisuuden löytäminen muualta kuin tutkinnoista tai muista ulkoisista seikoista. - Kun eletään tätä päivää eikä koko ajan "sitten kun"-tähtäimellä, niin ollaan ehkä vähän vähemmän stressaantuneita ja sitä myöden onnellisempiakin.

    Ap:lle vielä, että minullakin on pari tuttua, jotka lukion jälkeen tekivät, jos ei nyt ihan "paskaduuneja", vaan ihan hyväpalkkaista, mutta raskasta työtä. - Kolmen "väli"vuoden jälkeen toinen kaveri kyllästyi ja opiskeli itsellensä maisterin tutkinnon ja on nyt melkoisen hyvässä työpaikassa. - Toinen tuttavani lähti ensin opiskelemaan kaupallista alaa, mutta totesi, ettei se ollut hänen juttunsa ja vaihtoi alaa ja opiskelee nyt sellaista alaa, joka häntä oikeasti kiinnostaa. - Mutta hyvältä kuullostaa sinun tilanteesi, kun kuitenkin on löytynyt edes satunnaisia töitä. Tsemppiä vaan ! Eläkeiässä sen sitten näkee mikä kenestäkin tuli isona ja onhan niitä sellaisiakin eläkeläisiä, jotka vasta silloin suorittavat yo-tutkinnon :)

    Äänestä

  • UPDATE_9003451 kirjoitti:

    ihan hyvä pointti. Tuo onnellisuuden löytäminen muualta kuin tutkinnoista tai muista ulkoisista seikoista. - Kun eletään tätä päivää eikä koko ajan "sitten kun"-tähtäimellä, niin ollaan ehkä vähän vähemmän stressaantuneita ja sitä myöden onnellisempiakin.

    Ap:lle vielä, että minullakin on pari tuttua, jotka lukion jälkeen tekivät, jos ei nyt ihan "paskaduuneja", vaan ihan hyväpalkkaista, mutta raskasta työtä. - Kolmen "väli"vuoden jälkeen toinen kaveri kyllästyi ja opiskeli itsellensä maisterin tutkinnon ja on nyt melkoisen hyvässä työpaikassa. - Toinen tuttavani lähti ensin opiskelemaan kaupallista alaa, mutta totesi, ettei se ollut hänen juttunsa ja vaihtoi alaa ja opiskelee nyt sellaista alaa, joka häntä oikeasti kiinnostaa. - Mutta hyvältä kuullostaa sinun tilanteesi, kun kuitenkin on löytynyt edes satunnaisia töitä. Tsemppiä vaan ! Eläkeiässä sen sitten näkee mikä kenestäkin tuli isona ja onhan niitä sellaisiakin eläkeläisiä, jotka vasta silloin suorittavat yo-tutkinnon :)

    Tuossa on paljon onnellisuuden avainta, että nuo "tämän hetken lapset", jotka eivät ota huolta huomisesta, vaikuttavat hyvin onnellisilta. Ei se sitä sulje pois, etteikö ihminen voisi olla myös onnellinen asettaessaan tavoitteita ja niitä kohti pyrkiessä ja niitä saavuttaessa, mutta tuollaisessa pienistä asioista iloitsemisessa on jotain aitoa, joka kertoo siitä, että sellainen onnellisuus tulee syvältä.

    Itselleni läheiseen urheilun maailman liittyen esitänkin teorian, että jos asiat on riittävän hyvin, ei välttämättä ole sitä viimeistä poltetta ja pakkoa, joka erottaa hyvän huipusta. Jos menestyminen on sinulle AINOA vaihtoehto pois kurjuudesta, niin todennäköisesti menestyt paremmin kuin yhtä lahjakas kaveri, jonka elämä on hyvällä mallilla riippumatta siitä, menestyykö nyt siinä urheilussa vai ei.

    Tätä voi laajentaa siihen, että kun on riittävän tyytyväinen ja hyvällä perusturvallisuudella ja itsetunnolla varustettu, niin viekö se osan kunnianhimoa? Kumpi sitten on onnellisempi ja menestyneempi, se joka on jatkuvasti onnellinen, kun on saavuttanut sen riittävän elintason, vai se kunnianhimoisempi, joka saa paljon, mutta aina haluaa hiukan enemmän..?

    Äänestä

  • Arasville kirjoitti:

    Olet oikeassa, kyllä kaunis nuori tyttöystävä päihittäisi tylsät opiskelut 100-0 :-)

    Siihen et muuten vastannut, että kuka tästä nettikirjoittelustasi kärsii ja millähän perusteella?

    Äänestä

  • määäääääääääääääääää kirjoitti:

    Siihen et muuten vastannut, että kuka tästä nettikirjoittelustasi kärsii ja millähän perusteella?

    Nettikirjoittelusta ei tietenkään kukaan kärsi.

    Äänestä

  • Arasville kirjoitti:

    Nettikirjoittelusta ei tietenkään kukaan kärsi.

    No mitäs sitten täällä uhoat? Politiikkaanko meinaat lähteä ja sosialisoida koko maan ja näin pistää kaikki kärsimään?:D Onneksi ainakin vanhemmat ihmiset muistavat vielä Neuvostoliiton, eivätkä lähde moiseen mukaan. Sitäpaitsi sehän vaatisi siitä tietokoneelta nousemista...

    Äänestä

  • määäääääääääääääääää kirjoitti:

    Tuossa on paljon onnellisuuden avainta, että nuo "tämän hetken lapset", jotka eivät ota huolta huomisesta, vaikuttavat hyvin onnellisilta. Ei se sitä sulje pois, etteikö ihminen voisi olla myös onnellinen asettaessaan tavoitteita ja niitä kohti pyrkiessä ja niitä saavuttaessa, mutta tuollaisessa pienistä asioista iloitsemisessa on jotain aitoa, joka kertoo siitä, että sellainen onnellisuus tulee syvältä.

    Itselleni läheiseen urheilun maailman liittyen esitänkin teorian, että jos asiat on riittävän hyvin, ei välttämättä ole sitä viimeistä poltetta ja pakkoa, joka erottaa hyvän huipusta. Jos menestyminen on sinulle AINOA vaihtoehto pois kurjuudesta, niin todennäköisesti menestyt paremmin kuin yhtä lahjakas kaveri, jonka elämä on hyvällä mallilla riippumatta siitä, menestyykö nyt siinä urheilussa vai ei.

    Tätä voi laajentaa siihen, että kun on riittävän tyytyväinen ja hyvällä perusturvallisuudella ja itsetunnolla varustettu, niin viekö se osan kunnianhimoa? Kumpi sitten on onnellisempi ja menestyneempi, se joka on jatkuvasti onnellinen, kun on saavuttanut sen riittävän elintason, vai se kunnianhimoisempi, joka saa paljon, mutta aina haluaa hiukan enemmän..?

    Tähän pohdintaan sekoitetaan usein myös sukupuoliero ja esitetään, että miehet olisivat kunnianhimoisempia kuin naiset ja naisten "lasikatto" vaativiin tehtäviin etenemisessä olisi vain naisten itsensä asettama. - Mutta uskon, että kyse on enemmän yksilöeroista kuin stereotyyppisesti sukupuolijaosta. Eihän kunnianhimo tietenkään automaattisesti tuo menestystä, mutta kyllä menestyksen edellytys usein taitaa edes jonkinasteinen kunnianhimo olla ?

    - Mutta niin; kumpi on onnellisempi ? Jaa'a... Varmaan kummallakin tyypillä on yhtä hyvä mahdollisuus onnellisuuteen, kun sen vain oikein osaa nähdä :)

    Äänestä

  • Arasville kirjoitti:

    Nettikirjoittelusta ei tietenkään kukaan kärsi.

    kirjoituksesi ovat inspiroivia ja opettavaisia kaikille AT-miehille.

    Äänestä

  • ATM oppilas kirjoitti:

    kirjoituksesi ovat inspiroivia ja opettavaisia kaikille AT-miehille.

    Kiitos. On mukavaa saada tunnustusta.

    Äänestä

kaksi kertaa viikossa töitä pimenänä. Ei pääse verottaja siirtämään ATM:n rahoja YTM:ien äpärille. :-)

Paskahommilla ei kannata ATM:n tukea systeemiä.

Äänestä

Siis miksi et hae opintoihin?
Osahan lähtee opiskelemaan tuossa iässä tai sitten vaikkpa 30-vuotiaana ja ylikin?

Sieltä opiskelijaporukoista sitä paitsi voi löytyä tyttöjäkin. Vieläpä nuoria.

Tietysti jos haluat olla paskaduunari lopun ikäsi niin omapahan on valintasi.

Äänestä
  • 25-vuotias ei ole yli-ikäinen!
    Mitä te oikein kuvittelette?

    Toki ne naiset saattavat olla niinkin nuoria kuin 19 tai 20. Onhan siinä sitten 5 vuotta ikäeroa joten tietysti on ikivanha niille.

    En minä väitä että te saisitte niitä naisia, mutta valitus että on paskaduunissa 25-vuotiaana ja kukaan ei kiinnostu kun on liian vanha opiskelemaan on niin paskaa kuin olla voi.

    Äänestä

  • Ei tajua kirjoitti:

    25-vuotias ei ole yli-ikäinen!
    Mitä te oikein kuvittelette?

