Yhdessä kuusi vuotta, naimisissa kolme, lapsi. Muutto uudelle paikkakunnalle. Pettymys työhön, koti-ikävä, puhumattomuus, pettymyksien tuottaminen vaimolle. Vaimo etääntyy, alkaa viettää aikaansa netissä, salaperäily alkaa, haluttomuus lisääntyy. Epäilyt alkavat, kysyn pettääkö, ei petä, mutta epäilen silti. Sitten löydän todisteet, rakastunut toiseen mieheen ja pettänyt kerran. Vehdannut miehen kanssa jo yli puolen vuoden ajan. Epätoivo, tuska. Itken ensi kertaa 15 vuoteen. Päätän yrittää jatkaa, sillä vaimo ei ollut aikeissa jättää minua toisen takia ja lapsenkin takia. Luulen pääseväni yli. En pääse. Masennun. Kysyn apua terapeuteilta ja ammattilaisilta. Sanovat, että keskity niihin hyviin asioihin suhteessa. Sanovat, että aika auttaa unohtamaan. Ei auta. Joka päivä se vaan tulee mieleen. Näinkö koko loppuelämä? En tiedä rakastanko häntä enää. En ehkä. Hän on taas päättänyt rakastaa minua, eikä sitä toista. Meillä menee kuitenkin ihan hyvin ja elämä on suhteellisen tasaista. Taidan olla pikkumainen ja itsekäs, mutta en vain kestä sitä, että hän on ollut toisen miehen kanssa sängyssä. Ja rakastunut toiseen ja tehnyt kaikkia niitä ihania asioita toisen miehen kanssa. Mutta ne suhteemme hyvät puolet... Raastaa ja kovasti. Päätös siitä jatkaako vai ei..
Mitä tehdä?
Master's Apprentice
13613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minua petti mieheni, koko raskauteni ajan. Minullekin sanottiin, että aika auttaa. Meni vuosi, toinen, kuusi. Koitti ero, joka näin jälkeenpäin sanottuna teki tuloaan koko sen ajan. Jotain meni silloin kauan sitten rikki, vaikka hän kiinnijäädessään valitsikin minut. Lupasin yrittää uudelleen ja yritinkin, mutta en saanut enää tunnetta mukaan. Moni muukin asia oli pielessä, mutta on uskomatonta kuinka kauan jaksaa taas eteenpäin yhden ainoan hienon päivän voimin. Odottaa taas uuttaa seuraavaa hienoa päivää, joka saattaa koittaa vasta kuukausien päästä, mutta joka aamu herätessään sen toivoo olevan juuri siinä. Niiden välissä vaan kestää.
Eropäätös ei ole helppoa; luopuminen ihmisestä, kenen askeliin ja jopa ääntelyyn olet tottunut ja muistot monesta hyvästä, lisäksi luovutaan tietyistä ystävistä ja sukulaisista. Luovutaan myös yhteisistä suunnitelmista ja haaveista, joita piti kohta toteuttaa, kuten ensi kesän matkasta tai uuden sohvan hankinnasta. Koko me-indetiteetti tulee rakentaa uudelleen minäksi ja sen tajutessaan haluaisi jättää leikin kesken ja yrittää vielä yhdessä.
Minulle oli toisen lopullinen poismuutto helpotus; en itkenyt enää, surutyö oli pääosin tehty jo viimeisen seitsemän vuoden aikana. Mutta surin epäonnistumista, juuri niitä haaveita, joita emme koskaan ehtineet toteuttamaan ja joista yhdessä haaveilimme. Surin sitä, etten enää kuullut hänen avaavan avaimillaan ulko-oveamme... ja jopa sitä, etten nähnyt hänen selkäänsä vierelläni sängyssä. Lopulta meni viisi vuotta täysin yksin. En ollut katkera tai epäluuloinen miehiä kohtaan, sitä oikeata vaan ei löytynyt ja täytin aikani lapsella, työllä ja opiskeluilla. Vasta nyt olen alkanut katsomaan ympärilleni uusin silmin. Exän kanssa olemme hyvissä väleissä, mukaanlukien jopa hänen uusi elämänkumppaninsa.
Aika auttaa sittenkin... ajallaan.
Kun luottamus on mennyt, niin se ei tule takaisin monessa tapauksessa. Itse kuulun niihin ihmisiin. Olen yrittänyt antaa anteeksi, mutta kun tuo yhteydenpito tuntuu jatkuvan niin eihän sitä koskaan pääse keskittymään vain omaan liittoon ilman kolmatta pyörää. Mahdoton tilanne. Meillä kuitenkin toistaiseksi kyse "vain" henkisestä pettämisestä ja toiseen rakastumisesta (haloo), ja miehen todettua että "pitääks hänen lähteä vieraisiin seksiä hakemaan" kertoi jo karua sanomaa siitä, että on vain ajan kysymys milloin se seksiksi muuttuu.
Jos nyt annat anteeksi tuon pettämisen niin voit olla varma, että jatkossakin pettää. Paras on viheltää peli poikki kerrasta, ja elää sen kanssa. Ei siinä syvä rakkauskaan toista kohtaan sitä liittoa pelasta, jos pettäminen palaa aina vain mieleen. Olen ymmärtänyt, että miehelle pahinta on juuri fyysinen pettäminen. Tutki sisimpääsi sen suhteen, että pystytkö luottamaan enää. Jos et, niin ei ole mieltä jatkaa. Virheitä sattuu, mutta puolen vuoden suhde toiseen (meillä kolme vuotta?!?) on jo aika harkittu asia ja onhan se tietysti niin, että tunteilleen ei mitään voi, sanovat ainakin ne jotka näin uskovat.
Sinuna muuttaisin erilleen, antaisin naisen itse valita. Karusti vain valinnan eteen, mutta tehokkainta se taitaisi olla, jos nainen joutuu yksin miettimään asiaa kun et ole läsnä. Oletko selvittänyt miksi tuo pettäminen alkoi? Jos et ole itse työhön ja paikkaan tyytyväinen, niin kannattaisiko katsella töitä muualta?
Elämä on lyhyt, koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, joten itse ainakin toivon että kun tuosta petturista pääsen, niin elämäniloni palaa ja masennus on poistunut. Ennen rakastin elämää, mutta tässä suhteessa olen voinut vain huonosti..Niin, mitä ne on ne teidän suhteen hyvät puolet jonka varaan rakentaa?
"Jos nyt annat anteeksi tuon pettämisen niin voit olla varma, että jatkossakin pettää."
Annoin anteeksi - jollain tasolla ainakin, sitä en tiedä tarkoitinko sitä. Kommenttisi tarkoittaa sitä, että jos en olisi antanut niin ei pettäisi? Eihän tossa ole mitään järkeä.
"Virheitä sattuu, mutta puolen vuoden suhde toiseen (meillä kolme vuotta?!?) on jo aika harkittu asia"
Tämä vaimoni juttu oli kaikin puolin harkittu juttu. Tai sori, siitä oli NIIN vaikea päästä eroon ennen kuin jäi kiinni. Ja "sitä" ei olisi tietenkään tapahtunut toiste. Ja se on aina harkittu juttu!
Ja vaimoni valitsi minut kuitenkin ja vaimoni on kertonut kyllä syyt suhteeseen ajautumisestaan. Syy oli kyllä osittain minussakin ja sitä en kiellä.
"Jos et ole itse työhön ja paikkaan tyytyväinen, niin kannattaisiko katsella töitä muualta? "
Olen katsellut ja kovasti hakenutkin, mutta ei ole vielä tärpännyt. Toisaalta perhetilanne rajoittaa kovasti sopivan löytymistä.
"Kommenttisi tarkoittaa sitä, että jos en olisi antanut niin ei pettäisi? Eihän tossa ole mitään järkeä."
