Sain aikoinaan lahjaksi lohtunallen. Se on ollut lapsuudenkodissani hyllyssä koristeena, kun sopii sinne niin hyvin, en ole oikeastaan raskinut ottaa sitä sieltä pois. Isäni oli antanut sen eräälle pikkutytölle lahjaksi, siitä syystä, ettei tarvitse ostaa lahjaa. No hyvä, että nalle on hyvässä tarkoituksessa, mutta olisi sen sentään minulta voinut kysyä. Tosin ehkä olisi pikkutytölle voinut ostaakin lahjan, kun rahasta ei ole pulaa, vaan kyse on saituudesta. Olenko itsekäs, kun minulla on paha mieli kuitenkin?
Nalle
Hyvään tarkoitukseen
2410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joskus nuo isät on tosi ajattelemattomia.
Minunkin isä haki luotani uudehkon ostamani pölyimurin, kun olin pois paikalta. Ja hän oli tuonut tilalle tänne yli 30 vuotta vanhan *lehmänhenkäyksen* siivouskomeroon. Ihmettelin hänelle asiaa, kertoi koti-imurin menneen rikki..??!!
Olin tosi yllättynyt ja loukkaantunut tapahtuneesta.
Nyt hän tarjoutui myymään minulle vanhan televisionsa. Ja kun ilmoitin hänelle, että minulla ei ole nyt tarvetta televisiolle. Hän oli loukkaantunut minulle, kun en suostunut kauppaan.
Yksi nalle sinne tänne. Ajattele että nallesta on paljon enemmän iloa pienelle tytölle kuin sinulle.