Onko kellään tietoa TYPin työvoimakoulutuksista, millasia ne on ja työllistyykö niistä kukaan?
TYp kurssit
työttöön88
11679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
henkistä väkivaltaa. ohjaavaa koulutusta jossa työttömät ovat päiväkerhossa opiskelemassa työnhakua ja sosiaalisia taitoja.
tutustutaan paikkakunnan orjatyön antajiin ja samalla pariin tunnettuun itse valittuun firmaan jonne ei varmasti kukaan typiläinen ikinä tule työllistymään =)
Työvoimakouluttajat ja työvoimatoimisto kyykyttävät työttömiä. Olen valvonut syyskuusta -09 kiinteistönhoitoalan koulutusta oppilaiden vanhimpana. Lumekurssimme opetuksen taso on ollut todella ala-arvoista ja koulutus todella huonosti organisoitua sekä toteutettua.
No niin, sitten asiaan:
Siis lumekoulutuksemme alkoi 22.9.09 ja piti kestää 14.4.10 asti, mutta 8.4.09 opettajat saivat koulutuspäälliköltä tiedon, että kurssiamme jatketaan 30.4 asti. Perusteena kurssin jatkamiseen on se, etteivät opettajat kyenneet opettamaan puolen vuoden kurssimme aikana kahden päivän ensiapukoulutusta eikä yhden päivän tulityökoulutusta koska heillä ei ollut siihen tarvittavaa pätevyyttä.
Olin jo helmikuussa -10 yhteydessä työvoimatoimistoon siitä, että opettajat eivät saa suoritettua kaikkea kurssin sisältöä suunnitellussa aikataulussa. Työvoimatoimisto ryhtyi tuolloin aktiivisesti seuraamaan koulutusta ja opettajia. Nyt huhtikuun alussa olin uudelleen yhteydessä työvoimatoimistoon samasta asiasta ja nyt tehtiin pikavauhtia päätös kurssin jatkamisesta ja samalla oppilaita kuunnellen jatkettiin kurssia lähes kolmella viikolla koska opetuksen taso ei kestänyt päivänvaloa.
Kurssimme opetuksen sisältö on ollut pääsääntöisesti nettisurffailua noin kahdeksan tuntia päivässä. Toki onhan noita etätyöpäiviäkin kertynyt varmaan 1,5 viikon edestä kurssimme aikana koska opettajat olivat niin krapulassa etteivät päässeet koululle. No orjatyöharjoittelu helmikuun puolivälistä on ollut kurssimme piinaavinta aikaa. Ja varsinkin ensimmäiset neljä kuukautta teoria- ja orjatyökoulutuksineen olivat todella vastenmielistä aikaa.
Mainitakseni muutaman esimerkin opettajien edesottamuksista :
1. Lumitöitä kolalla hiekoitusta. Harjoittelimme työntelemällä kolaa jäisellä pihalla viitisen minuuttia, koska opettajat halusivat päästä nopeasti kahvitupaan juoruamaan. Pihan hiekoittamisen jouduimme tekemään käytetyllä kissanhiekalla, jonka opettaja oli saanut lahjoituksena paikallisesta eläinhoitolasta. Oppilaitoksen käytävillä haisi sen jälkeen kissanpaska tosi viihtyisästi.
2. Traktorin huoltokoulutus muuttui tulpan vaihdoksi ajettavaan ruohonleikkuriin, mutta sekin epäonnistui koska opettajat eivät tienneet mikä tulppa on.
3. Öljypolttimen huolto oli sitä, että opettaja näytti missä on pannuhuoneen valokatkaisija.
4. Lämpöpatterin ilmaus. Opettaja päätti havainnollistaa ilmauksen luokkahuoneen patterilla. Puolisen tuntia ilmausruuvia etsittyään yksi oppilaista vinkkasi opettajalle, että luokassa on sähköpatterit.
Myös orjatyöharjoittelun loispummityönantajat ovat repineet verkkarinsa koska opettajat olivat vältelleet opetustyötä eivätkä he näin saaneet ylimääräistä tukea nyhdettyä TE-keskukselta.
Lopuksi totean, että käsitykseni mukaan kurssikeskus on yrittänyt laitostaa työttömiä kurssimme avulla ja työvoimahallinto on maksanut sen suosiolla pimeänä loispummikonsulenttien tileille. Lisäksi opettajilla ei ole minkäänlaista motivaatiota vaan ovat TE-keskuksen tuilla eleleviä laiskimuksia, jotka yrittävät nyhtää verovaroja minkä kerkiävät.
Olen käynyt vuosien varrella useita työvoimakursseja ja tunnen yhden joka työllistyi sitä kautta määräaikaiseksi. Tilastojen mukaan työllistävä vaikutus on niin mitätön että työvoimakurssien tarjontaa on supistettu ja niiden määrärahoja on suunnattu muihin toimiin. Vain olematon murto-osa kursseihin käytetyistä rahoista päätyy takaisin valtion kassaan.
http://www.amiedu.fi/esitteet/Astu ammattiin_ammatillisesti valmentava koulutus.pdf
astu ammattiin amiedu kurssille haki 60 henkilöä typistä...valituksi tuli 20 joista itse kurssille ilmestyi 12 henkilöä. Mihin ne 8 valittua jäivät siitä ei ole tietoa.
- tervetuloa, tutustuminen. rops suunnittelu.
-opiskeluun orientoituminen, työnhakuvalmiuksien kartoitus...
-ammatilinen suuntautuminen ja urasuunnittelu
-elämänhallinta ja itsetuntemus
-atk. kartoitus, yrittäjyys ja osuuskunta
-atk
-atk
-työnhakuvelmennus, kirjalliset hakemukset
-atk
-atk
-matematiikka seula, uusix - verstas käynti
-työnhaku valmennus, onnistuminen haastattelussa, pam
-hyvinvointipäivä ja UKK- kävelytestaus
-oppisopimusinfo, ohjattua työhön ja koulutukseen hakua
-opintojen rahoitus, ajankohtaiset koulutushaut
-kaupan koulutus info
-kalevala koru, työpaikkatutustuminen
-työelämätietous ja lainsäädäntö
-ohjattua työhön ja koulutukseen hakua
-työhyvinvointi ja jaksaminen, koulutuksen yhteenveto, palautteet, eväät ammattilaisille jaksoille.
Vuokratyön kautta pääsee helpommin kiinni työelämään
Työpaikka voi löytyä helpommin vuokratyön kautta. Avoimet työpaikat ovat usein sisäpiirin tietoa, joka tulee vuokratyöläistenkin tietoon. He ovat näin paremmassa asemassa kuin passiiviset työttömät.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/05/883277
työvoimakoulutksen kautta voi päästä koulutukseen , ei töihin.
paskaa ja työttmien kyykytystä, sitä ne on.
Typ on puoskareiden harjoittamaa "terveydenhoitoa".
- nykyinen typ systeemi on avo-mielisairaala ja "kuntoutus" on hikipaja toimintaa.
se on n halpa systeemi pitää ihmiset pois kadulta.
- Moraalitonta terveydenhoitoa tem ministeriön hallinnon alla. ( psykiatria ja terveydenhoito ei kuulu tem ministeriön toimialaan. Eikä typ:ssä ole lääkäreitä ja psykiatreja Huom !! - ei siis ole edes ammattitaitoa ! )
Minäkin olen hämmästynyt asioiden hoidosta te ja typ toimistossa.
Siellä Työtön on se päähänpotkittava alamainen.
Yksinkertaiset virkailijat saa siitä alistamisesta kai iloa elämään ?
( olen kyllä tavannut yhden asiallisenkin virkailjan te toimistossa ).
Tem ministeriön touhut ovat huvittavia.
Työvoimakoulutusta ei ole riittävästi, maassa on massa-työttömyys.
Asiat on vain jätetty hoitamatta.
Karensseja jaetaan kuin leipää leipäjonoissa.
Ja tyo typ avo-mielisairaala on säälittävä. Ja laiton toimintamalli.
siellä puhutaan metsän eläimistä, tehdään itsetehtyjä palapelejä, näytellään, ja kerrotaan vitsejä.
Ne ovat aikuisten päiväkoteja jossa vietetään aikaa, vaikk akotona olisi oikeita TÖITÄ JA LAPSET!