Uusimman gallupin mukaan enemmistö suomalaisista hyväksyisi homoliitot eli naisparien tai miesparien oikeuden virallistaa liittonsa.
Suurin osa kuitenkin vastustaa vihkimistä.
Haluaisin tarkentaa että virallistamislakiesityksessä ei ole mainittu eikä missään vaiheessa ehdotettukaan kirkollista vihkimistä, jota otaksun siis suurimman osan vastustavan. Kirkolla on sakramenttinsa ja se niitä noudattakoon. Parisuhteen virallistamisella ei ole mitään tekemistä kirkollisen vihkimisen kanssa. Virallistettu liitto ei ole avioliitto.
Vain neljäsosa suomalaisista hyväksyy nais- tai miesparien adoptio-oikeuden. Adoptioita on kahdenlaisia, parisuhteen sisäisiä sekä sen ulkoisia adoptioita. Gallupin tuloksissa ei mainittu kumpaa näistä tarkoitettiin. Jos kyse olisi parisuhteen sisäisestä adoptiosta eli kumppanin mahdollisuudesta adoptoida perheen sisäisesti toisen kumppanin biologinen lapsi, hyväksymisprosentti olisi varmasti korkeampi.
Lasten syntymistä ja elämistä kahden äidin tai kahden isän perheisiin ei voi kieltää tai estää. Perheen sisäisen adoption salliminen saattaisi jo olemassa olevat ja tulevaisuudessa näihin perheisiin syntyvät lapset samanarvoiseen asemaan kuin muutkin lapset. Tämä olisi vähintä mitä heidän hyväkseen tulisi tehdä.
Muutenkin olisi jo aika ymmärtää että ihmiset todellakin ovat yhdenvertaisia ja kaikille kuuluvat samat ihmisoikeudet esim. rodusta, iästä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntaumisesta huolimatta. Adoption kieltäminen ja sen vastustaminen kertoo vain siitä kauniista puheista huolimatta Suomi ei vieläkään ole aito oikeusvaltio joka kunnioittaisi ihmis- ja perusoikeuksia.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Haluaisin vain kommentoida yhtä sanomaasi asiaa:
maailmalla ei ole yhtäkään OIKEUSvaltiota, missä tahansa on jotain virallisia lakeja, jotka loukkaavat ihmisoikeuksia.
Suomi on kuitenkin paremmassa asemassa kuin moni muu valtio, totta kyllä että lapset, joiden vanhemmat ovat samaa sukupuolta saavat kärsiä siitä, että heidän vanhenpansa ovat "poikkeavia" kun ei edes valtio heidän suhdettaan hyväksy.
Olen kyllä samaa mieltä kuin sinäkin.
Anteeks!? Sanoitko ettei edes valtio hyväksy? Nyt tais vähän lipsahtaa!
Homous on ensinnäkin ollu täysin laillista Suomessa jo ties kuinka kauan, ja homojen siviilivihkiminenkin on ollu mahdollista jo monta vuoota. Et kyl toi ainakin mun korvaan kuulostaa kovinkin sallivalta valtion puolesta?
Ja mainitsit myös ihmisoikeudet. Entäs niitten uussuomalaisten ihmisoikeudet, kuten muslimit, jotka ei kertakaikkiaan hyväksy homoutta missään muodossa. Kumman ihmisoikeuksia saa loukata, ja kumman ei?
Mielenkiintoinen välähdys kaltevalta pinnalta vuosien takaa?
Mikä siinä homoudessa ja lesboudessa kiehtoo niin että siihen on ryhdyttävä? Heterona en asiaa tajua. Vain miehellä ja naisella on toisilleen sopivat vehkeet ja värkit.
Kyrpäni naapurin miehen persereikään voinko vaatia vihkimistä?
Miksei rekisteröiminen riittänyt? Ei kuulu kirkon vihkiä iljetystoimintaa, kuten Raamatussakin mainitaan. Jossain niillä lapsilla kuitenkin on oikea äiti tai isä, biologinen siis. Ei sillä ole mitään tekemistä oikeuksien kanssa; ei homoilla ole mitään oikeutta saada kirkollisvihkimystä, Raamattu vastustaa homoja ja pitää homoutta luonnonvastaisena, iljetyksenä ja ehdottaa siitä tapettavaksi. Eikä homojen välinen parisuhde koskaan ole aito avioliitto.
Seuraavaksi vaaditaan polyamorisia suhteita laillistettavaksi. Ja kiljutaan missä heidän oikeutensa? Tai lähisukulaisten tai lasten kesken liittoja. Pian elämme jossain pervolandiassa, jossa kukaan ei tiedä kuka on lapsen oikea vanhempi ja aikuiset vain sekstailevat keskenään.
Ei polyamorisuus ole lopulta paheksuttavaa, minusta ainakaan. Se ei aiheuta sellaista vastakkain asettelua kuin homoilu väistämättä aiheuttaa. Tarkoitan polyamorisuudella sellaista suhdetta, jossa voi olla vaikka parikin kappaletta tyttoystaviä, ja he ovat parhaat ystavät ja "sisarukset" keskenään.
Toisin päin se ei ole ihan yhtä yksinkertaista. Minusta. Vaikka maailmassa pitää olla "kuningattariakin."
Homolla ei ole mitään oikeutta esittää että olisi biologinen vanhempi lapsille. Homot vanhempina aiheuttavat väistämättä surua hoidokeilleen.
Gallupit tehdään miten maksaja haluaa, se vasta aivopesua on . MILJOONA KÄRPÄSTÄ EI VOI OLLA OIKEASSA, vaikka tykkää kakkareista.
Kärpäset pariutuvat, ja kärpänen on oikeastaan melko hauska luontokappale.
Iloisella päällä, aurinkoisella säällä. Olettaen että niitä ei ole liiaksi, ja pysyvät lähinnä ulkona.
Mä taas ehdotan kompromissiratkaisua, et ainoastaan heteroparit saa solmia homoavioliiton!
Hauska ajatus kahden möhömahaisen äijänkörilään "avioliitto".
En ole nähnyt mutta tv:ssä useampikin pahannäköisen runsasläskisen akan "lemmenpari"