Mamupolitiikkaan Kirgisian ratkaisu

Hallitus kieltäytyy noudattamasta kansan tahtoa, ja tuhansittain somuja ja musuja tulee lisää yhä kiihtyvään tahtiin, EU:n ja koko maailman avoimimmalla mamutuspolitiikalla.

Esim. jokainen somu, joka rikollisorganisaatioiden järjestämillä matkarahoilla ja väärennetyillä papereillaan tulee Suomen rajojen yli lentokoneella, Tukholman laivalla tai Haaparannan kautta, saa jäädä Suomeen. Ketään ei palauteta edes Dublinsopimuksen mahdollistamalla tavalla kauttakulkumaahan. Ja härskiäkin härskimmin, nämä saavat jo parin kuukauden jälkeen kutsua sukunsakin eläteiksi Suomeen.

Vai muka syntyvyyden väheneminen näitä vaatii? No entäs kun Suomessa asuvien keskimääräinen älykkyys laskee tuonne Afrikan maiden tasolle, alle 70:een? Katsokaa tilastoista, millaista älykkyyttä keskimäärin mikäkin ammatti länsimaissa vaatii. Monilla perushommillakin keskimääräinen älykkyys on tuolla sadan tuntumassa. Ei niitä hommia kykene tehokkaasti tekemään kovin matalalla älyllä - saati mitään keskeisiä teollisuusmaiden taloutta ylläpitäviä hommia. Suomen tulevaisuus on näillä ennusteilla todella huono. Omille lapsillemme kostamme tällä hommalla kaiken.

Kyllä pienikin, mutta kykenevä porukka on paljon parempi kuin iso, mutta kykenemätön - katsokaa vaikka Afrikkaa ja muita kehitysmaita, ja verratkaa näiden keskimääräisiä ÄO-lukemia teollisuusmaiden vastaaviin.

Vaikka tällä hetkellä ovat sodan jälkeiset suuret ikäluokat eläköitymässä, emme me näistä tulijoista niille saa kuitenkaan elättäjiä - päin vastoin, huoltosuhde heikkenee vain niiden tulijoiden myötä, joita tänne tunkee.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei muu enää auta? kirjoitti:

Hallitus kieltäytyy noudattamasta kansan tahtoa, ja tuhansittain somuja ja musuja tulee lisää yhä kiihtyvään tahtiin, EU:n ja koko maailman avoimimmalla mamutuspolitiikalla.

Esim. jokainen somu, joka rikollisorganisaatioiden järjestämillä matkarahoilla ja väärennetyillä papereillaan tulee Suomen rajojen yli lentokoneella, Tukholman laivalla tai Haaparannan kautta, saa jäädä Suomeen. Ketään ei palauteta edes Dublinsopimuksen mahdollistamalla tavalla kauttakulkumaahan. Ja härskiäkin härskimmin, nämä saavat jo parin kuukauden jälkeen kutsua sukunsakin eläteiksi Suomeen.

Vai muka syntyvyyden väheneminen näitä vaatii? No entäs kun Suomessa asuvien keskimääräinen älykkyys laskee tuonne Afrikan maiden tasolle, alle 70:een? Katsokaa tilastoista, millaista älykkyyttä keskimäärin mikäkin ammatti länsimaissa vaatii. Monilla perushommillakin keskimääräinen älykkyys on tuolla sadan tuntumassa. Ei niitä hommia kykene tehokkaasti tekemään kovin matalalla älyllä - saati mitään keskeisiä teollisuusmaiden taloutta ylläpitäviä hommia. Suomen tulevaisuus on näillä ennusteilla todella huono. Omille lapsillemme kostamme tällä hommalla kaiken.

Kyllä pienikin, mutta kykenevä porukka on paljon parempi kuin iso, mutta kykenemätön - katsokaa vaikka Afrikkaa ja muita kehitysmaita, ja verratkaa näiden keskimääräisiä ÄO-lukemia teollisuusmaiden vastaaviin.

Vaikka tällä hetkellä ovat sodan jälkeiset suuret ikäluokat eläköitymässä, emme me näistä tulijoista niille saa kuitenkaan elättäjiä - päin vastoin, huoltosuhde heikkenee vain niiden tulijoiden myötä, joita tänne tunkee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu