Kaikki varmaan tietävät mikä Second Life on. Virtuaalimaailma täynnä pikseliukkoja. Tyttöystäväni tutustui harmikseni Sc:n pari kuukautta sitten ja siitä lähtien hän ei ole muuta tehnytkään kun hyörinyt virtuaalimaailmassa ympäriinsä. Hänellä on siellä monta uutta ystävää, hän chattailee muiden miesten kanssa, mikä todellakin ottaa minua päähän.
Tyttöystäväni selittää minulle innoissaan Second Lifesta, kuinka hän oppii sen avulla puhumaan englantia ja kuinka upea peli on kaiken kaikkiaan. Aina kun tulen töistä kotiin, tyttöystäväni istuu nenä kiinni tietokoneen ruudussa ja pelaa. Siinä hän vaan iloisesti näpyttelee englantia ja makoilee jollakin ihmeen kumipatjalla jonkun pikselihemmon kanssa.
Tyttöystäväni on alkanut jättämään meidän yhteisiä menoja väliin Sc:n takia. Hän perui myös kauan sitten järjestetyn yhteisen risteilymatkamme, koska SC:ssa sattui olemaan samaan aikaan jokin tarkeä tapaaminen, jota hän ei voinut missään nimessä jättää väliin. Jouduin siis lähtemään kaverieni kanssa yksin laivalle, ilman tyttöystävääni. Käsittämätöntä.
Pitääkö minun vain hyväksyä se, että tyttöystäväni juttelee vieraiden miesten kanssa chatissa, harrastaa heidän kanssaan virtuaaliseksiä ja unohtaa huomioida minut kokonaan?
Lisäksi tyttöystäväni on alkanut käyttämään myös oikeaa rahaa pelissä, mikä on täysin käsittämätöntä. Hän tuunaa omaa pikselihahmoaan, ostelee sille vaatteita ja huonekaluja.
Läheisyys, seksi ja kaikki mitä meidän välillä joskus oli, on hävinnyt miltei kokonaan. En saa tyttöystävääni edes viereeni illalla sänkyyn, kun hän vain hilluu Second Lifessa. Vihaan sitä! Pitääkö minun alkaa uhkailemaan tyttöystävääni, että hänen täytyy valita joko minut tai virtuaalimaailma? Jommasta kummasta hänen täytyy luopua. pelkään vain, että pelistä on tullut hänelle tuplasti tärkeämpi kuin minä.
Tyttöystäväni selittää minulle innoissaan Second Lifesta, kuinka hän oppii sen avulla puhumaan englantia ja kuinka upea peli on kaiken kaikkiaan. Aina kun tulen töistä kotiin, tyttöystäväni istuu nenä kiinni tietokoneen ruudussa ja pelaa. Siinä hän vaan iloisesti näpyttelee englantia ja makoilee jollakin ihmeen kumipatjalla jonkun pikselihemmon kanssa.
Tyttöystäväni on alkanut jättämään meidän yhteisiä menoja väliin Sc:n takia. Hän perui myös kauan sitten järjestetyn yhteisen risteilymatkamme, koska SC:ssa sattui olemaan samaan aikaan jokin tarkeä tapaaminen, jota hän ei voinut missään nimessä jättää väliin. Jouduin siis lähtemään kaverieni kanssa yksin laivalle, ilman tyttöystävääni. Käsittämätöntä.
Pitääkö minun vain hyväksyä se, että tyttöystäväni juttelee vieraiden miesten kanssa chatissa, harrastaa heidän kanssaan virtuaaliseksiä ja unohtaa huomioida minut kokonaan?
Lisäksi tyttöystäväni on alkanut käyttämään myös oikeaa rahaa pelissä, mikä on täysin käsittämätöntä. Hän tuunaa omaa pikselihahmoaan, ostelee sille vaatteita ja huonekaluja.
Läheisyys, seksi ja kaikki mitä meidän välillä joskus oli, on hävinnyt miltei kokonaan. En saa tyttöystävääni edes viereeni illalla sänkyyn, kun hän vain hilluu Second Lifessa. Vihaan sitä! Pitääkö minun alkaa uhkailemaan tyttöystävääni, että hänen täytyy valita joko minut tai virtuaalimaailma? Jommasta kummasta hänen täytyy luopua. pelkään vain, että pelistä on tullut hänelle tuplasti tärkeämpi kuin minä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
jos se ei lopeta tollast pelleilyy niin JÄTÄ SE!. repesin ''jätti laiva matkan väliin''
Katsoin yhden dokumentin tv:stä jossa mies kertoi vaimonsa jääneen koukkuun tämän tapaiseen peliin. Mitään elämää ei naisella ollut, ei tehnyt kotitöitä, ei hakenut duunia, ei hoitanut lapsia. Mutta tässä pelissä vaimo sitten teki kaiken näköistä kivaa, meni jopa naimisiin.
Kysymys kuuluukin, mikä tässä virtuaalielämässä niin viehättää?
Vastaus kuuluu että virtuaalielämässä ei ole kauheita paineita. Jokainen saa siellä olla sellainen kuin tahtoo olla. Arjen huolet ja vastuut voi pyyhkiä mielestä ja keskittyä "rakastamiseen". Huuma ei häviä koska arki ei ole sitä väsyttämässä.
Suosittelen lähtemään.. Peliriippuvaisista ei koskaan koidu mitään hyvää oli peli mikä tahansa. Vielä kun peli menee noin henkilökohtaiseksi kuten sinun tapauksessasi. Toinen ratkaisu on nettiyhteyden sulkeminen tai koneen lukitseminen sinun salasanallesi. Jos tulee tappelua isket suoraan sydämmeen ja sanot "Jos sinä et minua rakasta, saat painua helvettiin"
"Suosittelen lähtemään.. Peliriippuvaisista ei koskaan koidu mitään hyvää oli peli mikä tahansa"
Olen kyllä vähän toista mieltä.. Oli riippuvuus mikä hyvänsä niin ei toista pidä jättää oman onnensa nojaan vaan pitäisi pysyä toisen rinnalla ja yhdessä koittaa päästä eroon siitä riippuvuudesta.. Oletko, aloittaja, puhunut tyttöystävälle miltä sinusta tuntuu?
vaikkapa half-life 2 ja pelaa sitä 24/7 seuraavat 2 viikkoa putkeen. Sitten installoit siihen counter-strike: sourcen ja pelaat 2 vuotta putkeen, jonka jälkeen voit sujuvasti jatkaa nettipokerilla.
Loppuu se second life-höpötys kun viet kaiken koneajan ;)
Itselläni on ollut tuollaista vähän sairaalloista riippuvuutta joskus vuosia sitten. Kaikki aika meni tässä ''virtuaalielämässä'' ja ihmissuhteet jäi kaikki vähän katkolle. Kun sitten jossain vaiheessa aloin älyämään, että elämä ei voi näin jatkua. Nukuin huonosti kun piti päästä aikasin koneelle, syöminen jäi, kaverit jäi, opiskelu jäi..
Pelästyin itse tämän tajuttuani, suljin koneen ja päätin että kahteen viikkoon en tuohon rakkineeseen koske. (Joo, lyhyt aika, mutta merkittävä ''riippuvaiselle'', jolle päiväkin erossa koneesta on jo paljon.)
Ekat päivät oli tuskaa, mutta sinnittelin ja kohtasin elämän haasteet. Sitten jälkeen helpotti, kun sai 'real lifen' taas mallilleen, ja en ole entisiin tapoihin palannut. Tosin vasta myöhemmin tajusin sen, että pakenemiseni virtuaalimaailmaan johtui siitä, että tosielämä oli sen verran vaikeaa sillä hetkellä.
Onko tyttöystävälläsi jotain asioita joita hän yrittää paeta? Vaikeita ihmissuhteita tai muita tunteita herättävää meneillään? Jotenkin häntä mielestäni kannattaisi patistaa. Jos ei asiasta nätisti mainitseminen, tai tietokonetauon pitäminen auta niin olet voimaton siinä suhteessa mitä tyttöystävävsi tekee ja silloin ero voi olla hyvä vaihtoehto. Loppupeleissähän vain hän itse pystyy muuttumaan..
Mä en hyväksyisi tommosta, että tyttöystäväni roikkuisi päivät jossain virtuaalimaailmassa ja harrastaisi jotain virtuaaliseksiä siellä toisten kanssa, samaan aikaan kun meidän läheisyys vaan loppuu loppumistaan.
Pistäisin stopin tolle touhulle heti. Joko minä tai se peli.
Virtuaaliseksi on kuitenkin vain virtuaalista viihdettä, jota ei tarvitse ottaa vakavasti.
Muijallas sentään on.
Onhan tilanne. Ei ihme että sinua kyrsii. Voisit kokeilla ottaa ohjat käsiin, kun naiselta ne on pudonneet ihan täysin. Siinä on vähäksi aikaa haastetta.
Älä lyö heti ultimaatumeita pöytään. Älä anna naiselle päätösvaltaa, jos hän käyttäytyy kuin lapsi, hän voi myös tehdä lapsellisen valinnan sinänsä hieman lapselliseen erokortin vilautteluun.