    Toki ne naiset saattavat olla niinkin nuoria kuin 19 tai 20. Onhan siinä sitten 5 vuotta ikäeroa joten tietysti on ikivanha niille.

    En minä väitä että te saisitte niitä naisia, mutta valitus että on paskaduunissa 25-vuotiaana ja kukaan ei kiinnostu kun on liian vanha opiskelemaan on niin paskaa kuin olla voi.

    Kuulostaako tämä sinusta mukavalta:

    Köyhä paskaduunari jolla on ruma nainen?

    Rumalla naisella ei tee mitään.

    Äänestä

Ikää 25 ja olen tasan 2 viikon päästä DI. Tyttökaveria ei ole koskaan ollut, vaikka siitä olen haaveillutkin. Opintoja aloittaessani taisin alitajuisesti päättää, että ensin opiskelut ja sitten naiset. No se tie piti loppuun asti. Hauskaa on kyllä pidetty ja viina on virrannut, mutta naisiin en ole osannut tehdä vaikutusta. No, onpa ainakin opiskelut suoritettu ja oman alan töitäkin (määräaikaisia) tiedossa ainakin vuodeksi eteenpäin. Tutkinnolla ei tehdä naisiin vaikutusta, sen olen huomannut :) , joten ei kannata olla turhan myrtsi itselleen. Muut asiat ratkaisee!

Äänestä
  • Mutta rahalla tekee vaikutuksen tai ainakin on varaa käydä huorissa.

    Äänestä

Ikää on samat 25 ja maisterinpaperit sain pari viikkoa sitten, mutta eipä tämä oma tilanne ole yhtään parempi kuin aloittajalla. Töitä ei ole, rahaa ei ole, eikä edes naisia. Sais edes jotain duunia, niin voisi muuttaa kesällä Hesaan johonkin lähiöön mätänemään...

Äänestä

Eipä ollut minullakaan 25-vuotiaana sen paremmin töitä kuin opiskelupaikkaakaan. Lukiotutkinto ainoana ja työkokemusta nolla, lukuunottamatta yhtä lyhyttä harjoittelua.

2 vuotta myöhemmin olin hankkinut ammatin alalta, jolle halusin, edennyt nopeasti uralla ja sain jo ensimmäisen palkankorotuksen (siis suuremman kuin normaalivuosikorotus).

Nyt 4 vuotta myöhemmin olen edennyt esimiesasemaan.

Että revi siitä.

Varmaan osaltaan johtuu siitä, että minä en koskaan ole omista mokistani syytellyt muita, en ole katkeroitunut kuvitelluista vääryyksistä enkä ole ruoskinut itseäni itsesääliin rypemällä negatiivisissa tunteissa tai oman mahtavuuteni kuvitelmissa.
Pistä lääkitys kohdalleen ja lähde rohkeasti ulos maailmaan. Vielä ei mitään ole menetetty. Kun tunnustat itsellesi, ettet olekaan niin täydellinen kuin luulit, et vaadi itseltäsi liikaa etkä projisoi omia vikojasi itsesi ulkopuolelle, niin eiköhän sinustakin vielä ihan ihminen saada.

Äänestä

en käynyt lukiota vaan ammatillisen kouluasteen tutkinnon joka vanheni käsiin muutamassa vuodessa. 90-luvun lamassa siitäkin paskasta valmistui vain työttömäksi. Vasta 90-luvun lopulla alkoi olla pätkäduuneja ja työkkärin kursseja. Työkkärin kursseillakin olin aina nuorin, muut olivat aina vanhempia työelämässä jo kymmeniä vuosia olleita. Naisia ei tietenkään ollut näköpiirissäkään ja niissä pätkäduuneissakin olin varmaan näkymätön.
Nykyään vakituisessa duunissa, jonkinverran rahaakin saanut säästöön mutta edelleenkään ei ensimmäistäkään naisystävää, tosin jotkut naiskollegat ovat joskus jopa vähän jututtaneet mutta kömpelyyteni sellaisissakin tilanteissa on pilannut kaiken heti alkuunsa.

Äänestä
  • Naismaailmassa ei ole nykyään isoa merkitystä sillä, onko korkeasti koulutettu vai matalasti... Periaatteessa ei haittaa, onko vakituinen työ vai onko pätkätyöläinen.

    Tuo "kömpelyys" tai pikemminkin sen poistaminen on avain naisen makuuhuoneeseen. Jos naista haluat, niin keskity tähän asiaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Arasville kirjoitti:

Tämän ikäisenä ihmiset yleensä lopettelevat opintojaan mutta itse olen yhä lukiopohjalta ja teen satunnaisia paskaduuneja :-( No kyllä tietyt muutkin ihmiset saavat tilanteestani vielä kärsiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu