Onko teillä naiset vastaavaia kokemuksia kuin minulla:
Minulla on kaksi pitkäaikaista naisystävää, jotka kumpikin ovat miehen löydettyään saaneet tarpeekseen ystävyydestä; mies on täyttänyt ystävän paikan. Olen itse vasta myöhemmin tajunnut, että nämä ystäväni ovat olleet riippuvaisia minusta ja muista naisystävistään, mutta kun he ovat löytäneet miehen, on riippuvuus vaihtanut kohdetta ja ystävyys jäänyt aivan toisarvoiseksi.
Enkä nyt puhu mistään teini-ikäisistä, vaan ihan aikuisista naisista. Tunnen monia naisia, jotka eivät ole tällaisia, mutta kun ystäväpiirissä on yksikin tällainen nainen, niin on vähän järkytys todeta, mikä arvo ystävyydellä joillekin on.
En ole koskaan asettanut ystäviä ja miestä vastakkain. Enkä myöskään koskaan ole ollut riippuvainen muista ihmisistä. Riippuvuusko se tätä siis teettää, vai mikä? Kertokaa kokemuksianne!
Minulla on kaksi pitkäaikaista naisystävää, jotka kumpikin ovat miehen löydettyään saaneet tarpeekseen ystävyydestä; mies on täyttänyt ystävän paikan. Olen itse vasta myöhemmin tajunnut, että nämä ystäväni ovat olleet riippuvaisia minusta ja muista naisystävistään, mutta kun he ovat löytäneet miehen, on riippuvuus vaihtanut kohdetta ja ystävyys jäänyt aivan toisarvoiseksi.
Enkä nyt puhu mistään teini-ikäisistä, vaan ihan aikuisista naisista. Tunnen monia naisia, jotka eivät ole tällaisia, mutta kun ystäväpiirissä on yksikin tällainen nainen, niin on vähän järkytys todeta, mikä arvo ystävyydellä joillekin on.
En ole koskaan asettanut ystäviä ja miestä vastakkain. Enkä myöskään koskaan ole ollut riippuvainen muista ihmisistä. Riippuvuusko se tätä siis teettää, vai mikä? Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kokemusta on useammastakin. Kokemusta on myös siitä, että kun lapset tulevat hankaliin ikäkausiin ja mies alkaa ketuttaa, ollaan kovasti tulossa hakemaan sitä kaverin vanhaa olkapäätä. Kai se joidenkin mielestä on hyvä ja tervetullut juttu, mutta kyllä minä muistan sen, että olen ollut tarpeeton monta vuotta siinä välissä.
Riippuvuutta nimenomaan. Ystävyys saa jäädä, paitsi jos tuleekin ero niin ystävää taas tarvitaan. Minulla on ystävä joka on muutaman kerran tehnyt tämän minulle; alkanut seurustelemaan ja unohtanut minut, tullutkin ero ja taas ystävyys kelpaa. Ja minä olen pysynyt hänen ystävänään kaikesta huolimatta. Vaikka välillä miettinyt että kerran hän on valmis noin unohtamaan minut ja kun minua taas tarvitaan niin en enää olekaan paikalla. Mutta en mä pystyisi ystävää silleen hylkäämään. Toivon vaan että hän joku päivä asian itse tajuisi.
On kyllä totta, että on myös vaikea olla tukematta ystävää, joka uudelleen ja uudelleen pyytää apua ja tukea. Ja sitä tosiaan toivoo, että ystävä tajuaisi itse.
Olen huomannut näitten omien kokemusteni myötä, että joillakin ihmisillä ei välttämättä ole oikein edes käsitystä siitä, mitä ystävyys on. Heillä ei ehkä ole oikeita ystäviä ollenkaan, koska he eivät ystävyyttä itse arvosta. Ystävyys on käyttötavaraa. Kun tulee tilalle jotakin, joka täyttää saman tarpeen, niin vanha pannaan pois.
On naistyyppi, jolla mies täyttää koko elämän. Kun ukon kanssa alkaa tulla ongelmia, ystävät hälytetään hätiin. Eron häämöttäessä heidät halutaan seuraksi baarikierrokselle miehen metsästykseen. Uuden rakkauden löytyessä ystävät joutavat taas mennä - kokonaan. Lemmen ja perhe-elämän kukoistaessa pidetään yhteyttä korkeintaan kamuihin, joilla on tismalleen sama elämäntilanne. Tuon tilanteen alkaessa järkkyä, koetaan ilmeisesti häpeää epäonnistumisesta, koska silloin taas tukeudutaan niihin vanhoihin ystäviin. Voiko tästä oireyhtymästä diagnoosia tehdä vai onko kyse vain kapeakatseisuudesta?
Nuorella iällä jaksoin aina pyydettäessä uudistaa hyllyllä olleen ystävyyden. Vuosien myötä olen taipunut ajattelemaan, että aika kulkee kulkuaan ja me ihmiset sen myötä. Luontevat suhteet pysyvät, muut hiipuvat pois, mikä on luonnollista.
Olen samaa mieltä kanssasi. Pitkäaikasetkin ystävyydet saattavat muuttua niin, että ei yksinkertaisesti ole enää mitään yhteistä - paitsi tietenkin yhteinen historia, mikä on arvokasta sinänsä. Niitä hyviä hetkiä voi silti muistella, vaikka ystävyys olisi päättynytkin.
asetat. Nimittäin kirjoituksessasi nimenomaan asetat vastakkain ystävyyden ja seurustelun. Minusta on luonnollista että, jos rakastuu, haluaa olla rakastetun kanssa mahdollisimman paljon yhdessä. Kyllä oikea ystävä sen ymmärtää. Ei sitä yst'vyyttä ole koskaan mitattu yhdessä olo tuntien mukaan.
Entäpä näin:
- Ennen miehen saapumista noin kymmenisen vuotta ystävyyttä, tapaamista/soittelua vähintään viikoittain
- Miehen tulon jälkeen 4-9 vuotta joulukortin lähettämistä
- Avioliiton ongelmien tultua yritys elvyttää ystävyyttä pahoina aikoina, hyvinä taas täyshiljaisuus
Eihän sitä tuntien mukaan mitata, mutta kyllä se raja jossain on.
Ja vaikka tapaamista ja yhdessäoloa olisikin tunneissa laskettuna enemmänkin ystävän kanssa, niin ystävyyden laatu on muuttunut radikaalisti: Avioon astunut ystävä saattaa asettaa tarkat ehdot ystävyydelle.
Lapsuudenystäväni oli nuorena meneväistä sorttia. Meillä oli hauskaa yhdessä, ja hyvä niin. Hän kuitenkin pohjimmiltaan etsi koko ajan aviomiestä. Ja kun se löytyi, muuttui ystäväni. Sen jälkeen en ole kertaakaan hänen kanssaan ollut ulkona juhlimassa. Myös tuttavapiiriinsä hän ei enää laskenut kuin muita aviopareja. Sinkut olivat hänelle kauhistus ja ovat edelleen.
Muutenkin hän muuttui ihmisenä; hän menetti jotain itsenäisyydestään ja rohkeudestaan. Minua hän tarvitsi huomoina päivinään terapeutiksi. Kun hän meni sitten ihan oikeaan terapiaan, siitä seurasi se, että hän haukkui minut ystävänä pystyyn.