Ala vain pitkäjänteiset keskustelut, joiden päämääränä on se, että hänen täytyy vähentää peliaikaa huomattavasti. Mieti joku järkevä aikaraja - esim. kahtena päiväna saa pelata useamman tunnin (ei siis joka päivä vähän, vaan parina paljon). Päiviin sidottu aikaraja ehkä vierottaa paremmin. Rupea sinä tosiaan säätämään koneenkäyttöä. Tämän pehmittämiseksi keksi yhteisiä harrastuksia ja ajanviettoja, joita et pelkästään esittele, vaan myös vaadit häntä mukaan. Kannusta myös hakemaan töitä jos ei jo ole töissä.
Kun teet tämän kaiken, älä huuda äläkä uhkaile, vaan keskustele, keksi perusteluja, motivoi ja palkitse. Osoita positiivista ja viisasta johtajuutta niin naisesi rupeaa arvostamaan sinua sen sijaan, että asettuisi pysyvästi vastapuolelle. Älä palkitse kuitenkaan ylimääräisellä peliajalla, vaan vie tekemään jotain muuta kivaa. Ole siis hyvä ja päättäväinen oikea ohjaava mies naisellesi, joka nyt vähän harhailee. Kerro että välität hänestä. Kerro että arvostat suhdettanne, mutta et tällaisena. Yleensä naiset reagoivat hyvin, jos miehet osoittavat varmakätistä johtajuutta - kunhan eivät rupea liian hallitseviksi.
Täällä joku neuvoi, että ala itse pelaamaan jotain räiskintäpeliä. Enpä usko että kaltaisesi mies jaksaa syvällisesti kiinnostua poikasten pikseliukkoräiskinnästä ja aloittamaan jotain lapsellista sotaa koneenkäytöstä. Toimii ehkä 15-vuotiailla pareilla, muttei aikuisilla, jotka haluavat parisuhteen eivätkä kaverisuhdetta.
Jos mikään ei auta, niin sano, että haluat asua vähän aikaa erillään ja miettiä onko suhteessa mitään järkeä. Jos nainen tuleekin katumapäälle niin älä heti tee rauhaa, vaan keskustele omat ehtosi pelaamisen suhteen läpi.
Mies siis sanoo mitä nainen saa tehdä ja milloin. Lapselle laitetaan rajoja, puolison kanssa keskustellaan, eikä laiteta mitään tuollaisia rajoja mitä saa tehdä ja milloin. Kyllä se järki pitää löytyä keskustelun kautta ja peliriippuvaisen omasta halusta. Kontrolointi rikkoo taatusti koko suhteen, koska tyttöystävästä alkaisi tuntua sille, että mies sanelisi mitä saa tehdä ja mitä ei. Sen sijaan jos mies kertoo mille siitä tuntuu se pelaaminen ja että haluaako tämä loukata miehen tunteita keskustelemalla vieraiden miesten kanssa chatissä... Se voi johtaakin johonkin. Niin ja samalla kertoa, että jos sen mielestä yhdessäolo ei ole tärkeää, niin sitten ei olla yhdessä. Oikeastihan olisi aivan sama olisiko aloittaja siellä kotona ollenkaan niinä aikoina, jolloin tyttöystävä pelaa.
Kyllä sen naisen pitää tehdä se valinta itse, että ihastuuko tahallaan niihin miehiin siellä netissä vai kiinnostaako aloittaja enemmän. Jos mulla olisi se oikea olemassa, niin ei mun tarvitsisi miettiä sekuntia kauempaa kumman kanssa viettäisin aikaa, hänen vai nettipelin. Ja itsekin pelaan nettipelejä aivan törkeän paljon ja väittäisin olevani jossain määrin koukussa. Silti ne on vain ajan kulua, vaikka siellä onkin oikeita ihmisiä keskustelemassa.
Ero on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto, jossei homma muutu keskustelemalla. Keskustelun tärkeimpiä piirteitä on kuunnella mitä toinen sanoo. Ja kertoa faktat: Nettimaailma ei sittenkään ole irrallinen maailma, vaan sielläkin on miehiä ja naisia. Jos keskustelee miehen kanssa netissä, niin ajatelkoon asiaa myös livessä ja mieltäköön sitä kautta meneekö asiattomuuden puolelle oleminen. Se että tapahtuuko koskaan mitään... Se ei ole kysymys, vaan se että loukkaako se sun (aloittajan) tunteita ja kuinka paljon sitä kiinnostaa aloittajan tunteet. Puhu asiasta äläkä asian vierestä ja asiallisella äänellä rauhallisesti, jottei mene kantansa puolusteluksi.
Sä olet ehkä sellainen kiltti mies, joka haluaa kaiken toimivan tasan ja ihanasti ja että kaikki on koko ajan fiksuja ja kaikesta pitää naisen kanssa sopia ilman mitään omaa vahvaa mielipidettä tai periaatetta ja jos nainen sanoo mielipiteensä sitä tulee kunnioittaa, oma mielipide ei ole niin tärkeä.
Ei se niin mene. Nainen haluaa miehen osallistuvan parisuhteen johtamiseen, olevan mies eikä kiltti poika. Mikä se on sellainen mies jolla ei ole omaa tahtoa ja vaatimuksia? Järkevää kontrollia ylläpitävä ja omat vaatimuksensa esiintuova mies herättää kunnioitusta, sen sijaan itsensä kieltävä ja tahdoton kiltteliini ei.
Tutustu noihin:
http://www.heartless-bitches.com/rants/niceguys/niceguys.shtml
http://www.heartless-bitches.com/rants/niceguys/notsoniceguys.shtml
http://en.wikipedia.org/wiki/Nice_guy
Tässä sun Wikipedialinkin sitaatissa se oli mielestäni oivallettu aika osuvasti:
"It's not because women like jerks. Women prefer polite over rude, and attentive over distracted. The problem is the way nice guys present these positive characteristics. In order to appear friendly and romantic, these 'nice guys' think they have to turn off their sexuality. They hide their desires in order not to offend, presenting an androgynous, asexual persona. The first impression they give is one of emasculation, weakness, and lack of desire. At best, they confuse the woman as to whether they even find her attractive. That's what jerks offer women that nice guys don't: they're not afraid to be sexual."
Eli tässä kukaan kusipäitä etsi, mutta ns. kilteistä on joskus vaikeaa tietää, ovatko edes kiinnostuneita muusta kuin kaveruudesta, siinä se pulma.
Mistäs oikein kirjoitat, kun kirjoitat kiltistä pojasta? Se että on selkärankaa ei tarkoita sitä, etteikö naista voisi kuunnella ja kunnioittaa. Itse olen viimeksi toiminut työnjohtajana ja porukka kunnioitti mun näkemyksiä kummasti. Lähes kuuskymppiset ukot tottel ettei mitään ja silti kuuntelin jokaisen ajatuksia. Koitin ottaa niitä huomioon. No... Työnjohtajana jouduin sanomaan että nyt tehdään näin, jos se hoitu mun konstilla jotenkin paremmin. Sen sijaan parisuhteessa jossei ole kunnioitusta molemmin puolin, niin kyllä se on viallinen parisuhde silloin. Lastenkin kanssa tulisi kyetä keskusteluun, vaikka heille pitääkin laittaa rajat. Kuunnella mitä heillä mielessään liikkuu. Silloin voi oppia omasta käytöksestäänkin jotain.
Vahvimman miehen merkki on se, kun ei tarvitse koettaa päteä joka ainoassa asiassa, vaan voi antaa arvoa muidenkin tekemisille ja tietää silti olevansa jotain. Se on narsistista käytöstä, jos koittaa hallita muiden ihmisten elämää. En koskaan tule lankeamaan tuohon oppiin mitä koitat syöttää. Oletko harkinnut liittymistä Vanhoillis lestadiolaisiin? Niillähän on juuri tuollaisia oppeja.
Noille virtuaalihemmoille ei kannata olla mustasukkainen- ne ei ole todellisia. Sen sijaan tuosta riippuvuudesta virtuaalimaailmasta kannattaa olla vähän huolissaan. Helposti noihin maailmoihin jää koukkuun. Tavallisesti ne koukuttavat miehiä (itselläni oli sama juttu WoW:in kanssa) , mutta kai nainenkin yhtä hyvin voi saada addiktion. Noihin nettipeleihin ja virtuaalimaailmoihin voi vahingossa upottaa isojakin rahasummia. Kannattaa olla varovainen. Muita harrastuksia rinnalle: liikunta, lukeminen jne, ettei aina vain roiku netissä.
Siis onko tämä provo? Jos ei, niin vihjeeksi vain että vastauksia löydät suurinpiirtein joka toisesta ketjust täällä, otsikoina jotain "Mies ja porno" tmv. Periaatteessa sama ongelmahan tuo on, roolit vain toisin päin.
Kyllähän se pornokin usein sitä yhteistä aikaa, ja etenkin seksiä, verottaa (ainakin noissa tapauksissa jotka täällä asiasta kirjoittavat) ja toisaalta varmaan itsekin ymmärrät, kuinka epätodennäköistä on, että tuo kyseinen nainen alkaisi kehittämään jotain suhdetta jonkun jenkkiteinin kanssa, jota ei ole ikinä nähnyt eikä edes nimeä tiedä, kyllähän esim. työkaveruus ja naapuruus on huomattavasti henkilökohtaisempaa eikä niidenkään kanssa välttämättä silti mitään suhdetta aloiteta.
Eli edelleen olettaisin, että samat neuvot pätevät.