Onhan siinä järkeä, koska jos et olisi antanut anteeksi vaan heittänyt vaimon pihalle, se ei enää voisi epttää sinua. Sulla olis uusi vaimo.
"Tämä vaimoni juttu oli kaikin puolin harkittu juttu. Tai sori, siitä oli NIIN vaikea päästä eroon ennen kuin jäi kiinni. Ja "sitä" ei olisi tietenkään tapahtunut toiste. Ja se on aina harkittu juttu!"
Harkittu juttu on 10x pahempi kuin kännipano. Mutta koska "tunteilleen ei voi mitään", se tarkoittaa väistämättä että uutta pettämistä on jossain vaiheessa luvassa.
"Toisaalta perhetilanne rajoittaa kovasti sopivan löytymistä."
Hankkiudu perheestä eroon. Et sinä moista kiviriippaa ansaitse.
Saman olen kokenut, ja samassa löysässä hirressä olen roikkunut nyt jo melkein kolmen vuoden ajan.
Ja voin kertoa: en rakasta enää. Aika on saanut minut todellakin avaamaan silmäni; en voi kunnioittaa enkä rakastaa, saati että voisin luottaa enää milloinkaan.
Yritän tässä koota poljetun itsetuntoni viimeiset rippeet ja erota. En jaksa näköjään sitäkään.
Eroa ennen kuin se on liian myöhäistä. Muuten tajuat jonakin päivänä,että elämä on lipunut käsistäsi ja elät vain tyhjissä kuorissa. Believe me. Ei se tuosta parane.
jos annat anteeksi, niin pettäminen jatkuu kuitenkin, jos ei nyt niin tulevaisuudessa. Jotkut tietysti oppivat virheistään, kun näkevät miten pahasti toista loukkaa pettäminen. Tarkoitan nyt sitä, että laita nainen kävelemään, ja sitten anna anteeksi itsellesi ja hänelle. Mikään ei oikeuta pettämään, ja kun pettäjälle antaa anteeksi niin se on sama kuin antaisi luvan tehdä se toistekin. Kun jatkat liittoa sen sijaan, että ottaisit tylysti eron (ainahan voi mennä uudestaan naimisiinkin jos sitten siltä tuntuu ja tiet vie takaisin yhteen), niin se on signaali siittä, että antaa mennä vaan uudestaan. Ei ne petturit tuosta yleensä tokene, varsinkin jos kerta NIIN vaikeaa on ollut se eroaminen siitä toisest. Jos omaa kumppania kunnioittaa, niin sitä sulkee silmänsä noilta mahdollisuuksilta "parempaan". Jos taas on tyytymätön, niin fiksu ihminen koittaa käyttää ensin kaikki keinot, ja sitten eroaa eikä lähde pettäjän tielle. Jospa vaimosi käytti tätä nyt verukkeena siihen, että sinä otat sen eron. Näin epäilen meillä käyneen, kun miehestä ei löydy lopulta sitä selkärankaa kuitenkaan.
" Taidan olla pikkumainen ja itsekäs"
Höpsistä.
Miehellä on OIKEUS odottaa vaimoltaan uskollisuutta. Uskoton vaimo on tomua miehen jaloissa ja sellaisen vaimon vakuuttelut rakkaudesta ovat vain kärpäsen surinaa miehen korvissa.
Laita vaimosi pärjäämään yksikseen lapsensa kanssa. Voi sen arkirutiinirumban keskellä miettiä, kannattiko?
" en vain kestä sitä, että hän on ollut toisen miehen kanssa sängyssä. Ja rakastunut toiseen ja tehnyt kaikkia niitä ihania asioita toisen miehen kanssa. "
Tämä oli vaimosi valinta. Kyse on dominopelistä, vaimo kaatoi ensimmäisen palikan, lopputulos on ennalta määrätty ja huipentuu avioeroon.
Ainoa avioeron poissulkeva mahdollisuus on sitten kosto, eli ei muuta kuin Tallinnaan huoriin ja otat salarakastajan. Koska huora on huora vaikka voissa paistais, on ihan sama poljetko vaimoas vai jotain toista. Toisissa huorissa on kuitenkin se hyvä puoli, että saa vaihtelua.
Täällä joku Sinuhen lukenut älähtää :)
sä oot aika hyvä provoomaan. :)
neuvoja ja taas yleitetään, kerran pettää aina pettää.
On hirmuisen tärkeää, että alkuperäinen tekee itse oman päätökseksen, lähteäkö vai jäädä. Tärkeää on, että se on oma päätös.
Lähestulkoon kaikki sanovat, että pettäjä pitää jättää kerrasta, mutta kun se omalle kohdalle sattuu, niin kuinka moni sen todella tekee?
Tärkeää on, että itselle tulee sellainen olo, että nyt tämä oli tässä tai että minä haluan sittenkin yrittää. Tehdä se miltä tuntuu itsestään. Ei kukaan ulkopuolinen voi tulla sanomaan noin vain, että jätä se petturi. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Totta, jotkut pettäjät eivät karvoistaan pääse, mutta on myös niitä jotka ottavat opikseen. Joskus uskottomuudesta voi kehkeytyä jotain hyvääkin, sekin on mahdollista.
Tärkeää on, että alkuperäinen kirjoittaja kuuntelee itseään ja tekee itse päätöksen. Ei kukaan voi tulla sinua neuvomaan, mikä on oikea päätös.
Mutta sen voin sanoa, että aikaa menee toipumiseen ja paljon. Minun terapeutti sanoi, että toipumiseen menee vähintään kaksi vuotta. Ensimmäinen vuosi itselläni meni oikeastaa shokissa ja tämä toinen vuosi on nyt oikeastaan vielä pahempi, vaikkakin itku ja raivo ovat loppuneet. Nyt mielen täyttää useasti epätoivo, että ei tästä tule mitään, järki sanoo, että lähde,mutta tunteet sanovat muuta. Järjellisesti ajateltuna monet parit eroavat pienemmästäkin, mitä meille on sattunut, mutta miksi ei sitten vain joku anna periksi luovuttaa?
Terapeutti sanoi minulle, kun pähkäilin vastausta järjen ja tunteen välillä: Kyllä nyt kannattaisi kuitenkin kuunnella sydäntä..
Paljon on kiinni asiat siitä aviopuolisosta, pettäjästä, kuinka hän jaksaa teitä kannatella ja viedä vääjäämättömästi eteenpäin. Kuinka hän kestää vihan ja raivon ja itkut.... Hänellä täytyy olla rautaiset hermot ja kestää kaikki tunteet, jotta pääsette eteenpäin. Pallo on oikeastaan pitkälti hänellä.
"neuvoja ja taas yleitetään, kerran pettää aina pettää"
eiköhän se perinteinen 80/20-sääntö pelaa tässäkin, eli 20% aiheuttaa 80% kaikista ongelmista. Niinpä kun törmäät petturiin, se todennäköisesti kuuluu tuohon 20% sakkiin, joka pettää aina ja kaikkia. Ihminen joka pettää kaikkia kumppaneitaan ehtii elämänsä aikana pettää hyvin montaa henkilöä, kun taas "maltillinen" petturi pettää samana aikana vain yhtä -> kun satunnainen ihminen törmää satunnaiseen petturiin, se kuuluu erittäin suurella todennäköisyydella noihin sarjapettäjiin
"Lähestulkoon kaikki sanovat, että pettäjä pitää jättää kerrasta, mutta kun se omalle kohdalle sattuu, niin kuinka moni sen todella tekee?"
no ainakin minä, sillä olenhan sanani mittainen mies. yhden suhteen olen jo katkaissut pelkkään yritykseen, toisen suhteen katkaisin kun sain kiinni pettämisestä. jälkikäteen olen kuullut että kumpikin noista on pettänyt seuraavia kumppaneitaan.
" Ei kukaan ulkopuolinen voi tulla sanomaan noin vain, että jätä se petturi."
eikä kukaan ulkopuolinen voi tulla sanomaan, että jatka liittoa, se lopettaa pettämisen.
"Terapeutti sanoi minulle, kun pähkäilin vastausta järjen ja tunteen välillä: Kyllä nyt kannattaisi kuitenkin kuunnella sydäntä.."
niin, sydäntähän ne petturitkin ovat yleensä kuunnelleen...tai eivät ainakaan järkeä.
sydäntä nimenomaan ei kannata liikaa kuunnella, vaan järkeä. jos järki sanoo että tämä homma menee aivan varmasti reisille, niin sitten ei auta mitään.
muutama kysymys,joihin voisit itse vastata.
Loppuiko suhde heti vai jatkoiko vaimosi suhdettaan käryn jälkeen?
Mikä oli vaimosi reaktio, kun jäi kiinni ja miten jäi kiinni? Itkikö hän?
Katuiko hän? Pyysikö anteeksi enemmän kuin kerran? Puhuitteko asiasta vai lakaistiinko asia maton alle?
Onko vaimosi muuttunut? Keskittyykö nyt enemmän sinuun, perheeseen? Onko täysillä mukana arjessa? Tuleeko halailemaan oma-aloitteisesti?
Aika paljon kertoo vastaukset, mitä niihin vastaat.
Jäin miettimään lausettasi: Hän on taas päättänyt rakastaa minua, eikä sitä toista. Jahkaako hän siis edelleen kahden miehen välillä vai kuinka?
"Loppuiko suhde heti vai jatkoiko vaimosi suhdettaan käryn jälkeen? "
Suhteemme jatkuu edelleen ja hänen suhde mieheen loppui siihen paikkaan, kun tein sen selväksi, että se loppuu nyt.
"Mikä oli vaimosi reaktio, kun jäi kiinni ja miten jäi kiinni? Itkikö hän? Katuiko hän? Pyysikö anteeksi enemmän kuin kerran?"
Löysin koneelta tarvittavat tiedot, jotka näytin hänelle. Rupsesi heti itkemään ja oli pahoillaan, muttei katunut ollenkaan mitä oli tapahtunut. En muista pyysikö anteeksi, on jo aikaa siitä.
"Puhuitteko asiasta vai lakaistiinko asia maton alle? "
Olemme puhuneet paljon asiasta ja ymmärrän kyllä miksi hän teki niin.
"Onko vaimosi muuttunut? Keskittyykö nyt enemmän sinuun, perheeseen? Onko täysillä mukana arjessa? Tuleeko halailemaan oma-aloitteisesti?"
Aluksi vaimo ei suostunut millään poistamaan miehen yhteystietoja, mutta poisti ne kuitenkin kun painostin. Tietääkseni ei ole pitänyt yhteyttä mieheen enää ja on keskittynyt pelkästään meihin ja jättänyt se toisen miehen kokonaan unholaan. Ollut hyvin sitoutunut minuun ja perheeseen. Halailee ja pussailee ja on kiinnostunut kaikesta mitä teen jne. On sanonut, että on oppinut tekosistaan ja ei halua tehdä sitä enää uudestaan. Uskon se. Mutta minä en vain pysty unohtamaan. Viime ajat olen pohtinut vain ja ainoastaan eroa, vaikka muuten meillä menee tosi hyvin. Kohta taas lanttumaakarille vaimon ehdotuksesta kuuntelemaan miten kannattaa listata suhteen hyvät ja huonot puolet ja blaa blaa blaa. Ero taitaa tulla ja parempi niin. Eipähän tarvitse kiduttaa toisiamme enää. Lapsemme tulevaisuus vain pelottaa...