Mies raiskasi naista kaksi tuntia keskellä Helsinkiä

.

Mies sai julmasta raiskauksesta neljän vuoden tuomion.

Mies kävi naisen kimppuun neljän aikaan aamuyöllä keskellä Helsinkiä. Hän raahasi uhrinsa Hesperianpuiston kävelytieltä läheiseen rantakaislikkoon, missä hän oli tappamisella uhaten raiskannut naisen.

Raiskaus kesti noin kaksi tuntia. Mies käytti useita eri tavalla suoritettuja yhdyntöjä.

Mies tuomittiin neljän vuoden vankeuteen. Helsingin hovioikeus katsoi, että raiskaajan käyttämä väkivalta ei ollut voimakasta. Teon laatu, vahingollisuus asianomistajan kannalta sekä teon pitkä kesto olivat kuitenkin sen mielestä erittäin tuomittavia seikkoja. Tämän vuoksi hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden langettamaa tuomiota.

Vankeustuomion lisäksi raiskaaja joutuu korvaamaan uhrille 9 000 euroa henkisestä kärsimyksesestä sekä kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3 000 euroa.

Vähimmäisrangaistus raiskauksesta on vuosi. Enimmillään raiskauksesta voi saada kuuden vuoden vankeustuomion.

24

672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+9

      minä olen kun sanon, että ei tavan suomalaisukko tuollaiseen pystyisikään.

    • tonou

      9mm

      • tonou

        Mä ampuisin sitä ensin polveen, tunnin päästä toiseen polveen. Sitten lähtisin kahville ja kävisin ostoksilla, kotimatkalla kävisin Siwa-kassin kanssa ampumassa sitä vielä munille.

        Sitten menisin kotiin tekemään ruokaa.

    • DATAA:::

      .

      "Helsingin hovioikeus on tuominnut ankaran rangaistuksen miehelle, joka raiskasi hänelle entuudestaan tuntemattoman naisen Hesperianpuistossa Helsingin Töölössä kesäkuussa 2008.

      Nelu Dragomir, 43, hyökkäsi neljältä aamuyöllä uhrinsa kimppuun Hesperianpuiston kävelytiellä ja raahasi tämän viereiseen rantakaislikkoon. Dragomir uhkasi tappaa naisen ja raiskasi tämän useita kertoja.

      Hovioikeus piti voimassa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisun, jossa katsottiin, että tekoa vakavoitti muun muassa sen pituus. Dragormir raiskasi uhriaan kahden tunnin ajan.

      Dragomir tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen ja hänet määrättiin korvaamaan uhrilleen muun muassa henkisestä kärsimyksestä 9 000 euroa.

      Hovioikeudessa Dragomir vaati syytteen hylkäämistä. Hän väitti, että yhdynnät olivat tapahtuneet väkivallatta ja uhkauksitta. Toissijaisesti hän vaati, että rangaistusta ja vahingonkorvausta pitäisi alentaa. Rangaistus poikkesi hänestä yleisestä käytännöstä.

      Hovioikeus katsoi, ettei jää Dragomirin syyllisyydestä jäänyt epäilystä. Sen mukaan raiskauksesta tuomitaan yleensä kahden vuoden rangaistus mutta rangaistusasteikko on laaja, yhdestä kuuteen vuotta, koska raiskausrikos voi käsittää monenlaisia tekoja."

      http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/04/1096074

      .

      • kysymys..

        onko nyt kyseessä sotarikollinen vai ihan tavalliset serbitkö kunniottavat naisia tuolla tavalla?

      • vänksy
        kysymys.. kirjoitti:

        onko nyt kyseessä sotarikollinen vai ihan tavalliset serbitkö kunniottavat naisia tuolla tavalla?

        naisen exmies, tai jopa naisen nykyinenkin mies. Eihän tossa taidettu mainita et ois toisilleen vieraista ihmisistä kyse.

        Ei se tietty mikään puolustus ole, vaikka se oiskin naisen mies, mutta koska ei taustoja tiedetä, ei voida tietää mistä tossa jutussa kokonaisuudessaan oli kyse. Se voisi vaan selittää mistä toi episodi sai alkunsa.

      • vänksy
        vänksy kirjoitti:

        että "entuudestaan tuntematon", mutta toisaalta, voihan tuokin olla vain keksitty versio.

      • tossa.
        vänksy kirjoitti:

        naisen exmies, tai jopa naisen nykyinenkin mies. Eihän tossa taidettu mainita et ois toisilleen vieraista ihmisistä kyse.

        Ei se tietty mikään puolustus ole, vaikka se oiskin naisen mies, mutta koska ei taustoja tiedetä, ei voida tietää mistä tossa jutussa kokonaisuudessaan oli kyse. Se voisi vaan selittää mistä toi episodi sai alkunsa.

        >hänelle entuudestaan tuntemattoman naisen

    • vielä.
    • almasty

      edelleen että tuollaista voi tapahtua keskellä kaupunkia,ilmeisesti kuitenkin paikka ja ajankohta olivat teolle otolliset sillä tavoin ettei ohikulkijoita sattunut paikalle.
      Tulee taas mieleen viime vuosikymmenen alussa tapahtunut raiskaus Oulussa,silloin 25 vuotias insinöörimies raiskasi naisen muistaakseni ravintolan pihallla 10 silminnäkijän katsellessa vieressä tumput suorina.
      Ihmisten välinpitämättömyys on siis uskomatonta kukaan ei mene väliin vaikka näkisi että toista tapetaan.Kaikenmaailman potkimisten ja raiskausten ym annetaan vain tapahtua kylmästi piittaamatta kävellään vain ohitse tapahtuma paikalta ja se siitä.
      Sitten kun vaikka raiskaus tulee puheeksi kapakassa tai muaalla niin sillon kyllä uhotaan miten hirttäisi tekijän munistaa jne...tuttua tekstiä ja tarinaa siis.
      Vielä muistuu mieleen parin vuoden takainen tapaus Jyväskylästä velimies ja silloinen avokkinsa olivat kaupungilla liikkeellä ja sattuivat paikalle kun sairaskohtauksen saanut mies makasi maassa.Kukaan ei tähänkään tilanteeseen ollut puuttunut vaan kävelivät vain välinpitämättömästi ohitse,Veli ja avokkinsa joutuivat soittamaan paikalle ambulanssin,miehen kohtalosta siitä eteenpäin ei minulla ole mitään tietoa.

      • oli mieleltään sekaisin ja sivustakatsojat eivät voineet tehdä mitään syytä en muista.

        Sinänsä, jos itse olet paikalla ja raiskaaja pitää puukkoa naisen kurkulla.
        Kun alat lähestymään, raiskaaja uhkaa "Vielä askel ja nainen/tyttö kuolee!". Hyvin harva siinä menee väliin, koska pelkää otta omatunnolleen naisen/tytön mahdollinen kuolema.

      • almasty
        runontaja kirjoitti:

        oli mieleltään sekaisin ja sivustakatsojat eivät voineet tehdä mitään syytä en muista.

        Tilanne kuvaamasi kaltainen,tarkoituksenani oli kommentoida ihmisten yleistä välinpitämättömyyttä näissä tapauksissa.

      • .

        parasta ottaa näkymättömästi takavasempaan ja soittaa poliisit paikalle.

      • almasty kirjoitti:

        Tilanne kuvaamasi kaltainen,tarkoituksenani oli kommentoida ihmisten yleistä välinpitämättömyyttä näissä tapauksissa.

        oliko kyse samasta raiskauksesta, minun muistin mukaan tapahtui Rovaniemellä.
        Tosin ei tiedetä, toteuttaisivatko he uhkauksensa. Ulkomaalainen saattaa toteuttaa, mikäli on toiminut ammattisotilaana. Suomalainen ei välttämättä toteuta.

        Muuta aiheisiin liittyvää.

        http://www.nettipoliisi.eu/?p=116

      • . kirjoitti:

        parasta ottaa näkymättömästi takavasempaan ja soittaa poliisit paikalle.

        kyse on tilanteen hallinnasta.
        Mikään ei kiellä kiertämästä taakse ja potkaista päähän tai munille

    • Siinäpä se

      Tässä tapauksessa ns. siviiliriski toteutui pahimmalla mahdollisella tavalla. Sessio tuli kalliiksi miekkoselle. Häkki voi heilahtaa, vaikka mitään todisteita ei olisikaan. Tämä tapaus vahvistaa sen faktan, että siviilit ovat hinnoitelleet itsensä ulos markkinoilta.

    • Dazu-Z

      nenä päähän tänne miehenlogiikka-palstalle. Todellista miehenlogikkaa ollut tuo raiskaaminen, parhaimmillaan.

    • on alle 2 vuotta, se menee ehdolliseksi. Valitettavasti.

      Asiasta on keskusteltu YLE Puhe (radio) ohjelmassa.
      Suomessa raiskaus on väkivaltarikos ja esim. deittiraiskaus on tapahtuma, missä tuomiota lieventää sovittu tapaaminen.

      Myöskin syy, miksi raiskaajat saavat tuomiolistan alimman kavan mukaan, johtuu tuomareista (joista suurin osa miehiä), he monasti asettuvat raiskaajan puolelle ja miettivät miten he, tuomarit itse tuntisivat, mikäli olisivat raiskaamisesta tuomiolla.
      Uhri siis unohdetaan.

      Esimerkiksi englannissa raiskaus on täysin erillinen määritelmä rikoslaissa,esim. deittiraiskauksessa ei ole lieventäviä asianhaara

      • Dazu-Z

        teoriaan, että miehet hyväksyisivät raiskauksen muka helpommin, kuin naiset. Tuo näkemys voi olla peräisin joltain vääristävältä feministiseltä taholta.

      • almasty
        Dazu-Z kirjoitti:

        teoriaan, että miehet hyväksyisivät raiskauksen muka helpommin, kuin naiset. Tuo näkemys voi olla peräisin joltain vääristävältä feministiseltä taholta.

        saavat usien niin kummallisia lievennysperusteita tuomioonsa,etten epäile Runontajaa tässä asiassa.

      • Dazu-Z kirjoitti:

        teoriaan, että miehet hyväksyisivät raiskauksen muka helpommin, kuin naiset. Tuo näkemys voi olla peräisin joltain vääristävältä feministiseltä taholta.

        linkin tuon YLE puhe linkin, valitettavasti ei löytynyt.

        Mikä mielestäsi johtaa lieviin tuomioihin, vaikka on mahdollisuus antaa aina kuusi vuotta ehdotonta?

        "Kuinka eri rikoksista tulisi sitten tuomita ja
        aiheuttaako yhteiskunnan ja uhrin kannalta enemmän haittaa esimerkiksi törkeä raiskaus
        vai törkeä ryöstö, joiden rangaistusasteikot ovat samat40?"

        http://cc.joensuu.fi/~akeinane/Rikos2008.pdf

        Toinen näkökulma
        "linkin tuon YLE puhe linkin, valitettavasti ei löytynyt.

        Toinen näkökulma, mikä mielestäni tekosyy:

        "Se, että törkeämmistä teoista tuomitaan ankarampia rangaistuksia, on myös
        rajapeloteperiaatteen mukainen. Muutenhan rikollisella ei olisi niin suurta kannustinta
        jättää henkiin raiskauksen uhria, jos raiskauksesta ja murhasta tuomittaisiin yhtä ankarasti."

        http://cc.joensuu.fi/~akeinane/Rikos2008.pdf

      • runontaja kirjoitti:

        toistoa tuohon, tekevälle sattuu

      • gdfgdfgnb

        "Myöskin syy, miksi raiskaajat saavat tuomiolistan alimman kavan mukaan, johtuu tuomareista (joista suurin osa miehiä), he monasti asettuvat raiskaajan puolelle ja miettivät miten he, tuomarit itse tuntisivat, mikäli olisivat raiskaamisesta tuomiolla."

        suomessa tutkittu tuo asia ja yllättävää kyllä mut nais tuomarit antavat raiskauksista pienempiä tuomioita kuin mies tuomarit.

    • Anonyymi

      Naurettavan lyhyt tuomio. Pitäisi olla vähintään 10 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe