mikä on niiden tarkoitus? Miksi joku luo keskustelupalstalle täysin keksityn, kuvitteellisen hahmon? Mahdollisesti jopa eri sukupuolta olevan kuin mitä itse on? Mikä idea siinä on? Ja en nyt viittaa kehenkään täällä, koska en tätä kyseistä saittiä (Miehen logiikka, suhteet ja tunteet) ole kauan seurannut, tutustunut ilmiöön paremmin toisaalla.
Feikkinikit
Nimi.merkki
92406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 92
Vanhimmat
Musta kysymys on hyvä vaikka siinä itsessään on jo vastaus. Mä näkisin, että tälläiset "feikkinikit" ovat oman henkilökohtaisen elämän- ja kokemuspiirin laajentumia, eräänlaisia egotrippejä tunnettujen maailmojen rajoille. Ja toinen hyvä syy feikkeilyyn lienee se että joilakin ei ole mitään kiinnostusta personoitua omaksi itsekseen, sillä siinä ei olisi mitään järkeä. Se ei palvelisi mitään tarkoitusta.
Mutta toisinaan feikeistä kuultaa lävitse heidän todellinen elämänsä, ja sehän on taas vain inhimillistä.
muuten hieno luonnehdinta. Luulisin, että tuo olisi aika noin.
Lisäisin, että ajankulun vuoksi varmaan feikkinikkejä tehdään. Itse olen lapsesta ihan tähän ikään asti tykännyt leikkiä fiktiivisillä, itsetehdyillä hahmoilla, mutta muilla foorumeilla. Täällä en henk. koht. niillä koe tarvetta leikkiä, mutta ymmärrän kyllä sen hauskuuden :)
Täällä on oikeastaan hauskaa puhua totta just siks, koska on kuitenkin anonyymi. Täällä voi siis puhua totta myös jossain asioissa, missä muualla ei kehtaa :D
(vitut "joulle")
Kiva. Sulla on vähän sama henki kuin mulla. Kuvitellaan, että joku mun kaltanen tavallinen kotiäiti, joka taas on pyöräyttänyt itsestään ulos konttavan kasan duunia, haluaisi elää jotain toista elämää. Niin mitä hän tekisi?
Ok
Hän niinä pätkinä aikaa kirjoittelisi niitä tai näitä lippusiin tai lappusiin. Kun tää mimmi olis saanut sitten itselleen läppärin, ja utsku kun olisi, niin naputtelisi lappuset piiloon ukoltaan nettiin. Ihan vain siksi ettei se pahoittaisi mieltään siitä että muija on niin burn out, että teroittelee keittiössä veitsiä ihan liian pitkään.
Rakkaus pitää asiat kasassa. Myös itseään pitää rakastaa, eikä sitä koskaan pidä unohtaa. Eli vanha kunnon hyppylauta on miehitetty kuin merirosvoalus seikkailuihin ja päätä huimaaviin tempauksiin. Hyppylauta on samalla myös vaaka, joka tasaa horoskooppimerkin molemmat nousevat kaksoset tasapainoon:
Fiktion & faktan
Siis tää oli fiktiota.
(nauraa)
mä vielä komppaan tätä kybällä, niin meitä luullaan samiksien sijaan samaksi, mutta haittako tuokaan mittään :D
Eli kompsista kompsista.
*burnouthymiö*
Tässä mä olen ainoastaan yltänyt erehdyttävän lähelle:
http://www.youtube.com/watch?v=aQRLSBUNupg
Muu on mitä on.
(kivaa duunipäivää -hymiö)
..pitää niin täysin paikkansa:) Tuhansia pieniä muistilappuja täynnä kummallisia juttua, ajatuksia, mielipiteitä, vajaita lauseita, runoja, tarinoita ja outoja kuvaluonnoksia. Ja lappusten tipahdellessa niin mukautuvalta ja vain hieman kireältä vaikuttavan vaimon jäljiltä keskellä kesäpäivää käsilaukuista, takkien taskusta, vaatehuoneen kaapeista ja milloin mistäkin varoittamatta. Sillä kaikkea on mahdotonta hävittää ja polttaa, sitä mukaa kuin tarvetta kirjoittaa. Kotikissalla ei ole kynsiä? Ja ruudin kytiessä vaikutuksista ja ilmiöistä joita kirjoitukset saivat aikaan. Pinnan alla. Missä pitkä varjo kiipii pitkin seiniä, miksi selässäni ryömii silmiä. Painotuksia. Miksi sanoissasi on outoja merkityksiä. Löysin netistä ja kirjoitin ylös.. :) Runo, laitoin vain.. tai ehkä kerään samasta aiheesta :) Ajattelin kääntää.. Sain.. ääh..ei.. Pliis, vihaan näitä :) Yksi lappunen ikuiseen bittimereen katoa. Minä en ajattele, olen vain tässä. Kiitos :)
jo todettukin, niin yksi syy on varmasti se, ettei tahdota esiintyä omana itsenään, ehkä tunnistamisen pelosta (?), vaikka usein niistä mielipiteistä heijastuukin se oikea ihminen, ellei tarkoituksella provosoi toisia kirjoittajia esittämällä kriittisiä mielipiteitä, joiden takana ei itsekään ole.
Mutta toisaalta, mikä on monien TV:n klassikkosarjojen, -sketsien ja -hahmojen syntytarina ? Esimerkiksi Pirkka-Pekka Petelius, Neil Hardwick ja Vesa-Matti Loiri olisivat oikeita henkilöitä kuvaamaan sitä prosessia, joka näiden taustalla on ollut. Edesmenneestä Spede Pasasesta puhumattakaan.
Feikkarit = kusipäitä. Ottaa päähän, että kun ei kirjoittajia tuntematta voi tietää, kuka on aito ihminen ja että kuka ei ole, ei ole mitään mahdollisuutta keskustelupalstalla suhtautua kenenkään juttuihin muutoin, kuin ottamalla tämän mielipiteet todesta. Mä ainakin koen itseni kusetetuksi, jos joku esittää mulle keskustelupalstalla tyystin toista sukupuolta tai toisenlaista ihmistä, kuin mitä on. Ja sitten pääsevät trollit ja provot naureskelemaan, että olenpas minäkin tyhmä, kun vastaan jonkun provoilijan mielipiteen todesta ottaen, vaikka se tyhmyys todellisuudessa löytyy ihan toiselta suunnalta...
Sitä mieltä olen, että kyllä feikkareita aika hyvin kuitenkin erottaa, ainakin jos vähänkin enemmän palstoja seuraa... Mitä lie shelttereitä ja herra crueltyjä ja bloodbrottereita tälläkin palstalla nyt on ollut...Ja ihan ilmiselvää on, että jos joku rekattu nimimerkki ei yhdessä hetkessä keskustelupalstalla osaa edes jokseenkin jäsennettyjä lauseita kirjoittaa ja sitten toisessa hetkessä sieltä kuitenkin tippuu jotakin melkein tiedetyylisen tiukkaa tekstiä, että feikkihän sellainen todennäköisimminkin on. Tai joku, jonka nikki on ikävästi pöllitty.
Kaikkien muiden kanssa pystyy sentään ainakin alkeellisesti keskustelemaan, jotka edes siten ovat tajuissaan, etteivät pelleile useat samoilla rekisteröidyillä nimimerkeillä kirjoittamalla, mutta jälkimmäiset mainitut palstojen totaalisekoittajat lienevät niin häiritseviä, että jos ainakin itselläni yhdestäkin nimimerkistä on edes mielessäni epäilys, että kyseessä saattaisi olla moisenlainen, en pysty ottamaan sellaisen nimimerkin kirjoittelua kovin vakavasti.
Parodioinnin ja hamoja luovan tarinankerronnan ymmärrän jotenkin vielä siten, että joku kirjoittaisi juttuja rekisteröitymättä, mutta sitä en koskaan ole oppinut ymmärtämään, että miten jotkut kehtaavat rekisteröityjäkin nimimerkkejä sellaiseen käyttää. Enkä ylipäätään ymmärrä, että millaisille ihmisille nettipalsta ei edusta ajatuksenvaihtoa. Lapset leikkivät, mutta aikuisten ihmisten luulisi nauttivan vähän aikuisemmasta keskustelemisesta. Tietysti kai ne m****t siinä saavat utsittua kirjoittajista asioita(?) tai jotakin, jos esim. neljäkymppinen äijä esiintyisi jossakin netin keskustelupalstalla parikymppisenä tyttönä ja sitä rataa. Minusta silti sairasta käytöstä se. Kukaan tuskin jo pelkästään turvallisuussyistäkaan nettipalstalla kovin yksityiskohtaisia asioita itsestään kertoo anonyyminakaan ja siinä määrin varmastikin kaikki rajaavat ja tarvittaessa vähän valkoisilla valheillakin muuntelevat julkituomaansa ainakin hyvin henkilökohtaisista ja yksityisistä aroista asioistaan ihmissuhdepalstoilla kertoessaan, mutta koko elämäntarinan fuulaamista tai toisena ihmisenä tai toisena sukupuolena esiintymistä en kykene käsittämään.
Halveksun feikkareita. Harvemmin sellaisilla varmaan mitään hyviä motiiveja on. Lienevät useimmiten joko täysin netti-addiktoituneita hörhelöitä tai sitten sellaisia, jotka kokevat jotakin kipeää vallantunnetta tms. omaavat kieroja motiiveja siihen, että jos onnistuvat kusettamaan(?) keskustelupalstaa. Epäluuloisesti suhtaudun.
Minulla on joskus ollut parikin feikkinikkiä. Molemmat alkoivat ihan omana itsenäni, mutta ensimmäisessä tapauksessa tietyt sanomiseni alkoivat ärsyttää joitain ihmisiä, jolloin aloin tahallani provosoida saadakseni aikaan keskustelua aiheesta. Tämä paisui ja minä tulin kekseliäämmäksi.
Toisessa tapauksessa taas olin edelleen minä omassa persoonassani, mutta toin palstalla esille vain ja ainoastaan yhden aspektin itsestäni. Halusin nähdä miten ihmiset siihen suhtautuu. Oikeassa elämässä pyrin olemaan kokonaan oma itseni, mutta vahvojen kulissien takana. Täällä voi näyttää sen raadollisemmankin puolen, kun kukaan ei tiedä kuka oikeasti olet.
pelleily tai kusetus. Siinä syyt. Paljon näkee sitäkin miten innoissaan vanhat palstalaiset on näiden feikkinikkien tai "uusien palstalaisten" antamasta huomiosta. Uppoaa kuin veitsi sulaan voihin? :>
siinä ettei kaikki jaksa innostua siitä pelleilystä tai kusetuksesta mutta.. no, sallittakoon jokaiselle se oma kiva jos kiksejä saa, eihän kaikki voi olla samanlaisia (ja koska itsekki tosiaan oon aito niin en vieläkään ymmärrä niitä moninikkipersoonia mitä ne kaikesta kostuu kuivan elämänsä lisäksi). ja ei, eihän tässä voi olla täysin varma mistään nimimerkistä kuka mikin on jne mutta _palstalla_ antamansa kuvan (koska muuta vaihtoehtoa ei oo ellei nähä mutta eihän näistä persläveistä oo siihenkään) perusteella on ainaki ellei nössöjä (piiloutuessaan toisen nikin taakse tai puskaan tms.) niin ihania, kyllä sitä huomaa tekstin perusteella kenestä vois pitää ja kenestä ei ja mikäli se onki joku saakelin kaksoispersoona niin so what, ei kande luottaa niin helposti ja toisekseen, onpahan luonu ainaki kivan mielikuvan itestään joten ite ei mitään häviä ellei heti ihmiselle uskoudu koko elämäntarinaansa.
mullaki on edelleen tasan kaks, no sanotaan nykyään se kolme, suosikkia täältä, ja mikäli saisin tietää että ne on joitain toisia niin en tiiä.. se romuttuis sitte kokonaan mutta mitä sitte, taas vaan tavattiin toisenlaisia ihmisiä, ei siinä muuta.. vaan kivan mielikuvan tosiaan antoi itsestään, kiva huomata että jonku/joittenki kanssa ees juttu sujui vaikkakin feikatusti. yhteydenpito kyllä loppuis.
jasu varsinkin on into piukkana111!!
huvikseen tuli luotua feikkinikki aikoinaan. Ei mitään vakavaa sen puoleen.
mikä oli sun feikkinikki? Tranceman?
onhan noita.
väärin? BlueNightSatin?
on oikein.
Jazuli esittää nykyään peteä.
se on aina esittänyt Peteä. Se on Pete, nytkö se vasta valkeni?
näin on! x')
alruna? Tietääkö hän tästä?
eos?
yllätys, sori. Siksipä varmistin.
oolraits :)
aika sujuvasti sillo tällö jopa ;)
kyllä.
aluksi pete oli pete. Et ole niin hyvä "kirjailija", että osaisit keksiä vahinkovauvat sun muut.
kuinka monen feikkinikin huijaamaksi itse olet joutunut? Kerropa nyt ketkä feikit täältä tunnistat.
sähän sen tiiät ;)
about 7 feikkinicciä? Ööhm enkä oo tullu huijatuksi tavallaan, koska en oo olettanu niistä mitään...
galleriakavereistasi feikit. Sekä jazulin, että BNG:n.
on vaan muutama frendi..luettele sä niistä feikit? :)
vasikka. Tai ehkä en halua paljastua. Haluan vain tietää, tunnistatko ne vai et. Ilmeisesti et.
Niin...
tunnistan, mutta en vasikoi minäkään. Ei kuulu tapoihin juoruta muista. :)
aina kannattaa...se on niin helppooki. x')
jassuli tuntui kuin laskin väärin paljastui?
lol.
lollotti !
ihanaa x')
sillä feikkinikillä on jotain asiaa.
valitettavasti feikkinikin asia ei yleensä mene perille.
Miks te käytätte skitsofreenista ilmaisua "se"? Haluatteko kenties julkiperformoida itseänne hulluina, vaiko mistä tossa on kyse? Sori, mutta toi näyttää melko pimeältä, toi sunkin ilmaisutapasi ( anteeksi)... Mä ainakin luulisin, että palstalla olisi useitakin feikkejä(?), mutta minä palstalla jatkuneen asiattoman paskakokohtelun kohde en sitten tasan(!) ainakaan sellaisiin kuulu - katsos, kun en tunne koko foorumia, pätkääkään.
Ps. Onko joku mulkku-kiusaaja muuten jo ehtinyt rekisteröimään tän nimimerkin "jhjhl", sattuisitko sinä mahdollisesti tietämään, miten on? Kato aina kun mä kirjoitan jotakin aavistuksenkin syvällisempää tai pidempää kannanottoa, niin joko mun pohdinnat oudon epärelevantisti poistatetaan (vaikka epähumaanien runkkujen ja kiusaajien kommentit heiluvat palstalla näkyvästi ja näemmä ilman mitään poistoja lähes aina) tai sitten joku tulee sikailemaan mun kustannuksellani kanssani samoihin ketjuihin käyttämällä lukijoiden tulkintaa sotkevasti tahallaan samaa kirjainyhdistelmää, kuin mitä minä viestini nimimerkkikentässä samaisessa ketjussa käytän tai uudelleen postailemaan ronkkimiaan tekstejäni (v*tun kyttärit...) epärelevantisti uusiin yhteyksiin. Tai/ ja ylipäätään puhuttelevat molopäät mua perättömillä mielikuvitusjutuilla.
Vaikutanko innostuneelta palstakulttuurista? ( Retorinen kysymys jälleen.)
Vainoharhainen.
En mä ainakaan olen vainoharhainen, jos ja mikäli(??) sellaiseen viittailit. Ihmettelen vaan tota puhetyyliä tällä keskustelupalstalla... Monellakin kummajais-rekatulla nimimerkillä tällä keskustelupalstalla näkyy nimittäin olevan - ettenkö sanoisi, sangen skitsofreeninen tyyli viittailla johonkin muka yhteen yksittäiseen hirviö-tahoon palstahäirikkönä, mitä tahoa eivät kuitenkaan meille muille lukijayleisön edustajille selkeästi osoita tai saatika tälle meikäläisen silmin, eli = lukijana tulkiten laajalle lukijayleisölle kerro, jos tai että ketä tai mitä mustamaalaavat tai mistä kulloinkin jorisevat sekavuuksiaan... Olen joskus miettinyt, että ovatko jotkut hulluja.
Jollei mulla joitakin tuntemattomia seko-papeeteja olis kuule asiatta jatkuvasti ollut kimpussani tällä keskustelupalstalla, jotka horisee mulle mielivaltaisia hourun pelotteluita ja sekopuheita tyyliin kuten esim., että reitittimiä pitäisi meikäläisen keskustelupalstalla keskustelemassa käyvän naisen perään laittaa, en olisi ihan näin skeptinen... Tällä keskustelupalstalla käy näemmä aika sekoilevaakin ja äärimmäisen provosoivaakin porukkaa, jolla ei ole näyttänyt olevan mitään realistista arviointikykyä(!!), että millä perusteilla ja että kenelle juttujaan molottavat. Eivät vain ilmeisestikään käsitä, että aina asiat eivät ole ihan siten, kuin miltä ehkä ensimmäisenä näyttäisi tai että mitä joku molopää mölöttää omia keksintöjään. Tällä kolmikymppisellä akateemisella naisella ei ainakaan ole mitään tarvetta ahdistella mitään tuntemattomia Papeeteja tai ketään muitakaan, jotka nimimerkit ärsyttävät käytöksessään korkeintaan korostuneen surkealta kielenkäytöltään ja korostuneella provosoinniltaan ja tämä nainen myös viettää sen verran aikaansa muuallakin, kuin keskustelupalstoilla, etten vielä koskaan ole onnistunut kokemaan minkäänasteista kiinnostusta yhdenkään keskustelupalstakirjoittajan henkilöön.
Älä ainakaan mulle tule höpöttämään vitun feikeistänne: mulla ei elämässäni ole ollut nimimerkkiä tälle foorumille, enkä tasan ole päästäni niin köyhä, että mitään peeloilua haluaisin tai olisin tai olisin koskaan ollut kiinnostunut harrastamaan. Mä en ole mikään tyhjäpää, vaikka mua tällä keskustelupalstalla keskustelemassa käymisen perusteella ahdistelleet sitä ehkä kenties ovatkin.
terve huumori on ok, pipipäitä harhiksia ei viitsi jäädä kuuntelemaan hetkeäkään. Jos joku nikki vaikuttaa sentinkään muulta kuin heterolta niin jätän rauhaan het. Ei uppoa sairaat leikit.
Ainakin omien kokemusteni mukaan se liittyy feikkinikin perustajan persoonallisuuden puutteeseen, tai sirpaloitumiseen ja siihen liittyy häpeä, tai hyväksymättömyys omaa itseä kohtaan. Feikkinikin tarkoitus on olla myös nöyryyttävä muita kirjoittajia kohtaan, jotta he kokisivat saman, minkä feikkaaja kokee luonnostaan.
Ja kokemukseni ei tosiaan liity omakohtaiseen kokemukseen feikkaajana olemisesta, kosken sellaiseen ole motivoitunut.
kirjottaa kelalle diagnoosin ois käyttöö? :)
samaa mieltä, hyvä sinä.
netissä feikkaava persoonallisuus? Oliko tuo tunnustus siitä, että olet se henkilö, joka ajoi mut puskiin?
siis kuka sut ajoi puskiin? Mähän olen reason eli feikki. Anna diagnoosi mulle eläkä ala syyttelemään saatana :)
pois puskista, oo mies.
sitten nämä huumorihahmot(HEI, eikö au-liskot olekaan liskoja?) ja vaikkapa monten, relan, jazun, tai anzzyn moninikkisyys.
Mäkin olen joskus pitänyt hauskaa jonkun miehen kustannuksella, joka kutsui mut chatissa privakeskusteluun, luullen mua naiseksi ilman mun itse aiheuttamaa syytä.
takia.. tuu pois puskista ja kerro tuo mullekki omalla nikilläs.
relalla uskon olevan enempi nimiä kuitenki. anssi? joo. jazu? ehkä. monte? kyllä.
on muuten häijyjä. Ajatteles kun ukko tai miksei akkakin alkaa runkkaamaan jossain netissä wepissä. Sit se huijari ottaa sen talteen ja laittaa nettiin. Vittu joku homo kuvaa toista miestä ja laittaa homosivuille, voi hevonvittu!
En ole lukenut yhtään sen reasonin kirjoitusta, niin ei ole kyllä ollut hajuakaan, että se olis sun nikki... Lähinnä mennyt hermo siihen, että joku mut jollainlailla tunteva nainen on alkanut käydä kimppuni tällä palstalla ja joku miehiä vihaavaksi ilmoittautunut nainen levitteli täällä henkilötietojani, vaikka en ole täällä tutustunut yhteenkään 35-vuotiaaseen miehiä vihaavaan naiseen. Käytännössä siis jonkun nelikosta zisel, jazuli, Cat_on_fire, vanilla pitää olla feikki.
kelle vastasin oo sitäpaitsi oikea dazu.
takuulla mies. Esittää naista, harhautukseksi.
sulla kokemusta?
kiukuttelen nyt hetken aikaa. ;)
Eikä jazuli olekkaan nykyinen BlueNightSatin?
noh mä en ole sen enempää feikki, kun Reason on feikki. Miks mä sun takia päätäni vaivaisin henkilökohtaisesti? Mullon paljon hauskempaa, kun mä oon androgyyninä Reason. Ja joku urpo hihkuu jäämeri pete! Ei voi olla hauskempaa, kun ihmiset jotka luulee ja jotka kuvittelee, mutta ne ei tiedä. x')
Lol.
Mut hei oikeesti keljuu, jos joku alkaa henkilökohtasta soopaa veivaa...
eiku ei ookkaan..on se eiku ei sittenkään, hmm kuinkahan se nyt on? Vedätetäänkö taas jotaki? :)
mä tiedän, onko mulle tehty niin. En mä homosivuja plaraa.
nyt pitäis kertoo, ketkä miehet tunnen privasta? Monteko teeskentelisi täällä naista? Enpä usko. Sitäpaitsi se kirjoittaja oli kyllä nainen.
Mä plärään.
tuntevansa sut privasta ja puhuu epäedullisia asioita. On täällä naisia esittäviä miehiä, se on saletti. Ainakin puskista esittäviä. Siitä hyötyy joskus.
ja dazun välirikko oli siinä ideana.
ollukkaan kyse sun homosivujes pläräämisestä minkä just tunnustitki.
tähtäsin siihen että mistäs tiiät ettei olla kuvattu.
genio. Ja vittu en tiedä onko kuvattu. Siks just tähän kommentoin. Menikö jakeluun?
Dazu, enkä ole pysyvästi puskissa. Sen aikaa vaan, kun se tunnustaa, joka levittelee yksityisasioita palstalle. Mä oon muuten myöskin se alkuperäinen dazu, joka kirjoitti pelkästään puskista. Monte34=Monte24=Artigas24=brujo, Jazuli=BlueNightSatin=????(eka nikki, jota en muista)=reason(feikkinikki), anzzy=muumi-läppäri etc. ja rela uudistaa nikkinsä aina kymmenen vuoden välein... kuulemma.
kyllä viaton.huh huh.
Mut ootko harrastanu webikamiseksii :D
kukaan oo genioksi sanonukkaan, sinä ite äsken vaan. ja rauharauha vaan.. meni jakeluun joo.
Ei meillä ollut välirikkoa vielä siinä vaiheessa, kun se tyyppi ilmestyi tänne. Ihmettelen myöskin suuresti sitä, että se henkilö poistatutti kaikki viestinsä... Miksi poistatuttaa viestit, ellei kiinnijääminen olisi ollut erityisen paha asia?
tuossa ylempänä, ettei esim. monten, tai relan moninikkisyys ole mitään feikkaamista, tai huijaamista. On mullakin useampi nikki periaatteessa, mutta tälle palstalle olen kirjoittanut vain yhdellä nikillä.
tietenkään silloin ollut, vaan tarkoitus oli aiheuttaa se. Tyyppi oli kiinnostunut kirpelasta?
on noin niin käyppä mun profiilissa nyt heti.
lukea niitä viestiketjuja. Kyllä se oli ihan naiskirjoittaja, joka keskusteli ihan muiden kanssa ennen, kuin tulin jollekin, ilmeisesti mieskirjoittajalle sanomaan, että tuolla naisella on samanlainen seksuaalisuus, kuin Hitlerillä, mistä tuo nainen kimpaantui...
Tuota aiemmin oli jo se joku, joka haukkui sekä, mua, että kirpelaa ja kirjoitti niitä vuoropuheluita. Myöhemmät vuoropuhelut on eri henkilön kirjoittamia, kuin ensimmäiset. Myöhemmät on Genion käsialaa ja aiemmat jonkun naisen.
tässä on jotain vikaa. Ei kai tää ole joku viettelysansa?
näkevät paljon vaivaa, että ovat uskottavia sukupuolessaan. Mutta miten vain. "Kirpela ansaitsee paremman miehen kuin dazu"-aloitukset. Kumman luulet niiden olevan? Miehen vai naisen?
usko tuota.
http://www.youtube.com/watch?v=0Rwrwgl4MaM
miehen tekemiä... olisko ehkä neljä.viis kertaa sellanen viesti tänne tullut ja veikkaan, että Genio on ehkä yhtä vailla lähettänyt ne. Joku toinen mies on myös heittänyt saman jutun...
Ps. 11 7 ei ole 19?
sinne vieraskirjaas.
laskin..väärin rankaisee sinua kurittomuudestasi... Mulla ei ole yhtään hauskaa se, että joku tuntematon taho, joka tuntee mut, on feikki.
eihän se hauskaa ookkaan. Siks kait ei kaikkii pidä tutustuukkaan ihan aikuisten oikeasti ja helposti? Ahhaaa saan varmaan piiskaa tuhmuuksista. x')
*ihanaa*
Kauhee läppä tyhjän päällä. Mikä vitun idea tässä on muu kuin täytetila?
en tiedä miksi jotkut jaksaa veivaa feikkinikillä jossain yhdessä ja samassa paikassa haluten kuitenkin jollainlailla profiloitua "tietyksi nikiksi". Yksittäiset feikkailut ymmärrän kyllä ei rek-nikillä.
Varmaan todellisilla feikkihirmuilla on aivan liian paljon tyhjää aikaa elämässään ja jotain sen tuomaa tyhjiötä täyttävät sitten luomalla monta "identiteettiä". Aika säälittävää yksilön kannalta - luulisin, tuntisin.
mie en kaipaa sun sääliäs. Kiitti but nou Thanks :)
Tulin tänne viimekuussa ja saatan lähtee poiskin. En veivaa, vaivaan vaan omilla asioilla. Jos profiloituisin täällä, niin olisin käytettävissäsi. En mie ole :)
No ethän sä mikään feikkinikki sitten edes ole, joten oma vammasi jos otit itseesi.