En ole sitoutumiskammoinen kolmikymppinen nainen. Haluaisin itselleni miesystävän uskolliseen parisuhteeseen. Verkot on heitetty veteen, on profiili Suomi24:ssa ja käyn silloin tällöin baareissa. Kyllähän noita mukavan oloisia miehiä Helsingistä tuntuu löytyvän, jotka haluavat periaatteessa samaa kuin minäkin.
Ongelmani on vain se, että vuodet ovat ehkä tehneet tehtävänsä. Pettymysten jälkeen en enää koe pystyväni rakastumaan. Ja haluaisin rakastua, koska silloin tietäisin että kohtaamani ihminen on oikeasti tyyppiäni. Ihastumisia tulee ja menee, rakastuminen on jo vaikeampaa.
En halua myöskään että kukaan rakastuu minuun vääristä syistä. Ihannetilanne olisi jos ihastuminen ja rakastuminen tapahtuisi toisiinsa juuri samassa tahdissa ja samalla intensiteetillä. Ja että siinä tutustumisvaiheessa molemmat puhuisivat aidosti ja rohkeasti tunteistaan. Se vain tuntuu aina menevän niin, että kohtaamani ihminen rakastuu minuun ensin. Tai kuten joskus aiemmin elämässäni, itse rakastuin suunnattomasti johonkin ihmiseen saamatta vastakaikua.
Kyllä tämä tunteiden ja järjen ristiaallokko on yhtä helvettiä.
Ongelmani on vain se, että vuodet ovat ehkä tehneet tehtävänsä. Pettymysten jälkeen en enää koe pystyväni rakastumaan. Ja haluaisin rakastua, koska silloin tietäisin että kohtaamani ihminen on oikeasti tyyppiäni. Ihastumisia tulee ja menee, rakastuminen on jo vaikeampaa.
En halua myöskään että kukaan rakastuu minuun vääristä syistä. Ihannetilanne olisi jos ihastuminen ja rakastuminen tapahtuisi toisiinsa juuri samassa tahdissa ja samalla intensiteetillä. Ja että siinä tutustumisvaiheessa molemmat puhuisivat aidosti ja rohkeasti tunteistaan. Se vain tuntuu aina menevän niin, että kohtaamani ihminen rakastuu minuun ensin. Tai kuten joskus aiemmin elämässäni, itse rakastuin suunnattomasti johonkin ihmiseen saamatta vastakaikua.
Kyllä tämä tunteiden ja järjen ristiaallokko on yhtä helvettiä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
harvalla sattuu kohdalleen.
Uh kuinka elävästi muistuu mieleen omat vastaavat ajattelukuvioini vielä joku aika sitten... Sympatiani saat siis! :) Samoja ikiä, suuresta kaupungista, myös vapaa nainen, taidetaan olla molemmat ihan järkeviäkin ja "otettavissa" ja kelpuutettavissa... Mutta joku vaan jumii. Tapailin, rennosti "etsin" (en hampaat irvessä tosiaankaan) jotain ja mietin samoja juttuja. Miehet ihastui, minä en, vaikkei miehissä mitään vikaa ollut. Tai sitten vastaavasti itse koin orastavia tunteita sellaista sankaria kohtaan, josta järjellä tiesin ettei siitä mitään olisi tullut (siis oikeasti) ja sovussa jätettiin tapailut sikseen. Kovasti kaipasin sitä tunnetta jotakuta kohtaan, sitä, josta tietää, että tämä se on. Ei ehkä "se oikea" (vuodet ovat tosiaan tehneet tehtävänsä...), mutta se hyvä, se johon haluaa tutustua ja jolle haluaa antaa vilpittömän mahdollisuuden. Mietin miten helppoa olisi just noin, että jotenkin etenisimme tunnetasolla samaan tahtiin. Liian innokkaat ihastujat saivat mut varpailleni, kuitenkin joku kiinnostus täytyisi silti säilyä puolin ja toisin. Jollain tasolla täytyisi kolahtaa. Ja ehdottomasti ei mitään "pelaamista". Ei liian innokas eikä liian pidättyväinen. Hitto mikä yhtälö, mitenkä niitä säätelet jo itselläsi, puhumattakaan että toisella jutut menisi samaan tahtiin! :)
Toisaalta mä nautin myös siitä yksin olemisesta jo itseisarvona (yksinhän on tosi jees, voi tehdä mitä haluaa), mutta senkin takia, että mä jotenkin tunsin pitäväni itseni vapaana sitä "oikeaa" varten. Ei ole mitään järkeä tyytyä johonkin, joka ei oikeasti tunnu miltään. En puhu rakkaudesta ensi silmäyksellä, mutta jonkin sortin kolahtamisesta kuitenkin. Kait sitä voi ihastua hissukseenkin, mutta halusin luottaa intuitiooni siitä, että se sopiva kolahtaa kuitenkin kovempaa. En siis väkisin etsinyt ketään enkä tosiaan kelpuuttanut ketä tahansa vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin (pah), mutta se jännitys ja odotus - koska, missä, kuka... :) Koska se oli ainoa vaihtoehto mulle, en vaan voinut "tyytyä" johonkin, vaan halusin ihan samaa kuin sinä. Toivoa en missään vaiheessa menettänyt, vaikka mielessä kävikin se vaihtoehto, että enhän mä välttämättä koskaan löydä sitä hyvää. Siinä tapauksessa mä kuitenkin olen sitten onnellisempi yksin ja odottavalla kannalla (aina vaan), koska huonoista suhteista olen saanut tarpeekseni. Ehkä se perusajatus oli se, että just nyt, just näin on hyvä, huono suhde on miinusta ja se potentiaalinen hyvä suhde vaan jättimäinen plussa. :)
Ja helkkari, niin se tapahtui... :) Eräänä joulukuisena iltana pubissa (ajatella!). Kaverin kanssa väärään pöytään istumaan, jossa onneksi herrasmiesten puolesta olikin tilaa meille, mukavaa suunsoittoa ja vaihdetut numerot... Tekstareita, treffit ja täydellinen ihastuminen! :) Ja jotenkin kaikki menee niinkuin pitääkin. Kumpikin osaa olla rehellinen tunteistaan, ei tarvitse varoa olevansa jotenkin "edellä" tunteidensa kanssa, vaan toinen on just samassa pisteessä. Tämä on todellakin se suuri plussa ja mä olen niin tyytyväinen etten jäänyt roikkumaan niihin pariin "ihan jees" mieheen, vaan pidin itseni vapaana juuri tätä varten.
Tsemppiä sullekin matkaan. Mua ärsytti kun mulle toitotettiin että "kyllä se oikea joskus löytyy", mitään takeitahan siitä ei ole, mutta älä ainakaan "tyydy" mihinkään ystävä hyvä. :)
"Liian innokkaat ihastujat saivat mut varpailleni, kuitenkin joku kiinnostus täytyisi silti säilyä puolin ja toisin. Jollain tasolla täytyisi kolahtaa. Ja ehdottomasti ei mitään "pelaamista". Ei liian innokas eikä liian pidättyväinen. Hitto mikä yhtälö, mitenkä niitä säätelet jo itselläsi, puhumattakaan että toisella jutut menisi samaan tahtiin! :)"
Sitä se on kun miehen pitää yhtäaikaa mm.
1. todistaa naiselle olevansa "kelvollinen", koska johtuen pitkäaikaisesta feministisestä propagandasta suomalainen mies on naisten mielestä lähtökohtaisesti kelvoton
2. tehdä edellämainittu ilman, että se näyttää itsensä todistelulta, koska sellainen on naiselle luontaisesti turn-off
3. olla riittävän etäinen ja välinpitämätön ja osoittaa naiselle ettei välitä ollenkaan saako tämän kiinnostumaan itsestään vai ei
4. osoittaa kuitenkin naista kohtaan kiinnostusta, koska nainen ei lähde leikkiin mukaan jos mies ei ole kiinnostunut
5. kun osoittaa kiinnostusta naiseen, niin pitää samalla osoittaa olevansa kiinnostunut naisessa erityisesti luonteesta, vaikkei tiedäkään naisen luonteesta vielä yhtään mitään.
6. perinteisessä iskutilanteessa kuten baarissa erikseen torjua naisen automaattinen oletus että mies on pelkän seksin perässä.
Jestas, joku mieskö oikeasti tietää, miten naista pitää lähestyä! Muhun ainakin tehoais kuin häkä, pakko tunnustaa, vaikken ymmärräkään, miksi mihen pitää hallita noin monimutkaiset kuviot. Vastaa varmaan eläinmaailman soidintansseja :)
Mutta vastasin oletusarvolla _normaali nainen_ toiselle _normaalille naiselle_ joten jätän nuo löpinäsi omaan arvoonsa. Taas paistaa sama hapatus mikä kautta linjan tällä palstalla - "helppohan se teidän naisten on, me miehet ne joudutaan blaa blaa". Sinkkujakin kun on muitakin kuin teitä, jotka väännätte kaiken aina naisvastaiseksi. Mä en missään väittänyt että miehen tarvitsee tehdä noita sun stnan listaamiasi kohtia, yhtä lailla se pätee sitten itseenikin (ettei osoita kiinnostusta liikaa ettei pelota pois, kuitenkin pitää pitää toinen jollain lailla lähellä jne jne). Kirjoitin myös että en pidä pelaamisesta, ja tuo jos joku vaikuttaa laskelmoivalta. Mutta arpapeliähän se kiinnostuminen, ihastumisesta puhumattakaan on, jopa meillä _normaaleilla_ ihmisillä.
Alkuperäisen kirjoittajan viesti on lähes uskomaton tai pikemminkin en haluaisi uskoa, että joku voisi harrastaa tuollaista tunne-elämän etukäteissuunnittelua. Mikä puolestaan voi sitten johtaa noihin "soidinmenoihin". Onneksi suuri osa naisista on oikeasti aika paljon helpompia, eikä tarvitse aikatauluttaa tunteiden kehittymistä suuntaan tai toiseen.
Dramaqueenit haluavat keskustella tunteista ja asettaa ihastumistavoitteita ja ohjata rakkauttaan ja sopia hääpäivänsä heti kättelyssä. Realistit ottavat yhden päivän kerrallaan, antavat päivän tulla ja viedä ja katsovat rauhallisesti mihin asiat johtaa. Vai onko niin että realistinen lähetysmistapa on niin tylsä että halutaan sittenkin valita dramaqueen-meiningin ja tästä johtuen itkeä saamattomuuttaan? Miten voit odottaa että toisen tunnetaso olisi täysin samalla tasolla sinun tunnetasosi kanssa läpi koko tutustumisvaiheen? Tottakai jompikumpi on kiinnostuneempi kuin toinen, läpi koko elämän. Vai miten mittaat kiinnostavuuden aste molemmilla kun ollaan oltu yhdessä 20 vuotta? Onhan se hirveä ja paha asia jos jompikumpi on enemmän kiinni toisessa kuin toinen! Eläkää älkääkä miettikö miten eletään!
Viesti kuulostaa kovin nuoren naisen kirjoitukselta ja osittain aika naiiviltakin.
Elämä on helpompaa kun hyväksyy toiset ihmiset sellaisina kuin ovat. Ympärille voi kertyä sillä tavalla ystäviä ja mahdollisesti se elämänkumppanikin. jos jokaisen vastaantulijan habitusta sorkkii pikkutarkasti ja kyttää, onko tämä juuri sitä oikeaa tyyppiä, siihen kuluu aikaa. Muuta ei ehdi tekemäänkään, vuodet vierivät ja lopulta olet ronkelina ihmisenä ypöyksin loppusijoitettuna mullan alla..
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Joten kannattaa olla tarkkana eikä huolia jokaista vastaan tulijaa. Se oikea on jossain tai jos ei ole niin mitäs sitten.
loppuikänsä runkkari niin mikäpä siinä
Ennemmin hyvää runkkausta kun paskaa seksiä. Ennemmin oman käden oikeus, kun pakkopullaseksiä ihmisen kanssa, jonka kanssa on vaan, koska uskoo ettei muutakaan saa. Orgasmin saa, seksiä silloin kun haluaa, ei painosteta, ei pakoteta, ei tule eri mielisyyksiä, eikä tarvitse olla epämiellyttävän ihmisen kanssa tai suostua vaikka ei huvita, koska "parisuhteeseen kuuluu seksi".
Läheisyyttä ei toiselta itsensä kanssa saa, mutta säälittävintä on, jos sitä ei saa toiseltakaan, vaikka toinen on siinä: ja niitä suhteita riittää. Itselleen voi olla hyvä. Toinen voi olla sulle paska.
Joten aivan: mikäpä siinä. Paskempiakin vaihtoehtoja on. Kuten paska ihmissuhde.
Paras vaihtoehto on hyvä ihmissuhde, mutta sitä ei saa tyytymällä mihin tahansa.
mitä halusin, kiitos! Ennemmin yksin kuin huonossa seurassa! Hyvä oma käsi hakkaa 100% huonon miehen kalun!
Hyvä oma käsi hakkaa 100% huonon naisen pillun.
"Ihastumisia tulee ja menee, rakastuminen on jo vaikeampaa."
Mikäs ero ihastumisella ja rakastumisella on sun mielestä? Sun tekstistä saa kuvan, että rakastuminen on sulle jotain tunnemylläkkää. Onko sulle rakastuminen ihastumista, joka ei mene ohi, vai?
"Ja haluaisin rakastua, koska silloin tietäisin että kohtaamani ihminen on oikeasti tyyppiäni"
Tunteet johtaa harhaan. Ei ole fiksua pitää tunteita jonain suurena totuutena omasta itsestä.
Lueskelin jostain naisten treffikokemuksia. Nainen kirjoitti miehestä, joka vaikutti hänestä kiinnostavalta, mutta jonkinlainen tunnehäiriö naiseen iski, kun he istuutuivat autoon ja nainen näki miehen pistävän turvavyön päälleen. Naps! ja ihastuminen oli tipotiessään. Nainen luovutti, selitti, että mies vaikutti liian turvalliselta. Mutta kyllä kyse on siitä, että tunteet toimii noin, ne on täysin irrationaalisia, mitä naiset ei näytä useimmiten tajuavan. Sitten ne vielä yrittävät selitellä tunteiden toimintaa järjellä. Nyt kun tämä nainen nimesi ongelman: mies on liian turvallinen, nainen tehokkaasti blokkasi tuolla ihastumisensa lopullisesti, koska sana turvallinen ilmeisesti hänelle herättää kielteisiä tunteita ja nyt hän sitten assosioi sen tuohon mieheen, mikä johtaa ketjuun: treffien mies -> turvallinen -> nössö -> yök.
Tunteet on kyllä arvokkaita, mutta ei niiden saa antaa ohjata omaa elämää. Tunteita voi hallita, jos ymmärtää niitä. Tunteita pääsee lähemmäksi, kun lakkaa käsitteellistämästä ja kategorisoimasta asioita ja ihmisiä.
Turkkiin lomamatkaa. Johan alkaa hormonit hyrräämään, kokemusta on.
ollut halun puute vaan se, ettei kyennyt rakastumaan,
ja lopulta ero ja voin sanoa omasta kokemuksestani, että se ongelma ei ole siinä rakastumisessa mutta siinä, että kestää sen kumppaninsa kanssa sen arjen ja yhteiselon sen rakastumisvaiheen jälkeen. Ensimmäiset pari tai kenties kolmekin vuotta näin optimistisesti heitettynä arviona menee vielä helposti mutta kyllä ne parit jotka oikeasti ovat yhdessä vuosikymmeniä varmasti ovat sinnikkäimpiä ja päättävät sietää niitä kumppanin ns. vikojakin ja oppivat elämään yhteiseloa ja tekemään kompromisseja. Nykyinen heti mulle kaikki ja nyt - asenne ei ole hyvä tässä asiassa. Jos pelkää sitä rakastumista ja yhteiseloa ja odottaa ns. valmista pakettia niin ei sitä tule.
itseltäsi mitä oikein haluat? Sen mitä muillakin näyttää olevan, elokuvissa esiintyvän sankarin vai lintuja bongailevan jokamiehen? Tai sitten jotain muuta, eikä mitään niistä. Valinta on sinun.
Minäkin haluaisin (ja olen halunut) rakastua, mutta valinta on yksin minun. Niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin.
Voivoi! Kyllä naisen elämä on kovaa.