Here's the thing... Olen tapaillut itseäni aika paljon vanhempaa sinkkumiestä, lähinnä seksin merkeissä, nyt nelisen kertaa. Itse olen ottanut suht etäisen "haluan nyt vain katsella ja olla sinkkuna"-asenteen koko juttuun, ja olen myös sen hänelle sanonut. Luulen/luulin että myös hän on tyytyväinen em. tilanteeseem, koska iästään huolimatta on aika hulivili-poika kuitenkin :)
Nyt olen kuitenkin huomannut, että hän on poikkeuksetta ollut se yhteyttä ottava osapuoli. Lähinnä ollaan näiden puheluiden aikana puheltu niitänäitä, ja lopuksi sovittu seuraavasta tapaamisesta. Olemme nähneet viikoittain ensitreffeistämme lukien. Itselläni ei ole koskaan ollut seksisuhdetta (yhdenillanjutuista puhumattakaan), joten olen lievästi sanottuna pihalla tällaisista kuvioista. Olin jotenkin orientoitutut siihen, että voitaisiin nähdä ehkä kerran kuussa max. Mies on lisäksi pariin otteeseen vaikuttanut loukkaantuvan, kun olen viitannut siihen että seksistä tässä vain on kyse, vaikka siihen suuntaan ekalla tapaamisella asiat sovittiinkin. Tosin aina tavatessamme on seksi ollut vain yksi illan ohjelmanumero, ja aina nukkumaanmennessä vasta :)
Seksi on jokatapauksessa ollut loistavaa, ja meillä synkkaa muutenkin todella hyvin, ikäerostamme huolimatta. (Olemme sen molemmat jopa ääneen todenneet.) En vaan haluaisi, että kumpikaan saa loskaa niskaan loppupeleissä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Itse olen kyllä jollakin asteella kiintynyt mieheen, mutten rakastunut kuitenkaan.
Mainittakoon vielä, että olen aika skeptinen luonne, joten en todellakaan liitele missään pilvilinnoissa suunnitellen yhteistä tulevaisuuttamme. Hän on lisäksi työelämässä, minä opiskelen, joten tuntuu aika epätodennäköiseltä että tästä voisi kehittyä mitään enempää. Olisi mielenkiintoista kuulla ulkopuolisten mielipiteitä tästä, kavereilta olenkin ehtinyt jo kuullut yhtä sun toista :)

Vastaukset 8
Vanhimmat
No, sanotaanko näin että olen joitakin nuorempia naisia joskus valistanut näistä asioista, eivätkä he kuuntele.
Tuskin kuuntelet sinäkään ja tuossa iässä jo pitäisi osata itse käydä niitä ihmissuhteita läpi.
On se jännä juttu että tuon iän jälkeen usein mieheltä jo vaaditaan vähintään jonkin sortin vakava suhde että pärjäisi ihmissuhteissa eikä olisi täysi susi, mutta samalla nämä sinkkunaiset ovat näin halkoja yksinkertaisemmissakin asioissa.
Yksinkertaisesti hän ei saa muualta joten haluaa panna joka viikko eikä kerran kuussa joka on aivan liian vähän kenelle tahansa perusmiehelle. Ei siinä sen ihmeellisempää, loppu on sinun mielikuvitustasi.
Olethan hyvä ja kerrot seuraaville poikaystäville suhteestasi koska itseltäni ei ainakaan kiinnostusta heru tippaakaan jonkun vanhan panomiehen ex-seuralaiselle.
On todellakin aivan liian vähän. Tuossa mitä kerroit ei ollut mitään ihmeellistä, ei sitä "pelkkää seksiä" sanontaa kannata ottaa liian kirjaimellisesti.
Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt...
>Sinulle kun valitsit vanhemman miehen..Itse olen 49v mies ja tansseista löysin tammikuussa 23 v opiskelija
naisen ,jonka kanssa pelaa hyvin..Hän käy luonani 2kertaa viikossa ,laitan aina hänelle ruokaa ym..
Harrastamme sexiä joka kerta ja molemmat olemme tyytyväisiä..Kyllähän minä tiedän ,että kun hän
valmistuu niin varmaankin hakee nuorempaa seuraa ,mutta tähän tilanteeseen kun saa nuorta pesää
olen tyytyväinen....
paskalle? Hulivili = renttu = paska
nyt edes rahaa, ettei kunnia menisi ilmaiseksi. Tyhmähän se ilmaisena huorana olla?
Enpä oikein voi sanoa, että kiitos vastauksistanne. Ehkä vähän erilaisia kommentteja kieltämättä odotin. Mutta eipä se mitään, näillä mennään :)
Sen verran on kyllä vielä pakko lisätä, että kyseessä ei todellakaan ole mikään vanha ukonrahjus, joka ei muualta kumppania (saatika seksiä) saisi. Ko. mies on alle nelikymppinen, todella hyvännäköinen (siis päihittää monet parikymppiset kaljalla lotraajat 6-0) Kääntää kyllä katseita, sekä kadulla että baareissa.
Itse en yhdenillan juttujen puolesta liputa alkuunkaan, joten olen enemmän kuin tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Ja olkoon sitten pelimies tai ei, tällä hetkellä me molemmat nautimme toistemme seurasta. Uskon vahvasti, että ainakin kavereina tulemme pysymään (ellei nyt mitään suurempaa draamaa ilmaannu), sen verran samanhenkisiä kuitenkin ollaan, että tää on jo harvinaista. Sitäpaitsi, nyt tunnen pitkästä aikaa taas nauttivani elämästä sitten joulukuisen eroni!
Aurinkoa kaikkien kevääseen! =)
Tjaa. No itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa (= seksisuhteessa, jossa kuitenkin myös yhdessä oloa, läheisyyttä ja hellyyttä seksin lisäksi ja mies tyydyttää myös minut erikseen) komean ja hyväkroppaisen, aiemmin monille muille naisille kelvanneen 25-vuotiaan kanssa 5 kuukautta. Uskon kuitenkin että mies on kanssani juurikin koska ei muualta saa, sillä minua on koko ikäni haukuttu rumaksi. Ei se ulkonäkö siis tarkoita ettäkö saisi muualtakin, jos haluaa pelkkää seksiä... Miksi tuokin muuten kanssani näin pitkään olisi ollut? Ja hän on myös se joka aina ottaa yhteyttä, toisinaan ihmettelee kovasti miksei musta ole kuulunut mitään.